Sanat ei riitä kertomaan

Viime päivät ovat olleet jotenkin hienoja. Yhä enemmän koen vaikeuksia pukea kokemuksiani ja tunteitani sanoiksi, sana-asussa kaikki tuntuu jäävän turhan tyngäksi ja latteaksi. Näin käy myös nyt. Viime päivät on kuitenkin ollut jotenkin rauhallinen ja hyvin, hyvin luottavainen olo. On ollut jo pitkäänkin, mutta viime päivinä tunne on kasvanut. Tunnen saavani jotain, jostain korkeuksista. Jotain tapahtuu, minulle, minun sisällä. Suurempi ymmärrys, laajempi tietoisuus. Välillä kaikki maalliset asiat, tämä 3D-elämä tuntuu niin turhalta. Tai itse elämä ei tunnu turhalta, vaan kaikki se harha minkä keskellä touhutamme. Monesti koen, että tällä maallisella touhotuksella ei ole mitään väliä, ei syvempää tarkoitusta. Tilalle on astunut suurempi tarkoituksen tunne, mikä kumpuaa laajemmasta tietoisuudesta. Välillä tuntuu kuin toinen jalka olisi jo jossain toisessa ulottuvuudessa.

(Huokaus.) Tätä kaikkea on niin kovin vaikea selittää.
Tämän tunteen keskellä tajuaa myös entistä selvemmin sen, että tämä tie kuljetaan ennenkaikkea itseä varten. Emme voi kulkea toisten tietä tai yhdessä täysin samaa tietä. Tällä tiellä olet yksin (kaikkien valo-olentojen kanssa), kykenemättä selittämään tätä kokemusta täysin kellekään toiselle ihmiselle.
Nytkin tunnen vain tarvetta puhua, mutta lopulta en tiedä mitä sanoisin. Tunnen, että ne lupaukset, mitä olen lukenut kuukausia erilaisista kanavoinneista ja lähteistä, ne ovat alkaneet niin sanotusti "täyttyä". Jotain todellakin tapahtuu, jotain suurta ja uutta ja ihmeellistä tulee ulottuville. Tunnen sen sisällä, kykenemättä selittämään tarkemmin. Ihan kuin jokin salaisuus olisi tulossa juuri silmieni alle, olisi juuri tulossa päivänvalooni.

Samaan aikaan olen huomannut yhä selkeämmin saavani uskomatonta johdatusta, ihan viime päivinä. Sellaisia tapahtumia, jotka ennen olisin ehkä kummissani teilannut vain sattumiksi. Mutta nyt tunnen, miten minua johdatetaan. Tunnen, miten elämäni muuttuu vähä kerrallaan, pala palalta asiat loksahtelevat paikoilleen. Nyt vasta ymmärrän sen oikean rytminkin. Sen, että vaikka kaikki ei tapahdukaan kerralla ja vaikka välillä ollaan kärsimättöminä ja ikäänkuin jumissa, niin silti asiat tapahtuu, ihan oikeassa rytmissä. Pystyn nyt jo katsomaan taaksepäin, omaa 4-5 kuukauttani tällä tiellä, ja miten paljon elämäni onkaan muuttunut! Se on muuttunut sisäisesti ja se on muuttunut konkreettisesti, minua on johdatettu sellaisten asioiden äärelle että en voi olla huomaamatta. Puhun johdatuksesta, mutta yhtä paljon tunnen, että se olen minä itse, joka muutun. Minussa todella on jumalaista valoa ja voimaa!

Tämä kaikki on todella ihmeellisintä, mitä minulle on koskaan tapahtunut!

Omatien kulkija!

Tulin käymään blogissa ja huomasin heti, että kävijätilastoissa oli tapahtunut selvä ponnahdus ylöspäin. Yleensä blogissa käy päivittäin 1-10 katsojaa, nyt oli useampi kymmenen käynyt. Tilastoista selvisi, että paljon kävijöitä tuli toisen blogin kautta. Tuossa toisessa blogissa on ilmeisesti kirjoitettu minun blogistani jotain, mutta koska se on salattu blogi, en pääse sitä itse lukemaan (näin vain linkistä kirjoituksen otsikon, joka viittasi mun blogiini).
Joten jos Omatie-blogin kirjoittaja näet tämän, niin otatko yhteyttä minuun tievaloon@hotmail.com. Olisi kiva kuulla, että ollaanko siellä kanssamatkailijoita vai kriitikoita. Ainakin monta kiinnostunutta kävijää oli tullut, ja lähtökohtaisesti se on aina minulle kiva asia. Kiinnostaa vaan tietää, että millä mielellä sieltä on käyty!


