Tänään aion vielä jatkaa aiheesta synnytys, sopii hyvin ajatuksiin näin laskettuna päivänä!
Mielessäni on tämän raskauden aikana pyörineet kovasti sellaiset teemat kuin luonnonmukainen synnytys, aktiivinen synnytys, voimaannuttava synnytys jne. Kuten viime postissani kerroinkin, ajatus on vain harhaillut pääni perukoilla ja kirkastui oikeastaan voimakkaasti vasta nyt ihan viime metreillä. Nyt olenkin viettänyt paljon aikaa netissä etsien tietoa asiasta ja lukien keskusteluja siitä. Se mikä on kiinnittänyt huomiotani, on että usein näissä keskusteluissa tulee esiin että jotkut kokevat tällaiset luonnonmukaisen synnytyksen haluajat jotenkin uhkaavana ja ottavat siksi ikäänkuin puolustuskannan päälle. Se on jännä, mutta toisaalta ymmärrettävä juttu. Itsekin olen livauttanut jotenkin lyhykäisesti tuolla omassa Kesämammojen keskusteluryhmässä sen, että itse olen lähdössä synnytykseen tällaisella luomuasenteella. Ja johan siellä alkaa sitten ilmaantua keskusteluun sellaista jännää sävyä, että jotkut kokevat heti tarvetta selitellä kantaansa luomusynnytystä vastaan. Tällainenkin lause pisti siellä keskustelussa silmääni: "Jotenkin mä en osaa vaan ajatella niin et oisin selvinny jotenkin "paremmin"
luomuna, tai että haluaisin kokeilla miten pitkään pärjään ilman kivunlievitystä."
Tästä lauseesta vain käy jotenkin hyvin ilmi se, että silloin kun itse et ole kypsynyt henkilökohtaisesti ajatukselle luonnonmukaisetsa synnytyksestä, niin ilmeisesti et silloin myöskään voi ymmärtää niitä arvoja ja asenteita, joita sen taustalla on. Asia nähdään jotenkin ihan väärin. Ihan kuin luonnonmukainen synnytys olisi joku kilvoittelu sitä asiaa vastaan, että "kuinka kauan pärjään ilman kivunlievitystä". Tai tunnutaan ajattelevan, että luonnonmukaisen synnytyksen haluajat ajattelisi jotenkin ansaitsevansa rintaansa kirkkaamman mitalin, jos oikeasti onnistuvat suoriutumaan luomusti. Ylipäätään minun mielestä luonnonmukaiseen synnytykseen ei kuulu mukaan sellainen suorittamisen ajattelu, minkä jotkut ilmeisesti siihen haluaisi laittaa. Minusta siinä mennään heti väärille urille ja koko keskustelu on ihan turhauttavaa. Alan ajatella vähän samalla tapaa tästä keskustelusta kuin mitä olen kokenut oman henkisen polkunikin parissa. Ihmiset, jotka eivät ole itse "heränneet henkisesti" eivät oikein ymmärrä minun ajatuksiani ja höpinöitäni siitä mitenkään, ja samoin ihmiset jotka eivät ole vielä itse kypsyneet tai heränneet pehmeisiin arvoihin synnytyksen yhteydessä, eivät voi todella ymmärtää mikä siinä on pääpointti.
Monet alkavat oitis puolustamaan, että "minä ainakin olen saanut hyvän avun puudutuksista" ja niin edelleen. Onpa joku sanonut senkin, että ei ymmärrä, miksi pitää lähteä väen vängällä sinne synnytykseen kärvistelemään, kun kuitenkin tarjolla on mahdollisuus ottaa helpotusta, hyväksi ja turvallisiksi todettuja puudutuksia, ynnä muita. Joo-o, se on yksi tapa katsoa asiaa ja ymmärrän sen oikein hyvin, koska suurin piirtein näin minäkin olen ajatellut aina, kunnes jotain tapahtui. Siksi mä ymmärränkin hyvin sen, ettei todellakaan ole yhtä oikeaa tapaa synnyttää eikä tämä ole mikään urheuden kilpaottelu eikä mitään muutakaan. Ymmärrän sen juuri siitä perspektiivistä, että oman itseni kohdalla on niin selvästi nähtävillä se, että ihminen voi tässäkin asiassa tavallaan ikäänkuin "kypsyä", ja se että joku ei ehkä kypsy koskaan ei ole mikään huonommuuden merkki. Kaikilla vain tässäkin asiassa on se oma polkunsa ja tärkeintä kai on se, että jokainen saisi omalla tavallaan sellaisen synnytyksen, jonka kokisi itse hyvänä ja voimaannuttavana, oli se sitten luonnonmukainen tai täysin jotain muuta.
Olen aika kiitollinen omasta polustani sen takia, että käytyäni sen läpi kykenen paremmin ymmärtämään montaa tapaa ajatella ja kykenen siten olemaan ymmärtäväinen myös toisenlaisia ajatustapoja kohtaan. Oli sitten kyse henkisestä polustani tai synnytyksestä. Henkisen polkuni kohdalla ymmärrän, mitä on olla vielä "unessa" ja ymmärtämättä tätä koko Universumin mahtavaa viisautta ja näkymättömän maailman laajuutta, tätä kaikkea. Ymmärrän, että jotkut eivät vain vielä ole heränneet sille, elinhän itsekin yli 30 vuotta "unessa" ja en silti voi sanoa, että olisin ollut erityisen onneton, turha tai huono ihminen (vaikka onnellisuus on kyllä kasvanut eksponentiaalisesti heräämisen jälkeen, niin silti), en osannut vain kaivata mitään mistä en tiennyt. Sama juttu synnytysten kanssa. Olen kolmen ensimmäisen lapsen kohdalla ollut oikein esimerkillinen lääketieteellinen synnyttäjä. Olen ollut oikein tyytyväinen kaikkien koululääketieteen tarjoamien kivunlievitysmahdollisuuksien keskellä, olen halunnut synnyttää sairaalaympäristössä ja niiden keinojen keskellä. Olen ottanut mukisematta vastaan tippakanyylin käteeni, kulkenut tippalaskurin kanssa sen pari metriä, minkä synnytyksissä olen liikkunut, ottanut vastaan vauvan päänahkaan asetettavan pinnin johtoineen, olen ollut tyytyväisenä kytkettynä seurantalaitteisiin, maannut sängyssä ilokaasumaskin kanssa tuskissani ja ottanut vastaan vielä epiduraalikatetritkin. Olen ottanut tämän kaiken tyytyväisenä vastaan, koska en tiennyt muusta, en osannut ajatella synnytyksen olevan jotain muuta. Voisi kai karrikoidusti sanoa, että en ollut vielä herännyt, en ollut vielä kypsynyt ajattelemaan, että jotain muutakin voisi olla. Ja ehdottomasti olen ollut puudutteiden puolestapuhuja, itse olen ajatellut jopa että tuskin olisin ilman epiduraalia edes selvinnyt koko hommasta. (Tahdon nyt vielä korostaa, että kaikki nämä kolme synnytystä on olleet ihan hyviä synnytyksiä, siinä hetkessä ja siinä kohtaa polkuani oikein hyviä synnytyksiä.)
Mutta jostain syystä, jota en osaa itsekään selittää, minä olen nyt jollain tavalla kypsynyt ajattelemaan toisin. Ei, en ole lukenut mitään opusta tai saanut herätystä sillä tavalla. Se vain tuli, pyytämättä ja yllätyksenä, samalla lailla kuin henkinen herääminen aikanaan. Se vain tuli ja huomasin, että näin minulle nyt tapahtui. Tämän raskauden aikana olen vain huomannut, että tällaiset uudet ajatukset orastaa ja mielenkiintoa ja tahtoa toisenlaiseen tapaan nähdä synnytys alkoi hiljalleen tulla. Ja kaiken tämän takia uskonkin, että ei kyse ole aina omasta valinnasta. Kyse on siitä, että minua autetaan tielläni eteenpäin, asioita tuodaan minulle ja minua tuupitaan johonkin suuntaan, kaikella tarkoituksella. Ja niinpä minä kaiken tämän tuuppimisen seurauksena olen löytänyt itseni tästä tilanteesta, suunnittelemasta luonnonmukaista, aktiivista ja voimaannuttavaa synnytyskokemusta, jollaista ikimaailmassa en olisi ollut kiinnostunut aiemmin edes ajattelemaan. Ja niinpä olisi ihanaa, että kaikki muutkin ymmärtäisi sen, eikä alkaisi heti puolustelemaan omia näkemyksiään.
Miksi sinne synnärille sitten pitää nyt lähtea ehdon tahdoin kivuissa kärvistelemään ja puudutteista kieltäytymään? Koska kuten olen alkanut monesta muustakin elämän asiasta asiasta ajatella pehmeimmillä arvoilla, ajattelen sitä kai myös synnytyksestä. Tällä kertaa en enää koe tarvitsevani medikalisoitua synnytystä, enkä edes halua sitä. Tällä kertaa olen kasvanut luottamaan omaan kehooni, sen luontaiseen kykyyn ja voimaan synnyttää lapsi ilman lisätehosteita ja erityisiä kivunlievityksiä. Luotan, että olemalla yhteydessä kehooni ja hallitsemalla oman mieleni kykenen omin avuin luomaan vauvalle parhaan mahdollisen tavan syntyä ja myös hallita kipuja. Luotan kehooni, itseeni, luonnolliseen synnytystapahtumaan sekä tietysti näkymättömiin auttajiin. Tällä kertaa en halua sitoa itseäni sänkyyn piuhoin ja kivuin. Haluan yrittää liikkua synnytyksessä enemmän, olla pystyasennossa tai lämpimässä vedessä, haluan omalla äänenkäytöllä yrittää lievittää kipua ja edesauttaa synnytystä. En halua pinnejä vauvan päähän enkä tippoja käteeni, ellei ole ihan pakko. Haluan tuntea olevani yhteydessä vauvaan ja kehooni ja synnytystapahtumaan, tuohon upeaan ihmeelliseen hetkeen, ja uskon pystyväni siihen paremmin asennoitumalla koko tapahtumaan luonnonmukaisesti ja pehmein arvoin. Tällä kertaa, vasta neljännen synnytykseni kohdalla, olen siihen valmis. Olen kypsynyt siihen. Aiemmin en olisi ollut ja sen takia ymmärrän, että tässäKIN asiassa on kyse polusta, jossa olen aina täydellisessä kohtaa. Ketään ei voi pakottaa olemaan missään muussa kohtaa kuin omassa täydellisessä kohdassaan omaa polkuaan.
Jotain saattaa mun juttuni ja mielipiteeni ihmetyttää, tai sitten ei. Jotain saattaa ihmetyttää sekin, että miksi haluan raahata mieheni lisäksi synnytykseen muita tukihenkilöitä, miksi vauvan tulevan kummitädin pitää saada olla paikalla ja niin edelleen. Uskon, että ihan kaikki eivät täysin voi ymmärtää näitä minun aivoituksiani, mutta itselleni ne ovat kaikki täydellisen selviä valintoja. Olen kiitollinen, että olen päässyt polullani tähän kohtaan, jossa uskallan kuunnella omia sisäisiä impulssejani ja rohkeasti ajaa niitä eteenpäin huolimatta siitä, että aika ajoin kohtaan niiden kanssa vastustusta ja haasteita. Koska nyt kun synnytystapahtuma on lähestymässä, alan kirkkaammin ymmärtää miksi oli tärkeää kuulla niitä sisäisiä viestejä. Ymmärrän, miksi oli tärkeää jo ennen raskauden toteamista kuunnella sitä voimakasta viestiä, että Jonnan on oltava tulevan lapsemme kummi. Uskalsin sen sanoa miehellekin ääneen silloin, vaikka tiesin että siinä on suuri riski sille, että mies ei ymmärrä alkuunkaan (silloin mies ei oikein vielä tuntenut Jonnaa ollenkaan eikä varmasti oikein ymmärtänyt, miksi sellaisen asian kanssa pitää olla liikkeellä jo ennen raskautta. Enkä minäkään täysin ymmärtänyt, mutta intuitio oli niin vahva että minun oli vain toimittava). Tapa, jolla Jonna on ollut mukana tässä odotuksessa ja yhteydessä vauvaan omalla tavallaan ei olisi ehkä toteutunut tässä muodossa, jos hän ei olisi ollut vauvalle valittu kummi heti alusta alkaen. Ymmärrän myös, miksi oli tärkeää kuunnella sitäkin voimakasta viestiä, että Jonnan on tultava mukaan synnytykseen, vaikka aiemmin minulle on riittänyt ihan vain miehen läsnäolo ja tiesin tämänkin asian aiheuttavan vastustusta ja silmien pyörittelyä. Nyt ymmärrän senkin, miksi nämä hajanaiset ajatukset luonnonmukaisesta synnytyksestä ovat risteilleet päässäni pitkään. Kaikki on tulossa tapahtumaan juuri niin kuin pitääkin, täydellisesti kaikkien osapuolten kannalta. Minun, mieheni, Jonnan, vauvan. Täydellisesti.
Luottamus ja tarkoitus. Niillä eväin kohti synnytystä!
Hei pitkästä aikaa!
Olen näköjään huininut muilla mailla taas melko pitkään. Joku jo oli käynyt kyselemässä, että mihin olen kadonnut. Täällä ollaan, minulla ei vain ole kai ollut tehoja kirjoitella mitään, tai sitten suuret ajatukset eivät ole virranneet, heh.
Nyt halusin tulla kertomaan lähestyvästä synnytyksestä ja kaikesta siihen liittyvästä.
Laskettu aikani on ylihuomenna. Kaikki kolme aiempaa lastani on syntyneet kaksi viikkoa lasketun ajan jälkeen, joten kaikella todennäköisyydellä tämänkin voisi odottaa tulevan maailmaan vasta parin viikon päästä. Enkä toki voikaan tässä kohtaa tietää, miten asian kanssa käy, mutta aika vahvasti odotan vauvan syntyvän kuitenkin jo melko pian, jo tällä viikolla. Olen saanut asiasta aika montakin ennustetta (useimmat niistä täysin pyytämättä ja kaikki eri lähteestä) ja myös oma intuitioni on sanonut kaiken aikaa, että tällä kertaa vauva syntyy aikaisemmin. Saadut ennusteet kertoivat vauvan syntyvän heti lasketun ajan jälkeen, siis tulevana viikonloppuna suurinpiirtein.
Synnytykseen on lähdössä mieheni lisäksi myös vauvan tuleva kummitäti ja rakas henkinen ystäväni Jonna. Aivan mahtavaa! Onneksi olin niin rohkea, että uskalsin tässäkin asiassa seurata omaa vahvaa sisäistä viestiäni asiasta. Tunsin vahvasti, että Jonnan on oltava mukana ja olen joutunut tekemään hiukan töitä, että kaikki osapuolet on suostuneet olemaan samaa mieltä. Olen pitänyt sitä ohjenuoranani, että yritän kunnioittaa kaikkien tunteita ja mielipiteitä, mutta loppuviimeksi tämä synnytys on ennen kaikkea jotain, jonka minä käyn läpi ja niinpä minulla on oikeus luoda itselleni paras mahdollinen synnytystapahtuma.
Tahdon ehdottomasti, että mieheni on paikalla synnytyksessä, hänkin on kolmen synnytyksen myötä oppinut jo asiasta vaikka mitä ja osaa joka kerta antaa tukensa paremmin minulle. Haluan, että siellä on miehen vahvuus ja voima ja turva paikalla minua tukemassa, haluan että siellä on juuri hänen kätensä, jota saan puristaa tiukassa paikassa. Ja totta kai, kun on kyse meidän yhteisestä lapsesta, hänen pitää olla paikalla.
Mutta haluan myös jotain muuta. Jonna itse synnyttäneenä naisena ja empaattisena herkkänä henkilönä kykenee tarjoamaan sitten jotain muuta. Empatia ja toisen asemaan asettuminen kun yleensäkään ei ole se miesten vahvin laji, he eivät pysty täysin ymmärtämään niitä tunteita ja tuntemuksia, joita synnytyksessä käy läpi, ja olen jotenkin siinä kokenut sellaista henkistä yksinäisyyttä aiemmin. Jonna ymmärtää myös täysin tämän koko tapahtuman ja syntyvän lapsen henkisen puolen, ja hän osaa tukea minua siinä. Minulla on tosi turvallinen olo, kun tiedän Jonnan olevan mukana. Mies omalla vahvalla miehisyydellään ja maskuliinisella energiallaan tuo minulle omanlaistaan turvaa ja sellaista ihanaa varmuutta, Jonna tuo taas toisenlaista turvallisuutta. Ja yhdessä nämä kaksi, ne ovat mulle kaikki mitä voin toivoa! Olen onnekas!
Olen tässä pikkuhiljaa matkan varrella syväluodannut ajatuksiani synnytyksen suhteen, en mitenkään tahdonalaisesti ja tarkoituksella, mutta osana prosessia (näin varmasti tekee kaikki odottavat naiset). Olen jotenkin jo pitkään ajatellut sitä, että tällä kertaa tahtoisin jotain muuta, ja olen ollut ihan sentin päässä siitä kirkkaasta ajatuksesta. Tiennyt vähän, mitä haen, mutta en kuitenkaan aivan saanut siitä kiinni. Ja koska synnytys on ollut näin lähellä jo, olen melkein jo luovuttanut ja ajatellut, että "no, tulee mitä tulee". Varmasti jossain vaiheessa olen asiasta keskustellut myös tuonne yläkertaan ja pyytänyt apuja. Ja niinpä taas niitä sain!
Eiliselle päivälle olin nimittäin sopinut itselleni energiahoidon, kurssikaverini halusi tehdä sen harjoitushoitona. Menin sinne ilman sen kummempia odotuksia ja heti kun kävin hoitopöydälle pitkälleen, tuli minulle omituinen vahva tunne siitä, että "nyt tulee ihana hoito mulle, jotain hyvää on luvassa". Viestiä tuli pitkin hoitoa koko ajan, ja hyvin paljon synnytyksestä ja siihen valmistatutumisesta. Sanottiin, että nyt on aika luovuttaa kaikesta touhottamisesta ja suorittamisesta, ja alkaa keskittyä lepäämiseen ja sisäänpäin kääntymiseen. Vauva syntyy aivan pian, sanottiin monta kertaa. Sanottiin myös, että nämä loput yöt minun annetaan nukkua ja levätä, ja se on ollut kyllä ihana huomata että kyllä vain (aiemmissa raskauksissa olen viimeiset viikot kärsinyt unettomuudesta ja ollut sen takia todella väsynyt ja sekaisin). Ympärilläni on paljon auttajia, jotka aivan innoissaan odottavat vauvan syntymää ja auttajia on paljon paikalla myös synnytyksessä, jos vain sallin sen. Yksi enkeli esiteltiin lähemmin, hän on ollut vierelläni nyt jo pari kuukautta ja on vielä jonkin aikaa synnytyksen jälkeen, hänen tehtävänään on auttaa tämä uusi elämä alkuun.
Synnytyksestä neuvottiin, että olisi hyvä muistaa maadoittaa itsensä tukevilla juurilla Äiti Maan energiaan. Näitä jalkapohjista lähteviä juuria pitkin olisi hyvä nostaa itselleen punaista maan energiaa ja tuoda se aina alimpaan energiakeskukseen eli juurichakraan asti, se edesauttaa synnytystä ja supistuksia. Synnytysasentoon kehotettiin myös kiinnittämään huomiota, sanottiin että makuuasento ei ole se edullisin, tulee vain suuret tuskat siinä. Pysty- tai istuma-asentoa suositeltiin enemmän ja sanottiin, että voin luottaa intuitiooni, tiedän kyllä mikä on parasta. Vesielementtiä näytettiin myös, ja vesiamme onkin se, mihin toivon pääseväni. En tiedä, onko tuolla sairaalassa ihan mahdollista synnyttää altaaseen, mutta edes avautuisvaiheen ajaksi haluan altaaseen.
Jotenkin tämän hoidon ja viestien myötä minulla läksi se suurempi pyörä pyörimään ja yhtäkkiä ikäänkuin pilvet lähtivät taivaalta ja aurinko tuli esiin. Tämä oli vertaus siitä, miten yhtäkkiä mun ajatukseni selkiytyivät ja tiesin täysin, mitä tuleman pitää ja mitä tahdon. Tätä ajatusta olin hakenut, tätä tavoitellut, mutta se selkiytyi vasta tuon hoidon myötä (aivan mainio esimerkki energiahoidon tehosta, siellä parhaimmillaan ajatukset selkiytyvät ja harmonisoituvat ja tie näyttää selkeältä ja vapaalta, syntyy uudenlaista luottamusta ja vapautta). Kun vielä hoidon jälkeen hoitaja keksi kysyä, että haluaisinko ehkä lainata häneltä jotain musiikkia, niin se oli piste i:n päälle. Selasimme hänen levynsä ja siellä oli tuo levy, jonka yhden kappaleen linkitin tämän postin alkuun. Tiesin heti sen nähtyäni, että "kyllä, tämä on se juttu!" Sain levyn lainaan, kuuntelin sitä jo autossa kotimatkalla ja olin aivan huumassa: Jes jes jes! Kiitos auttajille avusta, näin nämä asiat minulle taas tuotiin!
Minulla on takana kolme ihan hyvää synnytystä, siitä ei ole kyse. Mutta ne kaikki ovat olleet tapahtumia, jotka jotenkin vain tapahtuvat minulle. Minä en ole ollut mukana siinä synnytyksen virrassa, synnytys on vain kivulias tapahtuma, joka tapahtuu minulle ja minä yritän hallita sitä erilaisin keinoin (puudutteilla, kaasuilla) ja lopulta vain yrittänyt roikkua mukana ja kestää. Viimeisimmän lapsen ulostulo oli sellainen äkillinen ja osittain traumaattinenkin syöksysyntymä, mikä todella vain tapahtui minulle. Minulle on jollain tavalla kuitenkin jäänyt sitten joku pelkokin asiasta, olen nyt odottanut synnytystä sekä pelolla että positiivisella jännityksellä. Ja jo pitemmän aikaa olen siis yrittänyt hakea sitä ajatusta, että haluaisin synnyttää niin, että olisin itse siinä täysin mukana, haluaisin jollain tavalla kokea sellaisen synnytysregression, alkukantaisuuden, tunteen siitä että olen yhtä sen synnytystapahtuman kanssa, minä en ehkä voi sitä kaikkinensa hallita, mutta tunnen olevani koko ajan kärryillä ja ikäänkuin mukana. En vain ole tienyt, miten tämä ajatus kasvaa todeksi. Ja nyt energiahoidon ja kaiken sen myötä asia avautui paremmin.
Rakastan tuota alkukantaista rumpumusiikkia, jonka kurssikaveriltani sain levynä lainaksi. Näen itseni synnytyshuoneessa, jossa on valot himmennetty, (kynttilät palaisi, jos se sairaalassa olisi mahdollista), alkukantainen rumpumusiikki soi ja minä lillun vesialtaassa ja olen kääntynyt vähän sisäänpäin, minä synnytän, annan supistusten tulla ja mennä ja tehdä työnsä. Toivon kätilöä, joka jotenkin ymmärtää tämän ajatukseni ja antaa synnytyksen hoitua mahdollisimman paljon luonnostaan, ilman turhia lääketieteen asiaan puuttumisia. Ja päällimmäinen ajatus itselläkin siksi on, että mahdollisimman luomusti synnytetään. Toisaalta, jos asiat menevät jotenkin toisin kuin olen ajatellut, niin olen ennenkin saanut puudutteista kuitenkin hyvän avun enkä kiellä niiden mahdollisuutta täysin nytkään. Luulen kuitenkin synnytyksen olevan melko nopean ja kun nyt tiedän mitä haluan, olen sen itselleni tilannut, niin uskon asioiden menevän myös siten.
Nyt viimeiset viikot olen käynyt Jonnalla vyöhyketerapiassa, ihan synnytykseen valmistautumista ajatellen. Ylihuomenna, laskettuna aikana, tehdään vielä yksi hoito ja jospa se olisi jo viimeinen? Tällaisten luonnonmukaisten hoitojen tehoa on tietysti aina vaikea todistaa, mutta tiedän ainakin sen, että kun kärsin jonkin aikaa todella inhottavista liitoskivuista ja Jonna niitä sitten hoiteli, niin kaikki kivut hävisi ja sen jälkeen ei ole mitään senkaltaista ollut ollenkaan. Muutenkin tämä loppuraskaus on ollut helpompi kuin aiemmat. Tottakai olo on hankala, maha on täynnä vauvaa ja se painaa ikävästi alaspäin, mutta silti koen että olen voinut paremmin kuin yleensä. Tässä kohtaa oma olo on jo täysin kypsä sille, että vauva saisi tulla ulos. Isosiskotkin odottaa kovasti ja kyselevät joka päivä, että joko se syntyy. Olen tilannut oman äitini tulevaksi viikonlopuksi meille "päivystämään" mahdollisen synnärille lähdön varalta. Jos oikeasti vauva syntyisi kuten "odotetaan", eli viikonloppuna, niin kaikki menisi kyllä aikalailla täydellisesti. Meidän tytöillä loppuu nimittäin päiväkoti tämän viikon perjantaina ja he ovat sitten täällä kotona ensi viikolla ihan kokonaan. Loma siis alkaa, ja mikäs sen ihanampaa. Kuitenkin, jos olisin vielä mahani kanssa ja joutuisin vielä tyttöjä hyysäämään, niin se tulisi olemaan t o d e l l a raskasta. Olen todella ollut onnekas, kun olen saanut olla nyt äitiyslomalla yksin, lasten ollessa päiväkodissa. Otan joka päivä päiväunet, välillä nukun monta tuntiakin, ja minulla on mahdollisuus levätä, se on ollut äärimmäisen tärkeää. Jos lapset olisi kotona, joutuisin pyörittämään arkea ruoanlaittoineen ja ulkoiluineen.
Tiedän kuitenkin senkin, että vauva syntyy tasan sinä hetkenä, kun se on tuolla toisella tasolla suunnitellut. Hänen täytyy syntyä hetkenä, jolloin tähtitaivas planeettoineen on juuri siinä oikeassa asemassa, nämä asiat on päätetty etukäteen ja mikään asia ei sitä muuta. Ei mikään mitä minä teen tai jätän tekemättä, vauva syntyy kun sen on on aika syntyä. Se, että uskonko ennusteisiin asiasta, niin se on vain jännittävä lisäaspekti asialle. On jännittävää nähdä, että tapahtuuko niin kuin muutamat ovat ennustaneet. Onko jollakin mahdollisuus nähdä tähän taianomaiseen maailmaan ja vaistota energia vauvan synytmähetkestä. Se on jännittävä nähdä ja tulen ihan pian kertomaan sen!
