Taas on yksi hieno enkeli-ilta takana. Olen käynyt niissä säännöllisesti kerran kuukaudessa noin viime syksystä lähtien ja on hieno huomata, miten se porukka joka siellä käy, on kasvanut ja avautunut ajan myötä. Kasvamisella tarkoitan siis henkistä kasvua.
Viime kerta oli jo aika huikea, tapahtui kaikkea hassua. Katsoimme menneisiin elämiin ja löysimme myös yhteisiä menneitä elämiä sieltä porukkamme sisältä. Olimme mm. Italiassa eräässä maalaiskylässä ja sen jälkeen myös Vatikaanissa. Itse olin tuolla Vatikaanissa jonkin sortin kerjäläisenä, näin itseni siellä Vatikaanin isolla aukiolla keräämässä kolikoita maasta. Illan vetäjä lähti aina viemään meitä jonkun menneeseen elämään alkamalla kuvailla sitä missä ollaan ja millainen henkilö siellä on, ja se kuka sisällään tunnisti tämän elämän omakseen, sai vapaasti ilmoittaa siitä. Kuljimme kaikki kuitenkin mukana näissä elämissä, tarkastellen niitä ja käyden yhdessä läpi asioita joita kukin siellä näki. Eräs illassa mukana olleista oli Italian elämässä lapsi, jonka elämää varjosti pahat hengitysvaikeudet, hän oli jollain tapaa ollut sairas siinä elämässään. Kun kävimme läpi sitä elämää siellä Italiassa, tämä henkilö alkoi äkisti yskiä aivan kamalasti. Ja voin kertoa, että se ei ollut mikä tahansa yskä, vaan joku todella syvältä tuleva yskä, joka ravisteli tätä ihmistä ihan toden teolla. Vähän väliä hän sai _rajuja_ yskänkohtauksia, jotka tulivat todella kuin tyhjästä, sitä ennen hänellä ei ollut ollut mitään yskää ollenkaan. Illan vetäjä sanoikin, että hän alkoi nyt sillä tavalla puhdistaa itsestään sen menneen elämänsä traumaa (hengitysvaikuksia ja keuhkon puolen sairautta) ja tuo yskiminen saattaa kestää seuraavaan päivään (näin oli käynytkin, kertoi sama ihminen tänään. Lopulta hän oli tuntenut jonkun ikäänkuin blokin poistuneen kurkkunsa alueelta, hän sanoi kokevansa koko kaulan alueensa erilaiseksi, ikäänkuin se olisi fyysisestikin muuttunut jotenkin. Ja hän kertoi myös, että kun se yskä vihdoin oli loppunut, hänelle oli tullut voimakas tarve alkaa laulamaan! Ja mikäli ymmärsin oikein, laulaminen on ollut hänelle tässä elämässä vähän sellainen juttu, että ääntä ei ole yhtään ja se ei oikein ole onnistunut häneltä ollenkaan).
Muitakin aika kummallisia asioita sattui jo viime kerralla enkeli-illassa, mutta niistä ei oikein voi kertoa sen enempää koska usein asiat liittyvät jonkun illan kävijän henkilökohtaisiin asioihin.
Tänään enkeli-illassa oli taas aika hassu juttu. Itselläni oli jotenkin raskas olo, olin ollut koko päivän lasten kanssa kotona ja olin ollut vähän pahantuulinen ja samalla syyllisyyden tunnoissani. Työasiatkin vähän painavat jollain tapaa. Jossain vaiheessa illan vetäjä ehdotti, että ryhmä yhdessä yrittäisi vähän auttaa minua (kai hän näki sen mun raskaan energian, en itse siitä kummemmin raportoinut tai apua pyytänyt). Hän taisi kuvata sitä sanoilla, että minä olen ikäänkuin pullon sisällä ja jospa he yhdessä saisivat edes räjäytettyä sen pullon korkin auki. Hän pyysi meitä kaikkia sulkemaan silmämme, vetämään kolme syvää hengitystä (tämän teemme aina kaikkien meditaatioiden yms alkuun). Sitten hän ohjasi, että kaikki yrittäisivät pyytää viestiä enkeleiltä, siis viestiä minulle. Sanottiin, että saa sanoa vaikka vain yhden sanan mikä tulee mieleen. (Välihuomautuksena sanottakoon, että sen lisäksi että tarkoitus oli saada apua minulle, niin nämä toimivat myös eräänlaisena harjoituksena. Tällä tavalla me olemme harjoitelleet näita asioita ja kehittyneetkin niissä aika paljon). Vetäjä kysyi parilta ihmiseltä, että mitä heille tulee ja sainkin pari lyhyttä viestiä. Sitten vetäjä kysyi eräältä naiselta, sanotaanko nyt vaikka häntä Kaisaksi. "Kaisa, mitä sinulle tulee?" Ja yhtäkkiä, tämä Kaisa alkoi äännellä tosi omituisella tavalla. Sitä voisi kutsua laulamisen ja joikuamisen sekoitukseksi, ääni vain kumpusi voimakkaasti jostain hänen sisältään ja se oli ihan päätöntä, mutta toisaalta siinä oli kaikki. Ääni nousi ja laski ilman mitään rytmiä tai logiikkaa. Todella vaikea selittää.. Ja ihmiset reagoivat siihen eri tavoin. Itseäni alkoi ensin vähän naurattaa, ja moni muu oli kuulemma räväyttänyt pelästyksissään silmät auki ja luulleet Kaisan saaneen jonkin kohtauksen, osa oli ollut ihan oikeasti peloissaan. Kaisa itse ei ilmeisesti ollut oikein tietoisessa tilassa, sillä hän itse ei muistanut sitä jälkeenpäin niin selvästi, hän vain sanoi että hänellä oli sellainen täysin turvallinen olo eikä hän yhtään miettinyt mitään, että miltä se näyttää tai kuulostaa, se vain tuli hänestä. No, me kuuntelimme sitä hänen joikuaan siinä, ääni nousi ja se kohosi ja itse ehdin ajatella, että onpa todella spookya. Kehoni sisällä alkoi mennä väreitä edes ja takas, sisälläni ikäänkuin kirveli ja kihisi ja hymy nousi huulilleni. Ja kuten tavallisesti näissä käy, se hymy vaihtui hyvin pian itkuksi. En osaa sanoa, mistä se tuli ja mihin kumman se joiku minussa osui, mutta minullehan se oli tarkoitettu. Minullehan sitä viestiä ja apua pyydettiin ja illan vetäjä (kertoi jälkeenpäin) kuulemma sai viestin yläkerrasta, että hänen on kysyttävä Kaisalta, että mitä Kaisalla oli sanottavaa. Näin enkelit lähettivät hoitonsa minulle Kaisan kautta, mitä oudoimmalla mutta tehokkaalla tavalla. Illan vetäjä iski minulle nenäliinan käteen heti (taisi tietää, mitä tuleman pitää) ja sanoi, että anna vain tulla sen kaiken ulos. Ja sieltähän tuli. Itkin hysteerisesti, sitten nauroin hysteerisesti, sitten tein molempia yhtä aikaa. Tätä kesti jonkin aikaa ja laulu jatkui. Todella omituista! Ja kun tämä sitten loppui, me kaikki tarvitsimme nenäliinaa: Niin hirveästi me hirnuimme ja nauroimme tälle jutulle. Kaikki kertoivat omaa reaktiotaan Kaisan äkilliselle laululle ja me nauroimme kyyneleet silmissä sille. Ja ette ikinä usko, miten hyvä ja kevyt olo minulla oli tämän jälkeen! Pullosta lähti todella vähintään sen korkki, ja vaikka en osaa tarkasti sanoakaan mitä lähti liikkeelle, niin jotain tapahtui ja se kaikki laukesi suurena itkuna ja nauruna ja lopulta jäljelle jäi vain mielen keveys. Minulle ei kenenkään kyllä tarvitse enää tulla sanomaan etteikö enkeleillä olisi keinonsa auttaa meitä, ja etteivätkö se lähettäisi apuaan kun sitä pyydetään. Miettikää nyt miten kummallista tämäkin oli: En saanut sanoja, en kuvia, en mitään minkä tunnistaisin joksikin. Sen sijaan sain kirkasta joikuamista, joka oli juuri oikein "sävelletty" laukaisemaan minussa ne oikeat asiat. Eikö olekin todella kummallista?! (Ja voin kertoa, että minua ei helposti saa itkemään, todellakaan.)
Sekin oli aika hassua, että tämä Kaisa oli juuri se sama henkilö, joka oli viime illassa saanut niitä valtavia yskänkohtauksia ja joka tämän illan aluksi puhui siitä ja syntyneestä laulamisen tarpeestaan. Ja siinä hän nyt lauloi ja joikasi meille kaikille täysin häpeilemättä!
Olen vieläkin ihan häkellyksissä tästä tapahtuneesta. Kun mietin sitä, alan kuitenkin aina hihittää itsekseni, niin koominen tilanne se kaikkinensa oli. Kaisa alkoi ikäänkuin puhua kielillä, tosin hän vain lauloi sen ulos. Yksi luuli Kaisan saaneen epilepsiakohtauksen, minä itken ja nauran hysteerisesti ja silti siinä kaikessa on vain niin paljon mieltä! En ymmärtänyt mitään, mikä Kaisan suusta ulos tuli, mutta jollain tavalla se oli minun sielulleni viritetty ja lähetetty laulu, koska se laittoi kaikki minussa liikkeelle, saatoin tuntea sen kipinöinnin kehossani, ja sitten valtava puhdistava itku (ja nauru). Enkä voi unohtaa sitä pientä mutta lämmintä elettä, kun käteeni työnnetään nenäliina, se kaikki vain minua varten: "Anna sen vain tulla ulos." Minusta tuntuu, että siinä itselläni on jokin "trauma", juuri siinä että olen kokenut jotenkin kielletyksi tai häpeälliseksi sen, että annan kaikenlaisten tunteiden tulla ulos. Itse asiassa se ei ole minulle kovinkaan helppoa, juuri ehkä tämän trauman takia. En osaa itkeä muiden edessä, se ei ole minulle luvallista. Ja nyt tunsin kuin äidillisen lämmön ja huolenpidon: "anna sen vain tulla ulos". Nyt oli lupa. Ja se sinänsä pieni asia tuntui minusta valtavan suurelta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti