Enkeliretriitin jälkilöylyt

 

Ihana ihana enkeliretriitti takana!
Retriitin päättyminen oli jälleen hiukan tuskallista. Tapahtumaa on odottanut pitkään ja kun se sitten on ohi, sitä on hetken verran tyhjä olo, ei ole enää sitä ihanaa odotusta. Ja kun viikonlopun korkeissa energioissa kellumisen jälkeen palaa kotiin ja tumpsahtaa suoraan keskelle maadoittavaa arkea, se tekee vähän kipeää. Sitä kaipaisi pehmeää laskua, jonkin näköistä rauhallista lasketumista takaisin normaalielämään. Siitä puhuu kaikki retriitissä olleet, miten väsynyt sitä kuitenkin on viikonlopun jälkeen (väsynyt ja onnellinen) ja miten hirveä päivä se maanantai on, jos joutuu menemään esimerkiksi töihin. Tunnistan asian, niin se on. Tavallaan sitä on saanut levätä arjesta ja kaikesta viikonlopun ajan ja on jotenkin myös hyvin hyvin voimantunut, mutta samaan aikaan hyvin väsynyt ja vähän "omissa maailmoissaan" hetken verran.
Oli kuitenkin ihanaa kotiin palatessa huomata, että minua oltiin ikävöity. Mies kysyi ihanasti, että "onko sulla aina yhtä kova ikävä, kun mä olen pois kotoa?" :)

 

Sanoin tänään retriitissä, että retriittiin liittyy kaksi ikävää asiaa. Toinen on tuo kotiinpaluuseen liittyvä asia ja toinen on päänsärky. Retriitissä ollaan jatkuvasti niin korkeissa energioissa, että siellä oli yksi sun toinen hedarin kourissa. Vettä pitäisi muistaa juoda paljon koko ajan, muuten se iskee aivan varmasti (tulee helposti ihan enkeli-illan tai energiahoidonkin jälkeen, jos ei juo riittävästi). Minulla itselläni särky alkoi jo perjantaina illalla ja jatkui lauantaina, yltyen lauantaina iltapäivällä todella kovaksi pääkivuksi, joka alkaa itselleni tehdä pahoinvointia herkästi. Meillä oli juuri alkamassa kahden tunnin tauko ohjelmassa, jonka aikana meillä oli mahdollisuus saada yksilöllisiä energiahoitoja. Olin itselleni varannut etukäteen hoidon, mutta kun makasin sängyssä päänsäryn kourissa, niin aloin jo miettiä että onko enää hyvä kuormittaa itseään lisäenergioilla, kun olo alkoi olla niin kurja muutenkin. Henkilö, jolta olin varannut hoidon itselleni tuli sänkyni viereen katsomaan minua ja pientä poikaani ja hän sanoi, että poikani taitaa parhaillaan puhdistaa minua ja kanavoida sitä energiaa. Koska hän on korkeavärähteinen kristallilapsi, hän kestää nämä energiat hyvin ja kykeni itseään kuormittamatta auttamaan minua siinä. Itse asiassa olimme koko aamupäivän työskennelleet juurikin kristallienergian kanssa ja sitä oli vuodatettu meihin kaikkiin runsaasti ja se taisi tehdä pääni niin kipeäksi. Kävin kysymässä sitten retriitin vetäjältä eli Eilalta, että kannattaako minun ottaa hoitoa tässä tilanteessa ja Eila sanoi, että pääkipuni johtuu siitä, että chakrani ovat kaikki ihan sekaisin. Koska energiakeskukseni eivät siis olleet kunnossa, olin vastaanotettu korkeavärähteinen energia pakkautunut kehooni ja teki pääni todella kipeäksi. Niinpä Eila sanoi, että minulle täytyy tehdä chakroja tasapainottava hoito ja sellaisen minä sain. Hoito oli aivan kertakaikkisen ihana ja pehmeä kokemus! Enkelit, Arkkienkelit ja Valon Veljeskunnan asiantuntijat työskentelivät kanssasi ja hoitivat chakrani jälleen tasapainoon ja oikeille paikoilleen. Tunsin, miten chakroja käsiteltiin ja miten energia lähti virtaamaan kehossani. Täytyin ikäänkuin pehmeällä lempeällä energialla, enää olo ei ollut raskas ja hankala. Hoidon jälkeen oloni oli täydellisen kevyt ja hyvä, olisin voinut pistää tanssiksi! Ja se antoi minulle niin mahtavan olon koko loppuretriitin ajaksi, että jollain tavalla itse pääsin tässä kohtaa vasta kunnolla vauhtiin. Tuli jänniä oloja. Yksi oli tietenkin se oman olotilan täydellinen vaihtuminen, sen fyysisen olon muuttuminn ja se ihana kevyt ja pehmeä energia. Olin kuin ihanasssa pumpulissa, mutta silti valpas. Hassua oli se, että minulla tuli ihan hirveä kosketuksen tarve. Teki mieli vain halata kaikkia ja saada kosketusta. Rakkautta, sitä lähti virtaamaan. Tähän kaikkeen liittyi sellainen kokonaisvaltainen hyvä olo ja luottamus, että uskoin kaiken olevan tästä eteenpäin itselleni mahdollista. Mikään ei ahdistanut eikä mikään painanut, minua vain hymyilytti sisäisesti.

 

Kun mietin, millaisten perustavaa laatua olevien asioiden kanssa olen viime aikoina paininut, niin ymmärrän miksi chakrajärjestelmäni oli sekaisin. Eila siinä luetteli erilaisia syitä ja tilanteita siihen, mitkä voivat laittaa chakrat epätasapanoon ja minä löysin niistä itseni heti. En nyt näistä halua sen enempää tässä puhua, henkilökohtaisia juttuja ovat, mutta kuitenkin. Tajusin, miksi jo viimeksi enkeli-illassa molemmat käteni särkivät ja pakottivat koko illan, jouduin vähän väliä ravistelemaan niitä ikäänkuin niihin olisi pakkautunut jotakin liikaa. Retriitissä sama juttu heti alusta lähtien ja valittelin sitä ääneenkin, sen lisäksi että ravistelin käsiäni vähän väliä. Koska energiakeskukseni olivat sekaisin ja kiinni,e nergia ei päässyt virtaamaan oikein ja se pakkautui kehooni saaden aikaan näitä tuntemuksia. Särkyä ja pakottamista. Eila neuvoi minua avaamaan kämmenissäni olevat chakrat, mutta se ei auttanut, vasta tuo energiahoito auttoi. Ihana ja hyvin opettavainen kokemus! Toivon, että jatkossa tunnistan ajoissa, mikäli energiajärjestelmäni alkaa olla pielessä. Oma oloni on täysin erilainen nyt, kun kaikki on taas kunnossa.

 

Muuten se tämän kerran teema ja anti itselleni liikkui selkeästi itsensä rakastamisen aiheessa. Se on aina jännittävää etukäteen, että minkä suuren eväspaketin ja oivalluksen kanssa sitä tällä kertaa lähtee retriitistä kotiin. Tietää, että jotain taas tulee, minua avataan valtavasti ja otan askeleen eteenpäin, mutta minkä aiheen tiimoilta, se on aina yllätys. Ja tällä kertaa minulle haluttiin tuoda tätä itsensä rakastamiseen liittyvää teemaa ja miten tarpeellista se olikaan! Olen sitä teemaa pitänyt henkisellä polulla kaikista haastavimpana ja sellaisena, jonka kanssa olen aika alkutekijöissä. Tai jos en alkutekijöissä, niin ainakin isojen haasteiden kourissa. Rakasta itseäsi juuri sellaisena kuin olet, se on ollut minulle todella utopiaa että miten ikinä tuohon ajatteluun pääsen. Vaikka olen vahvistunut matkani varrella monella tapaa ja todella löytänyt suuriakin palasia siitä omasta voimastani ja erityisyydestäni (joista niistäkin olen ihan äärettömän ylpeä ja iloinen!), niin esimerkiksi ulkoisen itsensä hyväksyminen on ollut vaikeaa ja joltain osin sisäisenkin. Kannan tietysti paljon mukana menneisyyden lastia, niitä asioita jotka ovat painuneet selkäytimeen jo elämäni alusta lähtien. Arvottomuutta ja häpeää, sitä riittää. Toinen seikka on ollut sitten oma ulkoinen olemus, jota en ole missään muodossa voinut nähdä vuosiin kovinkaan kauniina ja rakastettavana. Ja tähän minulle tuotiin valtavat oivallukset retriitin aikana. Ne tuotiin muiden ihmisten suulla ja tietyissä sanoissa, joista yhtäkkiä minulle kirkastui jotakin tärkeää. Tajusin yhtäkkiä, että olen jo vuosia nähnyt itseni vain yhden linssin läpi. Linssin nimi on läskilinssi. Olen kokenut vahvasti, että minä en voi olla arvokas, kaunis, viehättävä, varteenotettava, tärkeä tai seksikäs, koska olen ylipainoinen. Joskus kun olin nuori laiha nainen, ei itsetuntoni tainnut olla juuri hääppöisempi, joten laitetaampa siihen päälle liikakilot ja se, että koen jatkuvasti etten voi pukeutua kauniisti tai kuten haluaisin ja mitä vielä. Oikeastaan minusta on aina tuntunut, että varsinkin miehet pitävät minua jotenkin tyhmänä, koska olen lihava. Juuri sitä, että en voi olla ihmisenä varteenotettava koska olen ylipainoinen, että minulla ei voisi olla mitään arvokasta sanottavaa, koska minä olen vain tällainen ylipainoinen perheenäiti. Olen kokenut näin todella vahvasti ja miten ikinä olenkin itseäni katsonut, olen nähnyt itseni vain ja ainoastaan sen läskilinssin läpi, enkä ole nähnyt mitään muuta. Se on todella hassua, että miten voimakas ihmisen mieli on. Sillä ei ole mitään väliä, mitä muut sanovat, jos se sinun linssisi on tarpeeksi paksu. Sanat eivät mene perille. Esimerkiksi mieheni on kyllä osoittanut minulle kauniita sanoja ja lukuisia kertoja kertonut ja osoittanut pitävänsä minua haluttavana naisena ja ihanana. Olen kuullut ne sanat ja kaikki, mutta ne eivät ole menneet panssarini läpi, ne ovat kimmonneet jonnekin todella kauas. Ja nyt yhtäkkiä retriitissä, en tiedä mitä tapahtui, mutta nämä sanat pääsivät lävitseni ja ensimmäistä kertaa vuosiin tajusin tämän kuvion. Juuri sen, miten paljon olen käyttänyt energiaa kaikkeen tähän, miten kauan olen pitänyt yllä läskilinssiäni ja ollut sokea itselleni. Eräs kanssa-retriittiläinen kanavoi minulle enkelikortista viestiä, meillä oli sellainen tehtävä. Ja hän alkoi puhua täydestä sydämestään minulle siitä, kuinka ihana minä olen ja kuinka minä kosketan ihmisiä kirjoituksillani ja kuinka kaunis minä olen. Hän kertoi, miten hän on aina pitänyt minua hyvin kauniina ja mitä kaikkea hän nyt sanoikaan. Ja vaikka ne olivat näin yksinkertaiset sanat, jotain tapahtui. Sain valtavan oivalluksen ja tänään se jatkui. Päätimme retriittiä niin, että istuimme suuressa ringissä ja aloimme kehumaan toisiamme. Eila antoi meille oikein tehtävän siitä ja niinpä kävimme jokaisen retriittiläisen yksi kerrallaan läpi niin, että koko rinki ihmisiä sanoi jonkun kehun siitä yhdestä ihmisestä. Minäkin sain siis oman kierrokseni, jossa jokainen sanoi minusta jonkun hyvän asian. Ja mitä ihania asioita he sanoivatkaan! Osa oli sellaisia, joita en olisi kuuna päivänä uskonut kuulevani! Ihan todella tuntui, että puhutaanko nyt muka minusta?! Sain kuulla olevani kaunis, naisellinen, seksikäs ja että kannan itseni hyvin. Olin etenkin näistä kahdesta viimeisestä aivan, että MITÄ?! Kannan itseni hyvin?! Ja minä kun olen aina iän kaiken ollut sitä mieltä, että minä jos kuka kannan itseni huonosti, koska oikeastaan en yhtään haluaisi edes esiintyä tässä omassa kehossani. Yksi osallistuja sanoi ihailevansa sitä, että minulla on aina niin kauniit vaatteet, josta jälleen hieraisin korviani. Minullako, joka aina ja joka päivä tuskailen sitä, että minulla ei ole mitään vaatteita, koska en löydä itselleni sopivia vaatteita ja pukeudun lähinnä legginseihin. Olen kokenut olevani lähinnä säälittävä koko vaatekaappini ja lukuisten halattieni kanssa, että en voinut uskoa korviani. Olen käyttänyt kaiken esteettisen energiani lähinnä lapsieni vaatettamiseen ja pyrkinyt itseni pukemaan niin hyvin kuin voin, mutta kokenut feilaavani siinä pahan kerran. No, minun todella tarvitsi saada kuulla nämä kaikki, ehkä ne olivat jopa minulle tilatut sanat. Ne herättivät minut jostain unestani lopullisesti ja tajusin, että nyt minun on aika riisua läskilinssit silmiltäni ja alettava nähdä itseni ihanana ja rakastettava naisena. Jos muutkin näkevät, niin miksi minä en vain voisi uskoa sitä? Oma oloni muuttui tästä kaikesta aivan heti, luulen että se jopa näkyy olemuksessani jotenkin. Aivan kuin olisin tiputtanut olaltani yhden harmaan ja painavan säkin, joka on kulkenut siinä päivästä toiseen jo vuosia. Nyt sitä ei enää ole, olen vapaa! Olen ihana, olen naisellinen, olen kaunis ja viehättävä, ja niin pirun seksikäs! Tästä päivästä lähtien aion tuntea joka solullani, kuinka kannan hyvin tämän upean olemukseni jonka sisällä asuu upea minä itse, ihana valoihminen! Oman hyvinvointini ja terveyteni takia saatan ehkä jonain päivänä laihduttaakin tai ehkä laihdun vain sen seurauksena, että alan vaalia niin paljon maallista kehoani ja sen sisällä asuvaa sielua, että alan syömään eri tavalla ja liikkumaan, tai mitä ikinä. Mutta ikinä enää oma itsetuntoni ja rakkauteni itseäni kohtaan ei suodatu läskilinssin kautta.

 

Olen niin kiitollinen ja onnellinen tämän retriitin jälkeen. Olen kiitollinen minun Valoystävistä ja olen kiitollinen taivaisista auttajista ja olen niin pirun onnellinen ollessani näin onnekas, johdatettu ja huolenpidetty! You make me smile, from deep inside!!

Maailman suurin halaus kaikille ihanille, jotka teitte retriitistäni täydellisen!