maanantai 23. huhtikuuta 2012

Uutta energiaa hoidosta



Sain etuoikeiden käydä viikonloppuna jälleen ihanassa energiahoidossa, vanhalla tutulla hoitajalla. Viime viikolla vain nousi jostain sellainen tunne, että nyt pitää mennä ja niin varasin ajan heti. Ja kyllähän sitä kutsua kannatti kuunnella, sain hoidosta taas itselleni hirveästi eväitä reppuun ja uutta energiaa.

Etukäteen ajattelin, että haluan puhua hoidossa ainakin tästä uudesta yrityksestäni, ruokavaliostani sekä raskaudesta (kyllä, meille tulee neljäs lapsi! Ajattelin paljastaa tämän asian nyt virallisesti, kun olen huomenna menossa ensimmäiseen ultraan ja viikkoja alkaa olla kasassa jo se paljon puhuttu 12).

Oma suojelusenkelini tuli taas nopeasti "paikalle" heti hoidon alussa ja hän helli minua heti alkuun ihanilla sanoilla. Sain kuulla olevani hyvin rakas ja ihana, suuri valo-olento, ja suojelusenkelini kiitti minua siitä, että olen rohkeasti uskaltanut lähteä tälle yrittäjän polulle. Puhuimme jälleen siitä, että minua on todella autettu paljon tämän kaupan perustamisen kanssa monella tavalla ja olenkin itse huomannut tuon avun. Suojelusenkelini sanoi, että hän on auttanut minua paljon ja haluaisi auttaa enemmänkin, kunhan vain muistan pyytää. Itse olin hiukan huolissani hiljaisista päivistä, joita kaupalla välillä on ja minulle sanottiin, että niillä päivillä on minulle ihan oma tarkoituksensa. Suuri menestys kyllä odottaa kauppaani, mutta nyt minun on tärkeää valmistautua, oppia tuntemaan itse tuotteitani vielä enemmän ja saada kaikki ajatuksen tasolla itselleni selväksi. Ja siksi minulle suodaan hiljaisempia päiviä myös. Kaupastani sanottiin, että siellä on todella hyvä energia (ja sen olen huomannut itsekin, täällä on hyvä olla). Olen kyllä yhä kiitollisempi kaikesta avusta ja tuesta, jota tämän yritykseni kanssa olen saanut!
Kerroin, että olen huomannut miten luokseni selvästi lähetetään ihmisiä auttamaan minua eteenpäin tiettyjen asioiden ja ongelmakohtien kanssa. Se tuntuu melkein ilmentämiseltä, kun ensin olen pohtinut jotain asiaa, niin puolen tunnin kuluttua liikkeeseen astuu ihminen, joka tarjoaa minulle jos ei koko ratkaisua, niin ainakin jonkin tärkeän tiedon asiassa eteenpäin menon kanssa. Se on ollut aika ihmeellistä. Tähänkin sain vahvistuksen, olen tämänkin asian huomannut ihan oikein, ja jossain vaiheessa minulle sanottiin vielä uudestaankin että olen selvästi alkanut tuntea henkimaailman viestejä paljon paremmin.

Yritykseni suhteen tuli hyvin varma olo, suuri luottamus siihen että asiat kyllä hoituvat. Kerroin, että minulla on ollut huolta siitä, että löydänkö tulevan äitiyslomani ajaksi tähän sopivan henkilön töihin ja ennen kaikkea onko minulla varaa maksaa palkkaa työntekijälle. Tämäkin kuitattiin heti ihan selvänä asiana, löydän kyllä tähän ihmisen joka pitää kauppaani kuin omaansa ja tulen kyllä kauppani kautta saamaan elannon itselleni. Siihen minä sitten luotan ja koitan tehdä oman osani hyvin.

Ruokavaliosta halusin kysyä myös, koska etenkin viime aikoina olen kokenut, että syömäni ruoka ei jotenkaan sovi minulle. Olen tullut aterioista väsyneeksi, mahaani kipristelee ja olo vatsassa on kaikin puolin tukala ja epäterve. Sain kuulla, että minun pitäisi vähän rajoittaa maitotuotteita ja etenkin kaikkia makeutettuja ja lisäaineilla höystettyjä maitotuotteita (joita sattumalta olenkin viime aikoina syönyt todella paljon, kaiken maailman RisiFrutteja on tullut vedettyä välipalaksi). Toinen, mikä ei oikein sovi minulle, on valkoisista jauhoista tehty ruoka. Karppaus olisi kuulemma elimistölleni liian raskasta, tarvitsen kyllä hiilihydraatteja mutta hyviä sellaisia.