Ilolla ja Valolla,


J.

Uskon

Tapasin eilen vanhoja ystäviäni ja jossain vaiheessa puhuimme siitäkin, mikä tämä minun uusi ajatusmaailma oikein on, mihin minä oikein uskon. Yhtä vaikeaa, kuin minun on sitä sanoin selittää, yhtä vaikeaa sitä on toisen ihmisen ymmärtää, ellei itseole sitä kokenut.

Löysin tällaisen pienen tekstin toisesta blogista ja siinä oli jotenkin hyvin sanottuna moni asia, ja se tuntui musta oikealta.

"Olemme kaikki yhtä, olemme kaikki Jumalan energiaa. Olemme kaikki samanarvoisia, kukaan ei ole toista parempi tai huonompi. Jokainen toteuttaa omaa suunnitelmaansa parhaalla mahdollisella tavalla. On tärkeää ymmärtää, että jokainen luo oman totuutensa ajatuksillaan ja valinnoillaan. On tärkeä ymmärtää, ettei elämä ole irrallaan taivaasta, vaan taivas on maan päällä, toteutumassa meissä jokaisessa. On tärkeää, että luottaa itseensä ja tekemiinsä valintoihin, sillä ne ovat ainoita oikeita vastauksia. Vastauksia ei saa ulkopuolelta, ne ovat tiedostamattomassa odottamassa esiin pääsyä. On tärkeää, ettei petä itseään ja elä valheessa itselleen. On tärkeää, ettei kukaan muu määritä kuinka elää. On tärkeää, ettei kukaan sano mitä valintoja sinun tulee tehdä. On tärkeää, ettei kukaan muu päätä mitä sanot ja miten toimit elämässäsi. On tärkeää, ettei sinua ohjata ulkoapäin vaan luotat omaan intuitioosi.

Tästä kaikesta on kysymys, kun puhutaan ihmisestä, joka tulee uskoon. Tällä ei ole mitään tekemistä raamatun tai kirkkojen kanssa, vaan ne ovat ihmisten määrittelemiä rajoituksia Jumalan energian virtaamiselle. Ne luovat ihmisiin pelkoja, jotka rajoittavat energian vapaata toteutumista kussakin yksilössä. On tärkeää, ettei anna niiden sekoittua oikean uskon kanssa. Tämä on se mitä ihmiset eivät ymmärrä. Suurin osa luulee Jumalan olevan kaikkivoipa. Suurin osa luulee Jumalan olevan kykeneväinen ihmetekoihin. Suurin osa luulee Jumalan olevan suuri ja mahtava. Jumala on juuri sellainen, millaiseksi kukin määrittelee hänet omassa totuudessaan. Jumala on sinä."

(Lainattu täältä )

Oppiläksyjä

Kaikenlaisia katalia tunteita liikkuu näinä päivinä, ja päätin tulla niitä tänne purkamaan.
Se on jännä, miten sitä suhtautuu nykyään eri tavalla ns. negatiivisiin tunteisiin. Niistä on tullut paljon häiritsevämpiä kuin ennen!
Viime päivinä olen yrittänyt luodata tunteitani koskien paria ihmissuhdetta, mitkä toistuvasti herättää mussa tavalla tai toisella hermostumista, harmitusta ja närää. Saan itseni kiinni näistä tunteista nykyään heti ja niiden tunteminen harmittaa minua. Yritän olla niiden edessä mahdollisimman avoin ja pelkäämätön, kysyä itseltäni, että mikä asia tässä nyt ihan oikeasti harmittaa? Mistä omasta henkilökohtaisesta asiasta tämä tunne minua muistuttaa? Kyse siinä harmituksessahan on vain siitä, että heijastan jonkun oman alitajuisen tunteen tai pelon siihen toiseen ihmiseen, joka sitten muka käy minun hermoilleni niin kovasti. En halua tuntea enää tällaisia tunteita, ne eivät tunnu mahtuvan enää "uuteen minääni". Ja siksi niiden ilmaantuminen kai niin paljon häiritseekin. Toivon, toivon, toivon että niiden pintaan tuleminen tarkoittaa tällä kertaa sitä, että ne ovat tulossa oikeasti käsittelyyn ja sitten voisin päästää niistä irti. En halua enää olla se ihminen, joka tuntee ja ajattelee näin. En halua olla enää se ihminen, joka heijastaa omat syvimmät ongelmansa toisiin. Luulen, että näen liian hyvin, pystyäkseni enää olemaan se sama ihminen. Itselleni valhetelu on nykyään vaikeampaa. Nämä tunteet vain muistuttavat minua siitä, mikä olin ja mikä minusta edelleen nousee. Hyväksyn oman polkuni sellaisena kuin se on ollut, hyväksyn itseni sellaisena kuin olen ollut. Mutta nyt haluan kasvaa ja jättää tietyt asiat täysin taakseni.

Toinen minua kalvava tunne on syyllisyys. Jopa siinä määrin, että se selvästi sisältää jonkin tärkeän läksyn minulle. Minulla on ollut viime aikoina paljon poissaoloa kotoa sen vuoksi, että olen ollut eri  kursseilla (meditaatio- ja astrokursseilla, jotka molemmat olivat vielä sen verran kaukana, että ajomatkoineen minulla meni niihin koko ilta) tai muissa riennoissa, jotka suurimmaksi osaksi ovat näitä henkisen puolen juttuja. Mieheni on hyväksynyt tämän uuden kiinnostukseni kyllä hienosti ja on mahdollistanut minun menoni hoitamalla lapsia mukisematta, kertaakaan minulle ei ole sanottu etten saisi mennä johonkin. Mutta kuitenkin on sanottu jotain sellaista, että se on lisännyt omaa olemassaolevaa syyllisyyttäni asiasta. Mies on pari kertaa huomauttanut, että minulla onkin ollut paljon menoja viime aikoina ja lisännyt puolittain leikkimielisesti perään, että "koskas me saadaan sinusta taas kunnon kotiäiti?" Ongelma on se, että minä menisin vielä enemmän kaikille kursseille ja tapahtumiin, jos minulla vain olisi aikaa ja rahaa. Toki aikaa on, meillä illat ovat pääsääntöisesti pelkkää vapaa-aikaa. Mutta jotenkin koen, ettei minun ole sallittua olla pois perheeni luota niin paljon. En tiedä, keksinkö sen syyllisyyden ihan itse. Johtuuko se siitä, että itsekään en tykkää yhtään, että mies on pois iltoja? Ei hän useinkaan ole, mutta joskus jotain menoja hänelläkin on (ja yksi harrastuskin viikossa).
Itse koen sen niin, että kun on kolme alle kouluikäistä lasta, niin niiden kanssa on aika työlästä. Toisaalta kaiken sanominen ääneen on nurinkurista, koska aina on se toinen puoli ja tässä tapauksessa se, että mikä onni saada olla paljon lastensa kanssa! Tässä on itselläni sekin puoli, että olen heidän kanssaan joka päivä aamusta alkaen, koska olen kotiäiti. Siksi minusta on valtavan ihanaa, että jossain vaiheessa päivää tänne tulee joku toinenkin aikuinen jakamaan sen lastenhoidon kanssani ja muutenkin olemaan aikuisena seurana minulle. Ja tässä tietysti tarkoitan miestäni ja siitä pääsen siihen, että niinä iltoina, kun mies ei olekaan kotona, tuntuu kaikki tosi raskaalta. En pidä siitä yhtään. Ja siksi kai ajattelen, että mies ajattelee samalla lailla, jos minä olen poissa kotoa.
No niin, nyt puhuttiin vasta ajankäytöstä, ja sitten on vielä se raha. Ja sitä minulla ei ole käytettävissä yhtä paljon kuin aikaa teoriassa olisi. Olen siis edelleen kotiäiti ja kaikki tietää kotiäitien tienestit tässä maassa. Koen, että ainoastaan tuhlaan rahaa, mutta en tuo sitä taloon yhtään. Viime aikoina olen ollut siis kursseilla ja ostanut x-määrän henkisen kasvun kirjoja. Tuntuu, etten kehtaa käyttää enää yhtään euroa näihin juttuihin. Edelleen, kukaan ei ole huomauttanut minulle tästä asiasta missään muodossa. Minä itse tunnun tekevän siitä suurimman ongelman!
Halusin kirjoittaa tästä näin tarkasti siksikin, että jos se kirjoittaessa aukenisi itselleni jotenkin. Olen paininut tämän asian kanssa nyt todella pitkään, ja se vaivaa minua jopa siinä määrin että tunnen vahvasti tämän olevan itselleni jonkinlainen kasvunpaikka. Painin sen kanssa että tämä oma tieni, Valon tieni ja henkinen kasvuni on itselleni ihan ykkösasia tällä hetkellä. Haluan panostaa siihen kaikkeni, se on elämäni tärkein asia tällä hetkellä! Tunnen, että joudun pidättelemään itseäni, johtuen näistä aika- ja raha-asioista. Toisaalta, ehkä jossain määrin hyväkin, etten pysty juoksemaan kaikissa paikoissa niin paljon. Se pakottaa minua löytämään enemmän asioita sisältäni, sen sijaan että hakisin niitä jatkuvasti itseni ulkopuolelta. Kun olen kotona, minulla on aikaa lukea paljon ja sitä teenkin. Ehkä kaikessa tässä olisi löydettävissä jokin balanssi!
Koen, että rajoja haetaan ja minulta kysytään rohkeutta asettaa niitä rajoja. Nyt tätä kirjoittaessa tuli sellainen ajatus mieleen, että voisin ehdottaa miehelle, että molemmilla on viikossa ainakin se yksi ilta mahdollisuus käyttää omiin menoihin. Ei meidän ole koskaan tarvinnut keskustella näistä asioista, meistä ei kumpikaan ole ollut mikään kova menijä eikä kumpikaan ole ryhtynyt rajoittamaan toista siinä määrin, että olisi tarvinnut keskustella. Nyt ensimmäistä kertaa koen, että pitäisi keskustella tämä asia, ihan vain oman syyllisyyden vaientamiseksi. Mieheni käy kerran viikossa omassa harrastuksessaan, minä voisin vastaavasti käydä kerran viikossa jossain. Astrokurssi minulla on kerran kuussa, eli minulla olisi monena viikkona mahdollisuus tehdä jotain muuta. Meditaatiokurssiin minulla meni yksi ilta viikossa ja nyt kun se on ohi, voisin ottaa jotain muuta tilalle.

Joskus on myös hyvä kääntää asia ihan nurinpäin ja miettiä, miten vaikea tilanne oikeasti voisi olla:
Entä jos olisin töissä, enkä siten olisikaan lasten kanssa päiviä? Miten vaikeaa minun sitten olisi olla illat vielä pois lasten luota?
Entä, jos mieheni olisi sellainen kenelle ei voisi jättää kolmea pientä lasta koko illaksi (sellaisiakin on!)?
Entä jos meillä ei olisikaan kolmea tervettä ja reipasta lasta, jos joku olisi vaikka sairas? Miten paljon vaikeampaa heidän jättäminen illaksi olisi sitten?
Entä jos mieheni ei millään tasolla hyväksyisi tätä uutta elämääni, eikä katsoisi ollenkaan hyvällä siihen liittyviä menojani?
Huomaatteko, miten hienosti ja hyvin mun asiat oikeasti ovat? Suurimmat ongelmat ja esteet taitavat olla enimmäkseen itseni rakentamia!

Tuskailin näitä ajatuksia jopa siinä määrin, että pyysin enkelin viestiä aiheesta. Sain tällaisen hyvin osuvan vastauksen:

ANTAUTUMINEN

Mitä tahansa vastustat se pysyy sinnikkäästi elämässäsi.

Pyydä enkelitä auttamaan sinua poistamaan egosi vastustukset;

sisäiset ristiriidat ja taistelut, joustamaton mieli ja tavat.

Kun antaudut korkeamman minäsi ohjaukselle

kaikki energiat joita olet käyttänyt vastustamiseen tulevat saatavillesi.

Palkintona saat sisäisen rauhan ja harmonian,

elinvoimaisuuden ja rakkauden.

Antaudu elämän virtaan.

Mainitsen vielä näin loppuun, että olen kokenut voimakkaasti 10.10-meditaation "tulokset". Koen todella, että sain jotain lisää, jokin minussa kasvoi ja voimistui. Se on hieno tunne!

Näissä tunnelmissa ja kovasti itsensä kanssa töitä tehden, oppiläksyjä päntäten!
Valon säteitä kaikille!

