perjantai 11. huhtikuuta 2014

Kirje Universumille


Olen jo viikkotolkulla kantanut mukanani kasvavaa listaa asioista, joita pitäisi hankkia, pystyä hankkimaan tai muuten vain saavuttaa. Ne kalvavat mieltäni ja tulevat ajatuksiin monta kertaa päivässä. Kyse on ihan materiaa olevista asioista kuin myös hiukan abstrakteimmista asioista.
Päätin kirjoittaa kirjeen Universumille, listata siihen kaikki nämä asiat ja sen jälkeen tietäisin, että ne ovat luotettavissa käsissä ja minun ei tarvitse niitä kokoajan miettiä.

Kirje Universumille toimii vähän samalla tavoin kuin aarrekartta-työskentely, josta siitäkin minulla on tuoretta kokemusta. Julkaisen oman kirjeeni Universumille rohkaistakseni sinuakin kirjoittamaan omasi, kun tunnet siihen tarvetta.
Muista olla pyynnöissäsi tarkka, mieti tarkkaan mitä pyydät. Olen katsonut parhaaksi ryydittää omia pyyntöjäni vielä sillä toteamuksella, että kaikki pyynnöt toteutuisi kuitenkin minulle parhaalla mahdollisella tavalla, siis minun korkeimmaksi parhaakseni.

Rakas Universumin Korkein Voima,
Rakas Sielunenkelini,
Rakas Suojelusenkelini,
Rakas Henkioppaani
sekä kaikki ne taivaiset auttajat, jotka voitte minua näiden asioiden kanssa auttaa.

Pyydän itselleni niitä asioita, joita olen tähän alle kirjoittanut.
Kiitos, että autatte minua saavuttamaan ne, kaikki minun korkeimmaksi parhaakseni.


Kiitos Kiitos Kiitos !

- Hieronta-asiakkaita, myös maksavia
- Energiahoitoasiakkaita, myös maksavia
- Näkyvyyttä ayurvedisenä hoitajana ja energiahoitajana, mainontaa, NETTISIVUT!
- Asiakkaita kirjallisiin kanavointeihin
- Lastenhoitoa lapsilleni, omaa aikaa, aikaa yhdessä mieheni kanssa ilman lapsia

- Esikoiselle verhot
- Tyttöjen huoneisiin pimennysverhot
- 3 valkoista pitkähelmaista aluspaitaa
- 2 mustat legginsit
- 3 kesämekkoa
- Ballerinat tms
- Hierontahuoneeseen tapetti, sisusteet, verhot

Kiitos Kiitos Kiitos !



Olen mennyt mukaan kurssille, joka kouluttaa ayurvediseksi hoitajaksi. Kaksi osiota on jo käyty ja tällä hetkellä teen kahta eri hierontaa: Kokovartalohierontaa sekä käsi- ja jalkahierontaa.
Aivan ihania hierontoja ovat molemmat ja niitä on myös erittäin ihanaa tehdä. Teen edullisesti harjoitushoitoja ja tarvitsen asiakkaita. Otin yhden kotimme makuuhuoneista käyttööni ja pistin sinne pystyyn hierontahuoneen, jossa voin hoitoja tehdä.
Ja yhtä lailla teen intuitiivisia energiahoitoja, niitäkin vielä edulliseen harjoitushintaan. Energiahoitoa voidaan tehdä lähihoitona tai kaukohoitona. Kirjalliset kanavoinnit ovat ihan erityisalaani ja niitäkin teen korvausta vastaan. Minut tavoittaa sähköpostista tievaloon(at)hotmail.com.

Siirryin tässä kevään mittaan äitiyslomalta hoitovapaalle ja kun perheen pienin ei ole vielä vuottakaan, ei ole vielä kiirettä miettiä työasioita täysipainoisesti. Kuitenkin itsellä olisi jo halu alkaa vähän tekemään asioita ja saada jokin kurkistus tulevaan sen osalta, että mitä siellä edessä mahtaa olla ammatillisesti. Jotenkin vain tuntuu, että kaikki vaihtoehdot, mitä itsellä on mielessä, joko vievät rahaa (opiskelu) tai ainakin vaativat paljon rahaa alkuunsaamiseksi (yrityksen pystyyn paneminen). Ja tarkoitus olisi kuitenkin saada rahaa... Huomaan, että pyörin näissä asioissa hyvin pelkopohjaisissa ajatuksissa ja tunnelmissa, enkä tahdo löytää itsestäni varmuutta ja rohkeutta, tahi edes uskoa siihen että kaikki onnistuisi. Tiedän mitä haluan tehdä, mutta minua pelottaa voinko elättää sillä itseni. Siihen on todella haastavaa juuri nyt saada rohkeus ja varmuus.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti