Kohti luonnonmukaista synnytystä

Tänään aion vielä jatkaa aiheesta synnytys, sopii hyvin ajatuksiin näin laskettuna päivänä!

Mielessäni on tämän raskauden aikana pyörineet kovasti sellaiset teemat kuin luonnonmukainen synnytys, aktiivinen synnytys, voimaannuttava synnytys jne. Kuten viime postissani kerroinkin, ajatus on vain harhaillut pääni perukoilla ja kirkastui oikeastaan voimakkaasti vasta nyt ihan viime metreillä. Nyt olenkin viettänyt paljon aikaa netissä etsien tietoa asiasta ja lukien keskusteluja siitä. Se mikä on kiinnittänyt huomiotani, on että usein näissä keskusteluissa tulee esiin että jotkut kokevat tällaiset luonnonmukaisen synnytyksen haluajat jotenkin uhkaavana ja ottavat siksi ikäänkuin puolustuskannan päälle. Se on jännä, mutta toisaalta ymmärrettävä juttu. Itsekin olen livauttanut jotenkin lyhykäisesti tuolla omassa Kesämammojen keskusteluryhmässä sen, että itse olen lähdössä synnytykseen tällaisella luomuasenteella. Ja johan siellä alkaa sitten ilmaantua keskusteluun sellaista jännää sävyä, että jotkut kokevat heti tarvetta selitellä kantaansa luomusynnytystä vastaan. Tällainenkin lause pisti siellä keskustelussa silmääni: "Jotenkin mä en osaa vaan ajatella niin et oisin selvinny jotenkin "paremmin" luomuna, tai että haluaisin kokeilla miten pitkään pärjään ilman kivunlievitystä."
Tästä lauseesta vain käy jotenkin hyvin ilmi se, että silloin kun itse et ole kypsynyt henkilökohtaisesti ajatukselle luonnonmukaisetsa synnytyksestä, niin ilmeisesti et silloin myöskään voi ymmärtää niitä arvoja ja asenteita, joita sen taustalla on. Asia nähdään jotenkin ihan väärin. Ihan kuin luonnonmukainen synnytys olisi joku kilvoittelu sitä asiaa vastaan, että "kuinka kauan pärjään ilman kivunlievitystä". Tai tunnutaan ajattelevan, että luonnonmukaisen synnytyksen haluajat ajattelisi jotenkin ansaitsevansa rintaansa kirkkaamman mitalin, jos oikeasti onnistuvat suoriutumaan luomusti. Ylipäätään minun mielestä luonnonmukaiseen synnytykseen ei kuulu mukaan sellainen suorittamisen ajattelu, minkä jotkut ilmeisesti siihen haluaisi laittaa. Minusta siinä mennään heti väärille urille ja koko keskustelu on ihan turhauttavaa. Alan ajatella vähän samalla tapaa tästä keskustelusta kuin mitä olen kokenut oman henkisen polkunikin parissa. Ihmiset, jotka eivät ole itse "heränneet henkisesti"  eivät oikein ymmärrä minun ajatuksiani ja höpinöitäni siitä mitenkään, ja samoin ihmiset jotka eivät ole vielä itse kypsyneet tai heränneet pehmeisiin arvoihin synnytyksen yhteydessä, eivät voi todella ymmärtää mikä siinä on pääpointti.

Monet alkavat oitis puolustamaan, että "minä ainakin olen saanut hyvän avun puudutuksista" ja niin edelleen. Onpa joku sanonut senkin, että ei ymmärrä, miksi pitää lähteä väen vängällä sinne synnytykseen kärvistelemään, kun kuitenkin tarjolla on mahdollisuus ottaa helpotusta, hyväksi ja turvallisiksi todettuja puudutuksia, ynnä muita. Joo-o, se on yksi tapa katsoa asiaa ja ymmärrän sen oikein hyvin, koska suurin piirtein näin minäkin olen ajatellut aina, kunnes jotain tapahtui. Siksi mä ymmärränkin hyvin sen, ettei todellakaan ole yhtä oikeaa tapaa synnyttää eikä tämä ole mikään urheuden kilpaottelu eikä mitään muutakaan. Ymmärrän sen juuri siitä perspektiivistä, että oman itseni kohdalla on niin selvästi nähtävillä se, että ihminen voi tässäkin asiassa tavallaan ikäänkuin "kypsyä", ja se että joku ei ehkä kypsy koskaan ei ole mikään huonommuuden merkki. Kaikilla vain tässäkin asiassa on se oma polkunsa ja tärkeintä kai on se, että jokainen saisi omalla tavallaan sellaisen synnytyksen, jonka kokisi itse hyvänä ja voimaannuttavana, oli se sitten luonnonmukainen tai täysin jotain muuta.

Olen aika kiitollinen omasta polustani sen takia, että käytyäni sen läpi kykenen paremmin ymmärtämään montaa tapaa ajatella ja kykenen siten olemaan ymmärtäväinen myös toisenlaisia ajatustapoja kohtaan. Oli sitten kyse henkisestä polustani tai synnytyksestä. Henkisen polkuni kohdalla ymmärrän, mitä on olla vielä "unessa" ja ymmärtämättä tätä koko Universumin mahtavaa viisautta ja näkymättömän maailman laajuutta, tätä kaikkea. Ymmärrän, että jotkut eivät vain vielä ole heränneet sille, elinhän itsekin yli 30 vuotta "unessa" ja en silti voi sanoa, että olisin ollut erityisen onneton, turha tai huono ihminen (vaikka onnellisuus on kyllä kasvanut eksponentiaalisesti heräämisen jälkeen, niin silti), en osannut vain kaivata mitään mistä en tiennyt. Sama juttu synnytysten kanssa. Olen kolmen ensimmäisen lapsen kohdalla ollut oikein esimerkillinen lääketieteellinen synnyttäjä. Olen ollut oikein tyytyväinen kaikkien koululääketieteen tarjoamien kivunlievitysmahdollisuuksien keskellä, olen halunnut synnyttää sairaalaympäristössä ja niiden keinojen keskellä. Olen ottanut mukisematta vastaan tippakanyylin käteeni, kulkenut tippalaskurin kanssa sen pari metriä, minkä synnytyksissä olen liikkunut, ottanut vastaan vauvan päänahkaan asetettavan pinnin johtoineen, olen ollut tyytyväisenä kytkettynä seurantalaitteisiin, maannut sängyssä ilokaasumaskin kanssa tuskissani ja ottanut vastaan vielä epiduraalikatetritkin. Olen ottanut tämän kaiken tyytyväisenä vastaan, koska en tiennyt muusta, en osannut ajatella synnytyksen olevan jotain muuta. Voisi kai karrikoidusti sanoa, että en ollut vielä herännyt, en ollut vielä kypsynyt ajattelemaan, että jotain muutakin voisi olla. Ja ehdottomasti olen ollut puudutteiden puolestapuhuja, itse olen ajatellut jopa että tuskin olisin ilman epiduraalia edes selvinnyt koko hommasta. (Tahdon nyt vielä korostaa, että kaikki nämä kolme synnytystä on olleet ihan hyviä synnytyksiä, siinä hetkessä ja siinä  kohtaa polkuani oikein hyviä synnytyksiä.)

Mutta jostain syystä, jota en osaa itsekään selittää, minä olen nyt jollain tavalla kypsynyt ajattelemaan toisin. Ei, en ole lukenut mitään opusta tai saanut herätystä sillä tavalla. Se vain tuli, pyytämättä ja yllätyksenä, samalla lailla kuin henkinen herääminen aikanaan. Se vain tuli ja huomasin, että näin minulle nyt tapahtui. Tämän raskauden aikana olen vain huomannut, että tällaiset uudet ajatukset orastaa ja mielenkiintoa ja tahtoa toisenlaiseen tapaan nähdä synnytys alkoi hiljalleen tulla. Ja kaiken tämän takia uskonkin, että ei kyse ole aina omasta valinnasta. Kyse on siitä, että minua autetaan tielläni eteenpäin, asioita tuodaan minulle ja minua tuupitaan johonkin suuntaan, kaikella tarkoituksella. Ja niinpä minä kaiken tämän tuuppimisen seurauksena olen löytänyt itseni tästä tilanteesta, suunnittelemasta luonnonmukaista, aktiivista ja voimaannuttavaa synnytyskokemusta, jollaista ikimaailmassa en olisi ollut kiinnostunut aiemmin edes ajattelemaan. Ja niinpä olisi ihanaa, että kaikki muutkin ymmärtäisi sen, eikä alkaisi heti puolustelemaan omia näkemyksiään.

Miksi sinne synnärille sitten pitää nyt lähtea ehdon tahdoin kivuissa kärvistelemään ja puudutteista kieltäytymään? Koska kuten olen alkanut monesta muustakin elämän asiasta asiasta ajatella pehmeimmillä arvoilla, ajattelen sitä kai myös synnytyksestä. Tällä kertaa en enää koe tarvitsevani medikalisoitua synnytystä, enkä edes halua sitä. Tällä kertaa olen kasvanut luottamaan omaan kehooni, sen luontaiseen kykyyn ja voimaan synnyttää lapsi ilman lisätehosteita ja erityisiä kivunlievityksiä. Luotan, että olemalla yhteydessä kehooni ja hallitsemalla oman mieleni kykenen omin avuin luomaan vauvalle parhaan mahdollisen tavan syntyä ja myös hallita kipuja. Luotan kehooni, itseeni, luonnolliseen synnytystapahtumaan sekä tietysti näkymättömiin auttajiin. Tällä kertaa en halua sitoa itseäni sänkyyn piuhoin ja kivuin. Haluan yrittää liikkua synnytyksessä enemmän, olla pystyasennossa tai lämpimässä vedessä, haluan omalla äänenkäytöllä yrittää lievittää kipua ja edesauttaa synnytystä. En halua pinnejä vauvan päähän enkä tippoja käteeni, ellei ole ihan pakko. Haluan tuntea olevani yhteydessä vauvaan ja kehooni ja synnytystapahtumaan, tuohon upeaan ihmeelliseen hetkeen, ja uskon pystyväni siihen paremmin asennoitumalla koko tapahtumaan luonnonmukaisesti ja pehmein arvoin. Tällä kertaa, vasta neljännen synnytykseni kohdalla, olen siihen valmis. Olen kypsynyt siihen. Aiemmin en olisi ollut ja sen takia ymmärrän, että tässäKIN asiassa on kyse polusta, jossa olen aina täydellisessä kohtaa. Ketään ei voi pakottaa olemaan missään muussa kohtaa kuin omassa täydellisessä kohdassaan omaa polkuaan.

Jotain saattaa mun juttuni ja mielipiteeni ihmetyttää, tai sitten ei. Jotain saattaa ihmetyttää sekin, että miksi haluan raahata mieheni lisäksi synnytykseen muita tukihenkilöitä, miksi vauvan tulevan kummitädin pitää saada olla paikalla ja niin edelleen. Uskon, että ihan kaikki eivät täysin voi ymmärtää näitä minun aivoituksiani, mutta itselleni ne ovat kaikki täydellisen selviä valintoja. Olen kiitollinen, että olen päässyt polullani tähän kohtaan, jossa uskallan kuunnella omia sisäisiä impulssejani ja rohkeasti ajaa niitä eteenpäin huolimatta siitä, että aika ajoin kohtaan niiden kanssa vastustusta ja haasteita. Koska nyt kun synnytystapahtuma on lähestymässä, alan kirkkaammin ymmärtää miksi oli tärkeää kuulla niitä sisäisiä viestejä. Ymmärrän, miksi oli tärkeää jo ennen raskauden toteamista kuunnella sitä voimakasta viestiä, että Jonnan on oltava tulevan lapsemme kummi. Uskalsin sen sanoa miehellekin ääneen silloin, vaikka tiesin että siinä on suuri riski sille, että mies ei ymmärrä alkuunkaan (silloin mies ei oikein vielä tuntenut Jonnaa ollenkaan eikä varmasti oikein ymmärtänyt, miksi sellaisen asian kanssa pitää olla liikkeellä jo ennen raskautta. Enkä minäkään täysin ymmärtänyt, mutta intuitio oli niin vahva että minun oli vain toimittava). Tapa, jolla Jonna on ollut mukana tässä odotuksessa ja yhteydessä vauvaan omalla tavallaan ei olisi ehkä toteutunut tässä muodossa, jos hän ei olisi ollut vauvalle valittu kummi heti alusta alkaen. Ymmärrän myös, miksi oli tärkeää kuunnella sitäkin voimakasta viestiä, että Jonnan on tultava mukaan synnytykseen, vaikka aiemmin minulle on riittänyt ihan vain miehen läsnäolo ja tiesin tämänkin asian aiheuttavan vastustusta ja silmien pyörittelyä. Nyt ymmärrän senkin, miksi nämä hajanaiset ajatukset luonnonmukaisesta synnytyksestä ovat risteilleet päässäni pitkään. Kaikki on tulossa tapahtumaan juuri niin kuin pitääkin, täydellisesti kaikkien osapuolten kannalta. Minun, mieheni, Jonnan, vauvan. Täydellisesti.

Luottamus ja tarkoitus. Niillä eväin kohti synnytystä!