Erikoisia kokemuksia enkeli-illassa

Taas on yksi hieno enkeli-ilta takana. Olen käynyt niissä säännöllisesti kerran kuukaudessa noin viime syksystä lähtien ja on hieno huomata, miten se porukka joka siellä käy, on kasvanut ja avautunut ajan myötä. Kasvamisella tarkoitan siis henkistä kasvua.
Viime kerta oli jo aika huikea, tapahtui kaikkea hassua. Katsoimme menneisiin elämiin ja löysimme myös yhteisiä menneitä elämiä sieltä porukkamme sisältä. Olimme mm. Italiassa eräässä maalaiskylässä ja sen jälkeen myös Vatikaanissa. Itse olin tuolla Vatikaanissa jonkin sortin kerjäläisenä, näin itseni siellä Vatikaanin isolla aukiolla keräämässä kolikoita maasta. Illan vetäjä lähti aina viemään meitä jonkun menneeseen elämään alkamalla kuvailla sitä missä ollaan ja millainen henkilö siellä on, ja se kuka sisällään tunnisti tämän elämän omakseen, sai vapaasti ilmoittaa siitä. Kuljimme kaikki kuitenkin mukana näissä elämissä, tarkastellen niitä ja käyden yhdessä läpi asioita joita kukin siellä näki. Eräs illassa mukana olleista oli Italian elämässä lapsi, jonka elämää varjosti pahat hengitysvaikeudet, hän oli jollain tapaa ollut sairas siinä elämässään. Kun kävimme läpi sitä elämää siellä Italiassa, tämä henkilö alkoi äkisti yskiä aivan kamalasti. Ja voin kertoa, että se ei ollut mikä tahansa yskä, vaan joku todella syvältä tuleva yskä, joka ravisteli tätä ihmistä ihan toden teolla. Vähän väliä hän sai _rajuja_ yskänkohtauksia, jotka tulivat todella kuin tyhjästä, sitä ennen hänellä ei ollut ollut mitään yskää ollenkaan. Illan vetäjä sanoikin, että hän alkoi nyt sillä tavalla puhdistaa itsestään sen menneen elämänsä traumaa (hengitysvaikuksia ja keuhkon puolen sairautta) ja tuo yskiminen saattaa kestää seuraavaan päivään (näin oli käynytkin, kertoi sama ihminen tänään. Lopulta hän oli tuntenut jonkun ikäänkuin blokin poistuneen kurkkunsa alueelta, hän sanoi kokevansa koko kaulan alueensa erilaiseksi, ikäänkuin se olisi fyysisestikin muuttunut jotenkin. Ja hän kertoi myös, että kun se yskä vihdoin oli loppunut, hänelle oli tullut voimakas tarve alkaa laulamaan! Ja mikäli ymmärsin oikein, laulaminen on ollut hänelle tässä elämässä vähän sellainen juttu, että ääntä ei ole yhtään ja se ei oikein ole onnistunut häneltä ollenkaan).
Muitakin aika kummallisia asioita sattui jo viime kerralla enkeli-illassa, mutta niistä ei oikein voi kertoa sen enempää koska usein asiat liittyvät jonkun illan kävijän henkilökohtaisiin asioihin.

Tänään enkeli-illassa oli taas aika hassu juttu. Itselläni oli jotenkin raskas olo, olin ollut koko päivän lasten kanssa kotona ja olin ollut vähän pahantuulinen ja samalla syyllisyyden tunnoissani. Työasiatkin vähän painavat jollain tapaa. Jossain vaiheessa illan vetäjä ehdotti, että ryhmä yhdessä yrittäisi vähän auttaa minua (kai hän näki sen mun raskaan energian, en itse siitä kummemmin raportoinut tai apua pyytänyt). Hän taisi kuvata sitä sanoilla, että minä olen ikäänkuin pullon sisällä ja jospa he yhdessä saisivat edes räjäytettyä sen pullon korkin auki. Hän pyysi meitä kaikkia sulkemaan silmämme, vetämään kolme syvää hengitystä (tämän teemme aina kaikkien meditaatioiden yms alkuun). Sitten hän ohjasi, että kaikki yrittäisivät pyytää viestiä enkeleiltä, siis viestiä minulle. Sanottiin, että saa sanoa vaikka vain yhden sanan mikä tulee mieleen. (Välihuomautuksena sanottakoon, että sen lisäksi että tarkoitus oli saada apua minulle, niin nämä toimivat myös eräänlaisena harjoituksena. Tällä tavalla me olemme harjoitelleet näita asioita ja kehittyneetkin niissä aika paljon). Vetäjä kysyi parilta ihmiseltä, että mitä heille tulee ja sainkin pari lyhyttä viestiä. Sitten vetäjä kysyi eräältä naiselta, sanotaanko nyt vaikka häntä Kaisaksi. "Kaisa, mitä sinulle tulee?" Ja yhtäkkiä, tämä Kaisa alkoi äännellä tosi omituisella tavalla. Sitä voisi kutsua laulamisen ja joikuamisen sekoitukseksi, ääni vain kumpusi voimakkaasti jostain hänen sisältään ja se oli ihan päätöntä, mutta toisaalta siinä oli kaikki. Ääni nousi ja laski ilman mitään rytmiä tai logiikkaa. Todella vaikea selittää.. Ja ihmiset reagoivat siihen eri tavoin. Itseäni alkoi ensin vähän naurattaa, ja moni muu oli kuulemma räväyttänyt pelästyksissään silmät auki ja luulleet Kaisan saaneen jonkin kohtauksen, osa oli ollut ihan oikeasti peloissaan. Kaisa itse ei ilmeisesti ollut oikein tietoisessa tilassa, sillä hän itse ei muistanut sitä jälkeenpäin niin selvästi, hän vain sanoi että hänellä oli sellainen täysin turvallinen olo eikä hän yhtään miettinyt  mitään, että miltä se näyttää tai kuulostaa, se vain tuli hänestä. No, me kuuntelimme sitä hänen joikuaan siinä, ääni nousi ja se kohosi ja itse ehdin ajatella, että onpa todella spookya. Kehoni sisällä alkoi mennä väreitä edes ja takas, sisälläni ikäänkuin kirveli ja kihisi ja hymy nousi huulilleni. Ja kuten tavallisesti näissä käy, se hymy vaihtui hyvin pian itkuksi. En osaa sanoa, mistä se tuli ja mihin kumman se joiku minussa osui, mutta minullehan se oli tarkoitettu. Minullehan sitä viestiä ja apua pyydettiin ja illan vetäjä (kertoi jälkeenpäin) kuulemma sai viestin yläkerrasta, että hänen on kysyttävä Kaisalta, että mitä Kaisalla oli sanottavaa. Näin enkelit lähettivät hoitonsa minulle Kaisan kautta, mitä oudoimmalla mutta tehokkaalla tavalla. Illan vetäjä iski minulle nenäliinan käteen heti (taisi tietää, mitä tuleman pitää) ja sanoi, että anna vain tulla sen kaiken ulos. Ja sieltähän tuli. Itkin hysteerisesti, sitten nauroin hysteerisesti, sitten tein molempia yhtä aikaa. Tätä kesti jonkin aikaa ja laulu jatkui. Todella omituista! Ja kun tämä sitten loppui, me kaikki tarvitsimme nenäliinaa: Niin hirveästi me hirnuimme ja nauroimme tälle jutulle. Kaikki kertoivat omaa reaktiotaan Kaisan äkilliselle laululle ja me nauroimme kyyneleet silmissä sille. Ja ette ikinä usko, miten hyvä ja kevyt olo minulla oli tämän jälkeen! Pullosta lähti todella vähintään sen korkki, ja vaikka en osaa tarkasti sanoakaan mitä lähti liikkeelle, niin jotain tapahtui ja se kaikki laukesi suurena itkuna ja nauruna ja lopulta jäljelle jäi vain mielen keveys. Minulle ei kenenkään kyllä tarvitse enää tulla sanomaan etteikö enkeleillä olisi keinonsa auttaa meitä, ja etteivätkö se lähettäisi apuaan kun sitä pyydetään. Miettikää nyt miten kummallista tämäkin oli: En saanut sanoja, en kuvia, en mitään minkä tunnistaisin joksikin. Sen sijaan sain kirkasta joikuamista, joka oli juuri oikein "sävelletty" laukaisemaan minussa ne oikeat asiat. Eikö olekin todella kummallista?! (Ja voin kertoa, että minua ei helposti saa itkemään, todellakaan.)

Sekin oli aika hassua, että tämä Kaisa oli juuri se sama henkilö, joka oli viime illassa saanut niitä valtavia yskänkohtauksia ja joka tämän illan aluksi puhui siitä ja syntyneestä laulamisen tarpeestaan. Ja siinä hän nyt lauloi ja joikasi meille kaikille täysin häpeilemättä!