Yksi asia, mikä minua itseäni on suuresti mietityttänyt, on tämä raskauteni ajankohta. Taustatietona sanottakoon, että olimme eläneet jo monta kuukautta siinä mielessä, että neljäs lapsi saa tulla heti kun on tullakseen, mutta ei se viime helmikuuhun mennessä kuitenkaan ollut ollut tulossa. Ei sitä asiaa edes joka hetki ajatellut, se oli ollut sellainen taustaprojekti, jos edes mikään 'projekti'. Nyt olikin sitten käynyt niin, että lähestulkoon päivälleen samaan aikaan, kun sain itse ensimmäistä kertaa tiedon siitä, että perustan tämän kaupan, myös vauva on saanut alkunsa. Siinä kaikessa rytäkässä en ehtinyt edes ajatella koko asiaa, ja vasta kun huomasin kuukautisten olevan vähän myöhässä tuli ekaa kertaa mieleen, että "hetkinen, tosiaan.." ja yllätys olikin melkoinen, kun sain sitten tietää olevani raskaana. Ensin tuli pieni hämmennys, mitä nyt? Mutta hyvin pian, melkein heti tilalle astui syvä varmuus siitä, että tämäkin kaikessa hulluudessaan on ihan tarkoituksellista ja tarkoitettu mennä juuri näin. Kuitenkin tunsin olleeni niin johdatettu tämän kauppani kanssa ensi hetkestä lähtien, että en voinut uskoa etteikö tämä raskauskin kuuluisi yhtä lailla suureen suunnitelmaan. Pelkästään maallisesti ajateltunahan tämä raskaus voisi olla melkoinen ongelma. Onhan se aika erikoista perustaa yritys ja olla siellä sitten itse vain 5 kuukautta töissä, ja palkata heti uuteen yritykseen työntekijä (mikä ei ole taloudellisesti ajateltuna mikään itsestäänselvästi toimiva yhtälö). Tästä voisi repiä melkoista stressiä, mutta en revi. Toki halusin kysyä asiaa nyt hoidossa, mutta kyllä silti tiedän että asiat menee aivan hienosti ja kaikki jo tapahtunut on ihan tarkoituksella tapahtunut.

Kerroin myös, että minulla on sisäinen tunne siitä, että tämä odottamani lapsi on jotenkin hyvin erityinen, oikea uuden ajan lapsi. Tämänkin olin vaistonnut oikein, sain tietää että tuleva lapsemme on hyvin vanha sielu ja hänestä tulee olemaan paljon iloa koko perheellemme. Hän tulee tekemään suuria tekoja ja saan olla hänestä hyvin ylpeä. Jossain vaiheessa tämä lapsen sielu halusi tulla itse paikalle ja hän tuli kertomaan, että hän on valinnut meidät vanhemmikseen ihan syystä ja että minä olen aivan ihana äiti. Energiahoitaja sanoi, että hänestä tuli aivan ihana energia, sellainen pienen lapsen lempeä ja iloinen energia. Minusta oli tietenkin hieno kokemus tällä tavoin tavata tämä tulevan lapseni sielu, ihmeellinen kokemus. Olen aika etuoikeutettu!

Sitten tapahtui jotain hämmentävää. Hoitaja sanoi minulle, että "tulette kokemaan jonkun suuren muutoksen vielä ennen kuin tämä lapsi syntyy" ja kesken lauseen hänen äänensä murtui ja hän alkoi itkemään. Se tuntui suorastaan aika spookylta. Sitten hän pyyhki kyyneleensä ja pahoitteli, sanoi että tuli niin valtavan voimakas energia että hän meinasi ihan pakahtua siihen. Energia oli kuulemma valtavaa puhdasta rakkautta tulvillaan, mikä tietysti kuulosti minusta jo paremmalta. Minulle tahdottiin sanoa, että olen suuressa rakkaudellisessa varjeluksessa ja että minua ympäröidään rakkaudella. Tämä kaikki kuulosti tietysti myös ihanalta, mutta en voi kieltää etteikö mielen sopukoihin olisi jäänyt vähän kiertämään sellainen ajatus tai pelkokin, että mikä suuri muutos meitä kohtaa. Itse tietysti miettii aina kaikkea pahinta (typerää?), että menetän jonkun perheenjäsenen tai vastaavaa. No, toisaalta näitä on turha etukäteen miettiä, ja tapahtuipa mitä hyvänsä, hyvää taikka "pahaa", tiedän että se on tarkoitettu meidän polulle.

Hoitaja kysyi minulta, että mikä tilanne on meidän uuden kotimme suhteen. Kerroin, että uuden kodin rakennus on lähdössä käyntiin. Hoitaja kertoi, että hän kysyi koska hän näki minut jossain muualla kuin nykyisessä kodissani. Hän kertoi, että rakennusprojekti on raskas, mutta palkitsee talon valmistuttua, hän näkee minut häärimässä uudessa kodissani onnellisena kanaemona. Kerroin, että en oikein viihdy nykyisessä kodissamme, että siellä on jotain sellaista mikä tökkii minua. Sain kuulla, että nykyisen kotimme maaperässä on huonoa energiaa ja se on se, mikä minua tökkii. Kotona perheen kesken meillä on kyllä hyvä energia, mutta silti tämä maaperän energia saa minut tuntemaan oloni kodissa jotenkin epämukavaksi.
Puhuin myös siitä, että minua on todella siunattu upealla elämänkumppanilla tässä elämässä ja minulle kerrottiin, että tämä on aivan totta. Aiemmissa elämissäni minulla on kuulemma ollut kovin haastaviakin olosuhteita parisuhteen osalta ja tällä kertaa minulle on haluttu antaa mahdollisuus "levähtää" tämän aiheen äärellä. Mitä enemmän mietin tuota asiaa, niin sen viisaammalta se tuntuu, antaa syvää perspektiiviä asioihin. Mikään huono parisuhde tai vaikea perhetausta tai mikään vastaava ei ole huonoa tuuria, vaan sen on vain sen kertaiseen elämään valittu "haaste" ja siten täysin sinulle tarkoitettu. Ja minun on todella annettu tällä kertaa levähtää. Jos ajattelee elämän murheita yleensä, niin kyllä tässä elämässä ainakin tähän saakka parisuhde on yksi vähäisimmistä itselläni. Sen suhteen elämäni on hyvin onnekasta ja helppoa, tasaista harmoniaa. Kiitos siitä!

Loppuhoidon sain nauttia vain hoitamisesta, emme puhuneet sen enempää. Ympärilläni oli suuri määrä valo-olentoja, ja näin ihania värejä kun minua hoidettiin. Olin tullut paikalle todella väsyneenä, olin nukkunut yöllä vain pari tuntia ja ollut töissäkin. Hoidon jälkeen hoitaja totesi energiakenttäni kirkastuneen ainakin huomattavasti, ja kyllä sen tunsi olossaankin. Kysyin muuten hoidon aikana huonoista yöunistani, kun viimeisiin viikkoihin on mahtunut öitä, jolloin en vain ole saanut nukuttua. Olen pyörinyt valveilla montakin tuntia välillä. Sanottiin, että energiat maan päällä ovat tällä hetkellä sellaiset, että ne tekevät välillä näitä unettomia öitä.

Oli kiva tallentaa tämä ihana hoito tänne "blogimuistiin" ja jakaa se myös teidän lukijoiden kanssa. Luulen, että menen pian taas uuteen hoitoon ;)

2 kommenttia:

  1. Ihana kirjoitus ja kuulosti ihanalta hoidolta.Ja onnea,silloin kun meillä kävitte(oliko se helmikuussa)mietit juuri tuota raskausasiaa ja sittenhän tuo uusi pikkuinen onkin jo ilmoitellut itsestään.Ihana uutinen <3
    Terkuin,Satu

    VastaaPoista
  2. Onnea onnea onnea vielä tulevasta perheenlisäyksestä!!! Aivan hillittömän upea kokemus päästä 'tapaamaan' tuleva lapsesi :). Muutenkin kuulostaa todella antoisalta hoidolta! Toivottavasti nähdään pian <3. -Tikru

    VastaaPoista