torstai 27. lokakuuta 2011

Kanavoitu energiahoito



Kävin eilen kanavoidussa energiahoidossa, johon olin valmistautunut henkisesti monta viikkoa. Ystäväni oli käynyt sellaisessa jo jokin aika sitten ja päätin häneltä siitä kuultuani, että haluan mennä myös. Ajan varaaminen ja päätöksen tekeminen siitä, että voin mennä energiahoitoon ilman tuttua syyllisyyttä niskassani oli taas oma polkunsa.


Joku asiaan vihkiytymätön ehkä miettii, että mitä sellainen kanavointi ja kanavoitu energiahoito sitten on. Voisin selittääkin, mutta tukeudun nyt valmiiksi kirjoitettuun sanaan:
"Kanavoinnin aikana meitä hellitään ihanalla rakkauden virralla, sen aikana on mahdollista esittää tarkentavia kysymyksiä ja saada parannusta. Taivaiset auttajat opastavat ymmärtämään elämäntilanteessamme esiintyvien erilaisten tapahtumien todellisen lähtökohdan ja syyn. He neuvovat elämässämme eteenpäin mm. sielunsopimuksen ja elämäntehtävän näkökulmasta. Suullisen kanavoinnin aikana voi nousta esille myös entisiä elämiä, joiden avulla tuodaan ymmärtämystä elämänpolkuun."
Eli tässä tapauksessa hoidon antaja toimii henkimaailman kanavana, "hänen suullaan henkimaailma puhuu". Samassa hoidossa sain opastusta, sekä hoitoa energiatasolla ja sitä kautta fyysisestikin.


Hoidon alkaessa kuulin, että suojelusenkelini ilmestyi heti voimakkaana vierelleni (tai no, siinähän sen on kaiken aikaa, mutta hänen energiansa tuli voimakkaasti esille) ja suojelusenkelini halusi sanoa minulle, että hän on tosi iloinen siitä että olen lähtenyt tälle henkiselle tielle ja hän toivoisi minun olevan enemmän yhteydessä häneen. Voisin kuulemma kysysä häneltä enemmän apua, ihan arkipäiväisissäkin asioissa.
Myös Arkkienkeli Mikael oli voimakkaasti läsnä hoidossa. Heti AE Mikaelin ilmaantumisen jälkeen sanottiin, että haluaisinko kysyä jotain. Kysyin omasta elämäntehtävästäni. Minulle kerrottiin, että me ihmiset usein ajattelemme asiat kovin monimutkaisesti ja odotamme elämäntehtävämme olevan jotain suureellista ja ihmeellistä, vaikka se voi olla hyvinkin yksinkertainen tai arkipäiväinen asia. He halusivat esittää vastakysymyksen minulle ja kysyivät, että mikä on sellainen asia, mistä nautin, mikä herättää intohimoni, minkä ajatteleminenkin tuntuu lämpimältä. He sanoivat, että tietävät minulla olevan montakin sellaista asiaa, mutta näitä asioita miettimällä tulen löytämään oman elämäntehtäväni. Sanoin, että nautin esimerkiksi kirjoittamisesta paljon, en niinkään itselleni kirjoittamisesta vaan toisille. Minulta kysyttiin, olenko koskaan ajatellut kirjoittaa lapsille näistä henkimaailman asioista, kirjan tai sarjakuvan muodossa. (No en todella ole koskaan edes ajatellut moista, mutta mitä enemmän olen ajatellut sitä nyt, sitä kiehtovammalta se kuulostaa!) Sanoin, että olen kyllä ajatellut paljon sitä, miten "opettaa" omille lapsille näitä asioita tai miten kasvattaa heidät tässä ilmapiirissä ja näiden henkisten tosiasioiden läsnäollessa, tuntuu niin haastavalta selittää lapsille jotain sellaista mitä emme kykene näkemään tai aistimaan näillä fyysisillä aisteilla. Sain vastauksen, että lapsille se on suuri ihmetyksen aihe, että me aikuiset emme tiedosta henkimaailman läsnäoloa, lapsille kun se on ihan itsestäänselvä asia. Minulle sanottiin myös, että tulen olemaan kotona lasten kanssa vielä edelleenkin ja lapsilla on minulle erittäin tärkeä asia opetettavana. Asia on läsnäolemisen taito, nyt-hetkessä eläminen. Sanottiin, että kuvittele lapsi joka vaikka loukkaa itsensä ja ihan hetken päästä se on jo unohtanut koko  jutun. Minun käskettiin tarkkailla lapsiani, jotka elävät tässä hetkessä ja ottaa siitä opikseni, "kuuntele tarkasti mitä lapsesi sinulle tuovat eteen". Minulle sanottiin vielä, että he eivät halua paljastaa elämäntehtävästäni tämän enempää, koska he eivät halua viedä minulta löytämisen iloa.


Kysyin seuraavaksi mikä merkitys miehelläni on minun elämässäni. Sanoin, että olemme hänen kanssaan kovin erilaisia ajattelutavaltamme (siis minä tunne, hän järki), mutta silti viihdymme hyvin yhdessä. Sain vastauksen kuin apteekin hyllyltä, minulle sanottiin, että hänen tehtävänsä on pitää minun jalkani maassa. (Itse asiassa olen kuullut tämän saman kerran ennenkin jossain yhteydessä, ja se on kyllä ihan totta. Tunnistan sen itse oikein hyvin, että mieheni todella maadoittaa minua. Omalta tähtikartaltani kun koko maa-elementtikin loistaa poissaolollaan ja sen kyllä tietyssä mielessä minusta näkeekin. Olen pelkkää vettä, ilmaa ja tulta!) Sain kuulla, että miehelläni ja minulla on todella hyvä suhde ja sellainen keskinäinen energia, että se pitää meidät tiiviisti yhdessä. Minulle kerroottiin myös, että mieheni tulee seuraamaan minua näissä henkisissä asioissa, mutta hän tekee sen omalla tahdillaan ja omalla tavallaan, ja minun tulee nähdä se mahdollisuus hänessä ja kunnioittaa hänen omaa tietään. Lisättiin vielä, että "asioiden ajatteleminen teknisesti tai insinöörimäisesti ei välttämättä ole mitenkään huono asia". Sanottiin, että minun tulee vaalia meidän suhdetta, ja että "tämän kaiken sinä jo tiedätkin". Totta sekin.
Kysyin myös parista muusta ihmisestä elämässäni, mutta näissä kyse oli enemmänkin haastavista ihmissuhteista ja siksi en nyt mene niihin sen henkilökohtaisemminn täällä. Sain kuitenkin aika valaisevallakin tavalla kuulla, mitä oppiläksyä kukin mukanaan kantaa ja ne tuntuivat heti aivan todelta, asioilta jotka olisin voinut oivaltaa itsekin. Kuulin, että nämä ihmiset ovat tehneet tehtävänsä minun elämässä oikein hyvin. Kysyin muunmuassa naapuristani, jonka kanssa minulla on ollut aika haastavat pari vuotta tässä, ehkä rankin ihmissuhde koko elämässäni. Sanoin, että olen varmasti hänet tilannut ihan itse elämääni ja minulle vastattiin, että oi, kyllä olen! Se oli jännää, että tätä tilannetta ja ihmistä kuvailtiin aivan oikein minulle, tavalla millä kukaan minulle vieras ihminen ei olisi voinut tietää puhua. Kaikki piti uskomattomasti paikkansa! Sain suuremman ymmärryksen sitä tilannetta kohtaan ja erityisesti häntä kohtaan. Hänkin on arvokas sielu, kuten minäkin, ja tarvitsee rakkautta ja valoa. En silti saanut ohjeita alkaa hänelle pään silittäjäksi, vaan minun olisi parasta pysytellä erossa hänen draamoistaan, nähdä että niissä ei ole kyse minusta ollenkaan. Se miksi minä olen lähteyt mukaan hänen draamoihinsa, se taas kertoo minusta itsestäni. Voin kuitenkin lähettää hänelle rakkautta ja valoa ainakin energiatasolla. Minulle kerrotiin, että tämä ihminen esittää asiat tavalla, joka ärsyttää minua suuresti (totta). Kerrottiin myös, että tämä ihminen tulee kyllä lopettamaan "vihanpidon" jossain vaiheessa, mutta ei vielä. Ja minulta kysyttiin, että olenko koskaan ajatellut, että voisin kehua tätä ihmistä hieman (hän tarvitsee sitä rakkautta). Ehdotettiin, että voisin vaikka kehua, kuinka kauniiksi hän on pihansa laittanut. Jännä juttu sekin, että heidän pitkään laittamatta ollut pihansa todella on pistetty kuntoon nyt kesän ja syksyn aikana (ja ihan kaunis on). Minua neuvottiin suhtautumaan hänen moitteisiinsa sillä tavalla, että totean: "Kiitos tästä viestistä, minäpä mietin asiaa." Kerrottiin myöskin, että jos tapaan kenet tahansa ihmisen, joka haluaa esittää minulle omia negatiivisia näkemyksiään itsestäni, niin minun tulee aina muistaa, että kyse on vain ihmisistä, jotka ovat sisällään yksinäisiä ja vailla rakkautta, mutta eivät osaa hakea sitä oikealla tavalla. Minulle on helppoa ymmärtää nämä asiat ja nähdä todelliset syyt ihmisten tekojen taustalla, eikä vähiten sen takia, että tämä samaa käyttäytymistä on ollut minulla itsellänikin joskus.
Minusta nämä henkimaailman porukat ovat kyllä ihanan rakastavia, positiivisia ja rakentavia. Ja niin niiden itse asiassa kuuluu ollakin, se on heidän luontonsa (niinkuin meidän ihmistenkin sisin luonto). Se onkin hyvä muistaa, että jos törmäät kanavointiin, joka ei tunnu hyväntahtoiselta, aiheuttaa pelkoa tai määrää sinua tekemään asioita yli oman vapaan tahtosi, niin silloin ei olla oikeasti tekemisissä henkiolentojen kanssa, tai korjaan: Puhtaiden valo-olentojen kanssa (henkimaailmassa on myös ikävä kyllä pimeitä voimia).

