Hetki ennen heräämistä

Täällä taas, uusin kuulumisin ja ajatuksin!

Viime viikolla yksi lapsemme päiväkotitädin heittämä kommentti lähti kirvoittamaan minussa pitkää ajatuspolkua ja uusia oivalluksia. Kyse oli kuopustyttärestäni, josta päiväkodin täti oli miehelleni päivän päätteeksi vain todennut, että hän on "syötävän ihana". Jäin miettimään sitä, että mikäköhän siinä on, että jotkut ihmiset kokee hänet jotenkin tosi ihanaksi. Päiväkodissa on yksi toinenkin täti, joka tuntuu olevan kovasti rakastunut pieneen tyttöömme ja joitakin muitakin tällaisia ihmisiä on. Tätä sitten vain itsekseni mietiskelin ja yhtäkkiä muistin omia ajatuksiani tämän samaisen tyttären vauva-ajalta. Muistan, että hänen ollessaan vauva saatoin usein esimerkiksi kelliä hänen kanssaan vuoteella ja vain nauttia hänen läsnäolostaan ja energiastaan. Tällaista en ole niinkään paljon tehnyt muiden lasteni kanssa ja tietysti voisin nyt ajatella, että ehkä vasta kolmannen lapsen kohdalla osasin pysähtyä sen vauvan äärelle ja vain nauttia. Mutta muistan myös tosi usein ajattelleeni silloin kuopuksen vauva-aikana, että tässä lapsessa on jotain jännää, ihan kuin hän energiallaan jotenkin hoitaisi minua. Ajattelin usein, ja ajattelen vieläkin, että hän on jotenkin hyvin terapeuttinen lapsi, vaikka en osaa selittää tarkemmin sitä säteilyä, jota hänestä saan. Hän tekee omalla läsnäolollaan minulle jotain hyvää, jota en vain osaa pukea sanoiksi. Ja nyt on ihan pakko sanoa, koska joku kuitenkin kiinnittää siihen huomiota: Kyllä, minulla on kaksi vanhempaakin tytärtä ja sanon tämän kaiken heitä väheksymättä. Kaikilla lapsilla on omat erityispiirteensä ja voi, tiedostan kyllä mitä heistä jokainen on tullut minulle antamaan omalla energiallaan ja olemisellaan. Kukaan lapsistani ei ole mitenkään yksi ylitse muiden, he ovat kaikki yhtä rakkaita, yhtä erityislaatuisia, kukin vain omalla tavallaan. Jotenkin asiaa kategorisoidakseni sanon, että minusta kaksi vanhempaa tytärtäni on tulleet enemmän selkeästi opettamaan ja kasvattamaan minua, ja tämä kolmas sitten erityisesti hoitamaan minua. Jos nyt näin voin sanoa.

Tämän hoitavan lapsen tulemisesta elämääni aloin sitten miettiä asioita muutenkin. Mietin mitä asioita on minulle ja minussa tapahtunut ja mitä asioita on tulossa, ja tätä kautta aloin nähdä taas jotain suurta ja kaunista suunnitelmaa, jonka linjoja oman elämäni tapahtumat noudattelivat. Ehkä nämä kaikki asiat eivät taaskaan ole ollenkaan sattumaa! Jos mietitään hetki sitä asiaa, että me kaikki teemme sen oman sielunsuunnitelmamme tuolla verhon toisella puolella ennen, kuin lähdemme uuteen maanpäälliseen elämään. Valitsemme vanhempamme, valitsemme tärkeimmät ystävämme, vihamiehemme, tulevat lapsemme, kaikki. Niinpä minäkin olen sopimusta tehdessäni siis tiennyt, että vuonna 2013 tulen saamaan lapsen, joka on lyhyesti kuvattuna tällainen uuden ajan lapsi, joka tarvitsee oman tehtävänsä täyttääkseen juuri hänelle oikean kasvualustan. Minulle on kerrottu, että tämä lapsi tulee lapsekseni juuri siksi, että minä osaan antaa hänelle sen oikean kasvualustan, ja vaikka tämä vanhemman tai lapsen valinta kokonaisuudessaan on paljon tätä moniulotteisempikin joka tavalla, niin yksi osa tätä asiaa on se, että minä olen omalla henkisellä tielläni riittävän kehittynyt ollakseni hänelle juuri se äiti, jonka hän tarvitsee tähän elämäänsä. Ja tästä päästään siihen asiaan, että en minä ole ollut sellainen koko elämääni, en ollenkaan. Jotain siis piti tapahtua, jotta minussa alkaisi sellainen muutos, että minä kasvaisin siksi äidiksi, jonka tämä lapsi tarvitsee (ja koska Universumi kaikessa viisaudessaan on enemmän kuin pystymme ihmisinä ymmärtämään, alamme jo nyt huomata että tämä asia todella on äärimmäisen moniulotteinen: Tässä onkin yhtäkkiä kyse sekä minun sielunsopimuksestani että lapseni sielunsopimuksesta ja jotenkin uskomattoman viisalla tavalla ne nivoutuvat toisiinsa, niinkuin minun sielunsopimukseni nivoutuu yhteen ties kuinka monen ihmisen elämän kanssa, täydellisesti.) Ja tasan kaksi vuotta ennen kuin tämä neljäs lapseni syntyy, tämä muutos minussa käynnistyy, alkaa henkinen heräämiseni. Ja rytinällä alkoikin. Mutta mikä sen käynnisti? En minä sitä mitenkään valinnut, että nyt haluaisin jotain tällaista, se vain tuli, sen enempää lupia kyselemättä. Tarvittiin ehkä joitain asioita, jotka jollain hienovaraisella ja huomaamattomalla tavalla saivat tämän muutoksen minussa käyntiin, koska niin oli suuremman suunnitelman mukaan tarkoitus juuri  nyt tapahtua.

Olen miettinyt tuota aikaa ennen henkistä heräämistäni, mitä silloin tapahtui? Ja siinä tulee nyt mieleeni tämä kuopustyttäreni. Hän syntyi lokakuussa 2010 ja henkinen heräämiseni oli kevään ja kesän taitteessa 2011. Ehkä onkin niin, että tämän tyttären piti tulla elämääni juuri tuossa kohtaa ja juuri niillä ominaisuuksilla, joita hänellä on. Hoitamaan minua, avaamaan minua ja kaikella tavalla valmistelemaan minua energiatasolla ja muutenkin tulossa olevalle muutokselle. Oi että, mitä enemmän mietin tätä ja niitä tuntemuksiani joita tyttären vauva-aikana usein koin, sen loogisemmalta se minusta tuntuu. Niin sen täytyy olla!

Tuona aikana tapahtui  muitakin asioita. Korkeintaan vuosi ennen henkistä heräämistäni kiinnostuin valtavasti Tommy Hellstenistä, hänen kirjoistaan ja hänen Ihminen tavattavissa -projektistaan. Minusta tämä mies projekteineen oli hienointa ja viisainta, mitä pitkään aikaan oli ollut. Luin kaikki hänen kirjansa ja kävin muutamalla hänen luennollaan. Aivan upeaa, jokin henkinen puoli minussa alkoi tämän myötä herätä uudella tavalla ja nostaa päätään. Muistan myös hyvin usein ajatelleeni sitä, että miten ihmeessä Tommy Hellsten osaa puhua Jumalasta ja hengellisyydestä tavalla, jota en ollut koskaan kohdannut (ja jota totta vie olin aina kaivannut)? Olin jo pitkään jollain tavalla mielessäni ihmetellyt tätä vallitsevaa uskontojärjestelmää ja nähnyt siinä epäkohtia, jotka teki minulle koko uskonnosta epäuskottavaa. Kritisoin ihan yhtä lailla omaa kristillistä uskontoani kuin mitä tahansa muutakin. Tein sen enimmäkseen hilja amielessäni, mutta kuitenkin. Samalla minulla oli aina ollut kova tarve hengellisyyteen ja usko johonkin suurempaan voimaan, mutta uskonnon välittämä sanoma ja maailmankuva oli minusta jotenkin häiritsevän epälooginen ja jopa typerä. Ja yhtäkkiä luin Tommy Hellstenin kirjoja, joissa hän melko paljon tuo myös esiin omaa hengellistä puoltaan ja näkemystään, ja hänen kirjoistaan löysin ensimmäistä kertaa järkeä siihen asiaa! Hänen tapansa nähdä Jumala ja hengellisyys oli jotain sellaista, mitä minäkin ymmärsin ja sen asian kohtaaminen oli valtavan riemastuttavaa. Jotain raksutusta minussa tämän tiimoilta varmasti tapahtui, kävin jotain sellaista työtä pääkopassani tämän asian kanssa, että sekin aivan varmasti omalla tavallaan oli yksi avainasia matkallani, se valmisteli minua siihen mitä oli tapahtumassa minulle aivan kohta. Osa suurta suunnitelmaa sekin, Tommy Hellsten.
Ja se mikä sitten hoiti asian kunnolla käyntiin, oli jotenkin sattumalta käsiini osunut Lorna Byrnen kirja Enkeleitä hiuksissani. Luin sen ja sen jälkeen mikään ei ollut enää ennallaan. Se muutti maailmankuvani niin järisyttävällä tavalla, että sen jälkeen aloin ihan itse tietoisesti viemään tätä henkistä heräämistäni eteenpäin. Hain kirjoja, ahmin tietoja, etsin samanhenkisiä ihmisiä. Ja tällä tiellä ollaan, hyvin varhaisessa vaiheessa tämän "heräämiseni" jälkeen jo tiesin, että tämä on jotain sellaista, mistä ei ole paluuta. Olin löytänyt niin varmasti ja vahvasti tieni kotiin, että tiesin että mikään asia ei saisi minua enää palaamaan takaisin. Ja tätä mieltä olen edelleen, yhä vahvemmin, jos mahdollista. Ja tämän suuruuden ymmärtäminen on jotain, mikä selittää osaltaan sen, miksi edes läheisimpien ihmisten kritiikki tai arvostelevat kommentit jäävät toisarvoisiksi. Minä itse sisäisesti tiedän olevani niin oikealla polulla, että kukaan ihminen ei voi ajaa sen tosiasian ohi tai yli. Jos joku läheinen ei pysty elämään sen tosiseikan kanssa, että minä olen nyt löytänyt tieni kotiin, niin sitten sen ihmisen täytyy vain jäädä taa. Se voi kuulostaa karulta, mutta sitä se ei oikeastaan ole, kun ymmärtää asian laajuuden. Ja jos ei ole itse kokenut, ei varmasti voi ymmärtää. Ja sen taas joku saattaa tulkita yläpuolelle asettumiseksi, mutta sitä se ei ole. Nyt on vain minun vuoroni tehdä tämä asia omalla sielun polullani ja se ei aseta minua kenenkään yläpuolelle. Voin ehkä olla jollekin juuri oikealle ihmiselle tien näyttäjänä, mutta sekään ei aseta minua kenenkään yläpuolelle.

Tiedän, että kertomukseeni ja kokemuksiini liittyy tiettyjä sanoja ja sanontoja, jotka ärsyttävät ihmisiä, jotka ovat niin sanotusti epä-henkisempiä (kamala sana enkä haluaisi käyttää sitä, mutta en keksi nyt parempaa kuvaamaan mitä tarkoitan). Näitä sanoja on varmasti ainakin "henkinen herääminen" ja "löytää tie kotiin". Olen melko varma, että nämä koetaan jotenkin vähän ärsyttäviksi. Ehkä juuri siksi, että ne ikään kuin vihjailevat muiden ei-heränneiden elävän ikään kuin unessa ja epätodessa ja niiden, jotka eivät ole löytäneet tietään kotiin, ikäänkuin harhailevan... no, harhassa. Ja tavallaan, niin ärsyttävää kuin se ehkä onkin, se on tottakin. Mutta eihän kukaan sellaista halua kuulla, sehän on ihan todella ärsyttävää. Sehän on juuri ikäänkuin sitä, että tuo tuossa nyt väittää löytäneensä jotain parempaa, ja asettuu siis meidän muiden yläpuolelle, väittää ikäänkuin meidän muiden elämän olevan turhaa. Sitä on nyt jotenkin tosi vaikea tuoda julki sillä tavalla, että tämän asian välttäisi. Yritän ajatella sitä niinkin, että jos näillä termeillä oikein aletaan leikkimään, niin minäkin elin elämästäni 34 vuotta ei-heränneenä. Koenko tuon elämäni olleen jotenkin turhaa? No en todellakaan. Se oli osa matkaani, osa sitä kasvua joka pitää käydä mennäkseen matkallaan eteenpäin. On erilaisia vaiheita tällä matkalla ja ne on vain kaikkien mentävä läpi, muuten mitään matkaa ei edes ole, mitään kasvua ei tapahdu. Näin se on meidän kaikkien kohdalla ja minäkin olen täällä maan päällä saattaut tarpoa ties kuinka monia kertoja vain päästäkseni tähän. (Perillähän en ole, sellaista en ole koskaan väittänyt todellakaan.) Voinko ajatella, että kaikki jotka ovat löytäneet tämän tien ennen minua, ovat minua parempia? No en. Kukin on vain sillä omalla matkallaan ja minä myös. Kaiken lisäksi kaikki ihmiset eivät näistä kotipoluista ja henkisistä heräämisistä ajattele edes samalla tavalla, joten tässä minä vain elän sitä omaa totuuttani läpi ja joku ehkä tekee sen toisella tavalla. Ja se on melko varmaa, että kukaan meistä ei kuitenkaan täällä pysty sanomaan, että tämä on totuus ja minä tiedän sen. Siksi on vain mentävä sen oman totuuden mukaan, sen on vain riitettävä, koska muuta ei ole tarjolla.

Lisäys hiukan myöhemmin...
Aika hauska ja osuva juttu tapahtui juuri äsken. Odotellessani pullan paistumista uunissa katselin tässä vähän nettiä. Kävin Adonain blogissa ja mitämitämitä sieltä löysinkään: Tarinan henkisestä heräämisestä ja havahtumisesta. Mutta se mikä tässä oli jotenkin osuvaa ja hauskaakin, niin löysin täysin erilaisen tarinan, siellä nimittäin puhutaan täysin erilaisesta havahtumisesta ja heräämisestä. Siellä puhuttiin egon kuolemisesta ja tipahtamisesta ikuiseen Rakkauden tilaan. Aivan upea teksti oli tuo ja toivon, että jaksatte lukea senkin. Tällä mitä itse tässä tekstissä kutsuin henkiseksi heräämiseksi, tarkoitin aivan tyystin eri asiaa, ihan eri heräämistä. Ja tuo Adonain kuvaama herääminen on taas sitten jotain, jota en vielä itse ole kokenut, vaan kylläpä senkin aika vielä joskus tulee. Nyt minä vielä ihmettelen ja pyörin egon kiemuroissa.