Olen vieläkin ihan häkellyksissä tästä tapahtuneesta. Kun mietin sitä, alan kuitenkin aina hihittää itsekseni, niin koominen tilanne se kaikkinensa oli. Kaisa alkoi ikäänkuin puhua kielillä, tosin hän vain lauloi sen ulos. Yksi luuli Kaisan saaneen epilepsiakohtauksen, minä itken ja nauran hysteerisesti ja silti siinä kaikessa on vain niin paljon mieltä! En ymmärtänyt mitään, mikä Kaisan suusta ulos tuli, mutta jollain tavalla se oli minun sielulleni viritetty ja lähetetty laulu, koska se laittoi kaikki minussa liikkeelle, saatoin tuntea sen kipinöinnin kehossani, ja sitten valtava puhdistava itku (ja nauru). Enkä voi unohtaa sitä pientä mutta lämmintä elettä, kun käteeni työnnetään nenäliina, se kaikki vain minua varten: "Anna sen vain tulla ulos." Minusta tuntuu, että siinä itselläni on jokin "trauma", juuri siinä että olen kokenut jotenkin kielletyksi tai häpeälliseksi sen, että annan kaikenlaisten tunteiden tulla ulos. Itse asiassa se ei ole minulle kovinkaan helppoa, juuri ehkä tämän trauman takia. En osaa itkeä muiden edessä, se ei ole minulle luvallista. Ja nyt tunsin kuin äidillisen lämmön ja huolenpidon: "anna sen vain tulla ulos". Nyt oli lupa. Ja se sinänsä pieni asia tuntui minusta valtavan suurelta.

Synkronisuus

Universumissa ei ole sattumaa.

Yhteensattumat ja synkronisuudet ovat

oppaittesi ja enkeleittesi huolellisesti organisoimat.

Iloitse niistä kun ne huomaat.

Ne ovat enkeleittesi viestejä sinulle,

kertoen että olet oikealla polulla.

Ala odottamaan niitä.

Synkronisuus on myös muistutus siitä,

että kaikki asiat tapahtuvat oikeaan aikaan.

Tämän viestin sain tänään enkeleiltä (käytän sellaista netissä olevaa palvelua silloin tällöin, vähän sama kuin vetäisi enkelikorttipakasta kortin). Olen pari päivää ollut vähän stressaantunut yrityksen asioista ja miettinyt, että meneekö kaikki hyvin. Olin taas onnistunut hukkaamaan itseni ja oman voimani siihen huolehtimiseen ja niinpä pyysin enkeleiltä viestiä. Suljin silmäni ja puhuin mielessäni enkeleille, kerroin huoleni ja pyysin heiltä viestiä siihen liittyen. Ja tällaisen viestin sain.

Tämä viesti oli taas loistava osoitus.. kaikesta. Tarvistin tämän muistuksen siihen, että sain taas voimani ja luottamukseni takaisin. Tämä viesti tuntuu muistuttavan minua siitä, miten paljon tätä synkroniaa ja universumin apua olen yritykseni kanssa jo saanut. Olen saanut sitä niin paljon, että tiedän olevani oikealla polulla. Ja nytkin kun olen tehnyt muutoksia yrityksessäni, tein ne vaistoni ohjaamina, ja olen edelleen oikealla polulla. Minua muistutetaan, että kaikelle on täydellinen ajoitus, vaikka se ei juuri tällä hetkellä vielä näyttäytyisikään ja siltä tuntuisikaan. Asiat kyllä ratkeavat, minun on vain luotettva ja uskottava itse siihen ja oltava hermoilematta.

Ja niin aion nyt tehdä!

A Bird Without Wings

Käsittämättömän ihana kappale, jota jaksan katsoa ja kuunnella uudestaan ja uudestaan.
Tämäkin laulu lienee jonkin sortin rakkauslaulu. Tässä tosin laulajana poika, joka saattaisi laulaa näin äidilleen esimerkiksi. Itse aloin kuulla laulun myös sitä kautta, että se voisi olla kiitollisuuden osoitus omalle suojelusenkelillesi. You're my guardian angel, my light, and my guide. You're hand on my shoulder and you by my side. You make everything beautiful; you make me complete. Everything in my world I lay at you feet.

Tässä sanat kokonaisuudessaan:

Like a bird without wings
That longs to be flying
Like a motherless child
Left lonely and crying
Like a song without words
Like a world without music
I wouldn't know what to do
I'd be lost without You
watching over me

I get so lonely
when you're away
I count every moment;
I wait every day
Until you're home again
and hug me so tight
That's when I know everything is alright

Like a bird without wings
That longs to be flying
Like a motherless child
Left lonely and crying
Like a song without words
Like a world without music
I wouldn't know what to do
I'd be lost without You
watching over me

You're my gaurdian angel, my light, and my guide
You're hand on my shoulder and you by my side
You make everything beautiful; you make me complete
Everything in my world I lay at you feet

Like a church with no steeple
where a bell never rings
In a town without people
where no voice In the choir Ever sings;
if a boat on the ocean
would be lost with no sail
then without your devotion surely
All that I dreamed of would fail

Like a song without words
Like a world without music
I wouldn't know what to do
I'd be lost without You
watching over me
I wouldn't know what to do
I'd be lost without You
watching over me

-Celtic Thunder-

Pieni meditaatiomatka

Muistan hyvin ajan, jolloin olin vielä lasten kanssa kotona. Usein tuskailin sitä, että minulla ei ollut mahdollisuutta rauhalliseen hetkeen, jonka olisin voinut käyttää meditointiin. Aikaa kyllä oli, mutta ei sitä häiriötöntä hetkeä. Nyt kun työskentelen täällä kaupassani, olen usein miettinyt että täällä minulla olisi enemmän mahdollisuuksia vaikka pieniin meditaatiopyrähdyksiin. Olen jo oppinut huomaamaan, mihin aikaan päivästä on usein hiljaisempaa kuin muulloin ja enkelitkin antavat minulle näitä hiljaisia hetkiä ja päiviä välillä (koska tarvitsen niitä moneen asiaan).

Nyt juuri äsken löysin tällaisen ihanan kultaisen hetken. Täällä oli hiirenhiljaista, hoitohuoneessa tehtiin hoitoa ja tunnelma oli jotenkin ihanan seisahtunut. Istuin mukavaan nojatuoliin ja suljin silmäni. Ensin otin kolme rauhallista ja syvää hengitystä, joka on tärkeä virittäytyessämme valo-olentojen taajuuksille. Ensin puhuin hetken enkeleiden kanssa, kiitin liiketilamme omaa enkeliä hänen läsnöolostaan ja siitä, että hän on auttanut luomaan tänne niin hyvän ja keveän energian (ihana ystäväni eilen täällä käydessään havaitsi enkelin). Pyysin enkeliä siunaamaan kaikkia tänne ostoksille tai hoitoon tulevia ihmisiä sekä auttamaan heitä tekemään itselleen parhaita mahdollisia ostoksia.

Tämän jälkeen päätin lähteä pienelle matkalle. Olen aina kokenut jonkinlaista "yhteyttä" kanavointeihin, jotka tulevat ns. maan ulkopuolisilta, eli avaruusolennoilta näin meidän kielellä sanottuna. Luen aina erityisesti Athabantian alukselta tulevat kanavoinnit ja tunnen, että itse olen varmasti jollain tavalla lähtöisin jostain Siriukselta tai vastaavalta (muistan yhden ohjatun meditaation, jossa vetäjä kertoi muiden planeettojen olentojen tulevan paikalle ja silloin tuossa meditaatiossa tapasin kolme maan ulkopuolista olentoa, jotka olivat itselleni hyvin tuttuja, halasin heitä ja tunsin heidän energiansa itselleni kotoisaksi). Niinpä pyysin päästä käymään tuolla Athabantian aluksella, pienellä vierailulla ja pyysin kaikkia valo-olentoja auttamaan minua sinne pääsemisessä. Pyysin heitä auttamaan minua nostamaan omaa värähtelyäni ihan ensiksi ja huh huh, olipa taas kokemus! Värähtelyn nostaminen kesti joitakin minuutteja ja mitä enemmän niitä nostettiin, sen hurjemmalta se tuntui. Hurja on kyllä tässä yhteydessä oikea sana. Värähtelyt ja energiat ovat jotain niin erilaista, mihin olemme tottuneet maan päällä. Voimakas energia kulki läpi kehoni sinne tänne ja energia tuntui jotenkin hyvin "pakahduttavalta", se täytti kehoni ihan uudella tavalla. Tunsin, että nyt mennään jo korkealla ja kovaa, hiukan mielessäni kävi huoli siitä että havahdunko tästä hereille, jos joku astuu kauppaani sisään juuri nyt. Sitten päätin unohtaa moisen huolen, tiesin enkeleiden tukevan tätä hetkeä omalla työllään. Energiat näkyivät jo suljetuissa silmissänikin ja minulle tuli todella sellainen olo, että pidellään penkistä kiinni. Se on hyvin jännittävä tunne, ja en voi kieltää etteikö siinä helposti tietyt ihmisen pelotkin astu esiin. Yritin vain karistaa nämä tuntemukset ja matka jatkui. Kunnes yht'äkkiä kuulin rapinaa kaupan puolelta (istuin nurkan takana enkä nähnyt kaupan puolelle). Kuulostelin rapinaa ja mietin, että tuliko joku kauppaan kuitenkin. Avasin silmäni ja huomasin, että kehoni istuu tässä tuolissa mutta jotenkin en ollut läsnä kehossani, olin jossain aivan muualla. Sekin oli aika pelottavaa, tavallaan. Suljin taas silmäni ja vedin syvään henkeä, pyörittelin olkapäitäni ja pyysin enkeleita taas auttamaan minua palaamisessa omaan kehooni. Ja se toimi, silmät avattuani tunsin taas olevani täällä ja tässä.

Tämä pieni matka oli ihana kokemus, vaikka en varsinaisesti ehtinyt päästä perille sinne, mihin olin menossa. Mutta matka jatkuu taas myöhemmin!

Lasten maailma

Kävin eilen ihanan keskustelun esikoiseni kanssa, kun olin peittelemässä häntä sänkyyn illalla. Tyttö on eskari-iässä ja jos olen oikein ymmärtänyt, alkaa tuossa iässä tulla elämän realiteetit esiin uudella tavalla ja se ahdistaa lasta. Niinpä pieni tyttöni sanoi minulle sängystään: "Äiti, mä olen ajatellut että mä ne halua tulla aikuiseksi." Kysyin tietysti, että miksi hän sellaista on ajatellut ja hän kertoi, että "koska sitten kun mä tulen aikuiseksi, niin te isän kanssa tulette vanhoiksi ja kuolette." Tässä kohtaa äiti ottaa syvän sisäisen huokauksen ja tuntee lapsen ahdistuksen oikein hyvin. Miten lohduttaa tätä lasta tämän asian tiimoilta? Istuin hänen sänkynsä viereen ja yritin parhaani mukaan kertoa hänelle, että elämämme on ikuinen. Kerroin, että se osa minkä elämme täällä maan päällä ihmisinä, on vain osa meidän ikuista elämää. Kerroin, että kun kuolemme me emme ole enää täällä nähtävissä kuten nyt, mutta jatkamme elämäämme Taivaan Isän kodissa, josta voimme kuitenkin koska tahansa olla yhteydessä tänne ihmisten puolelle. Otin esimerkiksi lasten isomummon, eli oman mummoni, joka kuoli kuukausi sitten. Kerroin, että isomummokin kuulee heti, kun vain ajattelemme häntä ja vaikka me ei nähdäkään isomummoa silmillämme, niin hän tietää että ajattelemme ja kuulee meitä. Kerroin, että me ihmiset ei useinkaan osata kuulla tai nähdä näitä jo kuolleita, mutta silti he ovat siellä. Tyttöni sanoi, että "mä olenkin ajatellut isomummoa aika paljon." Kerroin, että isomummo oli varmaan iloinen, että hän sai kuolla ja mennä Taivaan Isän kotiin ja että isomummo tapasi siellä kaikki jo kuolleet rakkaansa.

Näytti ihan siltä, että tämä keskustelu helpotti hiukan esikoisen oloa. Kerroin myös, että hänen ei tarvitse huolehtia, koska menee vielä pitkään ennen kuin hän on aikuinen. Ja kun hän on aikuinen, menee vielä pitkään että mekin isän kanssa elämme. (Teki mieli vielä kertoa, että kun tulee aikuiseksi ja perustaa oman perheen, osaa jo eri tavalla irrottaa omista vanhemmistaan ja hyväksyy elämän päättymisenkin, vaikka se toki surua ja ikävää aiheuttaakin meille taakse jääville.)

Tänään taas olin keskimmäisen tyttäreni kanssa pihalla keinussa. Hän istuskeli keinussaan omissa ajatuksissaan ja sitten hän alkoi sanoa minulle, että "tossa on värejä tossa nurmikolla, katso äiti." En todellakaan nähnyt nurmikolla yhtään mitään värejä, mutta tyttö tuijotti tiiviisti nurmikolle ja huolettomasti hymyillen totesi monta kertaa, että "nyt siinä on keltaista ja oranssia... ja nyt siinä on violettia. Katso noita värejä äiti!" Oli hassua seurata tyttöä, joka tuntui oikeasti näkevän nurmikolla jotain, mikä kuitenkin tuntui olevan hänelle aivan luonnollista. Yritin suhtautua siihen yhtä huolettomasti kuin hänkin, sanoin että äiti ei näe niitä mutta kyselin häneltä, että mitäs värejä ne on.
En tiedä sitten, mistä oli kyse, mutta sen tiedän että keskimmäinen tyttäremme on äärimmäisen herkkä lapsi, jolla on oma sisäinen maailmansa, jonne on hyvin vaikea muiden päästä. Mahdotonta oikeastaan, ollakseni totuuden mukainen. Hän on ainakin minulle lapsistani kaikkein haasteellisin ja vaikein ymmärtää juuri tämän ominaisutensa takia. Hän pitää tunteensa sisällään, ei puhu eikä päästä samalla lailla iholle kuin esimerkiksi isosiskonsa (joka syleilee maailmaa kädet levällään, kaikki menee avoimesti sisään ja ulos eikä ulkopuolisille jää kovinkaa epäselväksi mikään hänen mielenliikkeensä.)

Ja sitten on meidän pikkuneiti. Vähän yli puolitoista vuotias ilopilleri. Mikä ihana ikä! Kaikki on ihanaa, elämä on mielenkiintoista ja ihanaa, tyttö hymyilee aina ja on ihan pienimmästäkin asiasta innoissaan. Tällä hetkellä tämä pikkuinen tuo todella paljon iloa meidän koko perheelle. Hän halailee meitä kaikkia, kietoo lyhyet Michelin-miehen kätensä meidän kaulan ympäri ja antaa hassuja suukkoja, ja on vaan niin ihana!

Intuitiivinen ryhmäparannus

Olen mukana intuitiivisten parantajien postituslistalla ja sieltä postiini tupsahti tällainen kutsu:

"Tervetuloa kokemaan intuitiivinen ryhmäparannus!

Intuitiivisessa energiahoidossa kanavoin kaiken energian ja viestit sekä luon tilan kaikelle sille, mitä teille ryhmänä ja yksilöinä halutaan tuoda. Vaikka kyseessä on ryhmä, saa jokainen yksilöllisen hoidon paikalle tulevilta henkilääkäreiltä, enkeleiltä sekä muilta valo-olennoilta. Luodaan myös tilaisuus omaan kasvuun, mahdollistetaan irtipäästö mm. rajoittavista tunnetiloista, ajatusmalleista jne.

Hoitotapahtuma on hyvin rakkaudellinen, lämmin ja luottamuksellinen."

Parantaja, jolta kutsu tuli oli ennestään tuttu. Olen käynyt muutaman kerran hänen vetämissään meditaatioissa ja ne ovat aina olleet hienoja kokemuksia. Jokin kutsui minua lähtemään mukaan tähän tilaisuuteen ja näin tein.

 

Jälleen oli hieno kokemus. Ryhmänä loimme kollektiivisesti niin voimakasta energiaa että se mahdollisti meille paljon asioita. Henkilökohtaisesti meidän kaikkien päällä oli ns. kupla tai kammio, jonka sisällä enkelit ja henkilääkärit puuhastelivat meitä hoitaen, jokaisen omien tarpeiden mukaan. Monet kertoivat tilaisuuden jälkeen tunteneensa kosketukset kehollaan. Minä tunsin käsistäni pidettävän kiinni, enpä paljon muuta tällä kertaa.

Vanhoja ajattelumalleja poistettiin ja uusia portteja avattiin, kävimme jopa Venuksella hoidon aikana (tänäänhän ollaan kahden voimakkaan taivastapahtuman välissä, eilen kuun pimennys ja huomenna harvinainen Venus-transiitti.) Ennen poistumistamme Venukselta koin kropassa niin valtavan energia-aallon, että sellaista ei ollut oikein koskaan. Ihan kuin kroppani sisään olisi kadettu jotain, mikä täytti vähä vähältä koko kehon pakkautuen aina sormenpäihin asti. Sitä tuntemusta oli hyvin mielenkiintoista seurata.

Feminiinistä ja maskuliinistä energiaamme tasapainotettiin voimakkaasti, ja varsinkin maskuliinisen energian vastaanottaminen herätti kuulemma monessa hiukan vastustusta (tämä tilaisuuden vetäjä kertoi meille mitä hoidon aikana tapahtui, millaisia asioita nousi pintaan ja millaisia energioita näkyi).

 

Kiitän itseäni siitä, että olen jälleen ollut rohkea ja avoin muutokselle/kasvulle. Ja kiitän mahdollisuudesta osallistua tähän ihanaan ja korkeavärähteiseen hoitoon. Kiitos kiitos kiitos!

 

 

Ihana intuitio

Lueskelin joitakin omia vanhempian tekstejäni täältä blogista ja satuin bongaamaan lauseen, jossa kerroin että olen pyytänyt enkeleitä johdattamaan tietäni kohti työtä, josta nauttisin ja joka vastaisi suurempaa tarkoitustani. Olin kirjoittanut tämän tammikuussa tänä vuonna. Muistan mitä ajattelin: Luotin siihen, että tämä asia kyllä minulle järjestyy, mutta samaan aikaan tuntui kuin katsoisi tyhjyyteen. Mistä minulle yhtäkkiä voisi muka ilmestyä uusi työ, tuosta vaan? Kuitenkin tunsin, että työ ei tulisi olemaan sen ammatin parissa, mihin olen kouluttautunut. Mistä siis saisin yhtäkkiä työn, johon minulla ei ole koulutusta ja joka silti olisi minulle juuri "se" juttu?! Ja miettikää, niin kuitenkin kävi! Ja miten pian! Vain runsas kuukausi tuon tekstin kirjoittamisesta sain jo tietää perustavani luomukaupan, siitä huolimatta että olin aina ollut aivan vakuuttunut ettei minusta ikinä tule yrittäjää. Nyt pyöritän kauppaani ja se todella on ihana työ, josta nautin! Ja juuri tämän kaupan suhteen tunnen selvästi universumin tuen. Olen saanut huomata sen niin monta kertaa ja niin selvästi, ja yhä vielä se tuntuu todella ihmeelliseltä. Olen jo aiemmin kertonut, millaisten tähtien alla ajatus kaupasta syntyi ja miten se lähti siitä menemään eteenpäin, miten minulle ikäänkuin availtiin ovia ja kaikki asiat tuntui olevan pedattuina minulle puolivalmiiksi.

Hyvin pian kaupan avaamisen jälkeen minua alkoi kiusata ajatus siitä, että haluaisin hiukan laajentaa kaupan valikoimaa. Haluaisin laajentua tuorepuolelle, eli alkaa myymään luomulihaa, -kasviksia, -hedelmiä, -maitotuotteita. Olen pohtinut tätä päivittäin jo kauan, mutta aina tullut siihen samaan tulokseen, että tilat eivät riitä. Meillä on meidän yhteisissä tiloissa ollut käyttämättä noin 10 neliön huone, jota oltiin ajateltu muuhun käyttöön. Nyt kuitenkin aloin miettiä mahdollisuutta kaupan laajentamiseen tähän tilaan ja kysyttyäni asiaa tilamme päävuokralaiselta hän olikin siitä heti innostunut. No niin, sitten minulla olisi tila. Jäljellä on vielä pelko rahojen riittävyydestä, sillä vuokran kallistumisen lisäksi minun pitää investoida kalliisiin kylmiöihin, joihin nämä uudet myyntiartikkelit tulevat. Pohdin ja mietin, ja pelkäsin. Tunsin oikein miten pelot alkoivat salpaamaan minun tietäni tämän asian kanssa. Tällä viikolla enkeli-illassa kysyin illan vetäjältä, että voisinko saada vähän uskon vahvistusta tähän asiaan. En sanonut asiasta sen enempää, kerroin vain että kyse on kaupastani ja olen miettinyt laajentumis-asioita ja nyt pelottaa. Illan vetäjä laittoi silmänsä kiinni, ja sanoi sitten näkevänsä minut myymälässäni mutta se ei ole alkuperäisensä vaan jotain seiniä on siellä kaadettu. Aika sattuva näky! (Seinää nimittäin todellakin hiukan kaadetaan, kun otan tämän lisätilan myymälän käyttöön). Sitten puhuttiin taas siitä, miten pelko saa meidät ottamaan askeleita taaksepäin silloin kun pitäisi mennä eteenpäin. Minua muistutettiin taas siitä, että jos jokin projekti tuntuu hyvältä, niin sitä kohti pitää mennä peloista huolimatta. Jos taas siinä tökkii jokin, ajatus ei oikein tunnu täysin hyvältä, niin se on merkki siitä että se tulisi jättää sikseen. Ja tämän ohjenuoran kanssa olen itse viime aikoina päässyt kyllä pitkälle! Tämä laajentamisasia nyt esimerkiksi, se on kaiken aikaa kiusannut minua juuri siksi, että se on tuntunut sellaiselta asialta, joka minun tulisi tehdä. Jotkut ehdottelevat minulle nettikaupan perustamista fyysisen kaupan yhteyteen, ja se taas tökkii vastaan heti. Intuitioni se siellä sanoo, että se ei ole oikea tie. Tunnen sen selvästi nyt, kun uskallan jo enemmän luottaa intuitioni ääneen. Ja ennen kuin jatkan enemmän intuitiosta, niin totean sen, että laajennuksen pelottava rahoituspuolikin ratkesi kuin itsestään. Juuri kun olin siinä tilanteessa, että edessä oli taas pelkkää tyhjää (tarkoitan, että olin pyytänyt tähän enkelten apua ja toisaalta luotin avun tuloon, mutta toisaata taas ne tutut mietteet: Mistä sellaiset rahat nyt yhtäkkiä muka voisivat tulla!?) Rahat todella ilmaantuivat, ihan yllätyksenä ja odottamatta tänään sain tietää, että yritykselleni oli tulossa sen verran suuria palautuksia yhdeltä taholta, että se ratkaisee nämä asiat, juuri nyt ja juuri tässä. Juuri se summa rahaa jota tarvitsen! Tässä näkee taas hyvin sen, että kun lähtee rohkeasti intuition ääntä kuunnellen ajamaan jotain asiaa, niin ne muut asiat siinä sivussa hoituvat kyllä. Universumi antaa tukensa, kun kuljet kohti suurempaa tarkoitustasi.

Olen saanut jotenkin suuremman oivalluksen kyvystäni kuulla intuitiota. Intuitiohan on tavallaan oman korkeamman itsemme puhetta meille. Meidän korkeampi itsemme tietää kaiken sielumme kehityksestä, kaikesta mitä se on matkallaan kokenut ja tulevalle suunnitellut. Siksi se osaa ohjata meitä aina oikeaan suuntaan niin, että korkeampi tarkoituksemme täyttyisi. Olen kyllä aina sanonut olevan intuitiivinen, mutta silloin näin sanoessani en vielä tiennyt, mitä se intuitio oikeasti on. Olen aina vain kokenut olevani erityisen herkkä vaistoamaan asioita, ja tämä vaisto on pelannut erityisen hyvin toisten ihmisten suuntaan. Enemmänkin olen tarkoittanut omalla intuitiivisuudellani sitä, että luen aina muista ihmisistä enemmän kuin sen, mitä he luulevat minulle näyttävänsä tai sanovansa. Olen siis aina ollut herkkä lukemaan ihmisiä ja tilanteita, enkä usko että ihan kaikki muut ovat samalla lailla herkkiä. Vasta nyt olen alkanut ymmärtämään, mitä tämä intuitiivisuus voi olla omaa itseäni kohtaan. Sitä, että vaistoan asioiden merkityksen itselleni. Jos tapaan jonkun ihmisen, saatan heti voimakkaasti vaistota, että sillä vielä minulle vieraalla henkilöllä on minulle jokin suurempi vaikutus. En aina edes ajattele sitä tietoisesti, tai ainakaan aiemmin en ajatellut, mutta kun sitten tämän henkilön tarkoitus itselleni paljastuu, huomaan että olin tuntenut sen intuition alusta saakka. Yksi tällainen henkilö on esimerkiksi juuri tämä kauppani päävuokralainen. Tapasin hänet ensimmäistä kertaa viime vuonna syksyllä ja lopulta hänestä tuli se henkilö, joka tarjosi kaupalleni liiketiloja (melkolailla se ratkaisevin askel siihen, että lähdin kauppaa perustamaan, ilman tätä henkilöä en olisi sitä tehnyt). Tunsin ihan alusta saakka tämän henkilön kohdalla sen tunteen, että jollain hassulla tavalla tämä minulle melkein vieras henkilö tulee olemaan itselleni merkityksellinen. Olen tavannut tällaisia ihmisiä myös netissä. Jossain palstalla vaikka olen kiinnittänyt jotenkin erityishuomion jonkun kirjotukseen ja ottanut sen vuoksi yhteyttä tähän ihmiseen. Ja nyt kun näkee, millaisiin asioihin ja uusiin yhteyksiin tällaisenä alkaneet tuttavuudet on johtaneet... . Ne eivät ole vain sattumaa. Nyt olen löytänyt taas yhden tällaisen ihmisen netin kautta, josta vaistoni sanoo, että pelissä on jotain suurempaa. Annan asioiden kuitenkin tapahtua itsestään, en yritä puskea silloin kun tunnen, että asia on tarkoitettu ja universumin tuen alla. Kaikki tapahtuu täydellisessä ajoituksessa.

Lueskelin juuri Astro.fi:stä tilaamaani Sisäinen Soturi -tulkintaa. Tilasin sen jo viime vuonna, mutta vasta nyt sen sisältö avautui minulle enemmän. (Siinä muuten on hyvin samantapainen näkökulma, kuin tulkinnalla jonka tilasin ihan äskettäin. Siinä siis katsotaan tähtikarttaa siitä näkökulmasta, että kartta paljastaa millaisia karmallisia asioita olen tuonut mukanani entisistä elämistä tähän elämään. Hyvin mielenkiintoinen!) Tulkinnassa kerrotaan juuri sekin asia, että minulla on luontainen kyky aavistaa asioita ja että tässä elämässä yksi menestymiseni salaisuuksista on oppia luottamaan hetkellisiin vain tuntemuksiini perustuviin päätöksiini silloinkin, kun joku pystyy "järkipuheella" totaalisesti kaatamaan jo liikkeelle lähteneen unelmani. Tuntuu, että tämä koko tulkinta avautui minulle aivan uudessa valossa vasta nyt, koska sen sisältämät asiat ovat avautuneet elämässäni vasta nyt. Sitä on vaikea selvästi selittää, mutta tunnen että oman intuitioni voima on avautunut minulle kunnolla vasta nyt, ja tästä aukeaakin jokin ihan uusi polku minulle. Tulkinnassa äskeistä lausetta jatkettiin näin: "Ennemmin tai myöhemmin tulet oivaltamaan ainutlaatuisen herkkyytesi suunnattoman arvon ja silloin kuka tahansa saa tulla sanomaan sinulle mitä tahansa ilman, että tekemäsi päätös horjuu milliäkään. Silloin pääset maistamaan elämän suloisinta nektaria ja voit kokea olevasi hyvin arvostettu harvinaisten kykyjesi ansiosta." Jossain syvällä sieluni sopukoissa tunnen, että näin juuri on käymässä. Näitä asioita on vain niin vaikea selittää muille, koska se on vain vahva sisäinen tunne, jonka puhuttu kieli tuntuu olevan eri kuin se kieli, jolla me ihmiset keskenämme kommunikoimme. Se on minun korkeamman itseni ääni minulle, ja niinhän sen tietysti juuri kuuluu ollakin että juuri minä ymmärrän sen äänen.

PS: Kirjoitettuani tämän tekstin siirryin toiseen blogiin lukemaan kanavointia nimeltään "Säätilaraportti touko-elokuu 2012".  Kanavoinnissa sanottiin kesäkuussa tapahtuvan mm. sellaista että "Saatatte huomata tulevanne tietoisemmaksi intuitiostanne.". Mielenkiintoista..!