Kysyin myös kotimme myymisestä, joka on aktiivisesti päällä tällä hetkellä ja joka on alun alkaen herättänyt minussa jonkin verran epävarmuutta. Kysyin, että olemmeko me oikealla tiellä myymisen kanssa. Minulle vastattiin, että me ihmiset teemme asioista usein liian monimutkaisia. Jos ryhdymme johonkin projektiin, joka saa meidät empimään tai epäröimään, niin silloin meidän tulisi kuunnella sitä viestiä. Meidän intuitio on hyvin viisas, mutta me emme vain kuuntele sitä riittävästi. Sanottiin, että "sinulla on kaunis koti ja siellä on hyvät energiat, etkö ole onnellinen kauniissa kodissasi? Vastasin, että olen itse asiassa hyvin onnellinen. Sitten oltiin hetki ihan hiljaa ja luulin jo keskustelun aiheesta päättyneen, kun yht'äkkiä sanottiin, että "sinulla on ollut paljon vaikeuksia aiemmin elämässäsi, ja olet nyt saavuttanut tasapainon. Miksi haluaisit keikuttaa nyt venettäsi?" Ja tämä toteamus oli jälleen hyvin hyvin viisaasti todettu, sopi kyllä minuun enemmän kuin hyvin. Veneen keikuttamisella tarkoitettiin siis varmasti sitä, että talomme myyminen tarkoittaa meille uutta rakennusprojektia ja se on todella raskasta aikaa perheelle, missä on pieniä lapsia ja isä rakentaa. Toisaalta meillä on nyt yksi talo valmis, vihdoinkin, ja elämä on aika ihanaa nyt. Nyt voisi vain olla ja keskittyä johonkin muuhunkin, mutta sen sijaan me aiomme jälleen aloittaa uuden rakennusprojektin, jonka aikana ei ehdi muuta tehdäkään. Sitä kannattaa miettiä, että mikä on tärkeintä.

Kysyin myös tästä omasta blogistani, onko sillä mitään merkitystä. Sitä itse miettii kaikenlaista, kun haluaisi kirjoittaa omista kokemuksista, mutta sitten toisaalta kukaan ei kommentoi ja tulee sellainen olo, että yksinkö täällä näitä juttujani horisen, onko tällä mitään merkitystä. Minulle vastattiin jotenkin niin, että aina kun näistä asioista puhutaan tai ne ovat esillä, niin se on hyvä asia ja joku saa siitä jotakin. Minulle sanottiin myös, että "näet siellä blogissasi kuinka paljon ihmisiä siellä käy lukemassa." Ja että "blogillasi voi olla suurempi merkitys kuin itse ehkä arvaatkaan." Kiitos!

Viimeiseksi kysyin, että mitä voisin tehdä tämän oman henkisen tieni eteen, jotta kehittyisin sillä. Minulle sanottiin, että "olemalla oma itsesi". Sitten kerrottiin, että asioita kyllä tuodaan minun eteeni oikealla tavalla ja etenkin oikealla hetkellä, minun tulisi vain luottaa siihen, että minusta kyllä pidetään huolta. Kun olen omaksunut jonkun tiedon, minulle tuodaan lisää uutta tietoa ja kaikki tapahtuu juuri oikeaan aikaan. "Ei ole  minkään näköistä aihetta huoleen", sanottiin. Minua käskettiin pitämään silmät ja korvat auki, olemaan avoin.

Loppuhoito meni siihen, että minua hoidettiin. Ensin minulle kerrottiin, että minun värähtelytasoani nostetaan ja tunsinkin sisälläni värähtelyä. Hoitaja kysyi, onko oikeassa polvessani ollut jotain (hänellä tuli särkyä omaan oikeaan polveensa) ja kerroin 10 vuoden takaisesta polviepisodistani. Hoitaja kertoi, että nyt enkelit hoitaa minun polveani, että siellä ei kaikki ole ihan niinkuin pitäisi (10 vuotta sitten lääkäri arvioi samaa). Muitakin kehon osia hoidettiin.

Ja sellainen oli se hoito. Hoidon jälkeen iski ihan hirveä vilu ja hoitaja sanoi, että hoidossa oli läsnä hyvin korkeita energioita ja sen takia palelee. Hoidon jälkeen oli  myös todella kevyt olo, teki mieli hypähdellä. Sain mielettömiä oivalluksia ja huomasinkin, että henkimaailmalla ei ole tapana vastata ihan suoraan kysymyksiin, vaan he jättävät oivalluksen ilon sinulle. He heittävät osuvan vastakysymyksen tai kertovat vähän jotain, mutta sen perimmäisen ratkaisun taioivalluksen tekeminen jää aina itselle, ja sehän on ihan oikein. Itse sain hoidosta ihan hirveästi, sain kyvyn nähdä monta asiaa elämässäni ihan uusin silmin ja juuri niillä tavoilla, jotka auttaa minua asioissa eteenpäin. Hoitaja sanoi minulle, että hänellä ei ole koskaan ollut hoitoa, jossa henkimaailma heittää hoidettavalle vastakysymyksiä, se oli ihan uusi kokemus hänelle.

4 kommenttia:

  1. Voi ei kirjoitin pitkät pätkät tallentamatta ja ne hävis!
    Piti sanomani että kiinnostuin hoidosta niin paljon että tekisi mieli kokeilla itsekin!
    Talon myynti taas.. Teillä on niin kaunis talo ja vaikka uudesta tulisi varmasti kaikkea vielä enemmän, niin se aika ja energia mikä on perheeltä pois lienee uuden talon "hinta". Kun olette kerta onnellisia siellä, energiat toimii ja kaikki on valmista. Muutaman vuoden rutistus ja nyt pääsisitte keskittymään nauttimiseen, olemiseen, yhdessäoloon..
    Blogin tilastot kertonee minullakin että kävijöitä on, vaikka kovin ykstoikkosta onkin kirjoitella vuoropuhelutta, niin ilmeisesti ihmiset kuitenkin saavat jotain, kun käyvät. Näin olen itse ajatellut oman blogini kohdalla. Monesti aiemminkin olen todennut, että on ihana huomata tällä henkisemmällä matkalla ettei ole ajatuksineen yksin, niin monesti täällä ruudun toisella puolen nyökyttelen päätäni ja yhdyn ajatuksiini, kiitos!
    Iloa ja valoa viikonloppuunne, nauttikaa valmiista kauniista talostanne, minä odotan tuota hetkeä kun kuuta nousevaa :-)
    Sabuska

    VastaaPoista
  2. Olen minäkin käynyt blogissasi sen jälkeen säännöllisesti, kun julkaisit "uskontunnustukseni" :). Ei vaan ole tullut vielä vastailtua, mutta uskon, että kaikki tapahtuu juuri oikeassa hetkessä ja oikealla tavalla. Elämä kantaa.
    Tämä postauksesi kanavoidusta energiahoidosta muistutti minua taas omasta tiestäni. Aloitin valon tieni automaatiokirjoituksella viime keväänä, ja jatkoin kanavaoimista hyvin nopeasti ilman kynää ja paperia telepaattisesti. Tiedän ja tunnistan, että kanavointi muodossa tai toisessa on kuitenkin yksi tapa, jota tulen tulevaisuudessa harjoittamaan itseni ja muiden parhaaksi. Opiskelen parasta aikaa energiahoitajaksi, ja hoitojen aikana olen huomannut jo kanavoivani viestiä hoidettavalle melkein joka kerta. Mielenkiintoista, ja usein hoidettavalle hyvin merkityksellistä kuulla viisaita, juuri oikeita sanoja kasvun tiellä.

    VastaaPoista
  3. Kiitos ihanista pitkistä kommenteistanne Sabuska ja Titta! On niin ihana saada vastauksia senkin takia, että pääsee siinä yleensä hiukan kuulemaan, mitä tämä kaikki on toisten kohdalla, ja haluaisin kyllä kuulla kovasti enemmänkin teidän poluistanne!
    Kanavointi kiinnostaa minua ihan erityisesti. Ehkä sillä on jokin erityinen merkitys, kun se niin kovasti kiinnostaa. Luin kirjan "Avaudu kanavaksi", joka oli varsin hyvä, mutta silti nyt ei tämä asia tunnu aukeavan minulle. Ehkäs uurin ongelma ja este on oma uskonpuutteeni, usko siihen, että minäkin pystyn siihen, se taito on meissä kaikissa lopulta jossain muodossa.

    Ihanaa polkua Sabuska!
    Ihanaa polkua Titta!

    -J-

    VastaaPoista
  4. Niin, itse ajattelen, että kun yhteys sisimpään, alkulähteeseen, omaan jumaluuteen, omaan sieluun, korkeimpaan minään - miten sen kukin tahtookaan nimetä - on tarpeeksi avoin, on kanavointi mahdollista. Itselläni tuli yhtäkkinen "automaatiokirjoitus" - ajatus mieleen ja siltä istumalta nappasin lapseni värityskirjan ja lyijykynän, ja aloin keskittymään. Siitä se sitten lähti :).

    Olin lukenut samoihin aikoihin Sylvia Brownen kirjan "Elämää toisella puolella" ja James Van Praaghin kirjan "Puhetta taivaasta", jotka Byrnen ohella herättelivät mielenkiintoani omaa totuuttani kohtaan. Samoihin aikoihin kävin energiahoidossa, jossa sain opasryhmän johtajaltani siunauksen henkiselle tielleni. Kaikki ajoittui täydellisesti, minua potkittiin omalle, uudelle tielleni vähän sieltä sun täältä, kunhan vain suostuin kuuntelemaan ja ennen kaikkea luottamaan kuulemaani.

    VastaaPoista