Sanat ei riitä kertomaan

Viime päivät ovat olleet jotenkin hienoja. Yhä enemmän koen vaikeuksia pukea kokemuksiani ja tunteitani sanoiksi, sana-asussa kaikki tuntuu jäävän turhan tyngäksi ja latteaksi. Näin käy myös nyt. Viime päivät on kuitenkin ollut jotenkin rauhallinen ja hyvin, hyvin luottavainen olo. On ollut jo pitkäänkin, mutta viime päivinä tunne on kasvanut. Tunnen saavani jotain, jostain korkeuksista. Jotain tapahtuu, minulle, minun sisällä. Suurempi ymmärrys, laajempi tietoisuus. Välillä kaikki maalliset asiat, tämä 3D-elämä tuntuu niin turhalta. Tai itse elämä ei tunnu turhalta, vaan kaikki se harha minkä keskellä touhutamme. Monesti koen, että tällä maallisella touhotuksella ei ole mitään väliä, ei syvempää tarkoitusta. Tilalle on astunut suurempi tarkoituksen tunne, mikä kumpuaa laajemmasta tietoisuudesta. Välillä tuntuu kuin toinen jalka olisi jo jossain toisessa ulottuvuudessa.

(Huokaus.) Tätä kaikkea on niin kovin vaikea selittää.
Tämän tunteen keskellä tajuaa myös entistä selvemmin sen, että tämä tie kuljetaan ennenkaikkea itseä varten. Emme voi kulkea toisten tietä tai yhdessä täysin samaa tietä. Tällä tiellä olet yksin (kaikkien valo-olentojen kanssa), kykenemättä selittämään tätä kokemusta täysin kellekään toiselle ihmiselle.
Nytkin tunnen vain tarvetta puhua, mutta lopulta en tiedä mitä sanoisin. Tunnen, että ne lupaukset, mitä olen lukenut kuukausia erilaisista kanavoinneista ja lähteistä, ne ovat alkaneet niin sanotusti "täyttyä". Jotain todellakin tapahtuu, jotain suurta ja uutta ja ihmeellistä tulee ulottuville. Tunnen sen sisällä, kykenemättä selittämään tarkemmin. Ihan kuin jokin salaisuus olisi tulossa juuri silmieni alle, olisi juuri tulossa päivänvalooni.

Samaan aikaan olen huomannut yhä selkeämmin saavani uskomatonta johdatusta, ihan viime päivinä. Sellaisia tapahtumia, jotka ennen olisin ehkä kummissani teilannut vain sattumiksi. Mutta nyt tunnen, miten minua johdatetaan. Tunnen, miten elämäni muuttuu vähä kerrallaan, pala palalta asiat loksahtelevat paikoilleen. Nyt vasta ymmärrän sen oikean rytminkin. Sen, että vaikka kaikki ei tapahdukaan kerralla ja vaikka välillä ollaan kärsimättöminä ja ikäänkuin jumissa, niin silti asiat tapahtuu, ihan oikeassa rytmissä. Pystyn nyt jo katsomaan taaksepäin, omaa 4-5 kuukauttani tällä tiellä, ja miten paljon elämäni onkaan muuttunut! Se on muuttunut sisäisesti ja se on muuttunut konkreettisesti, minua on johdatettu sellaisten asioiden äärelle että en voi olla huomaamatta. Puhun johdatuksesta, mutta yhtä paljon tunnen, että se olen minä itse, joka muutun. Minussa todella on jumalaista valoa ja voimaa!

Tämä kaikki on todella ihmeellisintä, mitä minulle on koskaan tapahtunut!