Kokemus kymppienergioista

Tulin jakamaan teidän kanssanne tämän iltaisen kokemuksen, kun olin ryhmämeditoimassa näitä "kymppienergioita". Meditaatio järjestettiin vetäjän kotona ja meitä oli vetäjän lisäksi paikalla 4 henkilöä. Tunnelma oli ihana, oli mukava lähteä siitä hämärästä kynttilänvalosta tälle mielen matkalle. Vetäjä alusti meditaation ja kymppienergiat hyvin samaan tapaan kuin kerrottiin tuossa uutiskirjeessä, jonka liitin edelliseen postiini. Kyse on siis siitä, että vanhoja kerroksia kuoriutuu pois, jätetään taakse turhia asioita ja otetaan vastaan uusia energioita ja uusia oman itsen olemuspuolia. Vetäjä veti meditaation kanavoiden, eli hän puhui sen mitä ylhäältä hänelle tuotiin.
Meditaatio oli hyvin voimallinen kokemus. Meditaatio meni koko ajan syvemmälle (kesti kaikkinensa 45-60 minuuttia) ja mitä syvemmälle mentiin, sitä voimakkaammin tunsin energiat. Jossain vaiheessa tuntui siltä, kuin olisin noussut tuolista ylös ilmaan ja kohta vetäjä sanoikin, että meitä nostetaan ylös toisiin ulottuvuuksiin.
Jotain nousi pintaan ihan kuvina, vähän sellaisina pelottavinakin kuvina, mutta annoin niille luvan tulla ja sitten mennä pois. Koin hyvin vahvasti ihan alusta saakka, että olen juuri oikeassa paikassa ja aivan tarkoituksella. Tunsin siis hyvin varmasti sen, että osallistumiseni tuohon meditaatioon ei ole mikään sattuman asia, vaan itselleni aivan järjestetty, tilattu, johdatettu... mitä sanaa nyt käyttäisikin. Tunsin, että minun piti olla juuri tuossa meditaatiossa ja tunsin, että jotkut elämäni langat yhdistyivät tuossa hetkessä. Esimerkiksi se, että olin juuri käynyt sen meditaatiokurssin, siitä oli aivan todellinen apu tämän meditaation tekemiseen, ja tämä meditaatio taas oli itselleni todella merkityksellinen ja jotenkin jopa käänteentekevä. Käännekohta. Näen yhä selvemmin sen, että mikään ei ole sattumaa. Ei edes ne asiat, jotka tuntuvat tulevan eteen ikäänkuin sattuman oloisesti ja kevyesti, etsimättä. Kaikki mitä eteesi tuodaan tavalla tai toisella, yhdistyy myöhemmin johonkin toiseen kohtaan elämässäsi, merkityksellisellä tavalla.

Meditaation jälkeen käytiin vähän läpi tunnelmia ja vetäjä kertoi nähneensä meditaation alussa meidät osallistujat istuvan samalla lailla ringissä, kuin istuimme siinä hänen olohuoneessakin, mutta olimme ringissä leirinuotiolla. Nuotiolla oli paikalla yksi ylimääräinenkin henkilö, ja vetäjä kertoi sen olleen hänen ystävänsä ulkomailta (joka kuulemma oli mukana meditaatiossa siellä omassa maassaan). Vetäjä sanoi, että olimme violetti-vihreän nuotiotulen ympärillä ja hän sai tiedon, että me sama ryhmä olemme tehneet ennenkin töitä yhdessä.

Hieno kokemus oli todella! Olen kiitollinen, että minut johdatettiin tuohon meditaatioon. Vielä voimakkaampia energioita on luvassa 11.11.11, joka on tämän vuoden tärkein energiaportti ja portaalin aukeaminen. Olkaa kaikki mukana tuolloin. Sinä päivänä on ympäri maapallon ryhmämeditaatioita, kuten tänäänkin. Olimme kaikki eri puolilla maapalloa tänään yhdistyneinä samoihin energioihin, paljon Valoa tulvi maan päälle meidän kauttamme. Nämä meditaatiot ovat yhtä arvokkaita sekä meille itselle henkilökohtaisesti, että kaikille muille, sillä oman itsemme kautta ankkuroimme Valoa myös maahan.

10:10:10

Tämän tekstin kopioin suoraan uutiskirjeestä, jonka saan säännöllisesti paikasta nimeltään Rakkaudentähti. Olen itse kovasti odottanut näitä suurten energioiden päiviä (joista seuraava on 11:11:11), ja ilahduin että uutiskirjeessä oli näin selkeästi kuvattu tätä energiaa.
Itse olen tänään menossa ryhmämeditaatioon, joka liittyy tämän päivän (10.10)  energiaan. Samanlaiseen aion mennä marraskuun 11. päivänä.

"Olemme astumassa sisäisen valaisun portista läpi. Olemme matkalla aivan uudenlaiseen sisäisen tietoisuuden valoon. Se on valoa, jossa ei ole varjoja.

Tämä tarkoittaa sitä, että kun astumme 10:10:10 portista, tulemme tietoiseksi monista valheista, joita olemme kantaneet sisällämme. Ihmissuhteemme tulevat uuteen valoon, emmekä ole enää kykeneviä huijaamaan itseämme niillä sisäisillä selityksillä, joilla olemme tottuneet ehkä lohduttamaan itseämme. Jos joku sisäinen selitysmallimme ei tue totuutta, se ei enää tyydytä meitä.

Tällainen näkyväksi tuleminen voi aluksi sattua. Se voi tuntua inhottavalta ja nostaa myös kiukkua pintaan. On aivan normaalia ja inhimillistä, jos tahtoisimme vähän aikaa vielä olla armollisessa sokeudessa. Silti olemme matkalla valoon. Emmehän tahdo luoda elämää pelon ja valheen kautta? Sillä sokeudessa näin toimimme.

Kun tulemme tietoiseksi elämämme kipupisteistä, voimme jatkossa luoda viisaudella, rakkaudella ja valon kautta. Luomme silloin uutta valoa, luomme runsautta. Meidän on aika ottaa nämä keskeiset pisteet elämässämme tarkastelun kohteeksi ja katsoa itseämme peiliin rehellisesti. Onneksi tänä aikana ei edes tarvita paljon ponnisteluja sillä sisäisen valaisun valo nostaa kyllä harmaat energiat näkyviksi.

Valmistaudumme 10:10:10 energiaan pyytämällä paljon eheyttävää kultaista armon valoa itsellemme. Otamme tämän valon keskellä vastaan kaiken, mikä sisimmästä paljastuukaan todelliseksi. Kaikki tapahtuu rakkaudella ja suojatusti. Enkelit ovat kanssamme, ei ole mitään pelättävää.

Sinä olet vapaampi kuin koskaan. Olet vapaa mielen kahleista ja astumassa todelliseen valoosi. Ota kaikki vastaan ilolla ja pyydä kultaisen valon eheyttävää apua. Joukossa on voimaa. Teemme tämän yhdessä maanantaina 10:10 aamulla. Olitpa missä tahansa, voit hetkeksi hiljentyä ja kuvitella, miten kultainen valo virtaa yllesi. Jos et ennätä saada viestiä maanantaihin mennessä, ota tämä hoito vastaan ajastettuna sitten, kun Sinulle on sopiva."

Ennen ja nyt

Olen tässä miettinyt. Aika pitkäänkin, tätä samaakin yhä uudelleen.
Olen miettinyt, minkä täyskäännöksen elämäni on tehnyt puolen vuoden sisällä. Vieläkin se hämmästyttää. Tuntuu niinkuin olisin tähän astisen elämäni etsinyt oikeaa polkua, niin pitkään että unohdin jopa olevani etsimässä jotakin. Ja sitten yhtäkkiä pyytämättä se polku tuli eteeni, ja sen jälkeen on tuntunut kuin kulkisin kotiin päin joka askeleella. Johdatettuna, suojeltuna, rakastettuna.
Puoli vuotta sitten maailmankuvani ja -katsomukseni oli niin täysin toinen. Luulin, että me ihmiset olemme täällä täysin ulkopuolisten voimien armoilla, voimatta itse vaikuttaa mihinkään. Ulkopuolisella tarkoitan luontoa, avaruutta, säätä, meitä toisiamme. Vapisin kuolemanpelossani, en uskaltanut kunnolla ajatellakaan mitä se elämän päättyminen oikein tarkoittaa. Ahdisti. Koin niin vahvasti eläväni sitä yhtä ja ainutta tilaisuuttani elää ja olla olemassa. Tätä yhtä ainoata elämääni, jonka jälkeen käy vain PUFF, ja minua ei enää ole. Toki mietin eri teorioita kuoleman jälkeisestä elämästä: Taivas, helvetti, uusi elämä vaikka muurahaisena? En kuitenkaan uskonut, että minulla olisi edes 0,01% mahdollisuutta ratkaista tuo arvoitus, saada jokin vahva usko siihen, mitä kuoleman jälkeen tapahtuu. Ja se ei varsinaisesti helpottanut kuolemanpelkoani!

Nykyään, huh huh. Kaikki on niin toisin. En ole vieläkään kuollut, jotta voisin sanoa takuuvarmasti tietäväni, mitä kuoleman jälkeen tapahtuu. Mutta en tarvitse sitä kokemusta tai varmaa tietoa. Minulle riittää, että olen saanut vastauksen ja se resonoi oman sisäisen totuuteni ja sydämeni kanssa. Tahtoisin siteerata lausetta, jonka olen sanonut monta kertaa ennenkin: Minä en usko, minä tiedän. Mutta siitä saisin vain jotkut pikkutarkat viisastelijat niskaani.

Olen kuitenkin tajunnut sen, että olen hyvin rohkea sielu, kuten miljardit muut täällä Maa-planeetalla. Olin riittävän rohkea tullakseni tänne maahan, paikkaan joka ei todella ole mikään paratiisi. Olin valmis tulemaan tänne, riisumaan siipeni ja olin valmis unohtamaan oman alkuperäni. Olin valmis alkamaan pelaamaan peliä nimeltään 'lineaarinen ajattelu', jossa meitä ohjaa aika. Olemistamme määrittää se, että meillä on menneisyys, nykyhetki ja tulevaisuus. Aika on harhaa, mutta sitä en täysin vielä käsitä, koska elän täällä maassa nyt ihmiskehossa, joka on sidottu lineaariseen ajatteluun. Tämä ei ole sieluni ensimmäinen matka, sen tiedän. Mutta en tiedä varmasti, missä olen ollut tätä ennen. Olenko ollut tuhansia vuosia maapallolla, vai olenko ollut muilla planeetoilla? En tiedä sitä, mutta tiedän sen, että tämänkertaisen inkarnaationi päättää fyysisen kehoni kuolema jonain päivänä. Fyysinen kehoni kuolee, mutta valokehoni jatkavat eloaan. Olen kuolemani jälkeen yhtä lailla henkeä ja energiaa kuin nytkin. Henkenä olen yhtä elossa kuin nytkin. Henkenä voin olla yhdessä kaikkien henkien kanssa, jopa niiden jotka vielä kulkevat fyysisen kehon matkassa maan päällä.
Jos tämä ihmiskehossa eläminen Maa-planeetalla on rohkeutta vaativaakin, niin on täällä myös paljon sellaista, minkä vuoksi lukuisat sielut halusivat inkarnoitua Maa-planeetalle juuri tänä aikana. Maa-planeetta on keskellä sellaista muutosta, jollaista ei ole ollut meidän ajanlaskumme aikana. Harvinainen tilaisuus, kertakaikkiaan. Tämä aika Maa-planeetalla antaa sieluille mahdollisuudet kehittyä suurin harppauksin. Näin suureen ja vauhdikkaaseen kehittymiseen ei ennen ole ollut mahdollisuuksia, meille on järjestetty kaikki tuki. Meitä kaikkia kutsutaan tuohon muutokseen, tai ainakin tullaan hyvin pian kutsumaan. Kaikki eivät vastaa kutsuun ja se olkoon heidän sielunsa arvostettu valinta tällä kertaa. He eivät joudu kadotukseen eikä helvettiin, sellaisia paikkoja ei ole olemassakaan. Sellaiset sielut jatkavat vain edelleen matkaansa kolmannen ulottuvuuden maailmassa ja inkarnoitumisten sarjalla heidän sielunsa kehittyy, kuten aina aiemminkin.

En tiedä tarkalleen, mitä elämässä tulee tapahtumaan. Ei meistä kai paraskaan selvännäkijä tiedä. Mutta tunnen olevani täysin turvassa ja täysin johdatettu. Elämässäni on tapahtunut paljon asioita sen jälkeen, kun "heräsin". Taianomaisesti minua on johdatettu asiasta toiseen, kohtaamaan yhä uusia ja uusia oppeja. Olisinko järjestänyt tämän kaiken itse, kuin tyhjästä ja pelkästä yhtäkkisestä kiinnostuksesta? Tuskin. On ollut aivan upeaa huomata, että pyyntöihini on vastattu ja minua on todentotta pikkuhiljaa johdatettu oikeisiin paikkoihin, näkemään oikeita asioita ja tapaamaan oikeita ihmisiä. Huomaan melkein päivittäin, kuinka minulle yritetään osoittaa asioita. Meditaatiokurssi, joka päättyy huomenna, tuntuu tulleen itselleni kuin tilauksesta juuri oikeaan aikaan. Sieltä saatu anti sopi itselleni juuri tähän kohtaan. Huomaan ympärilläni ihmisiä, joiden tehtävä on selvästi opettaa minulle jotain tiettyä. Minulle nostetaan eteen asioita omasta itsestäni, jotka ovat minulle opiksi. Ikäviäkin asioita, kaikki vanhat tunnelukot ja kuonat nousee pintaan, josta ne on helpompi haalia vähitellen pois kuin että yrittäisin kaapia niitä sokkona sieluni syvyyksistä. Se kaikki on osa omaa transformaatiotani, muutosta, puhdistautumista. Jos minun on tarkoitus seistä valomajakkana kaikille niille "laivoille", jotka vielä hämärässä seilaavat, niin ensin minun on puhdistettava oman majakkani linssit, voidakseni loistaa valoa kirkkaasti. Kiitän tästä puhdistumismahdollisuudesta.
En enää hermostu kaikesta niin pahasti, en itsellenikään. Jos huomaan jotain ikävää, jotain mikä tuntuu tosi kurjalta, pyrin ottamaan sen asian ikäänkuin käteeni käsivarren mitan päähän, tarkastelemaan sitä tyynesti, toteamaan että se en ole minä, se on vain tunne, joka ei voi minua vahingoittaa. Yritän kysyä, mistä tunne tulee ja miksi. Ja sitten yritän miettiä, mikä oppi tähän sisältyy ja mitä voisin tälle tehdä. Ja kerron teille, että on suuri siunaus ajatella asiat tällä tavalla. Pioneeri en ole minäkään, mutta harjoittelulla oppii!

Ja mistä nykyään saan parhaat kicksit?
Saan kicksit joka kerta, kun yhä uudelleen näen tämän Suuren Kuvion kaiken ympärillä. Koko universaalisen suunnitelman, sen upean ja mittaamattoman kudelman, missä kaikki on yhteydessä kaikkeen. En tietenkään näe sitä kokonaan, mutta saan siitä pieniä paloja aina välillä, se se on hykerryttävän upeaa. Se on kai sitä tietoisuuden laajentumista, suuremman kuvan näkemistä.
Saan kicksit joka kerta, kun näen ystäväni sielun ottaneen askeleen kohti Valoa, tai saaneen uuden hienon kokemusken matkallaan. Puolet siitä onnesta on tietysti sitä, että tiedän silloin ystäväni ymmärtävän mitä minä käyn läpi ja minä tiedän, mitä hän käy läpi. Ainakin osittain. Lopultahan tämä matka on jokaiselle yksilöllinen ja oma.
Saan kicksit astrologiasta, joka sekin tuntuu vain tukevan tätä omaa prosessiani. Se selventää minulle asioita omasta vinkkelistään. Näen yhä selvemmin ihmisten väliset erot ja niiden tarkoituksellisuuden. Minä synnyin tällaisena, sinä tuollaisena, molemmat yhtä arvokkaita. Tähtikarttani takia minäkin esimerkiksi käsittelen näitä asioita tällä tavalla, pitäen kovaa meteliä kaikesta kokemastani. Joku toinen on syntynyt käsittelemään nämä asiat yksityisesti, omassa nurkassaan, hipihiljaa. Kaikelle on tarkoituksensa, ja kaikki toimii niin kuin itselle luontevaa on. Jos joku siitä löytää jotain tuomittavaa tai arvosteltavaa niin silloin pitää miettiä, miksi se toisen toimintatapa herättää sinussa sellaisen tunteen. Mitä se kertoo sinusta?

Ihanaa, valaistua, johdatettua ja omanlaistaan matkaa jokaiselle lukijalleni!
Antakaamme sielujemme ottaa kontaktia toisiinsa ja keksiä, miten voisimme auttaa toinen toisiamme, miten voisimme tehdä enemmän yhdessä.

Ilman teitä ei olisi tätä blogia.
Kulkekaa kanssani!