Baby On The Board!

Tämän tekstin kirjoittamisen aloitan nyt syyskuun loppupäivinä, mutta tiedän julkaisevani tämän vasta myöhemmin.

Nyt on pakko ihmetellä nämä asiat tänne bloginkin muistiin, vaikka en heti voikaan tätä julkaista.
Tein tänään raskaustestin. Olen raskaana ja saamme neljännen lapsen ensi kesäkuussa.
Tämä nyt tietysti ei varsinaisesti yllätä ketään. Olihan meillä keväällä juuri keskenmeno ja ehkä sellaisen jälkeen ihmiset tietää, että on vain ajan kysymys kun olen uudestaan raskaana. Ja nyt olen, jihuuuuu!!!!!

Ihmeellistähän tässä on kaikki.
Ensimmäistä kertaa lasta odottaessani mulla on siihen tulevaan lapseen olemassa jokin kontakti. Sielukontakti häneen on ollut jo jonkin aikaa.
Kirjoitin siitä silloin keväällä, juuri pari päivää ennen keskenmenoa, kun olin käynyt hoidossa luottoparantajan luona. Tuossa hoidossahan puhuimme tästä tulevasta lapsesta ja siitä, että hän on hyvin vanha sielu ja ottanut itselleen hyvin suuren elämäntehtävän tulevaan elämäänsä. Lapsen sielu tuli myös paikalle tuohon hoitoon, muistan kuinka parantaja kuvasi sitä ihanaa, iloista lapsen energiaa, mikä tuli hänen kauttaan. Sain kuulla, että olen aivan ihana äiti ja hän on valinnut minut äidikseen aivan syystä.
Sitten tuli keskenmeno, ja mulle suuri hämmennys. Mitä tapahtui?
Olin heti yhteydessä luottoparantajaani ja hän kanavoi minulle, että tämän lapsen sielulle oli tullut pelkoja tulevaan elämäntehtävänsä haasteisiin liittyen ja siksi hän oli ottanut ns. aikalisän. (Tästä olen lukenut sen jälkeen monesta lähteestä, että tämä on yksi yleinen syy keskenmenoihin. Kaikesta valmistatutumisesta huolimatta maan päälle inkarnoitumassa oleva sielu "jänistääkin" ja raskaus keskeytyy.) Minulle kerrottiin, että tämän sielun pelkoja hoidetaan nyt yläkerrassa ja tämä sama sielu tulee lapseksemme myöhemmin. Ja olen siitä päivästä lähtien elänyt luottaen ja tietäen, että näin todella tapahtuu. En ole hermoillut yhtään, tässä asiassa olen luottanut täysin siihen, että kaikki tapahtuu täydellisessä ajoituksessa meidän kaikkien kannalta. Ja niinpä olen vain odottanut.

Kolme viikkoa sitten viime kurssitapaamisellamme eräs kurssilainen kanavoi minulle enkelikortin kuvasta tietoa. Hän kanavoi paljonkin, mutta hän sanoi myös että "täällä pilven reunalla istuu joku lapsi ja odottaa sinua. Onko hän sitten mennyt pois sun luotasi, vai vasta tulossa?" Ajattelin, että "no, molempia." Kirjoitinkin tästä silloin blogiin, että kuvassa oli pelkkää pilvihöttöä taivaalla eikä minun silmä nähnyt siellä mitään lapsen näköistäkään, mutta tämäpä toinen vain näki. Koska hänen oli tarkoitettu antaa tämä viesti mulle. Siinä kohtaa se oli mulle tärkeä muistutus siitä, että siellä se lapsi edelleen on, ja odottaa hänkin sitä täydellistä hetkeä tulla luoksemme. (Tämä tapahtui muuten juuri hedelmöittymisen aikoihin.)

Pari viikkoa sitten, kun oli juuri selvinnyt tämä sielunsisaruus ystäväni/yrittäjäkollegani kanssa, mielessäni alkoi pyöriä yhtäkkiä ajatus, että meidän on pyydettävä tätä ystävääni tulevan lapsemme kummiksi. Se oli hyvin intensiivinen ajatus, ja niinpä lopulta sanoin sen miehellekin. Sanoin vain, että sitten kun meille tulee se neljäs lapsi, niin haluaisin pyytää kummiksi tätä ystävääni. Luulin, että joudun asiaa perustelemaan enemmänkin, mutta mies vain totesi, että "jaahas, selvä". Asia oli siis sillä selvä. Ja hyvin pian tulin puhuneeksi siitä myös tämän ystäväni kanssa ja hän oli aivan haltioissaan. Sanoin, että mulle vaan tuli vahva tunne, että näin sen kuuluu mennä, ja hän peesasi mua aivan täysillä, ymmärsi täysin mitä tarkoitin. Että juuri hänen kuuluu olla minun lapseni kummi. Myöhemmin olen tajunnut senkin, että en minä tässä valinnut kummia lapselleni. Tämä lapsi valitsi kumminsa ihan itse ja ilmoitti siitä minulle. Tämän takia kuin tyhjästä mulle tuli tämä intensiivinen ajatus ja tarve pyytää juuri tätä ihmistä kummiksi. Ja hullulla ajoituksellakin oli merkityksensä. Harvemmin olen kummeja miettinyt siinä vaiheessa, kun en ole raskaanakaan, mutta nytpä piti miettiä. Sillä tämän kumminkin kannalta oli tärkeää, että hän on tietoinen asiasta jo tässä vaiheessa, hänellä on side lapseen jo nyt. Tällä kaikella on todellakin merkityksensä.

Ja sitten, eilen. Tämä sama ystäväni ja lapsen tuleva kummi teki minulle harjoitushoitona lähihoidon. Hoito oli aivan ihana kaiken kaikkiaan, siis t-o-d-e-l-l-a. Sain aivan upeaa kanavointia ja hymyilin leveästi läpi liikutuksen kyynelten. Yhtäkkiä ystäväni alkoi kertoa, että hän näkee vauvan. Sellaisen vauvan, joka istuu jo, ja sillä on päällään vaaleanpunainen ulkopuku ja vaaleanpunainen kypärämyssy. Posket ovat niin pulleat, että myssy melkein kiristää. Vauva istuu paikoillaan ja vilkuttaa vimmatusti molemmilla käsillään. Kuulin ystäväni äänestä, että häntä hymyilytti ja nauratti kovasti tuon vauvan katselu ja hän kertoi, kuinka paljon vauva vilkuttaa ja lähettää viestiä, että "Äiti, täällä ollaan!! Täällä ollaan!" Ja taas se sama ihana lapsen energia tuntui.
Itse ajattelin, että ihanaa. Mulla oli sellainen tunne, että hän tuli mulle sanomaan, että nyt, täällä ollaan. En uskaltanut sanoa tätä ystävälleni, koska jos olisinkin väärässä, tuntisin itseni tyhmäksi (enhän vielä tiennyt olevani raskaana). Toisaalta olin hirveästi ajatellut tulevaa lastamme viime päivinä, koska olin lukenut vanhaa blogiani, jossa kirjoitin muiden lasteni odotuksista, synnytyksistä ja vauva-ajasta. Lisäksi mulla oli ehkä kuukautisetkin myöhässä ja siksi tämä lapsi oli niin paljon ajatuksissani, kaipasin häntä jo. (Nyt yhtäkkiä tajusin, että tuokin oli niin ajoitettua ja järjestettyä, että nyt, juuri nyt, aloin pitkien aikojen jälkeen lukemaan vanhaa blogiani ja aloin tuntea kovasti sitä vauvan kaipuuta. Sopii oikein hyvin suureen kuvaan, minua valmisteltiin henkisesti tähän raskauteen sillä.) Joka tapauksessa, hoidossa ajattelin, että voihan olla, että hän vain tuli muistuttamaan minua siitä, että täällä ollaan edelleen, jaksa äiti odottaa.

Kyllä vaan kuitenkin jokainen palikka tässä tarinassa loksahti taas paikoilleen, kun tänään sitten kyllästyin odottamaan, että alkaako ne kuukautiset vai ei. Menin kotimatkalla apteekkiin ja ostin testin. Myöhemmin illalla palasin vielä töihin siivoamaan, ja kun pissahätä siellä iski, tein testin työpaikan vessassa. Tikkuun piirtyi välittömästi kaksi viivaa ja soitin heti miehelle ja kerroin ihanat uutiset. Sitten otin kännykän kameralla tikusta kuvan ja lähetin sen tekstarina ystävälleni, liitin mukaan tekstin: "Terveisiä kummitädille! Tehän olettekin jo tavanneet!" Kummitäti on nyt yhtä tohkeissaan kaikesta kuin minäkin. Raskaudesta ja tulevasta vauvastakin, mutta myös siitä mitä saimme eilen kokea hoidossa. Puhuimme siitä eilen illallakin jo, että kyllä se oli vain upea kokemus tavata meidän tuleva lapsi tuossa hoidossa. Ja nyt, kun hän todella on taas tulossa, ollaan me molemmat ihan ihmeissään tämän ihmeen äärellä. Mitä kaikkea on koettu, miten ennenkokematonta ja upeaa tämä kaikki on!  Miten tämä elämä on muuttunut tällaiseksi kokoaikaiseksi ihmeiden sarjaksi! (Tuleva kummitäti muuten sanoi, että lapsi on aivan selvästi tyttö.)

Mies täällä huolehtii nyt kovasti siitä, että kunpa saisimme talon valmiiksi ennen vauvan syntymää, että meillä olisi enemmän tilaa sitten. Ehkä hän pistää tuulemaan raksalla tämän voimalla! Heh, jos miettii ja vertaa edelliseen rakentamaamme taloon, niin tuo aikataulu näyttää aikalailla tiukalta (ja melkein mahdottomalta), mutta kun on näitä erinäisiä ihmeitä saanut tässä jo katsella, niin en sanokaan mitään. Kävi miten kävi, mietinpä sitten yritykseni kohtaloa tai talon rakennusta, niin kaikki järjestyy varmasti meidän kaikkien korkeimmaksi parhaaksi. Oli se sitten mitä tahansa, niin se on tarkoitettua. Siksi en jaksa hermoilla mistään. Vain luotan ja tiedän, että meistä pidetään huolta. Silloinkin, kun näyttää siltä, että tulee pelkkiä kapuloita rattaisiin, niin silloinkin kaikki on osa Suurta Suunnitelmaa.

Pari viikkoa myöhemmin:
Jatkan nyt tämän tekstin kirjoittamista.
Kävin eilen hoidossa luottoparantajallani. Kun saavuin paikalle, hän istui sohvalla hiukan ajatuksissaan ja kysyinkin, että mitäs täällä mietiskellään. Hän kertoi ensin hiukan meditoineensa, ja kertoi sitten kohta vielä lisää: "Se sinun lapsienkelisi kävi tässä liihottelemassa ja siksi istuin niin ajatuksissani sinun tullessasi." Voi minun lapsienkeli, kylläpä se nyt käy paikan päällä useasti! Ihana lapsi. Hän oli halunnut käydä kertomassa, että hänellä on kaikki hyvin. (Olen myös enkelikorttipakasta saanut samanlaista viestiä kortin muodossa. Ehkä hän ajattelee mun olevan huolissaan siitä, että tuleeko hän tällä kertaa perille asti, ja käy tällä tavoin muistuttamassa, että kaikki hyvin mama.)
Myöhemmin hoidossa kuulin vielä, että tämä lapsi on todella hyvin vanha sielu ja tulee monesti vielä hämmästyttämään meitä lausunnoillaan.

Marraskuun alussa:
Tämä teksti odottaa vieläkin julkaisemistaan. Vaikka nyt alankin olla hyvin varma siitä, että tällä kertaa kaikki menee hyvin, niin silti odotan nyt vielä tämän uutisen kanssa. Lähinnä ehkä siksikin, että emme ole kertoneet vielä edes meidän vanhemmille raskaudesta. Ensi viikolla meillä on ensimmäinen ultra, niskapoimu-ultra, ja silloin tulee myös 12 raskausviikkoa, sitten voin jo kertoa yleisesti että odotamme vauvaa.

Pari viikkoa sitten lapsen tuleva kummitäti kertoi, että vauva oli vieraillut hänen unessaan, kävi kertomassa että "kaikki hyvin". Sitä jäimme pohtimaan, että koskiko viesti sitä, että vauvalla on kaikki hyvin vai tuliko hän ehkä lohduttamaan kummitätiään hänen hankalassa elämäntilanteessaan näillä sanoilla. Tämä sai meidät pohtimaan enemmänkin tätä omituista suhdetta, joka tässä meidän kesken on. Kaikki mitä jokin aikaa sitten selvisi minun ja hänen menneisyydestä ja mitä nyt on tulossa vahvasti ilmi tämän ystäväni ja lapsen suhteesta. Tunnen ja tiedän sen hyvin vahvasti, että tässä kuviossa ei ole mitään sattumaa. Kaikki asiat on tuotu ikäänkuin ylhäältä ja tiedän, että aikanaan tulee selviämään enemmän siitä, mikä lapsen ja hänen kumminsa merkitys on toisilleen. Tämä ystäväni elää odotuksessa mukana, hän on kertonut että tuntuu ihan kuin hän itse odottaisi lasta, hän rakastaa tätä tulevaa lasta aivan valtavasti jo nyt. En tiedä, pystyykö kukaan ulkopuolinen tuntemaan ja eläytymään niin hyvin tähän kaikkeen, että kykenisi ymmärtämään, minkälaisten Universumien ihmeellisyksien keskellä me olemme tämän asian kanssa. Tämän kaiken kanssa.

Eilen meillä oli jälleen intuitiivisten parantajien kurssikerta. Teimme toisillemme hoitoja, satunnaisin parein. Minua hoiti eräs Tarja, jonka kanssa emme tunne toisiamme juurikaan. En usko, että hän esimerkiksi tietää mitään minun perheestäni tai tällaisista asioista, eikä hän varsinkaan tiedä minun olevan raskaana tai suunnittelevan lisälapsia. Hoidossa hän kertoi näkevänsä lapsen. Tyttölapsen. Hän kanavoi tästä lapsesta minulle asiaa pitkät pätkät, hän sanoi mm. tällaisia asioita:
"Hän on rakkauden ja armon lähettiläs, Pyhän Hengen lahja. Todellinen Valon lapsi."
"Tämä lapsi ei malttaisi millään odottaa, että pääsisi tänne sinun luoksesi."
Nyt yht'äkkiä en muista enempää, mitä hän kanavoi lapsesta, tekstiä tuli paljon. Kuuntelin sitä hymyssä suin ja samalla ihmetellen, miten ihmeellistä tämä kaikki on. Tuossa tuo minua tuntematon ihminen kertoo tästä lapsesta, josta hän ei voi tietää yhtään mitään. Hän kanavoi tätä tietoa minulle tuolta taivaskanavilta, ja kaikki mitä hän hoidon aikana minulle kertoi, oli täydellisesti minun elämästäni. Hän kertoi muunmuassa, että olen kotoisin tähdiltä, ja tämän asian olen kuullut monta kertaa ennenkin eri lähteistä. Hän kertoi, että olen kulkenut jo aikamoisen matkan henkisellä polullani, mutta vielä suurempaa on edessäpäin. Aivan upea hoito oli tuo, jälleen kerran.

Tästä hoidosta vaikuttuneena kerroin sitten koko intuitiiviselle porukalle koko tästä vauvamatkasta ja kaikesta sen aikana tapahtuneesta, vähän samaan tapaan kuin tässä tekstissäni. Kerroin siis heille nyt, että odotan vauvaa. Kouluttajamme sanoi, että nyt kun minä vihdoin uskalsin avata suuni, niin käydäänpäs kaikki yhdessä katsomassa, saammeko tulevan lapsen sielulta jotain viestiä. Ja niin menimme ja kaiken näköistä viestiä sieltä tuli. Yksi kurssikavereista kertoi, että tämä lapsi on kristallilapsi, joka tulee opettamaan sekä minua että miestäni melko paljon ja ne opetukset eivät aina ole edes kovin helppoa ottaa vastaan, koska se tieto mitä lapsi tuo on niin "uutta" ja sellaista mihin emme ole tottuneet (luulen, että tämä lapsi on sellainen uuden ajan lapsi, joka muistaa paljon omasta menneisyydestään ja asioita ns. verhon takaa.) Hän opettaa meille myös rakkaudesta, pyyteettömästä rakkaudesta. Kouluttaja kertoi, että lapsi opettaa meille paljon feminiinisestä energiasta, etenkin isälleen.
Tämän kaiken jälkeen en voinut sanoa muuta kuin että olen saanut uskomattoman lahjan. En ole koskaan kokenut mitään vastaavaa.
Ja samaan aikaan tulee myös jonkinlainen "huoli" tai vastaava, että miten voimme kuitenkin nyt suhtautua häneen ihan normaalisti, nostamatta häntä erityisesti jalustalle sen takia, että olen saanut tietää hänestä etukäteen jo näin paljon ja että suhteeni häneen on näin erityinen jo nyt. No, oikeastaan ei tämä minua huoleta, kyllä se sujuu ihan luonnostaan. Hän on yhtä rakas kuin muutkin lapseni, ja hän opettaa minulle jotain tiettyä kuten kaikki muutkin lapseni. He kaikki ovat hyvin erityisiä, kukin omalla tavallaan.

Mutta eikö vain kaikki olekin aivan ihmeellistä?
Kaikki tämä on varmasti tavallaan myös sitä uutta aikaa, kun raja eri ulottuvuuksien välillä on ohuempi. Voimme olla enemmän ja enemmän yhteydessä rajan taakse. Oli ne sitten rakkaita, jotka ovat olleet elämässämme aiemmin tai vasta tulossa elämäämme, me voimme olla yhteydessä heihin ja olla tietoisia heistä. Viime perjantaina enkeli-illassa vetäjä kertoi siitä, miten voimme olla yhteydessä rakkaisiimme jotka ovat jo siirtyneet ajasta iäisyyteen. Riittää, että vain ajattelemme heitä ja he ovat vieressämme, vaikkakaan he eivät voi viipyä kaukaa, hän kertoi. "No niin mummo, tule tänne vaan!" ajattelin mielessäni viime keväänä kuollutta mummoani, joka on vieraillut kuolemansa jälkeen luonani jonkun kerran. Ei mennyt kuin hetki, kun illan vetäjä (luottoparantajani) sanoi, että "tässä J:n vieressä nyt esimerkiksi on juuri hänen mummonsa." Kyllä mua hymyilytti.

Vieläkin myöhemmin, 13.11.12:
Tämä uskomaton tarina tämän lapsen kanssa saa aina vain jatkoa.
Eilen tein hoitoa eräälle asiakkaalleni, jota en muuten tunne. Hoidon jälkeen hän kertoi mulle oudon jutun. Hän kertoi, että hoitoon oli tullut paikalle minun tuleva lapseni, hän oli aistinut sen hyvin feminiinisenä energiana, lapsi oli selvästi tyttö. Samaan aikaan asiakas oli kokenut itse olevansa ikäänkuin minun kohdussani. Hän kertoi lapsesta, aivan samoin sanoin kuin aikaisemmatkin: "Se oli aivan ihana, siis jotenkin sellainen ihana energia!" Ja tämä lapsi oli tuonut viestin, ei hätää kaikki hyvin. Tämä viesti oli selkeästi minulle. Meillä on huomenna ensimmäinen seulontaultraääni, ja muistot keväältä tulee vahvasti mieleen pelkojen kera. Tuossa samassa ultarassa keväällä saimme iskun vasten kasvoja, kuulimme että sikiö olikin menehtynyt. Nyt nämä pelot tuntuu minulla tulevan hiukan pintaan ja tämä lapsi halusi tulla sanomaan minulle, että ei hätää.

Mutta voitte uskoa, että olin taas huuli pyöreänä. Nytkö tämä lapsi tulee jo minun asiakkaitteni hoitoihinkin! Aivan uskomatonta, miten minulle tapahtuu jotain tällaista! Lapsihan on hirveän läsnä koko ajan, piipahtelee tuomassa energiaansa ja viestiänsä milloin missäkin ja milloin kenellekin. Kyllä tämä on pienen ihmismielen välillä vaikea ymmärtää, meinaa mennä yli ymmärryksen. Ja kun kirjoitin tästä asiasta kurssimme kouluttajalle, sain seuraavan vastauksen:

"Tämä pieni sielu haluaa tukea sinua kaikissa hoidoissa ja häntä
kiinnostaa työsi, siksi hän tulee paikalle hoidoissa. Hän tuo itsensä
kyllä sinullekin esille, et vain huomaa kaikkea. Ole levollisin mielin,
kaikki aukeaa kyllä, kun on oikea hetki. Olet mennyt vauhdilla eteenpäin,
kaikkea ei voi saada kerralla, että mielikin pysyy terveenä." 

 

 

14.11.12

Tänään kävimme ensimmäisessä seulontaultraäänessä. Jännitti, mieskin sanoi että vähän pelottaa. Hyvin on näköjään mielessä keväiset kokemukset vastaavasta ultrasta, jossa ei tullut niin hyviä uutisia.
Kaikki oli kuitenkin oikein hyvin. Viisisenttinen pötkäle potki, jytäsi ja nukahti aloilleen aina epäedulliseen aikaan, ultraajalla meinasi olla vaikeuksia saada niskaturvotusta mitattua, kun toinen vain koisasi yhdessä asennossa.
Raskauden kestokin saatiin nyt virallisesti tarkistettua ja lapsen koko vastasi hyvin sitä, mitä on elettykin. Meillä siis 12 raskausviikkoa on täynnä ja laskettu aika toukokuun viimeisinä päivinä. Sukupuolta pääsee vähän näkemään vasta seuraavassa, tammikuussa olevassa ultrassa, mutta aika monta kertaa olen jo kuullut että tämä tulokas on selvästi tyttö ja oma oloni myötäilee täysin sitä. En näe oikeastaan mitään mahdollisuutta, että hän olisi poika. Raskaus on mennyt hyvin samoin oloin ja oirein kuin aikaisemmat, ja sisäinen ääni sanoo vahvasti, että meille tulee neljäs tyttö!

Tästä on hyvä jatkaa!