Facebook-dieetti

Muutaman tunnin päästä minulla alkaa viikon mittainen haaste, joka jonkun mielestä saattaa kuulostaa naurettavalta ja helpolta, mutta minulle se ei ole sitä. Niin vaikea se ei ole, että en siitä selviytyisi. Aion nimittäin olla kokonaisen viikon poissa Facebookista. Ei yhtään sisäänkirjautumista, ei edes pientä vilkaisua.
Joku saattaisi olla sitä mieltä, että miksi itselleen pitää tehdä asiat niin kovina, miksi pitää niin ehdottomasti olla ilman viikon verran, mitä se hyödyttää? Miksei vain samalla päättäväisyydellä voi päättää, että tästä lähin alan vähentämään Facebookissa oleilua? Se olisikin ihan käyttökelpoinen tapa, mutta jostain syystä minusta vahvasti tuntuu, että minun on tehtävä nimenomaan tällainen "nenänvalkaisuoperaatio" Facebookin suhteen, muuten se ei antaisi minulle sitä samaa antia, mitä on tulossa. Hassu juttu, en osaa selittää kauhean hyvin tätä tunnetta.

Olen ollut Facebookissa jo monta vuotta ja aina olen ollut siellä kovin aktiivinen. Saattaa johtua myös osittain siitä, että nämä kaikki vuodet olen voittopuolisesti ollut kotiäitinä ja niinpä Facebook on tarjonnut minulle mainion kanavan pitää yllä sosiaalista elämää netin välityksellä. Siellä on voinut höpötellä niinäkin päivinä, kun leikkipuistossakaan ei tavannut yhtään ihmistä. Vaikka tosin, olisin todennäköisesti Facebookissa yhtä paljon, olin kotiäitinä tai en.
Minusta on kiva kommunikoida kirjoittamalla, se on itselleni luontaista. Jo vuosia sitten huomasin, että aloin nähdä elämäni värikkäät tapahtumat Facebook-päivityksinä. Siis kun jotain hassua tai tärkeää tapahtui, aloin jo miettiä mielessäni, millaiseen muotoon kirjoitan sen Facebookiin sitten kun pääsen koneen ääreen. Se oli aikaa ennen älypuhelimia. Nykyäänhän ei tarvitse edes kauaa odottaa, vaan Facebookiin pääsee kätevästi vain kaivamalla puhelimen esille ja niinpä siellä tulee käytyä aika usein. Hiekkalaatikon reunalla tulee mieleen käydä katsomassa, onko tullut mitään uusia juttuja tai kommentteja omiin juttuihin, näps näps ja olet jo siellä (ja kun näen jonkun toisen äidin/isän hiekkalaatikon reunalla selaavan puhelintaan ja lapsen leikkivän vieressä yksin, mun tekee aina ihan kamalan pahaa! Tekisi mieli mennä ottamaan se puhelin ihmisen kädestä ja pamauttaa sillä päähän: Herää pahvi! Ole lapsesi kanssa, tee vaikka hiekkakakkua! Ja silloin aina ajattelen, että "ei kauhea, en kai vain minäkin tee noin?!")
Nykyään tuntuu välillä jopa siltä, että kun jotain tärkeää tai hauskaa tapahtuu, niin se ei tule eläväksi ja todelliseksi, ennen kuin olet jakanut sen Facebook-kaveriesi kanssa. Kun otat hauskan valokuvan tai videon, se ei ikäänkuin tule todelliseksi, ennen kuin sen on nähnyt kaikki kaverisi. Jos se jää vain sinun ja perheesi ihasteltavaksi, sillä ei tunnu olevan enää samaa arvoa. Se menee hukkaan! Facebook saa meistä esiin jänniä juttuja, erikoisia asioita, joita ei 10 vuotta sitten olisi arvannut olevan olemassakaan. Teemme siellä juttuja, jotka ärsyttävät toisia ihmisiä. Päivitämme liikaa, liian avoimesti, liian usein. Emme päivitä koskaan, luemme vain hiljaa taustalla. Angstaamme, negailemme, valitamme. Olemme yltiö-positiivisia, happyhappy joyjoy! Lähdemme viihteelle, ja päivitämme jokaikisen känniääliö-valokuvan, jonka nappaamme illan aikana... Näitä riittää.

Itse aloitan nykyään päiväni Facebookissa ja melkeinpä lopetankin. Ehkä vähän kärjistetysti sanottu, mutta jos en jo sängyssä aamulla katso puhelimesta Facebookia, niin heti noustuani klikkaan kyllä tietokoneen päälle. Tässä tulee istuttua sitten turhankin paljon, se on tapa rentoutua ja sinänsä hyvä asia, mutta kun se ottaa sitten välillä ihan yliotteen. Illat tulee notkuttua tappiin saakka koneen ääressä katselemassa, että vieläkö joku olisi hereillä jotain päivittämässä tai kommentoimassa.
Facebookissa on myös paljon hyviä asioita. Olen kontaktissa ihmisiin, joista tuskin kovin usein muuten kuulisin. Olenkohan kovin väärässä, jos uskallan väittää vahvistaneeni montaa ystävyyssuhdetta juuri Facebookin ansiosta ja saaneeni liudan uusia tärkeitä ystäviä sieltä. Hengailen siellä myös paljon erilaisilla henkisillä palstoilla ja intiimeissä henkisissä ryhmissä ja niistä saan aivan valtavasti iloa ja valoa itselleni, sellaista uudistavaa ilon energiaa. Ne ovat tärkeitä. Ja aina kun innostun, teen kirjallisia kanavointeja/tulkintoja siihen tarkoitetulla palstalla, näistä olen saanut sitten suoritusmerkintöjä intuitiivisen parantaja-opintoihini liittyen. Facebookissa tulee myös hoidettua paljon ihan oikeita asioita, sikäli mikäli niihin asioihin liittyy ihminen joka myös on Facebookissa. Sovitaan tapaamisia, ilmottaudutaan henkisiin iltoihin ja kursseihin ja niin edelleen. Joten en näe mitään syytä luopua Facebookista kokonaan (ja siihen en edes pystyisi), mutta haluan kesyttää isännäksi päässeen asian jälleen rengin paikalle, johon se kuuluu.

Tämä isäntä/renki-vertaus tulee ystävältäni, joka sai minut lähtemään tähän haasteeseen. Hän on kirjoittanut samasta asiasta blogissaan. Olisin oikeastaan voinut tämän oman tekstini sijaan ohjata teidät lukijat suoraan linkillä hänen blogiinsa, koska hänen teksti olisi voinut yhtä hyvin olla omani. Joka tapauksessa, tämä ystäväni alkoi tätä itselleen asettamaansa haastetta puhua Facebookissa ja taisi heittää haasteen ilmana muillekin, keneen asia resonoi ja siitä minä lähdin mukaan miettimättä sitä 15 sekuntia kauempaa. Tiesin heti, että tämä on se juttu, mihin minun on tartuttava. Tämä oli oikeastaan taas niitä juttuja, joista heti tuntee vahvasti, että tämä oli minullekin ihan järjestetty juttu. Täydellisellä ajoituksella eteeni heitetty asia, jolla on tärkeä merkitys omalla polullani. Minulla onkin sellainen hassu kutina, että tämä sinänsä arkipäiväinen haaste tuo eteeni jotain suurempaa ja siksipä kai koenkin tämän koko asian paljon isompana kuin se ehkä ulkopuoliselle näyttäytyy. Tässä on kyseessä jokin suurempi siunaus, joka tuodaan tällaisella tarjottimella. Saattaa kuulostaa hullulta, mutta sen verran olen oppinut luottamaan omiin tuntemuksiini, että en edes yritä selittää tätä sen enempää. Sen näkee sitten tuonnempana! Minulla on muitakin elämääni haittaavia riippuvuuksia, joidenkanssaolen paininut pitkään ja menettänyt kokonaan uskoni siihen että minusta löytyisi vahvuutta selättää jokin itseäni riivaava riippuvuussuhde. Luulen, että tällä on paljon tekemistä sen kanssa ja vahvasti irtipäästämisen teemoissa mennään. Uudistumista, kerrosten kuorimista sen todellisen Johannan päältä, mikä haluaa tulla esiin, aitona ja upeana. Ihmettelette varmaan, miten nämä kaikkiliittyy Facebookiin, mutta siltä minusta nyt vain tuntuu!

Jotenkin tuntuu, että tämä aika juuri nyt on voimakasta irtipäästämisen ja eteenpäinmenon aikaa. Tulevalle viikolle osuu myös enkeliretriitti, jolle pääsen jo toistamiseen! Aivan upeaa ja tuoreessa muistossa on viime kertainen retriitti, joka oli voimakas ja hyvin avaava kokemus! Jotenkin tuntuu nyt hyvältä laskeutua rauhaan Facebookinkin suhteen juuri retriitin alla. Antaa itselle aikaa tehdä vaikka jotain ihan muita juttuja, jotain... ihanaa.
Tällä kertaa lähden retriittiin pienen poikani kanssa! Viimeksi hän oli vielä mahassa ja tuomassa viestä vielä sielun tasolta. Nyt hän pääsee kylpemään ihmismuodossa näihin ihaniin korkeisiin energioihin!

Jos olisin tarttunut haasteeseen, jossa pitää jättää sokeri elämästä pois viikoksi,o lisin nyt vähän huolissani ja puolittain kai valmiiksi ahdistunutkin. Miettisin, että selviänkö siitä ja miten. Nyt ei tunnu siltä, ei vaikka olen täysin Facebook-addikti. Tuntuu lähinnä siltä, että jotain upeaa on tulossa! Ihana nähdä, miten tämä vaikuttaa kaikkeen. Mitä tästä saavat lapseni, ja mitä minä itse. Ja kun haasteviikko päättyy, en aio palata vanhaan. Aion tehdä itseni kanssa säännöt, vähän kuin lapselle, miten paljon siellä Facebookissa saa olla.

Yritän käydä viikon aikana kertomassa, miten menee!
Loppuun vielä pari kevennystä ;)