Sukupuolen arvailua

Tahtoisin kertoa teille tällä kertaa jotain liittyen tulevaan lapseeni. Tämä aihe on nyt melko paljon pinnalla koko ajan, tavalla ja toisella.

Minähän olen täällä blogissakin kertonut useaan otteseen siitä, että mitä ilmeisemmin odotan tyttölasta. Tämä on tullut ilmi monella eri tavalla, monen eri verhon taakse nähneen ihmisen silmin ja lopulta ihan myös minun omana sisäisenä tietona siitä, että lapsi on tyttö. En osaa yhtään selittää sitä, mistä tämä tunne itselläni tulee. Olen jopa miettinyt, että tunnenko tulokkaan niin vahvasti tytöksi juuri siksi, että olen kuullut siitä niin monta kertaa muilta? En osaa sanoa, mutta joka tapauksessa minuun on kasvanut kiinni sellainen vahva tunne, että hän on tyttö. On minulla ennenkin raskauksissa ollut tyttöolo, mutta tämä on ollut ihan erilaista, vahvempaa.

Pari viikkoa sitten kävimme rakenneultrassa. Jokaisen lapsen kohdalla rakenneultrassa olemme kysyneet sukupuoliveikkausta ja aina sellaisen myös saaneet. Tähän saakka  meille on aina sanottu, että "ei täällä kyllä mitään poikaan viittavaa näy." Tyttöjä on joka kerta siis odoteltu ja tyttöjä on tullut. Tällä kertaa odotin tietysti kuulevani saman tyttöennusteen, vaan eipä niin käynytkään. Kätilö näyttikin vauvan haaroväliä, jossa itsekin näimme "jotain". Minusta kuva oli hyvin epäselvä, mitään selkeää "pallit ja pippeli" settiä ei näkynyt, mutta kyllä siellä jokin uloke oli. "Pienellä kysymysmerkillä sanoisin, että tämä on poika", kertoi kätilö. Minulta jäi varmasti pari hengenvetoa välistä! Olin niin "järkyttynyt" uutisesta, että mieskin huomautti minun olevan kovin hiljainen vielä ultran jälkeenkin. Myönnän, niin olinkin, minun piti vähän keräillä ajatuksia. Kävin läpi kahta asiaa, toisaalta hämmennystä siitä, kuinka väärässä minä saatoinkaan olla. Ja ehkä vielä enemmän sitä, että nyt minä ja koko edustamani asia on menettänyt kasvonsa täysin! Ajattelin kaikkea blogissa kertomaani, ajattelin puolta maailmaa, jolle olin kuuluttanut odottavani tyttöä, koska minä olin sellaisen tiedon saanut. Mitä kaikki ihmiset ajattelisivat, mitä kaikki minua koko aikaa epäilleet nyt sanovat? Yritin järjestää ajatuksiani, miksi kävi näin ja mitä tämä kaikki tarkoittaa. Olin asiasta itse niin hämilläni, että en halunnut edes paljonkaan puhua siitä kellekään, edes täällä blogissa.

Ihan vain väärinymmärrykset välttääkseni tahdon sanoa, että kyse ei nyt yhtään ole siitä, että minä olisin mielessäni "tilannut" itselleni jotain haluttua sukupuolta olevan lapsen, ja nyt olenkin pettynyt kun en ehkä saakaan sitä. Ei ei ei. Meillä on jo kolme tyttöä, joten saattaisipa enemmistö jopa luulla, että ehkä toivoisimmekin poikaa. Asia on itse asiassa niin, että mulle on aivan sama kumpi sieltä tulee. Minulla on jo kolme ihanaa tytärtä, olen saanut enemmän kuin edes uskalsin toivoa (jotenkin nuoresta saakka salaa haaveilin olevani monen tytön äiti, en tiedä miksi, ounastelinko silloin jo tulevaa?). Tulisi nyt sitten tyttö tai poika, se tuntuisi aivan yhtä ihanalta joka tavalla. En ole alunperin lähtenyt tilaamaan kumpaakaan. Mutta, kun ehdin jo muutaman kuukauden elää siinä vahvassa ajatuksessa, että tyttö on tulossa, hän oli jopa alkanut omalla tavallaan henkilöitymään minulle. Hän oli persoona, johtuen tietysti myös tästä vahvasta yhteydestä ja monista viesteistä, joita olen häneltä saanut. Ihan siitä päivästä lähtien, kun sain tietää olevani raskaana, olen ajatellut hänet tyttönä, minulla oli hänelle jo nimi ja en varmaan kertaakaan ajatellut asiaa edes siltä kantilta, että hän olisi poika. Joten siitä johtui tämä minun "järkytys". Järkytys oli toisin sanoen minun voimakasta sisäistä ristiriitaa siitä, että "eihän se VOI olla poika, kun se on tyttö!!" En käsittänyt asiaa yhtään, koska eihän se voi!

Olen tässä saanut makustella asiaa jonkin aikaa ja sanotaanko näin, että se asia ei ihan täysin ole asettunut vieläkään. Huomaan, että en oikein usko sitä poikaveikkausta. Ajattelen ehkä, että "okei, se voi siis olla poika, mutta en usko asiaa ennen kuin näen." Ihan kuin jokin ääni sisälläni sanoisi, että älä usko vielä tuohon juttuun. Ja niinpä, kun minulla tuli tilaisuus kysyä taivaskanavilta asiaa, minä kysyin. Kysyin, että halutaanko minulle nyt ylipäätään kertoa, kumman sukupuolen tuleva lapsi on elämälleen valinnut ja miksi minä olen saanut tämän kokemuksen nyt, tämän sukupuolihämmennyksen? Jotenkin olen ehkä aavistanut vastauksen itsekin, olen jotenkin tuntenut senkin sisälläni, että nyt minun on aika valita mihin minä uskon. Ihan kuin minua vähän nyt testattaisiin. Samaan aikaan olen kuitenkin käynyt tätä surrausta päässäni, että en oikein tiedä mihin uskoa ja mitä ajatella.
Mutta taivaskanavilta saapui vastaus ja se kuului näin:
"Sinulle kerrotaan, että hän todella on tyttö ja kokemuksesi on tuotu sinulle seuraavasta syystä:

"Avaa sydämen erottelukykyä ja Luottamusta.""

En voi sanoa muuta tähän kuin että tämä jotenkin rauhoitti minua jännällä tavalla. Jokin asettui kohdalleen ja siksi se rauhoitti minua ja hämmennystäni.

Olen melko varma, että joku lukija ajattelee, että miksi ihmeessä tätä asiaa nyt pitää niin kovasti vehdata ja vaahdota, kyllähän sen sukupuolen sitten näkee kun lapsi syntyy. Ja se on totta, ei minulla ole koskaan ollut sen suurempaa pakkomielettä tietää lapsen sukupuoli etukäteen. Jotenkaan tässä ei oikeastaan olekaan kysymys siitä lapsen sukupuolesta, vaan itselleni jostain isommasta asiasta. Eräänlaisesta opetuksesta ja oppimisesta, kuten tuossa vastauksessakin jo kävi ilmi. Tämä on itselleni tärkeä kokemus ja siksi tämä on tuotu minulle näin. Ei sillä sukupuolella sen tärkeämpää merkitystä ole.

 

En voi kieltää, etteikö minua nyt aika lailla jännittäisi, mitä siellä lapsen jalkovälissä sitten on, kun hän syntyy. Ja se jännittää minua vain sen vuoksi, että se antaa lopullisen pisteensä tälle asialle, mistä nytkin tässä puhun. Totta kai minua jännittää, että miten minun käy, nimenomaan minun. Olen tässä ikäänkuin antanut omat kasvoni tälle asialle, taivaskanaville, intuitiiviselle parantamiselle ja kanavoinnille, puhunut omasta sisäisestä äänestä, tiedosta ja intuitiosta... Miten minun käy, menetänkö kasvoni vai saanko kunnon näpäytyksen siitä, että jatkossa minun on vain luotettava. Suoraan sanottuna, olen kauhuissani. Ei ole helppoa myöntää sitä, totta kai minun pitäisi seistä järkähtämättömänä oman totuuteni takana. Kyllä tämä siis aikamoinen oppiläksy on minulle, huomaan sen nyt selkeästi. Otan vastaan kaiken tämän pelon, kaikki saa vastauksensa kyllä kun aika on oikea. Tämä on osa minun matkaani.