maanantai 7. marraskuuta 2011

Elintapojen muutoksista

Hei kaikki siellä jossain!
Olen eilen ja tänään lukenut ihan fantastista kirjaa, täällä netissä. Kirja on nimeltään Yhden laki ja tietoisuuden evoluutio (kirjoittanut Tomi Varjola) ja sen voi ladata itselleen luettavaksi tästä linkistä. Haluaisin kertoa teille tässä, miten suuren vaikutuksen tuo kirja on minuun tehnyt, mutta on taas sellainen olo ettei sanat riitä kertomaan.


Kirjan loppupuolella puhutaan ravinnosta, millainen ravinto olisi parasta meidän kehollemme ja millainen ravinto ruokkisi myös energiakehoamme ja edesauttaisi värähtelymme nostamista korkeammalle. Kirjaa ei saa lainata, joten en ota tähän nyt mitään lainauksia, mutta käykää ihmeessä lukemassa koko pitkä kirja.
Itse jäin miettimään noita ravintojuttuja. Niitä kun luin, oli ensimmäinen ajatus itselläni sellainen tyypillinen itsensä arvosteleminen ja tuomitseminen: "Syön ihan väärin, ja teen pahaa keholleni. Syön herkkuja, sokeria, valkoisia jauhoja, maitotuotteita." Sitten yritin taas muuttaa ajatustapaani ja tulla kohtuulliseksi sille, mitä itseltäni vaadin ja ennenkaikkea missä tahdissa. Olen kuitenkin parin kuukauden sisään muuttanut kaksi tärkeää asiaa: Olen lopettanut kahvin juonnin ja aloittanut säännöllisen liikuntaharrastuksen. Se on jo jotain! Kahvia olen juonut 15 vuotta ja liikuntaa en ole harrastanut säännöllisesti ainakaan 5-6 vuoteen. Joten enkös vain ole saanut jotain aikaiseksi?! Loput muutokset voivat tulla perässä omaa tahtiaan, ja toivon että tulevat. Toivon, että mieleni ja kehoni alkaisivat hylkiä asioita, jotka eivät ole minulle hyväksi. Näin kävi kahvinkin kanssa, jostain vain tuli sellainen sisäinen tunne että ei enää kahvia, se ei ole minulle hyväksi. Ja jostain vain kuin johdatuksena tuli se, että aivan meidän lähelle avattiin uusi HotJooga-keskus, sellainen pieni ja intiimi paikka, jonne oli helppo mennä näin ensikertalaisenkin. Ja mikä hassuinta, juuri samaan aikaan kun näin tuon joogapaikan ilmoituksen lehdessä olin menossa hyvän ystäväni (joka on joogaohjaajaksi valmistunut juuri) pitämälle yksityiselle HotJooga-tunnille. Hän siis piti tunnin minulle ja parille yhteiselle ystävällemme, pääsimme siis todella "turvallisesti" kokeilemaan ensimmäistä kertaa joogaa. Ilman tuota ystäväni pitämää tuntia en välttämättä olisi uskaltanut mennä yksin uuteen joogapaikkaan kokeilemaan HotJoogaa. Joten sikäli kaikki ajoittui taas aivan täydellisesti ja tuntui pikemminkin johdatukselta kuin sattumalta. Nyt olen käynyt HotJoogassa muutaman viikon säännöllisesti (pari kertaa viikossa), omistan kuukausikortin sinne ja aion käydä jatkossakin. Ihanaa, se tuntuu juuri minun lajiltani! Ihanaa kehon huoltoa ja ihana filosofia, riittävän rauhallista ja riittävän hiljaista!


Kannattaa siis aina katsoa itseään myös hiukan armollisemmin silmin, muuten voi jäädä olennainen huomaamatta. Kyllä, ehkä edelleen syön aivan liikaa sokeria ja muita juttuja, mutta olen kuitenkin suhteellisen kivutta tehnyt kaksi isoa muutosta omiin elintapoihini ja se on jo aivan loistava alku, ja voin onnitella itseäni niistä!

2 kommenttia:

  1. Täytyykin heti lukea tuo..!! Ja kyllä, jooga on aivan ihanaa! Siinä tarvitsee keskittyä vain ja ainoastaan itseensä ;). Kehoa ei saa pakottaa väkisin, sitä tulee kunnioittaa :). Ihanaa että olet löytänyt lajisi <3

    -Tikru

    VastaaPoista
  2. Ihanaa! Saat olla itsestäsi todella ylpeä. Joogan yksi törkeä periaate on väkivallattomuuden periaate. Se tarkoittaa myös väkivallattomuutta itseä kohtaan, niin fyysisesti kuin henkisestikin. Sitä juutri nyt toteutat. Olet oikealla tiellä - kuten jo tiedätkin :-)

    ulla

    VastaaPoista