Hengenvetojen välillä

Hei kaikki!

Jostain syystä on ollut hankalaa kirjoittaa viime aikoina. En osaa oikein selittääkään, miksi. Toki työhön liittyvässä joulukiireessäkin oli tekemistä, mutta monesti mietin blogia ja siellä vallitsevaa hiljaisuutta. Kävin ihanassa 21.12.12 meditaatiossakin, mutta siitäkään ei oikein irronnut mitään sanottavaa. On ollut jotenkin sisäänpäin kipuileva olo enemmän kuin sellainen ulospursuava "kuulkaa kaikki!"-fiilis. Tuossa voimakkaiden päivien 121212 ja 211212 välissä olin jotenkin aika "down low" ja pettynyt siihen, millaiset fiilikset mulla oli. Olin kai odottanut, että kaikki vain paranisi ja valaistuisi vuoden loppua kohden, olisi huippuenergioita ja mahtavaa aikaa. Sitten olinkin ärsyyntynyt ja todella tahmeissa 3D-asioissa rämpivä. Odotin, että lentäisin kovaa ja korkealla ja se olikin jotain ihan muuta. Kai se kaikki arkinen tahmeus ja ärsytys oli jotain kipuilua ja irtipäästämistä, ja utelias mieleni halusi tietysti tietää, että mistä tämä nyt johtuu, miksi minusta tuntuu tältä? Mun olisi helpompi olla, jos aina olisi selitys joka asiaan olemassa heti ja selkokielisenä.

No, paljon ja kauan odotettu 211212-päivä tuli ja meni. Sitä on mielenkiintoista miettiä, miten suurta pelkoa ja ahdistusta tunsin tuota päivää kohtaan vielä vuoden 2011 puolella. Tämä liittyy paljon siihen, millainen olin ennen heräämistäni (elämäni ennen ja jälkeen heräämisen, kaksi hyvin eri asiaa tavallaan). Entinen Johanna pelkäsi kuolemaa, pelkäsi maailmanloppua, pelkäsi tuntematonta. Kun heräsin kesän alussa 2011, kului ensimmäiset kuukaudet ahmien kanavointeja, jotka käsittelivät vuoden 2012 loppua ja aikaa sen jälkeen. Minulla oli suuri tarve kuulla ja tietää, että odotettavissa olikin jotain muuta kuin suuri ajan ja maailman päättyminen. Se todella ahdisti minua suuresti aikanaan. Viimeiseen vuoteen en kuitenkaan ole kantanut tätä pelkoa yhtään enää mukanani, voin sanoa vilpittömästi että en yhtään. En pelännyt tuota maagista päivää, en pelkää enää kuolemaa. En omaani, enkä muiden. Maallista ikävän tunnetta pelkään edelleen ja siinä on syy pelätä myös esim omien lasten tai miehen kuolemaa, mutta muuten se ei minua pelota.

Osallistuin luottoparantajani Eilan meditaatioon 211212 ja se oli hieno kokemus se. Itselleni jäi päällimmäisenä mieleen siitä kosmiset yhteydet, jotka itselleni edelleen tuntuvat jotenkin kotoisilta. (11.11.11 meditaatiossa oli ilmassa tätä samaa, voit lukea kokemukseni siitä täältä.) Tässä meditaatiossa näin, miten olentoja muilta planeetoilta tuli joukkoomme ja he asettuivat meidän piirin sisälle omaksi sisäpiirikseen. He olivat kasvot meihin päin ja sitten tervehdittiin. Jos meillä päin halataan, niin heidän kanssaan lämmin tervehdys tapahtui siten, että otettiin molemmat toisemme olkapäiltä kiinni ja painettiin otsat yhteen hetkeksi. Kerroin tästä meditaation jälkeen muillekin ja oli siellä parilla muullakin vähän samantyyppisiä meditaatio-kokemuksia, että kosmiset yhteydet olivat tosiaan hyvin auki ja se oli myös sitä, mitä oli luvassa tästä eteenpäin yhä enemmän. Yhteydenpito muiden planeettojen olentoihin on jatkossa yhä helpompaa, yhteydet vahvistuvat ja helpottuvat. Itselläni ei vieläkään ole valmista vastausta siihen, miksi minua erityisesti puhuttelevat nuo maan ulkopuoliset, vaikka toki olen monesti eri lähteistä kuullutkin, etät olen itse lähtöisin tuolta muilta planeetoilta, "tähdistä tullut". Se yhtälö, että olen kosmista alkuperää ja silti minulla on myös näitä maan päällisiä elämiä, ei ole vielä selvinnyt. Mitä missä milloin, näitä pyörittelen, ja saan varmasti vastauksen joskus.

Joulu tuli myös vietettyä ja nyt tässä hiukan arkeen palaillaan, ennen uuden vuoden juhlintaa. Tällä hetkellä itsellä on hyvin sellainen olo, kuin olisin jossain välitilassa, hiukan pysähtyneessä, kuin hengen vetojen välisessä tyhjässä tilassa. Tiedän, mistä olen tullut, mutta en oikein tiedä mihin olen menossa. Sellainen olo. Kipuilen taas omia, henkilökohtaisia asioitani ja se herättää lähipiirissä vähän hämmennystä ja turhautumista. Toivoisin, että voisin sanoa ja selittää, että missä mennään, mutta en osaa. Itsekin olen hämmentynyt. Nyt on kuitenkin niin, että kaipaan omaa tilaa, kuin ilmaa ympärilleni, kuplan jota ei saa rakkaimmatkaan rikkoa. Minun on saatava nyt olla vain yksin omissa nahoissani, minussa ei ole nyt annettavaa eikä jaettavaa. Jollain lailla haluan nyt eristäytyä, vaikka fyysisesti olenkin läsnä. Osallistun arkeen ja olen perheen kanssa kuten ennenkin, mutta en halua päästää ketään liian lähelle.Tätä on vaikea selittää läheiselleen ja sitä on siten tietysti vaikea myös ymmärtää. Kuulostankin tässä hyvin selkeältä, kuin tietäisin mitä tapahtuu ja missä mennään, mutta oikeasti en tiedä yhtään. Tiedän vain sen tunteen, että juuri nyt en halua pakottaa itseäni mihinkään muuhun kuin miltä minusta tuntuu ja että tämä kaikki tapahtuu nyt jonkun vuoksi, jonkun hyväksi. En tiedä, minkä. Kasvanko, päästänkö irti, jätänkö taakseni jotain vanhaa traumaa? En tiedä, mutta tarvitsen siihen nyt oman tilani ja aikani. Rakkaimmat ovat edelleen rakkaimpiani, siihen ei tule muutosta, mutta heiltä vaaditaan nyt hiukan kärsivällisyyttä. Toivotaan, että tämän nahan luomisen alta paljastuu entistä parempi ja ihanampi minä, ja kaikki tämä oli sen arvoista.

Olen miettinyt itsekseni mennyttä vuotta ja tulevaa. Tämä vuosi 2012 on ollut itselleni aika  hurja, paljon kaikkea. Vauhdissa vauhtia ei oikein itse edes huomaa, mutta jälkeenpäin kun asioita summailee ja katselee, tuntuukin että huh huh. Tänä vuonna myimme talon, jonka olimme vasta itse rakentaneet ja muutimme toiseen kotiin. Tähän vuoteen mahtuu kaksi raskautta. Uuden talon rakennus alkoi, minä perustin luomukaupan, kotiäitiys loppui ja lapset menivät hoitoon, esikoinen aloitti eskarin. Aloitin intuitiivisen parantajan koulutuksen, enkeli-illat alkoivat täällä meidän tiloissa ja tulin yhä enemmän "ulos enkelikaapistani", Jonna-ystävä tuli mun elämään. Mummoni siirtyi ajasta ikuisuuteen, samoin kuin mieheni mummo. Paljon kaikkea.
Ensi vuosi aika lailla viimeistelee niitä asioita, joita tänä vuonna aloitettiin. Talo valmistuu, lapsi syntyy, valmistun intuitiiviseksi parantajaksi, esikoinen menee kouluun. Paljon ihanaa odotettavaa on ensi vuodelle.

Ja ehkä huomaatte, että asiat alkavat muutenkin avautua, tulla valoon. Olen jo paljastanut tässä tekstissä jotain, mitä en ole ennen maininnut. Kerroin tuolla aiemmin oman nimeni ja luottoparantajaakin kutsuin nimellä. Jonna-ystäväkin sai nimen. On aika lopettaa kaapissa piilottelu, ainakin vähä vähältä. Minulla ei ole mitään salattavaa, yritän olla ihan kokonaisena omana itsenäni tässä elämässä. Kaikki tietää, että täydellinen en ole, kuten ei kukaan muukaan, mutta aivan varmasti muutun koko ajan paremmaksi. Tällainen siis minä olen, Johanna. Kiva, kun olet mukana!

PS: Tämän linkin takana on valtavan hyvä juttu siitä, mitä me odotimme päivältä 21.12.12, mitä se lopulta oli ja mitä se ei ollut. Kannattaa lukea!

Sensuuria ja pelkoenergiaa

Ääh.
Tiedättekö, mulle on viime aikoina käynyt tosi paljon sitä, että mun kirjoitukset hävitetään. Varsinkin Facebookissa ja varsinkin, jos olen kirjoittamassa jotain vähänkin paatoksella tai huonolla energialla. Saatan kirjoittaa hartaasti, tiedostaakin, että tämä teksti ei nyt ihan ole Valosta ja Rakkaudesta, mutta "hitto kun harmittaa, pitää päästä sanomaan ja valittamaan". Ja ihan hirveän, hirveän monta kertaa: Phum, ja teksti katoaa ennen kuin saan sen julkaistuksi. Niin on käynyt niin monta kertaa, että se alkaa olemaan jo huvittavaa (ja turhauttavaa). Yksi päivä yritin keskustella ystäväni kanssa Facebookin chatissa, ja kirjoitin oikein tunteella jotain. Sekin katosi, ja teksti oli kyllä juuri sellainen, että ikäänkuin minulle olisi haluttu sanoa, että "pidä se vain omana tietonasi".

Nyt mulla on ollut viikon verran kirjoituksen alla teksti tänne blogiin. Se oli melkein valmis, lopusta puuttui vähäsen. Äsken päätin sen vihdoin kirjoittaa loppuun ja mitä tapahtui: Phum, se katosi. Sitä ei enää ole, ei luonnoksena, ei minään. Joten se siitä. Jotain tässä mulle ilmeisesti koitetaan nyt sanoa tai näyttää. Tekisi mieli kiukutella ja purnata, mutta yritän vain naurahtaa huvittuneena ja ottaa vastaan sen, että tämä oli vissiin tarkoitettu.

Meillä on mennyt viikko tässä tiiviisti vatsataudin tunnelmissa. Minulla olisi paljon vielä traumahoidettavaa tuon aiheen kanssa, pelkään niin kovin vatsatautia, olen pelännyt lapsesta saakka. En kykene muistamaan aikaa, ettenkö olisi pelännyt. Nyt kun tässä on mutusteltu näitä tunnelmia viikko, alan saamaan tarpeekseni. Kun meillä ensimmäinen sairastuu, mun ahdistus kasvaa suuriin mittoihin. Viritän käsidesit, vaihdan vessoista pyyhkeet käsipapereihin, eristän sairasvessan, pyyhin Kloritella vessoja ja ovenkahvoja. Olen lähes hysteerinen, koska pelkään niin paljon taudin leviämistä (kai ennen kaikkea itseeni). Joka päivä menee siinä hermostuneessa odotuksessa: Kuka seuraavaksi, tuntuuko nyt omassa mahassa jotain erilaista, nytkö se iskee. Joka iltaa kohden tämä ahdistus nousee suuriin mittoihin. Ensin sairasti esikoinen, kolmen päivän perästä keskimmäinen. Sitten menikin viisi päivää ja minä ehdin jo suurinpiirtein vetää liput salkoon ja olla super-kiitollinen siitä, että me muut ei sairastuttu ollenkaan. Kunnes viime yönä, sekä mieheni että kuopuksemme aloittivat yhtä aikaa urakan. Mies jo illalla vihjaili, että nyt mahassa tuntuu siltä, ja mullahan meni yöunet. Poltin valoja puolen yötä, luin kirjaa ja kuuntelin miehen sekä kuopuksen jokaista mahan murahdusta aivan paniikissa. Ja siinä vaiheessa mua alkoi todella kypsyttää. Mä en jaksa enää, en tätä mielipuolista pelkäämistä. Mä olen pelännyt kokonaisen viikon, ollut kaiken aikaa ahdistunut ja peloissani. Se syö ihmistä, se kuluttaa, se ei ole mitään sellaista mitä varten me täällä olemme. Emme ole tulleet pelkäämään, mä en halua myöskään enää pelätä. Voisin mantrata: En suostu enää pelkäämään, mutta en pysty siihen. Tiedän, että minulla on jotain suurta käsiteltävänä, jokin asia taustalla jonka takia pelkään niin kovin. Kysyin asiasta jo luottoparantajalta ja hän sanoi, että todennäköisesti minulla on taustalla jokin trauma asiasta, mikä pitäisi hoitaa pois. Joka tapauksessa viime yö oli sellainen kulminaatiopiste, että mulla tuli mitta täyteen. Tajusin, että tämä ei tässä lapsiperheessä varmaan ihan viimeinen vatsatauti ole, aionko kaiken kokea tällä tavoin joka kerta, kun meillä joku oksentaa. Ei enää! Olen pelännyt koko viime viikon ja tulevan viikon pelkään taas, kun odotan taas uudestaan omaa vuoroani. Olen totaalisen väsynyt pelkäämään.

Nyt tietysti pelkään vähän, että miten käy ylihuomisen 121212-meditaation, johon olen osallistumassa luottoparantajan luona. En kai vaan ole silloin sairaana. Tiedän, että on "väärin" pelätä, lähettää pelkoenergiaa koko ajan tuleviin päiviin. Tämä ajatus vain väkisin tulee mieleen, vaikka yritän pyyhkiä sen mielestäni. Tahtoisin niin keskittyä tähän upeaan aikaan, tähän viikkoon 121212-energioissa, ensi viikolla 211212-energioissa, ja minun kaikki energiani menee vain pelkäämiseen ja arjen pyörittämiseen. Saako huokaista? (Ja toivoa, että huolimatta epävaloisasta aiheenvalinnasta, tämä teksti ei sano phum...)

Hiljaisuuden Valo -konsertti

Minulla oli eilen suuri etuoikeus päästä Samuli Edelmannin Hiljaisuuden Valo -konserttiin Helsinkiin, Temppeliaukion kirkkoon. Sen tarjosi minulle ihminen, jonka kanssa meidän piti aikoinaan tehdä aika näyttävät kasvumerkit toistemme runkoihin. Vihamiehistä ystäviksi. Sanoisin, että tähän tarinaan en olisi runsas vuosi sitten vielä itsekään uskonut, mutta ihmeitä tapahtuu kun niitä pyytää. Kauniita, uskomattomiakin ihmeitä.

Olen ollut kova kuluttamaan Samulin virsilevyjä, ne ovat todella aina koskettaneet minua. Ihanaa oli päästä kuulemaan häntä nyt ihan livenä, ja missä ympäristössä!

Se mikä oli ihan ihmeellistä taas huomata, että kun konsertti alkoi, koko kirkkosalin lämpötila laski ihan huimasti! Sitä ei voinut olla huomaamatta. Tuntui kuin olisin istunut kylmäpuhaltimen läheisyydessä, viileät ilmavirrat kulki koko konsertin ajan ympärillä. Enkeleitä oli paikalla iso liuta, todella iso liuta ja he toivat sitä viileää, korkeaa energiaansa sinne. Heidät oli helppo aistia.

Samulin ja bändin takana oli iso joukko enkeleitä, upeita isoja enkeleitä. Jossain vaiheessa konserttia havaitsin, että ne olivat täysillä mukana soitossa ja kaikessa. Ne soittivat, tanssivat ja  lauloivat, oli hieno tunnelma!

Kun Samuli bändeineen taputettiin takaisin lavalle, hän lauloi Ave Marian. Se oli upea hetki, tunsin miten Äiti Marian energia laskeutui tilaan, tunsin hänen olevan voimakkaasti läsnä. Upea, lempeä, rakkaudellinen energia.

Tällä kertaa tuntui erityisen vaikealta olla osa suomalaista jäyhää yleisöä. Minun teki mieli laulaa mukana, tanssia ja heilua, taputtaa ja eläytyä. Oli vaikea vain istua aloillaan, ihan paikoillaan, kun välillä virsiä reviteltiin oikein reippaaseen tahtiin. Melkein kaipasin amerikkalaisten gospel-kuorojen eläväistä Halleluja-meininkiä!

Kiitos tästä ihanasta kokemuksesta kaikille osallisille, taivaisiin ja maan päälle ;)

Johdatusta

"Teillä on monia yhteisiä menneitä elämiä takananne. Edellisessä elämässänne olitte rakastunut aviopari Etelä-Ranskassa, kuolitte onnettomuudessa molemmat. Tähän elämään olette tehneet sopimuksen tavata toisenne hyvinä ystävinä ja toteuttaa yhdessä unelmianne."

Näin on kerrottu minusta ja ystävästäni.
Mietin, kuinka vähän aikaa olemme toisemme vasta tunteneet ja kuinka luontevasti meiltä on lähtenyt käyntiin se, että olemme alkaneet pistää pystyyn yhtä jos toista projektia keskenämme. Ihan tuosta vaan, kuin yhteisestä ideasta ja intohimosta. Paljon on kysymys nimenomaan unelmista. Ammatillisista unelmista, siitä mitä minä tai hän haluaisimme saada aikaan, mitä haluamme tuoda ihmisten ulottuville, mitä haluaisimme tehdä. Intuitiivisen parantajan kurssi omalla paikkakunnallamme oli yksi unelma, mistä puhuttiin. Enkeli-illat täällä meidän tiloissa oli yksi unelma. Enkeliretriitti oli yksi unelma. Ja yksi toisensa jälkeen, ne ovat kaikki toteutuneet! Olemme tosiaan alkaneet tehdä unelmistamme totta, yhdessä. En usko, että olisin ikinä tässä, tekemässä näitä asioita, ilman häntä. Nyt näen, miksi minua puskettiin ja johdatettiin niin kovasti perustamaan tätä luomukauppaa, yhtäkkiä hups vaan sellainen tuotiin minulle ja kohta oltiin jo menossa täyttä vauhtia. Nyt näen. Ei ollut tarkoitus välttämättä, että minun elämäntehtävänäni olisi toimia luomukauppiaana, mutta jokin tärkeä oppi ja kokemus tämä on polkuni kannalta ollut. Tärkeintä tuntuu kuitenkin olevan se, että ilman tätä kauppaa en olisi ehkä koskaan tutustunut tähän ystävääni. Tämä kauppa näissä hänen tiloissaan oli tärkeä juuri meidän molempien takia, tekemämme sopimus keskenämme edellytti, että löydämme toisemme tavalla tai toisella. Kiitos Universumille, joka todella johdatti meidät yhteen!

Viime aikoina olen miettinyt paljon sitä, mikä on kauppani tulevaisuus nyt, kun minua odottaa äitiysloma ensi keväänä. Yrittäjäkollega tässä kerran heitti minulle, että "ei yrittäjät pidä äitiyslomaa, etkö sitä tiedä?" Minulle tämä ei kuitenkaan ole vaihtoehto. Haluan pitää äitisylomaa, enemmänkin kuin sen. Haluan olla lapsen/lasten kanssa kotona ihan kunnolla, puuhailla siinä sivussa ehkä vähän enkeli-iltoja ja intuitiivisia hoitoja, mutta en säännöllistä työtä. Mieskin on esittänyt toiveen useamman kerran siitä, että hän toivoisi mun olevan kotiäitinä, niinkuin aiemminkin.  
Kokopäiväisen työntekijän palkkaaminen kauppaani ei tällä hetkellä näytä olevan minkäänsortin vaihtoehto, käytännön syiden takia se ei vain näyttäisi onnistuvan. Minulla on oikeastaan vaihtoehtoina joko myydä tämä kauppa jollekin muulle innokkaalle tai sitten lopettaa kokonaan. Hirveästi en asiaa hermoile, minulle on edelleen tämä perusluottamus siihen, että asia järjestyy tavalla tai toisella jossain vaiheessa. Kyllä minua johdatetaan tässäkin asiassa niin, että lopputulos on paras mahdollinen minun kannaltani (sitä olen tietysti myös yläkerrasta pyytänyt). Itsellä tässä painaa ehkä muutkin asiat kuin äitiysloma. Nimittäin nyt tämän kauppiaana toimisen aikana olen mennyt polullani paljon eteenpäin ja alan jo tuntea sen syvästi, että minun aikani ja energiani tarvitaan ihan toisaalla. Tietysti siellä perheessäni lasten kanssa, mutta muuten siellä henkisellä puolella. Sain itse asiassa siitä viestiä yläkerrastakin, että kunhan vauva on syntynyt, niin minua oltaisiin ohjaamassa lempeästi enemmän sinne hoitojen pariin, siihen maailmaan. Ja tämän saman kutsun tunnen sydämessäni niin voimakkaana, että itselle se on jo hyvin selvää. Toivon voivani jättää luomukauppani kasvamaan hyviin käsiin, ja itse alan siirtyä pikkuhiljaa siihen suuntaan, mihin minua selkeästi ohjataan. Nyt on vain odotettava ensin, että asiat alkavat järjestyä pikkuhiljaa. On helpompi olla kärsivällinen, kun tietää ja luottaa, että näin käy. Sitä ennen nautitaan joulusesongista, tilauksia joululahjapaketeista alkaa jo hiljalleen tulla. Kohta täällä kääritään luomusuklaita ja jouluteepaketteja ihaniin kääreisiin!

Joulusesonki tuo myös kaivattua piristystä itselleni työpäiviin. Pakko myöntää, että menneet pari kuukautta on olleet minulle todella raskaat. Olen ollut jatkuvasti pahoinvoiva ja superväsynyt. Minulla on ollut ihan oikeasti vaikeuksia hoitaa tämä työni ja itse asiassa olen suoriutunutkin siitä vain joten kuten. Tästä samasta syystä en ole myöskään jaksanut tehdä harjoitushoitoja nyt juuri ollenkaan, vain muutamia ja nekin täysin omalla itselleni sopivalla aikataululla. Tämän oman vointini vuoksi olen joutunut harjoittelemaan rajojen vetoa oman itseni ja jaksamiseni suhteen (ihan terveellistä ja tervetullutta harjoittelua!)

Eilen kävin itse hoidossa, luottoparantajalla, kuinkas muuten.
Vauveliini se siellä taas kävi paikalla ja kertoi, että hän on yrittänyt olla yhteydessä myös minuun itseeni, lähinnä öiseen aikaan jolloin mieleni ei ole tiellä. No, jos unessa olemmekin olleet yhteydessä, niin tietoinen mieli ei siitä muista mitään. Sitten hän sanoi: "Odotas vain kun alan täällä liikuskelemaan, niin saat sinäkin huomata että olen todella olemassa!" Heti mietin, että hänkö se meillä tavaroita tiputteli lastenhuoneessa hoitoa edeltävänä päivänä, kun olin yksin kotona. Hän sanoi myös, että hän on todella vienyt nyt energiaani paljon, mutta hän tarvitsee kaiken tuon energian. Ja näinhän se on.

Nyt lähden töistä kotiin päin, perheen pariin!

Enkeliretriitti

Yhden unelman toteutuminen johtaa uuteen, hiukan suurempaan unelmaan!

Vihdoinkin kaikki on saatu kuntoon ja voin alkaa mainostaa tulevaa enkeliretriittiä!
Jakaisin virallisen mainoksen täällä, mutta koska siellä näkyy kaikki minun nimet ja yhteystiedot, niin en sitä kuitenkaan halua täällä blogissa tehdä.
Joten jos joku nyt tästä retriitistä kiinnostuu tai vaikka haluaa lisätietoja, niin lähestykää kommentti-nappulan alla taikka sähköpostilla tievaloon@hotmail.com.

Enkeliretriitti

pe-su 15.-17.3.13
Villa Mandalassa, Loviisassa

 

 

Vetäjänä ja enkelimaailmoihin opastajana toimii Eila Ekman (kouluttaja, konsultoija, kanavoija, Intuitiivinen parantaja)

Retriitti tarjoaa Sinulle koko viikonlopun kestävää hoitavaa ja eheyttävää enkelienergiaa, jonka äärellä sydän ja mieli todella rauhoittuu. Retriitti auttaa vahvistamaan yhteyttäsi taivaisiin auttajiin ja johdattaa lempeästi uuden ajan henkisyyteen. Opettelemme kuuntelemaan intuitiomme ääntä ja annamme itsemme vapautua taakoista, joita emme enää tarvitse. Viikonloppu tuo mukanaan paljon Iloa, Valoa ja Suuria Tunteita, sekä avaa sinulle polun jota haluat varmasti tutkia enemmänkin.

Aamut aloitamme rauhallisella ja miellyttävällä joogaharjoituksella, joka sopii myös aloittelijoille. Päivän mittaan teemme yhteisen meditaation/rentoutuksen ja kokoonnumme keskustellen ja harjoituksia tehden vahvistamaan yhteyttämme taivaisiin auttajiin.
Lauantai-illalla sauna.
Saapuminen Villa Mandalaan perjantaina klo 17-18, lähtö sunnuntaina klo 14.

Villa Mandala on hyvinvointi- ja retriittikeskus tunnin ajomatkan päässä Helsingistä. Villa Mandala on rakennettu paikaksi, jossa kaikkien aistien on mahdollista levätä.
Villa Mandalassa voimme majoittua 2-4 hengen upeasti sisustettuihin huoneisiin, joista jokaisesta aukeaa oma terassi tai parveke maalaismaisemaan. Saamme myös nauttia gourmetkokin valmistamista kasvisaterioista.

Käy tutustumassa ihanaan Villa Mandalaan: www.villamandala.fi

 

Hinta:

Ennakkovaraajan hinta  360€ vuoden 2012 loppuun saakka,

jonka jälkeen hinta on 380€.

Hinta sisältää:
* Majoitus 2-4 hengen huoneissa

* Täyshoito ruokailuineen (sis. kartanoaamupala, lounas, illallinen)
* Retriitin ohjelma

Varausmaksu 100€ suoritetaan varauksen yhteydessä (maksutiedot saat, kun ilmottaudut). Varausmaksu vähennetään retriitin kokonaishinnasta.
Loppusumma maksetaan 28.2.13 mennessä.
Varausmaksua ei palauteta.

 

Tarvittaessa autamme yhteiskyytien sopimisessa, ilmoitathan ilmottautumisen yhteydessä mikäli sinulla on tarvetta kyydille tai mahdollisuus ottaa joku kyytiisi.

Baby On The Board!

Tämän tekstin kirjoittamisen aloitan nyt syyskuun loppupäivinä, mutta tiedän julkaisevani tämän vasta myöhemmin.

Nyt on pakko ihmetellä nämä asiat tänne bloginkin muistiin, vaikka en heti voikaan tätä julkaista.
Tein tänään raskaustestin. Olen raskaana ja saamme neljännen lapsen ensi kesäkuussa.
Tämä nyt tietysti ei varsinaisesti yllätä ketään. Olihan meillä keväällä juuri keskenmeno ja ehkä sellaisen jälkeen ihmiset tietää, että on vain ajan kysymys kun olen uudestaan raskaana. Ja nyt olen, jihuuuuu!!!!!

Ihmeellistähän tässä on kaikki.
Ensimmäistä kertaa lasta odottaessani mulla on siihen tulevaan lapseen olemassa jokin kontakti. Sielukontakti häneen on ollut jo jonkin aikaa.
Kirjoitin siitä silloin keväällä, juuri pari päivää ennen keskenmenoa, kun olin käynyt hoidossa luottoparantajan luona. Tuossa hoidossahan puhuimme tästä tulevasta lapsesta ja siitä, että hän on hyvin vanha sielu ja ottanut itselleen hyvin suuren elämäntehtävän tulevaan elämäänsä. Lapsen sielu tuli myös paikalle tuohon hoitoon, muistan kuinka parantaja kuvasi sitä ihanaa, iloista lapsen energiaa, mikä tuli hänen kauttaan. Sain kuulla, että olen aivan ihana äiti ja hän on valinnut minut äidikseen aivan syystä.
Sitten tuli keskenmeno, ja mulle suuri hämmennys. Mitä tapahtui?
Olin heti yhteydessä luottoparantajaani ja hän kanavoi minulle, että tämän lapsen sielulle oli tullut pelkoja tulevaan elämäntehtävänsä haasteisiin liittyen ja siksi hän oli ottanut ns. aikalisän. (Tästä olen lukenut sen jälkeen monesta lähteestä, että tämä on yksi yleinen syy keskenmenoihin. Kaikesta valmistatutumisesta huolimatta maan päälle inkarnoitumassa oleva sielu "jänistääkin" ja raskaus keskeytyy.) Minulle kerrottiin, että tämän sielun pelkoja hoidetaan nyt yläkerrassa ja tämä sama sielu tulee lapseksemme myöhemmin. Ja olen siitä päivästä lähtien elänyt luottaen ja tietäen, että näin todella tapahtuu. En ole hermoillut yhtään, tässä asiassa olen luottanut täysin siihen, että kaikki tapahtuu täydellisessä ajoituksessa meidän kaikkien kannalta. Ja niinpä olen vain odottanut.

Kolme viikkoa sitten viime kurssitapaamisellamme eräs kurssilainen kanavoi minulle enkelikortin kuvasta tietoa. Hän kanavoi paljonkin, mutta hän sanoi myös että "täällä pilven reunalla istuu joku lapsi ja odottaa sinua. Onko hän sitten mennyt pois sun luotasi, vai vasta tulossa?" Ajattelin, että "no, molempia." Kirjoitinkin tästä silloin blogiin, että kuvassa oli pelkkää pilvihöttöä taivaalla eikä minun silmä nähnyt siellä mitään lapsen näköistäkään, mutta tämäpä toinen vain näki. Koska hänen oli tarkoitettu antaa tämä viesti mulle. Siinä kohtaa se oli mulle tärkeä muistutus siitä, että siellä se lapsi edelleen on, ja odottaa hänkin sitä täydellistä hetkeä tulla luoksemme. (Tämä tapahtui muuten juuri hedelmöittymisen aikoihin.)

Pari viikkoa sitten, kun oli juuri selvinnyt tämä sielunsisaruus ystäväni/yrittäjäkollegani kanssa, mielessäni alkoi pyöriä yhtäkkiä ajatus, että meidän on pyydettävä tätä ystävääni tulevan lapsemme kummiksi. Se oli hyvin intensiivinen ajatus, ja niinpä lopulta sanoin sen miehellekin. Sanoin vain, että sitten kun meille tulee se neljäs lapsi, niin haluaisin pyytää kummiksi tätä ystävääni. Luulin, että joudun asiaa perustelemaan enemmänkin, mutta mies vain totesi, että "jaahas, selvä". Asia oli siis sillä selvä. Ja hyvin pian tulin puhuneeksi siitä myös tämän ystäväni kanssa ja hän oli aivan haltioissaan. Sanoin, että mulle vaan tuli vahva tunne, että näin sen kuuluu mennä, ja hän peesasi mua aivan täysillä, ymmärsi täysin mitä tarkoitin. Että juuri hänen kuuluu olla minun lapseni kummi. Myöhemmin olen tajunnut senkin, että en minä tässä valinnut kummia lapselleni. Tämä lapsi valitsi kumminsa ihan itse ja ilmoitti siitä minulle. Tämän takia kuin tyhjästä mulle tuli tämä intensiivinen ajatus ja tarve pyytää juuri tätä ihmistä kummiksi. Ja hullulla ajoituksellakin oli merkityksensä. Harvemmin olen kummeja miettinyt siinä vaiheessa, kun en ole raskaanakaan, mutta nytpä piti miettiä. Sillä tämän kumminkin kannalta oli tärkeää, että hän on tietoinen asiasta jo tässä vaiheessa, hänellä on side lapseen jo nyt. Tällä kaikella on todellakin merkityksensä.

Ja sitten, eilen. Tämä sama ystäväni ja lapsen tuleva kummi teki minulle harjoitushoitona lähihoidon. Hoito oli aivan ihana kaiken kaikkiaan, siis t-o-d-e-l-l-a. Sain aivan upeaa kanavointia ja hymyilin leveästi läpi liikutuksen kyynelten. Yhtäkkiä ystäväni alkoi kertoa, että hän näkee vauvan. Sellaisen vauvan, joka istuu jo, ja sillä on päällään vaaleanpunainen ulkopuku ja vaaleanpunainen kypärämyssy. Posket ovat niin pulleat, että myssy melkein kiristää. Vauva istuu paikoillaan ja vilkuttaa vimmatusti molemmilla käsillään. Kuulin ystäväni äänestä, että häntä hymyilytti ja nauratti kovasti tuon vauvan katselu ja hän kertoi, kuinka paljon vauva vilkuttaa ja lähettää viestiä, että "Äiti, täällä ollaan!! Täällä ollaan!" Ja taas se sama ihana lapsen energia tuntui.
Itse ajattelin, että ihanaa. Mulla oli sellainen tunne, että hän tuli mulle sanomaan, että nyt, täällä ollaan. En uskaltanut sanoa tätä ystävälleni, koska jos olisinkin väärässä, tuntisin itseni tyhmäksi (enhän vielä tiennyt olevani raskaana). Toisaalta olin hirveästi ajatellut tulevaa lastamme viime päivinä, koska olin lukenut vanhaa blogiani, jossa kirjoitin muiden lasteni odotuksista, synnytyksistä ja vauva-ajasta. Lisäksi mulla oli ehkä kuukautisetkin myöhässä ja siksi tämä lapsi oli niin paljon ajatuksissani, kaipasin häntä jo. (Nyt yhtäkkiä tajusin, että tuokin oli niin ajoitettua ja järjestettyä, että nyt, juuri nyt, aloin pitkien aikojen jälkeen lukemaan vanhaa blogiani ja aloin tuntea kovasti sitä vauvan kaipuuta. Sopii oikein hyvin suureen kuvaan, minua valmisteltiin henkisesti tähän raskauteen sillä.) Joka tapauksessa, hoidossa ajattelin, että voihan olla, että hän vain tuli muistuttamaan minua siitä, että täällä ollaan edelleen, jaksa äiti odottaa.

Kyllä vaan kuitenkin jokainen palikka tässä tarinassa loksahti taas paikoilleen, kun tänään sitten kyllästyin odottamaan, että alkaako ne kuukautiset vai ei. Menin kotimatkalla apteekkiin ja ostin testin. Myöhemmin illalla palasin vielä töihin siivoamaan, ja kun pissahätä siellä iski, tein testin työpaikan vessassa. Tikkuun piirtyi välittömästi kaksi viivaa ja soitin heti miehelle ja kerroin ihanat uutiset. Sitten otin kännykän kameralla tikusta kuvan ja lähetin sen tekstarina ystävälleni, liitin mukaan tekstin: "Terveisiä kummitädille! Tehän olettekin jo tavanneet!" Kummitäti on nyt yhtä tohkeissaan kaikesta kuin minäkin. Raskaudesta ja tulevasta vauvastakin, mutta myös siitä mitä saimme eilen kokea hoidossa. Puhuimme siitä eilen illallakin jo, että kyllä se oli vain upea kokemus tavata meidän tuleva lapsi tuossa hoidossa. Ja nyt, kun hän todella on taas tulossa, ollaan me molemmat ihan ihmeissään tämän ihmeen äärellä. Mitä kaikkea on koettu, miten ennenkokematonta ja upeaa tämä kaikki on!  Miten tämä elämä on muuttunut tällaiseksi kokoaikaiseksi ihmeiden sarjaksi! (Tuleva kummitäti muuten sanoi, että lapsi on aivan selvästi tyttö.)

Mies täällä huolehtii nyt kovasti siitä, että kunpa saisimme talon valmiiksi ennen vauvan syntymää, että meillä olisi enemmän tilaa sitten. Ehkä hän pistää tuulemaan raksalla tämän voimalla! Heh, jos miettii ja vertaa edelliseen rakentamaamme taloon, niin tuo aikataulu näyttää aikalailla tiukalta (ja melkein mahdottomalta), mutta kun on näitä erinäisiä ihmeitä saanut tässä jo katsella, niin en sanokaan mitään. Kävi miten kävi, mietinpä sitten yritykseni kohtaloa tai talon rakennusta, niin kaikki järjestyy varmasti meidän kaikkien korkeimmaksi parhaaksi. Oli se sitten mitä tahansa, niin se on tarkoitettua. Siksi en jaksa hermoilla mistään. Vain luotan ja tiedän, että meistä pidetään huolta. Silloinkin, kun näyttää siltä, että tulee pelkkiä kapuloita rattaisiin, niin silloinkin kaikki on osa Suurta Suunnitelmaa.

Pari viikkoa myöhemmin:
Jatkan nyt tämän tekstin kirjoittamista.
Kävin eilen hoidossa luottoparantajallani. Kun saavuin paikalle, hän istui sohvalla hiukan ajatuksissaan ja kysyinkin, että mitäs täällä mietiskellään. Hän kertoi ensin hiukan meditoineensa, ja kertoi sitten kohta vielä lisää: "Se sinun lapsienkelisi kävi tässä liihottelemassa ja siksi istuin niin ajatuksissani sinun tullessasi." Voi minun lapsienkeli, kylläpä se nyt käy paikan päällä useasti! Ihana lapsi. Hän oli halunnut käydä kertomassa, että hänellä on kaikki hyvin. (Olen myös enkelikorttipakasta saanut samanlaista viestiä kortin muodossa. Ehkä hän ajattelee mun olevan huolissaan siitä, että tuleeko hän tällä kertaa perille asti, ja käy tällä tavoin muistuttamassa, että kaikki hyvin mama.)
Myöhemmin hoidossa kuulin vielä, että tämä lapsi on todella hyvin vanha sielu ja tulee monesti vielä hämmästyttämään meitä lausunnoillaan.

Marraskuun alussa:
Tämä teksti odottaa vieläkin julkaisemistaan. Vaikka nyt alankin olla hyvin varma siitä, että tällä kertaa kaikki menee hyvin, niin silti odotan nyt vielä tämän uutisen kanssa. Lähinnä ehkä siksikin, että emme ole kertoneet vielä edes meidän vanhemmille raskaudesta. Ensi viikolla meillä on ensimmäinen ultra, niskapoimu-ultra, ja silloin tulee myös 12 raskausviikkoa, sitten voin jo kertoa yleisesti että odotamme vauvaa.

Pari viikkoa sitten lapsen tuleva kummitäti kertoi, että vauva oli vieraillut hänen unessaan, kävi kertomassa että "kaikki hyvin". Sitä jäimme pohtimaan, että koskiko viesti sitä, että vauvalla on kaikki hyvin vai tuliko hän ehkä lohduttamaan kummitätiään hänen hankalassa elämäntilanteessaan näillä sanoilla. Tämä sai meidät pohtimaan enemmänkin tätä omituista suhdetta, joka tässä meidän kesken on. Kaikki mitä jokin aikaa sitten selvisi minun ja hänen menneisyydestä ja mitä nyt on tulossa vahvasti ilmi tämän ystäväni ja lapsen suhteesta. Tunnen ja tiedän sen hyvin vahvasti, että tässä kuviossa ei ole mitään sattumaa. Kaikki asiat on tuotu ikäänkuin ylhäältä ja tiedän, että aikanaan tulee selviämään enemmän siitä, mikä lapsen ja hänen kumminsa merkitys on toisilleen. Tämä ystäväni elää odotuksessa mukana, hän on kertonut että tuntuu ihan kuin hän itse odottaisi lasta, hän rakastaa tätä tulevaa lasta aivan valtavasti jo nyt. En tiedä, pystyykö kukaan ulkopuolinen tuntemaan ja eläytymään niin hyvin tähän kaikkeen, että kykenisi ymmärtämään, minkälaisten Universumien ihmeellisyksien keskellä me olemme tämän asian kanssa. Tämän kaiken kanssa.

Eilen meillä oli jälleen intuitiivisten parantajien kurssikerta. Teimme toisillemme hoitoja, satunnaisin parein. Minua hoiti eräs Tarja, jonka kanssa emme tunne toisiamme juurikaan. En usko, että hän esimerkiksi tietää mitään minun perheestäni tai tällaisista asioista, eikä hän varsinkaan tiedä minun olevan raskaana tai suunnittelevan lisälapsia. Hoidossa hän kertoi näkevänsä lapsen. Tyttölapsen. Hän kanavoi tästä lapsesta minulle asiaa pitkät pätkät, hän sanoi mm. tällaisia asioita:
"Hän on rakkauden ja armon lähettiläs, Pyhän Hengen lahja. Todellinen Valon lapsi."
"Tämä lapsi ei malttaisi millään odottaa, että pääsisi tänne sinun luoksesi."
Nyt yht'äkkiä en muista enempää, mitä hän kanavoi lapsesta, tekstiä tuli paljon. Kuuntelin sitä hymyssä suin ja samalla ihmetellen, miten ihmeellistä tämä kaikki on. Tuossa tuo minua tuntematon ihminen kertoo tästä lapsesta, josta hän ei voi tietää yhtään mitään. Hän kanavoi tätä tietoa minulle tuolta taivaskanavilta, ja kaikki mitä hän hoidon aikana minulle kertoi, oli täydellisesti minun elämästäni. Hän kertoi muunmuassa, että olen kotoisin tähdiltä, ja tämän asian olen kuullut monta kertaa ennenkin eri lähteistä. Hän kertoi, että olen kulkenut jo aikamoisen matkan henkisellä polullani, mutta vielä suurempaa on edessäpäin. Aivan upea hoito oli tuo, jälleen kerran.

Tästä hoidosta vaikuttuneena kerroin sitten koko intuitiiviselle porukalle koko tästä vauvamatkasta ja kaikesta sen aikana tapahtuneesta, vähän samaan tapaan kuin tässä tekstissäni. Kerroin siis heille nyt, että odotan vauvaa. Kouluttajamme sanoi, että nyt kun minä vihdoin uskalsin avata suuni, niin käydäänpäs kaikki yhdessä katsomassa, saammeko tulevan lapsen sielulta jotain viestiä. Ja niin menimme ja kaiken näköistä viestiä sieltä tuli. Yksi kurssikavereista kertoi, että tämä lapsi on kristallilapsi, joka tulee opettamaan sekä minua että miestäni melko paljon ja ne opetukset eivät aina ole edes kovin helppoa ottaa vastaan, koska se tieto mitä lapsi tuo on niin "uutta" ja sellaista mihin emme ole tottuneet (luulen, että tämä lapsi on sellainen uuden ajan lapsi, joka muistaa paljon omasta menneisyydestään ja asioita ns. verhon takaa.) Hän opettaa meille myös rakkaudesta, pyyteettömästä rakkaudesta. Kouluttaja kertoi, että lapsi opettaa meille paljon feminiinisestä energiasta, etenkin isälleen.
Tämän kaiken jälkeen en voinut sanoa muuta kuin että olen saanut uskomattoman lahjan. En ole koskaan kokenut mitään vastaavaa.
Ja samaan aikaan tulee myös jonkinlainen "huoli" tai vastaava, että miten voimme kuitenkin nyt suhtautua häneen ihan normaalisti, nostamatta häntä erityisesti jalustalle sen takia, että olen saanut tietää hänestä etukäteen jo näin paljon ja että suhteeni häneen on näin erityinen jo nyt. No, oikeastaan ei tämä minua huoleta, kyllä se sujuu ihan luonnostaan. Hän on yhtä rakas kuin muutkin lapseni, ja hän opettaa minulle jotain tiettyä kuten kaikki muutkin lapseni. He kaikki ovat hyvin erityisiä, kukin omalla tavallaan.

Mutta eikö vain kaikki olekin aivan ihmeellistä?
Kaikki tämä on varmasti tavallaan myös sitä uutta aikaa, kun raja eri ulottuvuuksien välillä on ohuempi. Voimme olla enemmän ja enemmän yhteydessä rajan taakse. Oli ne sitten rakkaita, jotka ovat olleet elämässämme aiemmin tai vasta tulossa elämäämme, me voimme olla yhteydessä heihin ja olla tietoisia heistä. Viime perjantaina enkeli-illassa vetäjä kertoi siitä, miten voimme olla yhteydessä rakkaisiimme jotka ovat jo siirtyneet ajasta iäisyyteen. Riittää, että vain ajattelemme heitä ja he ovat vieressämme, vaikkakaan he eivät voi viipyä kaukaa, hän kertoi. "No niin mummo, tule tänne vaan!" ajattelin mielessäni viime keväänä kuollutta mummoani, joka on vieraillut kuolemansa jälkeen luonani jonkun kerran. Ei mennyt kuin hetki, kun illan vetäjä (luottoparantajani) sanoi, että "tässä J:n vieressä nyt esimerkiksi on juuri hänen mummonsa." Kyllä mua hymyilytti.

Vieläkin myöhemmin, 13.11.12:
Tämä uskomaton tarina tämän lapsen kanssa saa aina vain jatkoa.
Eilen tein hoitoa eräälle asiakkaalleni, jota en muuten tunne. Hoidon jälkeen hän kertoi mulle oudon jutun. Hän kertoi, että hoitoon oli tullut paikalle minun tuleva lapseni, hän oli aistinut sen hyvin feminiinisenä energiana, lapsi oli selvästi tyttö. Samaan aikaan asiakas oli kokenut itse olevansa ikäänkuin minun kohdussani. Hän kertoi lapsesta, aivan samoin sanoin kuin aikaisemmatkin: "Se oli aivan ihana, siis jotenkin sellainen ihana energia!" Ja tämä lapsi oli tuonut viestin, ei hätää kaikki hyvin. Tämä viesti oli selkeästi minulle. Meillä on huomenna ensimmäinen seulontaultraääni, ja muistot keväältä tulee vahvasti mieleen pelkojen kera. Tuossa samassa ultarassa keväällä saimme iskun vasten kasvoja, kuulimme että sikiö olikin menehtynyt. Nyt nämä pelot tuntuu minulla tulevan hiukan pintaan ja tämä lapsi halusi tulla sanomaan minulle, että ei hätää.

Mutta voitte uskoa, että olin taas huuli pyöreänä. Nytkö tämä lapsi tulee jo minun asiakkaitteni hoitoihinkin! Aivan uskomatonta, miten minulle tapahtuu jotain tällaista! Lapsihan on hirveän läsnä koko ajan, piipahtelee tuomassa energiaansa ja viestiänsä milloin missäkin ja milloin kenellekin. Kyllä tämä on pienen ihmismielen välillä vaikea ymmärtää, meinaa mennä yli ymmärryksen. Ja kun kirjoitin tästä asiasta kurssimme kouluttajalle, sain seuraavan vastauksen:

"Tämä pieni sielu haluaa tukea sinua kaikissa hoidoissa ja häntä
kiinnostaa työsi, siksi hän tulee paikalle hoidoissa. Hän tuo itsensä
kyllä sinullekin esille, et vain huomaa kaikkea. Ole levollisin mielin,
kaikki aukeaa kyllä, kun on oikea hetki. Olet mennyt vauhdilla eteenpäin,
kaikkea ei voi saada kerralla, että mielikin pysyy terveenä." 

 

 

14.11.12

Tänään kävimme ensimmäisessä seulontaultraäänessä. Jännitti, mieskin sanoi että vähän pelottaa. Hyvin on näköjään mielessä keväiset kokemukset vastaavasta ultrasta, jossa ei tullut niin hyviä uutisia.
Kaikki oli kuitenkin oikein hyvin. Viisisenttinen pötkäle potki, jytäsi ja nukahti aloilleen aina epäedulliseen aikaan, ultraajalla meinasi olla vaikeuksia saada niskaturvotusta mitattua, kun toinen vain koisasi yhdessä asennossa.
Raskauden kestokin saatiin nyt virallisesti tarkistettua ja lapsen koko vastasi hyvin sitä, mitä on elettykin. Meillä siis 12 raskausviikkoa on täynnä ja laskettu aika toukokuun viimeisinä päivinä. Sukupuolta pääsee vähän näkemään vasta seuraavassa, tammikuussa olevassa ultrassa, mutta aika monta kertaa olen jo kuullut että tämä tulokas on selvästi tyttö ja oma oloni myötäilee täysin sitä. En näe oikeastaan mitään mahdollisuutta, että hän olisi poika. Raskaus on mennyt hyvin samoin oloin ja oirein kuin aikaisemmat, ja sisäinen ääni sanoo vahvasti, että meille tulee neljäs tyttö!

Tästä on hyvä jatkaa!

Tervetuloa uusi!

Kerroin viime postissani siitä, että minua ollaan selvästi johdattelemassa uusille urille pikkuhiljaa. Pitkästä aikaa otin itselleni enkelin viestin ja tadaa, tällaisen viestin sain:

 

Tulin juuri 11.11-meditaatiosta luottoparantajan luota. Ihana tilaisuus, meille tuotiin paljon uutta ja vanhaa puhdistettiin. Tunnen, että kun vuosi tässä lähenee loppuaan, niin itsellä alkaa vain vauhti kiihtyä. Uusia ovia avautuu ja vanhoja sulkeutuu. Kaiken otan kiitollisuudella ja ilolla vastaan!

Tulevalla viikolla lupaan kertoa teille jotain jännittävää, jotain mikä sopii hyvin tämän saman otsikon alle.