Jokin aika sitten luin työpaikalla jotain vanhaa naisten lehteä, jossa oli
haastattelu parisuhdekirjan julkaisseesta Suvi Tirkkosesta (kirjan kuva yllä). Omat ajatukseni kohtasivat vertaisensa ja melkein siltä istumalta syöksyin kirjastoon hakemaan itselleni kyseisen kirjan. En muuten usko tämän silmiini osuneen haastattelun olleen taaskaan ihan sattumaa, tämä kirja tuotiin minulle juuri oikeaan aikaan vahvistamaan sitä prosessia, jota itse käyn läpi.
En kiinnostunut kirjasta sen takia, että se on parisuhdeopas ja "avioliiton pelastustarina". Toki kaikki siihenkin liittyvä asia on tervetullutta ja plussaa, vaikka en erityisiä vaikeuksia omassa parisuhteessani koekaan. Enemmän kiinnostuin Tirkkosen ajatuksista liittyen ikiaikaisiin sukupuolirooleihin, suorittamiseen, äitiyteen ja niin edelleen.
Ahmin kirjan melkein siltä istumalta ja nyt tahdon jakaa parhaimmat palat teidän kanssanne, jatkaakseni sitä aihetta mistä olen itsekin puhunut: Oman onnellisuuden tavoittelu, ilman syyllisyyttä.
"Irtautuminen paineista sallitaan paremmin miehille kuin naisille. Mies voi pesiytyä erämökkiinsä viettämään omaa aikaa, mutta hyvin pian kummeksutaan, jos perheenäiti eristäytyy yksinäisyyteen. Viranomaiset reagoivat nopeammin, jos nainen lakkaa tekemästä äidin töitä kuin jos mies lakkaa tekemästä isän töitä. Tuntuu, että hyvin harva todella elää omaa elämäänsä, omilla arvoillaan ihmisten keskellä. Erikoiseksi leimautumisen pelko on syvässä. Tunnetaan, että ollaan tilivelvollisia muille. Täytyy todistaa, että kyllä me olemme ihan samanlaisia kuin muutkin."
"En uhraudu ja kiellä asioita itseltäni, vaan teen asioita joita oikeasti haluan tehdä, sillä itsensä uhraaminen voi olla kohtalokasta. Lentokoneessakin neuvotaan kiinnittämään happinaamari ensin omille kasvoille ja vasta sitten auttamaan kanssamatkustajia. Jos ei saa pidettyä itseään terveenä, vahvana, onnellisena ja energisenä, niin ei ole paljoa annettavaa toisillekaan. (...) Energia on vapautunut omana itsenä olemiseen eikä rimpuiluun jotain käsittämätöntä pahaa oloa vastaan, jonka alkuperää en ymmärtänyt."
"Kun luovuin suorittamisesta ja aloin tehdä vain asioita, joita halusin tehdä, onnellisuuteni lisääntyi. Ja kävi myös niin, että mies tuli onnelliseksi, kun vaimo oli onnellinen, ja lapset olivat onnellisia, kun äiti oli onnellinen. Kehä täydentyi vielä niin, että enemmän kuin koskaan aiemmin myös minä halusin tehdä perheeni onnelliseksi. Perhe-elämämme alkoi muistuttaa onnellisuuden spiraalia, jossa onnellisuus vain kasvoi kierrokselta."
"En halunnut näytellä lapsilleni onnellista, halusin olla onnellinen. Kun tein vain asioita, joita halusin tehdä, se tuotti minulle ilon tunnetta. Lapseni alkoivat nauttia siitä, että heillä oli hyväntuulinen ja tyytyväinen äiti. MIeheni alkoi myös positiivisella mielellä seurata uutta intohimoista elämääni. Häntä alkoi ajan myötä harmittaa se, että hän itse oli työnsä syövereissä."
"Aiemmin olin ollut työnjohtaja tuotantolaitoksessa nimeltä koti. (...) Vaikka monet puuhat kotona jatkuivat entiseen tapaan, ajatuksissamme mielsimme toisemme nyt rakastetuiksi emmekä siivoojiksi, ruuanlaittajiksi, lastenhoitajiksi, auton renkaiden vaihtajiksi, lumitöiden tekijöiksi. Olimme yllättävän paljon hahmottaneet toisiamme tiettyjen palveluksien tuottajina. Aivan kuin kotitöiden päällä olisi ollut sen henkilön nimilappu, kenen odotetaan tekevän kyseinen työ."
"Energia pitää kotitaloustöiden sijaan keskittää nykysuhteissa sellaiseen, mistä ei saa kotitalousvähennystä, mitä ei voi tehdä kuka hyvänsä, eli rakkaussuhteen vaalimiseen. Sitä me emme olleet tehneet mieheni kanssa. Eivätkä rakkaussuhdettaan olleet vaalineet isovanhempamme tai vanhempammekaan. Esimerkillään he olivat siirtäneet meille sellaisen asenteen, että elämässä melkein kaikki muu menee rakkaussuhteen edelle, tai muuten leimautuu kevytkenkäiseksi hulttioksi.
Tavoitteekseni tuli kuoria pois ulkoa päin annettu ohjeistus naisena elämiselle. Päätin pitää kiinni omasta itsestäni ja rakastaa itseäni. Osasin ja uskalsin vihdoin kysyä itseltäni, millainen elämä olisi minulle parasta. Sallin itselleni olla ahne ja haluta kaikenlaisia hyviä asioita elämääni. Halusin upean palkkatyön, sykähdyttävän rakkaussuhteen ja rakkaan perheen.
Opettelin pois suorittavan naisen roolista ja opettelin olemaan elämästä nauttiva nainen. Ammattiauttajat eivät olleet koskaan esittäneet tätä mahdollisuutta. He toki tunnistivat stressaantumisen, mutta tarjosivat ratkaisuksi sitä, että mies osallistuisi vähän enemmän kotitöihin. Silloin ei kuitenkaan puututa todelliseen ongelmaan. Ei sanota stressaantuneelle naiselle, että irtoa kokonaan suorittamisesta ja ennen kaikkea turhasta vastuusta. Ainoa vastuu, josta en luopunut, on kasvattajan vastuu."
"Parisuhde on kuormitettu paljolla. Saman ihmisen pitäisi olla rakastettu, lasten vanhempi, ystävä, kumppani, kenties työtoverikin. Tarvitaan ehdottomasti muita ihmisiä ystäviksi, sekä miehiä etät naisia. Ystäville pitää saada kertoa henkilökohtaisia asioitaan ja pohtia niitä yhdessä ääneen. Ystäviä pitää saada myös koskettaa. Pitää saada tuntea muidenkin kuin vain oman puolison halaus. Sillä tavalla taas jaksaa. Miksi rähistä puolison kanssa, joka ei pidä kaikesta siitä, mistä itse pitää? Hankitaan samanhenkinen ystävä ja harrastetaan hänen kanssaan. (...) Ymmärsin, ettei pidä jumittua yhteen ihmiseen ja odottaa häneltä kaikkea. Puolison kanssa on rakkaussuhde, muita asioita voi hoitaa toistenkin kanssa."
Tässä oli joitain niitä ajatuksia, joita itse merkkailin kirjan sivun reunaan huutomerkein. Koko kirja oli hyvä alusta loppuun ja jos tämä teksti yhtään resonoi kanssasi, niin suosittelen etsimään kirjan käsiisi ja lukemaan sen kokonaan.
Minulla on vielä paljon opittavaa, mutta olen todella onnellinen että olen lähtenyt tällekin tielle, etsimään itselleni elämää joka on erityisesti elämä minua varten. Elämässäni minua on siunattu paljolla, ihanalla aviomiehellä ja ihanilla lapsilla. IKiaikaiset sukupuoliroolit ovat jo omassa sukupolvessani paljonkin murtuneet, vaikka toki jotain on vielä jäljelläkin. Nyt kuitenkin tapaa jo paljon perheen isiä, jotka oikeasti osallistuvat perheen elämään, he hoitavat lapsiaan ja tekevät kotitöitä. Näin on ainakin meidän taloudessa ja tällaisen modernin miehen vaimona on paljon helpompi lähteä etsimään sitä todellista omaa itseään naisena, vaimona ja äitinä.
Toivon myös, ettei kukaan lue minun tekstiäni sellaiset lukulasit päässä, että minä ikäänkuin olisin tässä kasvattamassa sellaista "mulle kaikki heti"-ideologiaa. En tarkoita sitä, että meistä pitäisi tulla toisistamme piittaamattomia naisia tai miehiä. Ennen kaikkea tarkoitan sitä, että jokainen ihminen on oman onnensa seppä. Jokaisella on lopulta vastuu omasta onnestaan, mutta me turhan usein ripustamme onnemme toisten ihmisten kaulaan ja jäämme odottamaan, että ne toiset ihmiset ojentaisivat meille sen meille kuuluvan onnen. Meidän pitää pitää huoli omasta onnestamme ja samalla tehdä parhaamme, jotta läheisemme pystyvät myös ilman syyllisyyttä huolehtimaan omastaan.
Yksin ja yhdessä.
Lopetan lainaukseen, joka kolmen tyttären äitinä puhuttelee minua syvästi:
"Tyttärieni suhteen suurin toiveeni on, että he elämänsä käännekohdissa pystyisivät vilpittömästi omana itsenään tekemään sen, mitä oikeasti haluavat. Toivon, että heillä säilyisi vahva yhteys omaan, naiselliseen itseensä, eivätkä he koskaan ryhtyisi seuraamaan itselleen vieraita malleja, koska silloin he ovat vaarassa menettää otteensa ja alkavat harhailla kysyen, keitä he ovat ja mitä haluavat. Toivon, että tyttäreni osaisivat sanoa, että tällainen minä olen, ja sen pitää riittää teille muillekin."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti