Menneet elämät on olleet viime viikon teemana minulla. Jännää, miten nämä asiat kulkee. Aina tuntuu jotain olevan enemmän pinnalla kuin muita asioita.
Viime viikonlopun kurssilla pääsin katsomaan taas yhtä mennyttä elämääni. Alussa oli kyse erään toisen kurssilaisen menneestä elämästä, enkä minä tiennyt ollenkaan, että minäkin olin siellä mukana. Menneitä elämiä ei koskaan katsotan vain huvin vuoksi, vaan siihen on aina jokin syy, kuten oli nytkin. Menimme koko porukka katsomaan sitä elämää ja totesimme, että siinä elämässä on tapahtunut ikävä onnettomuus. Pienessä veneessä oli pieniä lapsia, tämän näimme. Kouluttaja kyseli kultakin vuorollaan, että mitä näkyy. Kesken kierroksen tämä samalla kurssilla oleva hyvä ystäväni alkoi yskiä aivan hulluna. Se alkoi kuin tyhjästä ja tuli hirveällä voimalla (ja sitä kesti ainakin vartin yhteen menoon). Kouluttaja totesi siihen ykskantaan, että tämä ystäväni alkoi puhdistaa juuri tämän menneen elämän traumaa. Kävi ilmi, että vene on kaatunut, lapsia on joutunut veden varaan ja hukkunutkin. Yskä jatkui ja kouluttaja kehotti meitä ottamaan hukkuneet ylös vedestä, jotta tämä ystäväni yskä vähän ehkä helpottaisi. Ystäväni oli siis yksi hukkuneista. Jatkoimme kierrosta, kouluttaja kysyi meiltä, että mitä näemme. Minun kohdalla jouduin vain pudistamaan päätäni ja sanomaan, että jostain syystä en pääse näkemään tätä enempää. Kouluttaja kehotti muita menemään katsomaan, miksi minä en pysty näkemään tapahtumia. Joku sieltä jo sitten sanoikin, että "pelkoja". Kyllä, vahvisti kouluttaja, liikaa pelkoja tulee eteen. Miksi? Ja sieltä sitten alkoi muilta tulla vastauksia. He näkivät että minä olin yksi lapsista ja minä olin pelleillyt ja keikuttanut venettä niin, että se oli kaatunut ja aiheuttanut tämän onnettomuuden. Sitten alkoi minun puhdistuminen. Aloin nauraa aivan hillittömästi (siinä missä moni muu itkee, minä puhdistun usein hekottamalla aivan katketakseni...) Nauroin kaksin kerroin enkä voinut hillitä itseäni. Kohta itkin, ja sitten taas nauroin. Itkin. Suru ja syyllisyys, joita tunsin oli niin valtava, että ajattelin ettei ne tunteet voisi ikinä kadota pois. Ne tulivat jostain sisältäni, ne tunteet. Itkemistä ja nauramista kesti aikansa, kouluttaja tuli taakseni seisomaan ja käsillään hoiti minua niin, että sain apua siitä tähän puhdistumiseen. Ja kyllä se sitten alkoikin helpottaa, olo keveni ja tunsin jättäneeni jotain pois taakastani.
(Jollekin lukijalle ajatukset menneistä elämistä on varmasti vieraita ja tahdon hiukan selittää, miksi menneiden elämien tapahtumat ja tunteet kulkevat meidän mukana myöhemmissä elämissä. Meillähän on fyysisen kehon lisäksi muitakin kehoja. On eetterikeho, emotionaalinen keho, mentaalinen keho jne. Kun tämän kertainen elämä päättyy kuolemaan, kuolevat mukana sekä fyysinen keho että eetterikeho. Nämä kaksi kehoa syntyvät aina uudestaan jokaisen uuden elämän alussa. Mutta nämä muut mainitsemani kehot ovat ikuisia, ne eivät kuole vaan ne kulkevat mukanamme elämästä toiseen. Ja niinpä emotionaaliseen kehoon tallennetut kokemukset ja tunteet kulkevat mukanamme elämästä toiseen. Niistä voi myös puhdistua, juuri tällä edellä kuvaamallani tavalla.)
Olen tehnyt nyt viikon aikana aika paljon harjoitushoitoja ja hoidoissa olen saanut paljon nähdä myös asiakkaiden menneitä elämiä. Tuntuu, että melkein joka hoidossa näytetään mennyttä elämää, jos ei kahtakin. En oikein tiedä, miksi näin. Onko minulle nyt sattunut juuri ne asiakkaat, joille näiden elämien näyttäminen on ollut tärkeää? Ilmeisesti näin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti