tiistai 31. tammikuuta 2012

Maan ulkopuolisten esiintuleminen

Adamua kanavoinut Zingdad (zingdad.com)
24.1.2012
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Tervehdys teille ystäväni!

Olen Adamu, Plejadien sivilisaation monadiolennosta.

Meille jotka määrittelette maan ulkopuoliseksi älykkyydeksi, esitetään useimmiten kysymys - joka ilmaistaan suurimmalla tunnekiihkeydellä: "Milloin aiotte ilmestyä taivaallemme? Milloin aiotte laskeutua? Milloin esiintuleminen tapahtuu?"

Tämä kysymys on esitetty niin monta kertaa meille, että olette luultavasti alkaneet kyllästyä epäselviin vastauksiimme. Joko näin tai sitten olette pettyneet yhteen tai useampaan lupaukseen saapumistamme.

Nyt siis haluan tarttua tähän aiheeseen selkeästi. On aika puhua suoraan ja rehellisesti. Kainostelulle ei ole enää sijaa. Mutta tästä puhumiseksi vaadin teitä kiinnittämään huomiota ja seuraamaan päättelyäni, kun puran tätä kysymystä teille. Se ei ole valitettavasi mitenkään niin yksinkertainen aihe, kuin ehkä luulisitte sen olevan.

Ensinnäkään ei ole pelkästään yhtä ryhmää maan ulkopuolisia "tuolla jossain". Ei ole kritiikkiä, jos sanon näkökykynne olevan jokseenkin likinäköinen. Tämä on ainoastaan sen faktan toteamista, että olette tietoisuushiukkanen inkarnoituneena syvälle tiheyteen. On siis luonnollista, että monet ihmiset eivät usko maan ulkopuoliseen elämään. Ja ne jotka uskovat, ajattelevat useimmiten maan ulkopuolisia homogeenisena avaruusolentoryhmänä. Laajemmin ajattelijat keskuudessanne käsittävät ehkä, että on monia muita asuttuja planeettoja, jotka voivat lähettää toisinaan aluksen salaa tarkkailemaan teitä. No, totuus asiasta on paljon monimutkaisempi ja uskallan sanoa, että jännittävämpi ja mielenkiintoisempi.

Maa on yksi niistä äärettömistä paikoista, joilla on elämää. Tuosta äärettömästä alkuperämäärästä on todella suuri määrä sivilisaatioita tässä universumissa kehittynyt pisteeseen, missä ajan ja avaruuden rajat ovat lakanneet estämästä niitä. On monia menetelmiä liikkua valoa nopeammin. Kyse on todellisuudessa vain mielikuvitusrajasta. Aiemmin planeetallanne oli niitä, jotka sanoivat äänennopeuden olevan rikkomaton raja. Nyt nopeimmat ilma-aluksenne mittaavat nopeutensa siinä, miten monet kertaa ääntä nopeammin ne pystyvät lentämään. Ja samalla tavalla valonnopeuseste voidaan aivan hyvin ylittää.

Teidän on vain ajateltava vähän eri tavalla universumin fysiikasta. Jotkut menetelmät sallivat aluksen kulkea erittäin nopeasti ja matkustaa galaksien välisiä etäisyyksiä ajassa, mikä näyttäisi viikoilta tai kuukausilta. Muissa, kehittyneemmissä tekniikoissa on enemmän kyse tietoisuudesta kuin fysiikasta. Alus on todellisuudessa olento, mikä pystyy kohottamaan tietoisuuttaan korkeammille ulottuvuustasoille, missä tämä universumi on vain yksi monista todellisuuden rinnakkaisrakenteista, ja sitten palaamaan taas matalampiin ulottuvuuksiin - tähän aikaan halutun määränpään aika-avaruudessa.

Tällainen prosessi sallii kulkijan mennä hetkessä mistä tahansa aika-avaruuspisteestä missä tahansa mahdollisessa vaihtoehtoisessa universumissa, toiseen pisteeseen ajassa, avaruudessa ja todennäköisyydessä. Muuttuminen voi tuntua kulkijasta tapahtuneen objektiivisesti hetkissä. Mutta nuo hetket ovat … vähintäänkin mieltä laajentavia. Siirrytään ykseyteen universumin kanssa ja sitten palataan taas erillisyyteen ja yksilöllisyyteen. Se on kummallinen ja ihmeellinen asia koettavaksi, erityisesti muutamalla ensimmäisellä kerralla.

Mutta eksyn nyt aiheesta.

Halua välittää tässä sen, että "tuolla jossain" on ylenpalttisen runsaasti elämää. Mikään mitä voin sanoa, ei venytä mielikuvitustanne riittävästi ymmärtääksenne alkuunkaan, miten paljon elämää todellisuudessa on ja miten monimuotoista ja vaihtelevaa se kaikki on. Ja miten monia erilaisia tietoisuuksia kuhisee planeettasfäärinne ympärillä, pinnalla ja sisällä tällä hetkellä. Jos voisitte nyt nostaa tietoisuuttanne ja tarkkailla planeettaanne kaikissa ei tietoisuustiheyksissä, ällistyisitte, miten monia ja monentyyppisiä aluksia on jatkuvasti tekemisissä maan kanssa - nuorempien rotujen pienistä tinakärryistä, keskivaiheen rotujen valtavien kaupunkien kokoisiin emäaluksiin ja kehittyneempien olentojen puhtaan valon kristalliyksiköihin. Niin monia on täällä, että voisitte hädin tuskin katsoa minnekään näkemättä tällaista aktiivisuutta jollain tiheystasolla. Ja niin monia kuin täällä onkin, on monia muita rotuja, jotka voisivat olla täällä, mutta niitä ei yksinkertaisesti kiinnosta. Niillä on muuta tehtävää muualla ja ne ilmeisesti tuntevat, että se mitä täällä tapahtuu, ei suoranaisesti kiinnosta niitä.

Miksi siis ette voi nähdä meitä? Miksi emme laskeudu ja kulje joukossanne?

Nämä ovat päteviä kysymyksiä. Sanotaan, että toisaalta olemme hyvin paljon jo täällä ja olemme laskeutuneet ja kuljemme joukossanne! Planeetalla on aluksia ja olentoja koko ajan. Mutta tämä ei ole kysymyksenne ydin, eihän? Haluatte NÄHDÄ meidät itse ja olla vuorovaikutuksessa kanssamme. Eikö vain? No, tätäkin tapahtuu, vaikka hyvin rajallisesti. Monet näkevät kaikenlaisia asioita taivaalla ja TIETÄVÄT näkevänsä maan ulkopuolisen aluksen. Monilla on ollut suora kontakti joidenkin kanssa, monista maan ulkopuolisista olennoista. Mutta tämäkään ei vastaa kysymykseenne.

Haluatte itse asiassa meidän esittävän dramaattisen show'n, mikä on kiistämätön kaikille. Pyydätte meitä laskeutumaan ja olemaan vuorovaikutuksessa kanssanne laajasti. Jostain vaikeatajuisesta syystä useat teistä haluaisivat meidän laskeutuvan Valkoisentalon nurmikolle. Ajatus mikä on vähintäänkin hieman outo. Mitä osaa "sodanjulistuksesta" ne eivät ymmärrä, jotka haluavat meidän tekevän niin? Sillä näin tuollainen toiminta tietysti hahmotettaisiin! Mutta takaisin kysymykseenne meidän ilmestymisestämme. Haluatte meidän näyttäytyvän tavalla, millä KAIKKIEN planeetalla on pakko myöntää meidän olemassaolomme ja mikä repii rikki sen valhekudoksen, mitä meistä on kerrottu.

Miksi emme siis teet tätä?

Olkaa vakuuttuneita, ettei tämä johdu siitä, ettemme pysty tekemään sitä! Se johtuu siitä, ettemme tee sitä. Kerron teille nyt miksi. Mutta sen tekemiseksi joudutte kestämään lyhyen oppitunnin galaktisen sivilisaation evoluutiosta.

Kaikki sivilisaatiot käyvät läpi monia askelia kasvussaan ja evoluutiossaan. Ensin sivilisaatio kylvetään alkuperäpisteeseensä. Useimmiten nämä ovat planeettoja, mutta joskus sivilisaatiot alkavat tähtien sisällä, minkä kuuleminen saattaa yllättää teidät. Tai muissa paikoissa, mitkä näyttäisivät teistä vielä epätodennäköisemmiltä. Miten olisi mustan aukon reuna mielenkiintoisena alkuna? Mutta olkoon mitä on. Aina kun uusi sivilisaatio kylvetään, on normaalia, että sitä hoivaa ja vartioi jokin vanhempi ja kehittyneempi sivilisaatio. Myyttienne ja legendojenne jumalat ovat itse asiassa juuri tätä: avaruudessa matkustavia sivilisaatioita, jotka olivat vuorovaikutuksessa maan ihmisten kanssa, silloin kun rotunne oli juuri muodostettu ja se tarvitsi opetusta tietyissä perusasioissa, kuten maantalous, kieli, kirjoittaminen ja monet muut asiat, kuten matematiikka tai astronomia.

Kuitenkin jossain kohtaa sivilisaation kehittymisessä tulee kohta, jolloin on erottava. Vanhemman rodun joka vartioi nuorempaa rotua, on lähdettävä. Heidän näyttää tarvitsevan jättää suojattinsa oman onnensa nojaan. Tämä on välttämätöntä, koska vain silloin nuorempi sivilisaatio voi siirtyä kunnolla kolmanteen tietoisuustiheyteen. Niin kauan kuin vanhemmat oleskelevat maisemissa vartioiden teitä, niin teette, mitä käsketään. Ette oikeasti valitse ja löydä sitä, kuka oikeasti olette. Niinpä heidän roolinsa on saada teidät liikkeelle, jotta voitte jatkaa ilman heitä, ja sitten poistua näyttämöltä. Tai ainakin heidän täytyy näyttää tekevän niin. He voivat tietysti katsella teitä varjosta, missä ette tiedosta heitä. On mahdollista, että heilläkin voi olla omia kiinnittymisongelmiaan ja he saattavat jatkaa yritystä peukaloida kehitystänne kulissien takaa. Sitä toki tapahtuu!

Mutta olkoon mitä on, tämän lähdön myötä nuorempi planeettasivilisaatio ottaa ensimmäiset haparoivat ja horjuvat askeleensa kolmanteen ulottuvuustiheyteen, kun se haukkaa tavallaan hyvän- ja pahatiedonpuun hedelmiä. Ja tässä planeettatietoisuutenne on ollut monia tuhansia vuosia. Ja koska myyttienne jumalat ovat näyttäneet jättäneen teidät yksin, olette uppoutuneet syvälle omiin valintoihinne siitä, keitä oikeasti olette, yksilönä ja kollektiivisesti.

Tämä on kolmannen tietoisuustiheyden tuntomerkki. Kyse on vain valinnasta. Valinta on tämä: mihin laitatte energianne? Tai toisin ilmaistuna: mihin keskitätte rakkautenne? Teillä on ollut valinta-aikakausia selvittääksenne tämän itsellenne ennen seuraavan aikakauden alkua. Ja tällä hetkellä olette kutakuinkin keskellä siirtymää valinta-aikakaudesta seuraavaan aikaan. Tilaisuutenne tehdä päätös ja valita lähestyy, kuten on tapahtunut lukemattomille muille planeettasivilisaatioille, jotka ovat kulkeneet tämän saman polun jotain muunnelmaa pitkin.

Katsotaanpa siis valintatilanteeseen, mikä on edessänne. Tämä voidaan periaatteessa kiteyttää neljään päämahdollisuuteen. Ensimmäisenä on vaihtoehto, että jatkaa sitkeästi valitsemattomuutta. Teillä on oikeus kieltäytyä eikä teitä pakoteta. Tämä lähestymistapa on sielulle, joka ei ole vielä nähnyt riittävästi esimerkkejä vaihtoehdoista, ja tämä johtaa sellaiseen olentoon, joka palaa taas 3D-sykliin uudelle kierrokselle. Tämä ei ole askel eteenpäin. Se on valinta käydä sama luokka uudestaan. Se mihin tällainen olento päätyy, riippuu sen korkeammasta itsestä. Mutta on täysin mahdollista palata takaisin maaplaneetalle tämän saman syklin alkuun, jos niin halutaan.

Toinen valinta on se, mitä yleisesti kutsutaan "toisten palvelemiseksi" (TP). Tämä on valinta sille, joka suuntautuu valoon ja rakkauteen. Jos tunnet hyväksi ja oikeaksi itsellesi laittaa toiset edellesi ja antaa, palvella, rakastaa ja tehdä maailmasta parempi paikka, niin TP on sinulle. Jos olet tiukasti tehnyt tämän valinnan, niin elät jo näitä ihanteita. Kun siirtymä tapahtuu, huomaat siirtyväsi todellisuuteen, missä ympärilläsi on enemmän ja enemmän oman polariteettisi olentoja ja jossain kohtaa alat myös olla vuorovaikutuksessa tähtiperheen kanssa, joka on tätä samaa polariteettia. Kenties menet myös heidän kanssaan planeetalle, mikä on paremmin "kotisi" kuin maapallo.

Planeettasivilisaatiot jotka ovat tällä tavalla polarisoituneita, ovat pääasiassa hyvin rauhallisia, ystävällisiä ja lempeitä paikkoja olla. On harmonista rinnakkaineloa, mikä on hyvin miellyttävää monille, vaikka mahdollisesti vähän tylsää. Sanon "tylsää", koska asiat voivat usein olla ennustettavia, kun kaikenlaiset konfliktit ovat harvinaisia eikä kukaan pyri asettumaan toisten eteen. Mutta ON eräs tilaisuus jännitykseen TP-suuntautuneelle yksilölle. Näiden yhteiskuntien reunamilla raivoaa nimittäin ikuisesti konflikti vastakkaisten polariteettien jäsenten kesken. Kerrotaanpa teille kaikki heistä.

Kolmas vaihtoehto on "itsensä palveleminen" (IP). Tämä on toisten palvelemisen vastakkainen ja tasapainottava polariteetti. IP on niiden valinta, jotka etsivät omaa nautintoa, valtaa ja kehittymistä ennen kaikkea. Jos tunnet olevasi tärkein henkilö todellisuudessasi ja sinulle on oikein laittaa aina itsesi ensimmäiseksi, niin tämä on sinun polariteettisi ja huomaat eläväsi jo tätä ihannetta. Olet luultavimmin valta-asemassa jollain laillisella tavalla, kuten yritysjohtaja tai hallituksen valtapeluri, tai löydät tiesi valtaan laittomasti, kuten rikollisuuden tai uhri/hyväksikäyttäjä-psykodraamojen kautta. Hakeudut myös niiden luo, jotka hahmotat voimakkaiksi, ja palvelet heitä, mutta vain oman edistymisesi välineenä.

Kun siirtymä tapahtuu, huomaat asuvasi todellisuudessa, missä ympärilläsi on aina vain enemmän olentoja, jotka sinun tapaasi pyrkivät palvelemaan itseään. Ja aikanaan sinäkin tapaat toisten avaruussivilisaatioiden jäseniä, jotka palvelevat pääasiassa itseä. En kainostele tässä. IP on kova polku ja tunnen suurta myötätuntoa heitä kohtaan, jotka kulkevat tätä tietä. Polku millä ego voittaa sydämen, on yksinäinen polku. Eikä koskaan ole mitään pehmeää paikkaa, mihin kaatua. Kehenkään ei voi luottaa ja kaikki manipuloivat omaksi edukseen. Sellaisessa todellisuudessa kyse on hyvin paljon syömisestä tai syödyksi tulemisesta. Mutta monet kukoistavat sellaisissa olosuhteissa. He ovat taitavia valtapelureita ja he pääsevät joka keho huipulle, missä he ovat. He rakastavat sitä valtaa ja loistoa, missä käskyläiset tottelevat kaikin tavoin. Ja he ovat erittäin auliita esittämään julman ja sydämettömän isännän roolia pitääkseen jokaisen ruodussa. Elämä tuollaisessa kovassa todellisuudessa hyvitetään monin tavoin. Tietysti egolle annetaan ehkä täysi hallinta oman mielihyvänsä etsinnässä.

Yksi todellisen IP-sivilisaation tunnusmerkki on planeettaresurssien kyltymätön käyttö ja hyväksikäyttö. Toinen on hillitön laajentumispolitiikka. Kun nämä kaksi yhdistetään, on ilmeistä, että tällaiset sivilisaatiot pyrkivät jatkuvasti tekemään muista planeetoista siirtomaita. Ja löytäessään muita sivilisaatioita noilta planeetoilta, he pyrkivät hallitsemaan niitä ja ottamaan niiltä, mitä tarvitsevat. Resursseja, orjia - mitä tahansa halutaankin. Ja näin vedetään nopeasti rajoja.

TP-sivilisaatiot lyöttäytyvät yhteen ja puolustavat omaansa IP-sivilisaatioiden jatkuvilta retkiltä. Ja näin tulee olemaan, että näiden kahden polariteetin olentojen välillä on jatkuva ja loputon sota taivaissa. Sodasta tulee usein eräänlainen pattitilanne ja rajoista näyttää tulevan pysyviä. Tämä johtuu siitä, että TP-sivilisaatiot ovat luonnostaan harmonisia ja erittäin halukkaita tekemään yhteistyötä toistensa kanssa. Ne hyppäävät puolustamaan toisiaan itsestäänselvyytenä. Niinpä ne muodostavat nopeasti pangalaktisia liittoja, jotka pääsevät niin paljoon käsiksi yhteisresursseillaan, että niistä tulee hyvin mahtava, puolustautuva vihollinen.

IP-sivilisaatiot sitä vastoin eivät muodosta helposti liittoja. Jos ne tekevät niitä, nämä sopimukset ovat heikkoja, koska ne palvelevat vain allekirjoittajien ohimenevää ja kapeaa intressiä. Epäröimättä osapuolet puukottavat toista selkään ja liitto romahtaa. IP-sivilisaatiot kasvavat valloittamalla. Imperiumit kasvavat käsittämään monia planeettoja ja sitten hajoavat, kun sisäiset valtakonfliktit vetävät niitä erilleen. Mutta nämä sivilisaatiot pyrkivät aina hyötymään kaikista muista ja sota on niiden luonnollinen ilmaisutapa.

Ja tämä hahmottelee IP- ja TP-kaksinaisuuden, minkä välillä nyt ehkä valitsette.

Mutta on neljäskin vaihtoehto. Se on valinta yksinkertaisesti hypätä kokonaan pois kaksinaisuusulottuvuudesta ja nostaa tietoisuutenne pikkumaisen nahistelun yläpuolelle. Tämä on ykseystietoisuuden valinta.

Kaikki TP- ja IP-sivilisaatiot tulevat ikkunajaksoon, missä olette nyt. Ja niillä on tilaisuus joko vaihtaa polariteettia, mikä on harvinaista, tai hypätä ja alkaa oivaltaa, että polariteetti on harhaa. Todellisuudessa on vain ykseys. "Itse" on syvimmässä totuudessaan yhtä kaiken kanssa. "Toinen" ja "itse" ovat väliaikaisia harharakenteita, jotka tuodaan tietämättömyyden verhon kautta. Erillisyys on vaihtoehtoinen kokemus ja se havaitaan. On täysin mahdollista pitää kiinni yksilöllisyydestä päästäessään irti erillisyydestä. Jos tämä valinta tehdään, niin täysin uusi olemistapa puhkeaa kukkaan tuolla sivilisaatiolla.

Todellisuus mikä perustuu jokaiseen hiukkaseen - sielun jokaiseen yksilöosuuteen - ilmaisee itseään niin, kuin se täytyy, ja siinä jokainen olento antaa suurimman lahjansa ja saa vaihdossa ympärillään olevilta kaiken, mitä se tarvitsee. Tälle tasolle tuleminen on uskomattoman vapauttavaa ja voimaannuttavaa. Se merkitsee, ettei ole koskaan enää tarvetta konfliktiin. Eikä tietysti ole myöskään mitään tylsyyttä moninaisen vuorovaikutuksen puutteen vuoksi!

Nämä ykseystietoisuudessa olevat alkavat tuntea olevansa yhtä kaikkeuden äärettömän lähteen kanssa. Tämän merkitystä voi tuskin selittää. Se merkitsee, että olette suoraan yhteydessä äärettömään energiaan, äärettömään luovuuteen ja äärettömään potentiaaliin. Pystytte keskittämään huomionne minne tahansa haluatte. Pystytte "välähtämään" täältä minne tahansa, minkä voitte kuvitella. Pystytte luomaan tahdonalaisesti. Kokonaisia todellisuuksia ja universumeja ilmaistaan tällaisten olentojen monilla leikkisillä ajatuksilla. Itse asiassa universumi missä olette nyt, ei ole oikeasti mitään enemmän tai vähemmän kuin tällaisten olentojen kiehtovaa keskustelua. Ja sinä itse, riippumatta siitä kuka olet, olet perimmiltään yhden tällaisen olennon yksi monista samanaikaisista ilmaisumuodoista.

Ja tässä on hyvä uutinen. Jos haluat, jos se on sydämesi halu, niin pystyt tekemään valinnan ykseystietoisuudesta ja näin ylittämään kaksinaisuuspolariteetit. Tämä on itse asiassa se suuri ihme, mikä planeetallanne tapahtuu juuri nyt. Olette ensimmäinen planeettasivilisaatio, missä tätä kokeillaan: mennään suoraan syvimmän kaksinaisuuden valintavaiheesta ykseystietoisuuteen. Sitä ei ole koskaan ennen tehty ja planeettanne ja tämä aika-avaruuspiste on testitapaus. Se on malli, minkä mukaan käydään läpi täysin uusi henkinen kehitys. Tämä on siis mahdollista teille. Voitte alkaa herätä todelliselle ykseystietoisuudelle nyt.

Ymmärtäkää nyt. Niitä jotka valitsevat polariteetin tai jotka päättävät olla valitsematta, ei tuomita. Kyse on vain siitä, ettei ole oleellista viettää seuraavaa olemassaoloaikakauttanne jommassakummassa polariteetissa. Ja on jotain muuta, mitä teidän pitäisi oivaltaa. Jos ja kun heräätte todelliseen ykseystietoisuuteen, niin oivallatte, että kaikki itse asiassa tekivät tuon valinnan. Lopulta nimittäin kaikki tekevät. Ja sitten kun teette sen, astutte ulos pelistä ja löydätte kaikki muutkin sieltä. Se on ykseyden ydin. Se käsittää kaiken. Kukaan tai mikään ei ole oikeasti olematta osa ykseyttä.

Mutta … tarkkaavaisemmat keskuudessanne ihmettelevät nyt: mitä kaikella tällä on tekemistä esiintulemisen kanssa? (Hymy)

No, nyt kun teillä on vähän taustaa galaktisesta antropologiasta, voin lopultakin kertoa teille: planeettaanne on pidetty eräänlaisessa puolikaranteenissa niiden vanhempien rotujen lähdöstä saakka, joista puhuimme hetki sitten. Monet aluksista joita on planeettanne läheisyydessä, ovat siellä ensisijaisesti vahvistamassa tätä karanteenia. Tämä varmistaa, ettei teihin sekaannuta oikeudetta.

Pääasiallisesti sivilisaationne on annettava kehittyä estämättä, jotta voitte tehdä kukin edellä mainitun valinnan. Taatusti on IP-rotuja, jotka ovat innokkaita syöksymään niiden uskomattomien resurssien kimppuun, joita te ja planeettanne edustatte. Ja vastaavasti on TP-rotuja, jotka tekevät uutterasti töitä pitääkseen ne loitolla ja suorittavat samaan aikaan lukuisia palveluksia planeetallenne. Mutta perimmiltään kummankin polariteetin tekijöiden on esittäydyttävä Planeettaneuvostolle, ennen kuin niiden annetaan ryhtyä mihinkään toimeen. Tai muuten niiltä yksinkertaisesti estetään pääsy.

Planeettaanne ympäröi eräänlainen henkikalvo - niin voin sitä ainoastaan kuvata. Paljon korkeamman ulottuvuuden energiavyöhyke. Itse asiassa eräs henkiolento antaa tämän palvelun. Ja tämä muodostaa rajan, mitä ei voi ylittää kukaan puhdasta ykseystietoisuutta vähäisempi. Kuitenkin on kaiken parhaimman edun mukaista, että jotain työtä sallitaan tehtäväksi planeetallanne. Kenties olette kuulleet TP-sivilisaatioiden lähettävän aluksia auttamaan tämän saasteen puhdistamisessa tai tuon Gaian energiakeho-ongelman tasapainottamisessa. Kenties tiedätte niiden strategisesti tekevän tehottomaksi ydinaseita toisinaan.

Tällaisia asioita täytyy antaa tapahtua, jos koko sivilisaationne katastrofaalinen tuhoutuminen on tarkoitus estää. Niinpä TP-rodut hakevat lupaa Planeettaneuvoston suojelijoilta ja niille annetaan se tuollaisten toimien toteuttamiseksi. Mutta Planeettaneuvosto on tasapainoista ykseystietoisuutta. Niinpä jokainen tuollainen toimi TP-ryhmältä vetää vastapyynnön IP-rodulta. Ne haluavat päästä planeetallenne tästä tai tuosta tarkoituksesta. Nämä pyynnöt punnitaan suurempaa hyvää vasten ja joskus niihin suostutaan. Esimerkkinä, planeetan ihmisolennolla voi olla sielusopimus, mikä sallii IP-ryhmän sekaantumisen häneen. Tuollaisessa tapauksessa voidaan sallia ns. sieppauskokemus.

Historiassanne oli aika, jolloin keksitte voimakkaasti tuhoavat ydinaseet. Tuollaisen itsetuhokapasiteetin tuleminen on vuorovaikutuksen käynnistyshetki. Ydinasehyökkääjävaltion johtajia lähestyttiin kummastakin polariteetista, TP ja IP. Tehtiin kaksi kilpailevaa tarjousta. Maan johtajat päättivät tuolloin torjua TP-ryhmän tarjouksen. He valitsivat hyvin salaisen IP-tarjouksen ja kulissien takaisen juonittelun oman kansansa ja laajemmin maapallon ihmisten kustannuksella. He tekivät tämän vaihtokauppana pääsystä aseistusteknologiaan. Näin avattiin sopimus IP-rotujen kanssa. Mutta myös niitä toimia joita tapahtui tuon sopimuksen suojeluksessa, valvottiin ja rajoitettiin raskaasti. Mutta se merkitsi kuitenkin, että TP-tarjous evättiin. Ja tähän olisi sisältynyt koko planeetan rauhanomainen aseistariisunta, vaihtokaupassa puhtaisiin ja energiaa vaatimattomiin teknologoihin sekä sairauden ja nälän poistamistekniikkoihin.

Ja planeettanne on edennyt niin, että tästä hyvin merkittävästä vuorovaikutuksesta on vaiettu ja se on salattu. Ja vallassa olevat joilla on ollut ja on edelleen vuorovaikutusta maan ulkopuolisten tietoisuuksien kanssa, ovat tehneet hyvin uutterasti työtä luodakseen tilanteen, missä keskustelu ufoista ja maan ulkopuolisista ja niihin uskominen on katsottu kuuluvan eriskummallisten ja hullujen maailmaan. Ironista kyllä, he itse tietävät niiden olevan totta.

Nyt teille ehkä valkenee kysyä, miksi vain IP- ja TP-ryhmien sallitaan olevan vuorovaikutuksessa kanssanne. Kysytte ehkä, mikseivät todelliset ykseystietoisuusolennot esitä omaa rooliaan. Vastaus on hyvin yksinkertainen. Ykseystietoisuuden edustajat eivät kykene olemaan tekemisissä kanssanne tietoisesti. Nimittäin asuakseen teidän todellisuudessanne tietoisuuden on kuljettava ns. tietämättömyysverhon läpi. Ei voi tuntea ykseyttä verhon tuolla puolen. Ja näin ykseystietoisuuden olento ei voi olla vuorovaikutuksessa kanssanne. Tällaiset olennot ovat ikään kuin pysyvästi ja täysin verhottu havaintokyvyltänne.

Ainoa tapa tulla tietoiseksi tällaisista olennoista on nostaa tietoisuuttanne ja nostaa oma psyykenne korkeampaan tietoisuustiheyteen. Mutta tätä tapahtuu erittäin harvoin ja näin ette oikeastaan kuule ihmisistä, jotka yhtäkkiä tulevat tietoiseksi puhtaan ja säteilevän kristallivalon olennosta. Harvoissa tapauksissa kun sitä tosiaan tapahtuu, se on voimakkaasti transformoiva kokemus ja tuo henkilö asettuu sen jälkeen uuteen kurssiin etsimään totuutta ja rakkautta. Mutta asian ydin on, että ykseystietoiset olennot eivät pääasiassa pysty vuorovaikutukseen verhottujen olentojen kanssa - ei normaalissa mielessä, niin että joku istuu vastapäätänne keskustelemassa. Mutta tämä ei tarkoita sitä, ettemme työskentele kanssanne tietoisuudessa. Olemme läsnä teidän kanssanne koko ajan ja tarjoamme jatkuvasti opastusta ja apua - jos olette vain halukas vastaanottamaan sitä ja toimimaan sen mukaan.

Ja sitten lopultakin, milloin esiintuleminen tapahtuu? Sanotaanpa, että on häviävän todennäköistä, että maailmanne hallitukset tekevät paljastuksen. Ne jotka käyttävät varsinaista valtaa, ovat täysin IP. Ja totuuden puhuminen omasta tiedostaan maan ulkopuolisesta älykkyydestä ja sitoutumisestaan siihen, on käytännössä sama asia kuin myötää pitkäaikainen valhe- ja petospeli sekä ne kaikenlaiset hirmuteot, joita on tehty ihmiskuntaa vastaan. Ja sitten kun käsittäisitte, mitä oikeasti on tapahtunut, he menettäisivät välittömästi kaiken sen valtansa, mitä he niin kovasti himoitsevat.

Jos he paljastavat kaiken, hylkäätte heidän kaikki pelinsä - raha, politiikka ja järjestäytyneet uskonnot. Luovutte toistenne vihaamisesta. Olette piittaamatta kansallisista, rodullisista, sosiaalisista ja uskonnollisista rajoista. Näette toisenne sellaisena, kuin oikeasti olette: yhtenä olentoperheenä, mikä on oleellinen osa paljon suurempaa universaalia perhettä. He menettävät kaiken, minkä eteen he ovat tehneet kovasti työtä eivätkä he saa mitään vastineeksi. Niinpä he eivät yksinkertaisesti tee tätä. Se valhe kerrotaan joskus, että he salaavat teiltä tietoa estääkseen teitä joutumasta paniikkiin ja vahingoittamasta itseänne. No, TP-ryhmät ovat järjestäneet monia tehokkaita esityksiä todistamaan, että tämä on vain yksi sepite. On näytetty, että ihmiskunta on riittävän kestävä käsittelemään tiedon ja vuorovaikutuksen maan ulkopuolisten olentojen kanssa.

Siis hallitus ei kerro totuutta. Joitain paljastuksia on tapahtunut maailman eri hallitusten keskuudessa, joilla ei ole mitään menetettävää sen tekemisestä. Mutta todellinen hallitus - kulissien taakse kätkeytyneet - näyttää hyvin epätodennäköisesti korttejaan. Monet tuntemanne tapahtumat joissa teille luvattiin esiintulemista tai suurta alusten näyttäytymistä, olivat oikeasti peliä, mitä pelattiin IP- ja TP-ryhmien välillä joko pakottamaan paljastamaan niiden aikeet tai tuomaan tietoisuutenne kohti omaa heräämistänne.

Näette TÄMÄN, heräämisenne, ainoaksi tavaksi esiintulemisen tapahtumiselle. Kukaan varteenotettava ja viisas hallituksen edustaja ei ilmesty televisioruudullenne kertomaan totuutta. He ovat haaskanneet kaikki sellaiset tilaisuudet. Kun aikakausi muuttuu, pystytte paljastamaan itse, minkä tiedätte totuudeksi. Siirtymä tapahtuu ja te valitsette. Ja sitten aikajanat eroavat. Ja sitten näette sen, minkä tiedätte olevan totta. Huomaatte asuvanne todellisuudessa, missä ei ole tuota kysymystä, vaan siellä on rotuja muista universumin paikoista ja he pystyvät olemaan vuorovaikutuksessa kanssanne. Noiden tapaamisten luonne riippuu tesitä ja siitä, mitä valitsette. Se mihin heräätte, riippuu siitä, mitä kerrotte itsellenne itsestänne nyt ollessanne unessa.

Tilaisuusikkunanne keskikohta on - hyvin monimutkaisista syistä - tämän vuoden 2012 loppu. Ja kun siirrytte eteenpäin, tulee aina vain voimakkaammin ilmeiseksi, että te luotte JOKAISEN kokemuksenne valinnoillanne, uskomuksillanne ja ajatuksillanne. Kun teette tämän tietoisemmin, siitä tulee aina vain ilmeisempää teille. Pystytte jättämään taakse ne, jotka ovat hyvin epäharmonisia oman energianne kanssa. Ja sitten muutos on tehty ja löydätte itsenne todellisuudesta, mikä resonoi täysin oman värähtelynne kanssa. Ja sitten näette sen, minkä tiedätte olevan totta. Eikä yhdenkään puhuvan pään puvussa tarvitse ilmestyä vanhanaikaiseen pikku kuvalaatikkoon kertomaan teille mitään todellisuudestanne. Sillä yötaivaalla on valoaluksia!

Ja tämän ajatuksen myötä lähdemme luotanne.

Rakastan teitä ykseyden sydämellä.

Olen Adamu, Plejadien sivilisaation monadiolennosta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti