Pitkän matkan terveiset

Hei kaikki rakkaat!

Olen ollut blogissa hiljaa usean kuukauden jo, mutta nyt tuo edellisen postauksen laittaminen alkoi kirvoittaa lainasanojen lisäksi omiakin kielenkantoja. Uskon blogihiljaisuudelle olleen jonkin tarkoituksen ja päätin hiljaisuuden vallitessa vain hyväksyä sen seikan, että nyt ei ole kirjoittamisen aika. Sen sijaan on ollut suurta kasvun aikaa! Suoraan sanottuna on tuntunut siltä, että sanat tämän kaiken kuvaamiseen minulta loppuivat kauan sitten ja siitä seurasi tämä blogihiljaisuus. Vuoden 2013 viimeiset kuukaudet olivat aikamoisia, ne olivat itselleni todella raskaat ja sen lisäksi sisäisillä tasoilla tapahtui niin paljon myllerrystä ja irtipäästämistä, että en kertakaikkiaan olisi osannut kuvata sitä kaikkea sanoin.

Myös ulkoisilla tasoilla tapahtui loppuvuodesta paljon ja itseni kohdalla se tarkoitti lähinnä sitä, että paljon suunniteltujen aikataulujen yli venynyt talonrakennusprojektimme alkoi lähestyä loppuaan ja harvoin niitä loppuvaiheita kovin leppoisissa tunnelmissa vietetään. Kiirettä siis pukkasi ja se tarkoitti minulle pitkiä päiviä yksin kotona lasten kanssa ja miehelle raksahommia yömyöhään. Tämä kaikki meinasi itselleni käydä ylivoimaiseksi, marraskuu oli minulle todella vaikea ja kävin kyllä monenlaisessa aallonpohjassa itseni kanssa. Pään pinnan paremmalle puolen vetivät onneksi ihanat valoystäväni, ilman heitä kaikki olisi ollut monin kerroin vaikeampaa.
Pääsimme vihdoin muuttamaan marras-joulukuun vaihteessa ja siitä se omakin olo lähti pikkuhiljaa helpottamaan. Vihdoin olimme koko perhe koolla saman katon alla ja kyllähän tässä uudessa kodissa on jotenkin "helpompi hengittää". Se on juuri kuten luottoparantaja Eila joskus sanoi: "Rakennusprojekti tulee olemaan todella raskas, mutta valmistuttuaan se kyllä palkitsee." Tavallaan melkoinen itsestäänselvyys, mutta juuri näin sen itse kuitenkin myös koin. Aika moni valoystävä on todennut, että energiani muutoksen ennen ja jälkeen muuton on ollut selkeästi aistittavissa pelkästään ihan Face-päivitysten perusteella. Ja kaikki tuo on kyllä aivan totta! Jos loppuvuosi mentiin matalalla kiemurrellen niin uusi vuosi on saanut minut levittämään siipeni ja lentämään korkealla ja kovaa!

Jos viimeiset pari vuotta omassa elämässäni ovat olleet todella voimakasta muutoksen aikaa (nimenomaan tarkoitan nyt sisäisillä tasoilla), niin viimeiset kuukaudet ovat olleet sitä yhä kiihtyvällä tahdilla. Ja tämä onkin juuri mielenkiintoista, liittyen vähän tuohon edellisessä postauksessani jakamaani tekstin aiheeseen: Jotenkin uskon ja koen, että ihmiset ympärilläni eivät välttämättä ole huomanneet minussa mitään uutta ja ihmeellistä ja silti kaikki sisälläni on käännetty nurin ja ympäri ja taputeltu uusille sijoille. Ainoat ihmiset jotka todella tietävät, missä minä itseni kanssa menen, on läheisimmät valoystäväni, jotka kulkevat tätä matkaa kanssani joka ikinen päivä tiivissä yhteydessä. Ja mitä tulee tähän käyttämääni sanaan "valoystävät", pidän siitä itse jotenkin ja käytän sitä usein. Heidät näen jotenkin sellaisiksi, jotka on annettu minulle -tai olemme toinen toisillemme annetut- matkaseuraksi aivan tarkoituksella, juurikin kulkemaan tätä monivaiheista Valon polkua. Yhtä lailla me kaikki olemme toinen toisillemme sekä kanssakulkijoita, oppaita että peilejä, kukin vuorollaan. Koskaan eläessäni en ole omistanut ystäväporukkaa, joka hyväksyy minut ehdoitta. Heidän seurassaan minun ei tarvitse pelätä mitään, minun ei tarvitse vaieta todellisista ajatuksistani ja voin rauhassa puhua suoraan sen, mitä mistäkin ajattelen ilman pelkoa siitä, että minulle suututaan tai minut tuomitaan.

Minusta oli ihana lukea se teksti, jonka liitin edelliseen postaukseeni. Jos joku ei sitä lukenut, niin lyhyesti todettuna teksti käsitteli sitä, miten vanhat ystävät, sukulaiset ja tutut ehkä kokevat ihmisen, joka on ns. herännyt (tätä omituista termiäkin selostetaan siellä oikein hyvin) ja se tarjosi hyvää tietoa tällaisille asiaa miettiville. Minusta kirjoitus paikallaan, koska uskon näin voimakkaan muutoksen ihmisessä olevan läheisille jopa jossain määrin hämmentävää ja kysymyksiä herättävää. Sitä kohtaa itsekin hyvin monenlaista suhtautumista. Jotkut eivät koskaan mainitse asiasta mitään, jotkut tuomitsevat (hiljaa tai äänekkäästi) ja jotkut kysyvät sen mitä haluavat kuulla ja sitten vain tyytyvät siihen ja hyväksyvät sinut täysin sen muutoksen kera. Nykyään maailmalla tuntuu olevan myös jonkinlainen "enkelitrendi", etenkin naisihmiset tuntuvat olevan alttiita enkelihurahdukselle, yhtäkkiä he puhuvat enkeleistä ja energioista. No tälläkin saralla kokee ja näkee monenmoista. Moni voi tulla ajatelleeksi minutkin sellaiseen kategoriaan, että minä olen vain löytänyt elämääni jotain uutta hauskaa ajateltavaa ja uutta sisältöä. Se on kyllä vähintään vähäpätöinen ilmaus kokonaisuudesta. Itse sanoisin, että tässä ei ole kyse enkeleistä, tässä on kyse ennen kaikkea ja lopulta minusta itsestäni. Heräämisestä siitä harhasta mitä minä olen ja en ole. Oman moniulotteisen itseni todellisesta löytämisestä ja vaikka seura ja tuki matkalla on mitä parhainta -tarkoittaen sekä maallisia että taivaisia auttajia- niin matka ei missään nimessä ole helppo. Se on itse asiassa aika haastava. Se on omien kerrosten kuorimista ja moni niistä kerroksista on sellainen, joista egosi haluaisi pitää kynsin ja hampain kiinni. Monella tapaa tämä matka on nöyrtymistä. Joudut vastatusten sen asian kanssa, että sinulla itselläsi on vastuu aivan kaikesta mitä elämässäsi on. Se ei välttämättä ole aina kovin helppo asia niellä. Mutta kaikesta haastavuudestaan huolimatta tämä matka on itselleni paras matka, jolle olen koskaan lähtenyt. Näin huikaisevaa onnea, täyttymystä ja kiitollisuutta en ole elämässäni kokenut ennen tätä matkaa.

Kuten huomaatte, tämä on paljon kaikkea: "Matka" on välillä huikaisevaa iloa ja tähtisadetta, välillä luopumisen tuskaa ja kyyneleitä, välillä se on asioiden juurruttamista ja toisinaan mennään eteenpäin tukka tuulessa hulmuten. Se on sielun kumppaneiden löytämistä, paljon vanhoja tuttuja entisistä elämistäsi ja myös oman tämänhetkisen olemassa olon tarkoituksen syvää ymmärtämistä. Se on myös upeaa johdatuksessa elämistä, oikeiden asioiden ja ihmisten "tipahtamista" eteesi, se on oman voiman ja kykyjen epäilemistä ja niiden löytämistä. Ennen kaikkea se on itsesi nostamista elämäsi ykkössijalle, sen oppimista että ennen mitään muuta sinun tulee rakastaa Sinua Itseäsi ehdoitta. Sen jälkeen kaikki muu seuraa perässä. Se on myös vakaata luottamuksen tunnetta siitä, että tapahtuipa elämässäsi mitä tahansa, kaikki on täydellisesti.

Itse koen, että tämän polkuni pääteemat viime kuukausina ovat olleet luottamus ja ego. Toki muutkin teemat on olleet työn alla, mutta nämä kaksi ovat olleet ikäänkuin pääaineitani viime ajat ja ilokseni olen myös huomannut tuloksia.
Luottamuksen koen tietona ja varmuutena siitä, että kaikella eteeni tulevalla on tarkoituksensa, että minä olen suojeluksessa ja johdatuksessa ihan joka ikisellä askeleella. Luottamusta myös henkisien lakien toimivuuteen ja niiden varassa elämiseen (jos asia on vieras, googlaa 'henkiset lait'). Parhaimmillaan tämä tuo mukanaan elämisen elämän virrassa. En halua brassailla ja antaa kuvaa, joka näyttää siltä että minulla kaikki sujuu kuin lapsen leikki. Totta kai mieleni haastaa minut koko ajan, saa epäilemään ja tekemään välillä sivuloikkia, mutta kokoajan vähemmän. Välillä stressaan ja huolehdin ihan urakalla, kunnes palaan "ruotuun". Olen oppinut sen, että minun ei tule stressata, järkeillä eikä huolehtia asioista, vaan minun tulee vain elää elämän virrassa sydän täynnä luottamusta, keskittyen sisäisen ääneni ohjaukseen ja olla pakottamatta asioita johonkin muottiin. Taivasauttajani näkevät asioiden suuren kokonaisuuden paremmin kuin minä ja kun vain elän em. tavalla ja pyydän taivasauttajat apuun, asiat tulee eteeni oikealla hetkellä. Eteeni voi tulla valintatilanteita ja silloin minun on vain kuunneltava sitä sisäistä ääntä. Se ei ole helppoa aina, itse asiassa se on usein aika haastavaa, mutta eteenpäin mennään kuitenkin. Rakas mielemme ja egomme jaksaa kyllä tehdä väliintuloja ja yrittää sotkea tätä kuviota, mutta sitäkin oppii kesyttämään vähän. Ja jos tämä nyt kuulosti siltä, että minä en itse vastaa oman elämäni päätöksistä vaan minä vain olen ja odotan kaikkea passiivisena, niin siinä tapauksessa ymmärsit väärin :)
Voisin kertoa esimerkin:  Minulla on nyt sellainen tilanne, ettäolen äitiyslomalla ja kohta siirryn hoitovapaalle. Työtä ei ole odottamassa, ei mitään työtä mihin palata. Toki minulla on sairaanhoitajan koulutus ja uutta työtä olisi varmasti melko vaivatontakin löytää, mutta asia vain on niin että en koe oikein kutsumusta palata siihen työhön. Minulla on siis edessä päätös siitä, mitä aion tehdä työkseni loppuelämäni. Totuus on se, ettei minulla ole   h a j u a k a a n  siitä. Ainut kriteerini on se, että se on jotain, mistä minä löydän intohimoni ja jota minä voin puhtaasta sydämestä tehdä.  Ei hajuakaan. Voisin olla asiasta melko hermostunut, päätöksiä pitäisi alkaa syntymään. Mutta en ole. Tämäkin asia on korkeammissa käsissä, luotan siihen että vastaus tuodaan eteeni oikealla hetkellä. Minun ei tarvitse huolehtia, ei pakottaa eikä työntää itseäni ja asioita mihinkään suuntaan. Voin vain olla, tuntea rauhaa siitä että oikeat asiat ilmentyvät elämääni oikealla hetkellä.

Omaan egooni olen joutunut ottamaan katsekontaktia myös aika aktiivisesti viime aikoina ja olen oppinut tunnistamaan itsessäni sen toimintatapoja. Tämä ainakin minulla meni siinä järjestyksessä, että ensin huomasin egon tekoset muissa ihmisissä ja vasta sitten uskalsin vasta katsoa sitä omassa itsessäni. Nykyään käy välillä niin, että joku valoystävä sanoo minulle rakkaudellisesti jostain asiasta, osuen naulan kantaan ja ollen vilpittömästi vain hereillä sen suhteen etten tulisi toimineeksi itseäni vastaan. Saatan huomata ikäänkuin loukkaantuvani tai ottavani vähän nokkiini ja tekisi mieli vastata jotain kirpeää ja nenäkästä. Mutta tiedostan heti egon kaiken taustalla, tiedostan egoni saaneen kolauksen mutta en ole enää täällä suorittamassa egoni palvelustehtävää. Niinpä odotan hetken, vedän henkeä, pyydän että auttajat auttavat korkeamman näkökulman näkemisessä, ja tämä toimii joka kerta. Kun ego nokkineen väistyy, pystyn ottamaan ystävän todellisen viestin vastaan, toteamaan että hän oli oikeassa ja olemaan kiitollinen siitä, että tämä tuli eteeni. Kukaan, sen koommin ystävä kuin minäkään ei tuomitse. Virheistä oppii!
Olen siis keskellä siirtymää egopohjaisesta elämisestä sydänpohjaiseen elämiseen. Egopohjainen eläminen edustaa minulle sitä vanhaa, saatan puhua siitä mitä vanha-Johanna olisi tehnyt tai ajatellut jossain tilanteessa. Tällainen siirtymä ei ole suora ja vääjäämättä vain eteenpäin menevä tapahtuma. Pikemminkin välillä tuntuu että mennään yksi askel eteen ja kaksi taakse :)  Pikku hiljaa luovun kuitenkin ulkoisten normien mukaan toimimisesta ja siirryn elämään elämääni sydämeni ohjauksessa.

Tässä oli tällainen pieni katsaus kuulumisiin tällä hetkellä, kun uusi upea vuosi on vasta aluillaan. Nyt lopetan ja otan kuuman kupin haudutettua inkivääriä, sitruunaa ja hunajaa. Kurkussa on kutittanut koko päivän, joten flunssantorjunta-aseet tanassa eteenpäin :)

Tervetuloa vuosi 2014!
Nyt on aika elää se, minkä tiedätte totuudeksi, eikä vain pitää sitä mielenkiintoisena keskusteluaiheena ryhmissä, kursseilla tai ystävien kesken.