sunnuntai 9. lokakuuta 2011

10:10:10


Tämän tekstin kopioin suoraan uutiskirjeestä, jonka saan säännöllisesti paikasta nimeltään Rakkaudentähti. Olen itse kovasti odottanut näitä suurten energioiden päiviä (joista seuraava on 11:11:11), ja ilahduin että uutiskirjeessä oli näin selkeästi kuvattu tätä energiaa.
Itse olen tänään menossa ryhmämeditaatioon, joka liittyy tämän päivän (10.10)  energiaan. Samanlaiseen aion mennä marraskuun 11. päivänä.

"Olemme astumassa sisäisen valaisun portista läpi. Olemme matkalla aivan uudenlaiseen sisäisen tietoisuuden valoon. Se on valoa, jossa ei ole varjoja.

Tämä tarkoittaa sitä, että kun astumme 10:10:10 portista, tulemme tietoiseksi monista valheista, joita olemme kantaneet sisällämme. Ihmissuhteemme tulevat uuteen valoon, emmekä ole enää kykeneviä huijaamaan itseämme niillä sisäisillä selityksillä, joilla olemme tottuneet ehkä lohduttamaan itseämme. Jos joku sisäinen selitysmallimme ei tue totuutta, se ei enää tyydytä meitä.

Tällainen näkyväksi tuleminen voi aluksi sattua. Se voi tuntua inhottavalta ja nostaa myös kiukkua pintaan. On aivan normaalia ja inhimillistä, jos tahtoisimme vähän aikaa vielä olla armollisessa sokeudessa. Silti olemme matkalla valoon. Emmehän tahdo luoda elämää pelon ja valheen kautta? Sillä sokeudessa näin toimimme.

Kun tulemme tietoiseksi elämämme kipupisteistä, voimme jatkossa luoda viisaudella, rakkaudella ja valon kautta. Luomme silloin uutta valoa, luomme runsautta. Meidän on aika ottaa nämä keskeiset pisteet elämässämme tarkastelun kohteeksi ja katsoa itseämme peiliin rehellisesti. Onneksi tänä aikana ei edes tarvita paljon ponnisteluja sillä sisäisen valaisun valo nostaa kyllä harmaat energiat näkyviksi.

Valmistaudumme 10:10:10 energiaan pyytämällä paljon eheyttävää kultaista armon valoa itsellemme. Otamme tämän valon keskellä vastaan kaiken, mikä sisimmästä paljastuukaan todelliseksi. Kaikki tapahtuu rakkaudella ja suojatusti. Enkelit ovat kanssamme, ei ole mitään pelättävää.

Sinä olet vapaampi kuin koskaan. Olet vapaa mielen kahleista ja astumassa todelliseen valoosi. Ota kaikki vastaan ilolla ja pyydä kultaisen valon eheyttävää apua. Joukossa on voimaa. Teemme tämän yhdessä maanantaina 10:10 aamulla. Olitpa missä tahansa, voit hetkeksi hiljentyä ja kuvitella, miten kultainen valo virtaa yllesi. Jos et ennätä saada viestiä maanantaihin mennessä, ota tämä hoito vastaan ajastettuna sitten, kun Sinulle on sopiva."

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti