Metsässä

Metsästä löytyy ihmisyyden kaikki puolet. Ne nurjimmatkin.

aina en tiedä

kumpaa polkua lähtisin kulkemaan

tai kummalta puolelta puun kiertäisin

 

joskus tunnen
seisovani
rikkinäisenä ja paljaana
muiden joukossa

joskus tunnen
kantavani mukanani
vanhoja malleja, uskomuksia, pelkoja...
vanhaa karstaa oksillani
elinvoimaani tukahduttamassa

joskus tunnen
kuin minut olisi
revitty
irti juurineen
kaikki haavat paljaana
muiden niihin sorkkia

 

joskus tunnen
että jalkani
kantavat huterasti
olo on juureton
ja epävakaa 

Viime kuukausina minun on tehnyt mieleni metsään.
Lukuisia kertoja, melkein päivittäin.
Olen tiedostanut, että sieluni kutsuu minua luontoon,
tasapainottumaan,
saattamaan energiani harmoniaan.
En ole vastannut sieluni kutsuun.
En ole ehtinyt.
Olen ollut liian kiireinen.
Tiedättehän ihmiselämän,
aina liian kiire johonkin.
Päivittäiset asiat. Menot. Suoritteet.
Hälinä ja rahan tekemisen ja tuhlaamisen kilinä.
Vaikutuksen tekeminen muihin ihmisiin.
Itsensä unohtamisen kiire.

Sen jälkeen kun irrotin itseni yhdestä aikaani vievästä harrastuksesta
Olen ehtinyt käydä metsässä jo kaksi kertaa,
vaikka aikaa on kulunut tuosta vasta muutama päivä.

Metsä todella kutsuu minua.
Onneksi meillä täällä on maastoja, minne mennä.
Tänään kävin tunnin lenkillä metsässä pienen poikani kanssa.
Vaeltelimme ympäriinsä,
polkuja pitkin risteilin
ja poika pomppi vaunuissa.
Välillä pysähdyin,
otin pojan vaunuista,
laskin hänet maahan.
Istuin isolle kivelle
ja katselin kun poika kaiveli
tohkeissaan
maasta käpyjä, kaarnaa, risuja.
Hänkin näytti niin onnelliselta.
"Kiitos äiti että toit minut tänne."

Kuljin metsässä ja kuuntelin lintujen laulua
korkealta puiden oksilta.
Ei kuulunut muuta,
ei ihmisten ääniä, hälinää, puhelimien pirinää.
Ei näkynyt näyttöihinsä tuijottavia kanssaeläjiä.
Mietin, miksi me emme käytä enemmän
tätä luonnon ilmaiseksi tarjoamaa voimaa?
Me nykyihmiset olemme niin
stressaantuneita
täynnä
levottomia
hukassa
...
Miksi emme kaikki tule metsään,
joka ikinen päivä!
Miten hyvää se tekee,
keholle
mielelle
sielulle.
Aura kirkastuu,
asiat asettuvat paikoilleen,
asiat selkiintyvät,
ajatukset rauhoittuvat,
turha hälinä kaikkoaa päästä.
Olennainen jää,
tiedät mitä tahdot 

ja mihin olet menossa.
Kaikki selkiytyy.
Olo on hyvä
tasapainoinen
ehjä
maadoittunut
äärettömän onnellinen.

Minä olen hyvä.
Maailma on hyvä.
Tahdon varjella itseäni
ja tätä kaunista maailmaa.

Kunpa voisin välillä asua metsässä.
Rakentaa sinne pienen mökin.
Voisin olla siellä säännöllisesti
paossa elämän hälyä
ja välkettä.
Kuuntelisin lintuin laulua
ja tuulen suhinaa puissa
oksien rasahtelua
ja puskien heilahtelua.

En koskaan olisi enää hukassa.

-Johanna-