sunnuntai 4. syyskuuta 2011

Valopallot



Kohtasin jälleen viime yönä oudon ilmiön (näitä on viimeiseen puoleen vuoteen öissäni riittänyt paljon ja monenlaisia, yöt ovat välillä melko värikkäitä ja tapahtumarikkaita). Heräsin hiukan klo 5 jälkeen, yht'äkkiä ilman erityistä syytä. Näin seinällä vastapäätäni kaksi valopalloa, sellaista 10cm halkaisijaltaan olevaa paikoillaan pysyvää valopalloa. Nei eivät olleet ilmassa, vaan minusta loistivat siinä seinällä. Ne olivat vieretysten kuin silmät. Samaan aikaan kun heräsin, tunsin kuulevan ikäänkuin kissan naukaisun toisesta huoneesta. En tiedä oliko tämä sattumaa vain, päästikö ehkä joku lapsista jonkin äänen joka muistutti naukaisua. Joka tapauksessa se ääni kuulosti ihan tutulta, sellaisia kurahduksia meillä kuului silloin kuin meillä oli kissoja. Ensimmäiseksi ajattelin, että onko joku kissoista tullut "tervehtimään" ja jäinkin miettimään, että onkohan kahdelle edellisistä kissoistamme sattunut jotain kohtalokasta (asuvat siis uusissa perheissä).
Nousin sängyssä istumaan ja tuijotin valopalloja. Mietin, että olisipa kamera, mutta en uskaltanut lähteä alakerrasta sitä hakemaan. Miestäkin yritin hiukan saada havahtumaan palloja ihmettelemään, mutta hän vain nukkui. Siinä istuin ja ihmettelin ja esitin mielessäni kysymyksenkin palloille, että ketä tai mitä ne olivat. Laitoin silmät kiinni ja mieleeni nousi sana "Arkkienkeli Metatron" ja huomattuani tämän jäin pohtimaan, että oliko Metatron arkkienkeli vai ei. (Kyllä on, tarkistin tänään.) Mä tulkitsin itse tämän taas niin, että en saanut palloilta vastausta, vaikka aina sitä korostetaan, että luota siihen asiaan mikä ensimmäisenä nousee mieleesi, sillä tavoinhan Korkeammat Olennot puhuvat meille, muun muassa. Minulla on kuitenkin näköjään edelleen tapana arvottaa itseni alaspäin, koska ajattelin Arkkienkeli Metatronin vain muuten juolahtaneen mieleeni, koska "ei kai sellainen arkkienkeli nyt minun luokseni ehtisi käymään!" Tyypillistä. Enkelithän voivat olla vaikka monessa paikassa samaan aikaan ja kun vain kutsut arkkienkeleitä, niin he tulevat luoksesi yhtälailla.

Valopallot pysyivät seinällä ja lopulta päätin vain jatkaa unia. Nyt harmittaa, etten noussut tarkemmin niitä tutkimaan, lähemmin. Ensi kerralla, kun tapaan vastaavaa, yritän katsoa hiukan lähempää.
Yöt ovat hyvin jännittävää aikaa. Kun elämme vahvasti 3D:ssä emmekä tiedä paljoa muusta, luulemme että yöllä vain nukutaan, eli keho lepää ja korkeintaan alitajunta työstää asioita. Kun kokee henkisen heräämisen ja oppii asioista, niin ymmärtää ja kokee, että yöllä tapahtuu paljon muutakin. Yöllä fyysinen kehomme kyllä nukkuu, mutta muut ulottuvuutemme voivat tehdä vaikka mitä ja matkata toisissa ulottuvuuksissa. Korkeammat Olennotkin työskentelevät kanssamme usein juuri tuolloin. Uskon täysin, että omat värikkäät yöni liittyvät juuri tähän asiaan. Ennen tätä episodia elämässäni olen ollut hyvin rauhallinen nukkuja, enkä ole kokenut mitään yöllisiä "hourailuja".

Ilmottauduin eilen kurssille. Olen pitkään etsinyt jotain kurssia, joka sopisi itselleni joka tavalla. Olen käynyt lukuisilla kursseja tarjoavilla sivuistoilla ja tarjontaa on pilvin pimein. Eilen löysin linkin sellaiselle sivustolle kuin Nouseva Aurinko ja jokin siinä sivustossa heti resonoi kanssani. Koin itse asiassa aika hassun tunteen, aloin jotenkin väreilemään niin, että se tuntui ihan hassulta. Näkökenttäkin väreili ja melko pian huomasinkin, että enkelimaailma yrittää viestittää minulle samaa kuin minkä itse tunsinkin: Tässä oli se sivusto kursseineen, jota olen etsinyt. Ilmottauduin heti Meditaatio 1 -Henkisen uudistumisen peruskurssille, joka koostuu neljästä perättäisestä perjantai-illasta. Meditaatio on kiinnostanut minua jo jonkin aikaa, mutta jotenkaan en tunnu saavan kiinni siitä itse. Kurssia kuvataan näin:
"Kurssilla opitaan meditaatioharjoitusten lisäksi henkistä kasvuprosessia edistäviä tekniikoita. Tekniikoiden tarkoituksena on vahvistaa kommunikaatioyhteyttä sielusi ja kehosi välillä ja oppia lisäämään elinvoimaasi, erottamaan omat energiat muiden energioista, käyttämään voimavarojasi luomaan parhaalla mahdollisella tavalla sekä tulemaan tietoiseksi omasta energiakentästäsi. Kurssin tärkein anti on toimivat tekniikat, joiden avulla opit poistamaan elämästäsi kaiken, mitä et enää halua tai tarvitse ja luomaan tilalle uutta ja toivomaasi."
Kuulostaa mahtavalle ja tämä kurssi käytynä näkyi olevan vaatimuksena monessa muussa kurssissa. En malta odottaa kurssin alkamista!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti