Valon tornado

Heinäkuun hikisimpiä päivä elellään, mittari on eilen ja tänään kivunnut 30 asteeseen ja sen ylikin. Itse olen yrittänyt pysytellä sisätiloissa ja olenkin löytänyt itseni pitkin päivää sängystä pötköttelemästä kirjan kanssa. Yöpöydällä riittää lukemista, enkelikirjallisuutta laidasta laitaan, kiitos lähikirjastomme jossa vierailin pitkästä aikaa. Kun vielä netistä seuraan useita aihetta koskevia blogeja ja palstoja, niin saisin helposti kulutettua koko päivänä lukemiseen. Tämä onkin uudessa elämässäni yksi perusongelma, miten löytää arkipäivän touhujen keskeltä itselleen aikaa hiljentymisen, lukemiseen, oman itsensä kanssa olemiseen? Ottaen huomioon, että itselläni on kolme pientä lasta talossa, olen onnistunut tässä aika hyvin. Olen saanut niitä omia hetkiä jonkin verran ja olen niistä kaikista tosi kiitollinen. Selvää on, ettei nämä hetket onnistuisi ilman miestäni, joka on kuullut tarpeeni olla rauhassa ja yksin, ja lähtenyt koko lapsiköörin kanssa vaikka kauppaan tai uimarannalle, minun jäädessä kotiin ajatusteni kanssa. On aivan mahtavaa, että rakas mieheni ymmärtää tämän, hän ymmärtää tilanteeni ja siitä johtuvan tilan tarpeeni. En voi liiaksi korostaa, miten tärkeää se on, että saa olla yksin ja rauhassa säännöllisesti, mieluiten joka päivä. En voi tehdä sisäistä työtä itseni kanssa, jos en saa olla pelkästään itseni kanssa. Haluaisin kovasti alkaa meditoimaan, mutta täysin häiriöttömän ajan löytäminen säännöllisesti meditointia varten tuntuu aikamoiselta haasteelta. Toisaalta sekin on vain järjestelykysymys. Uskon, että mihin vain haluat elämässäsi tarpeeksi panostaa, siihen rahkeet löytyvät kyllä. Se on minulle 100%:n selvää, että tämä oma "Valotieni" kulkeminen on elämässäni tärkeimpiä asioita. Täytyy sanoa, että se on yhtä tärkeä kuin perheeni, ja siinä ollaankin sitten elämäni tärkeysjärjestyksessä kärkipaikoilla. Toivon, etteivät nämä kaksi asiaa joudu koskaan taistelemaan kärkipaikasta. Uskon, että tämän äskeisen sanominen suoraan saattoi järkyttää jotakuta, se kuulosti ehkä itsekkäältä. Perheeni ja lapseni ovat minulle kaikki kaikessa, enkä voinut ikinä kuvitella, että mikään muu asia olisi edes yhtä tärkeä. Mutta tässä minun tiessäni kohti Valoa on kyse siitä, että se on minun elämäni tarkoitus, minun elämäntehtäväni tässä inkarnaatiossa.

Kerroin viimeksi, että alkuimpulssi tälle kaikelle oli lukemani Lorna Byrnen kirjat. Se avasi silmäni jotenkin näkemään laajemmin, tajuamaan sen isomman jutun tämän kaiken näkyväisen "taustalla". Kiinnostuin asiasta niin valtavasti, että läksin hakemaan lisää tietoa, lähinnä internetistä siinä kohtaa. Löysin sivustoja, joissa on enkelikanavointeja, ja niitä luen nykyään päivittäin. Näissä kanavoinneissa puhutaan lähinnä siitä muutoksesta, jossa maapallo ja ihmiskunta tällä hetkellä ovat, ja siitä mihin ollaan menossa. Tämä muutos ja tulevaisuus on tietysti olennainen osa tätä omaa tietäni. Puhutaan siitä, että tapahtuu yhä enemmän heräämisiä, ihmisiä kutsutaan "heräämään". Itse uskon täysin olleeni yksi, jota kutsuttiin heräämään. Koin tämän kaiken niin voimallisesti ja jotenkin johdatettuna, että näin siinä on täytynyt käydä. Koko prosessi on ollut niin voimallinen, ja tapahtunut hyvin lyhyessä ajassa, että se ei voi olla sattumaa ja yksin minusta lähtöisin. Nyt en enää muista, koska tarkalleen luin nuo Lorna Byrnen kirjat, olisiko ollut kesäkuun alussa? Nyt elämme heinäkuun 21. päivää, joten ymmärrätte, että olen ollut tällä tiellä vasta runsaan kuukauden. Se on aika lyhyt aika ihmiselämässä ja silti koko elämäni sinä aikana on muuttunut aivan täysin! Ulkoisesti ei voi huomata minkään muuttuneen, mutta olen muuttunut sisältä niin paljon, että se tuntuu ihan uskomattomalta. Katson You Tubesta paljon videoita, joissa puhutaan näistä heräämisistä, ihmiset jotka ovat kokeneet sen puhuvat siitä. Nyökyttelen melkein, kun kuuntelen niitä, koska samaistun joka sanaan. He sanovat, että tämä on parasta mitä heille on koskaan tapahtunut. Se todella on! Koko ison kuvan näkeminen, sisäinen täyttymys, ilo ja onni, kaiken tarkoituksen näkeminen, sydämen avautuminen rakkaudelle... näitä riittää, ja se kaikki tekee minut hyvin hyvin onnelliseksi! Ymmärrän, että minä olen erittäin arvokas, minulla on merkitystä, minua rakastetaan. Harmikseni huomaan, miten tämä äskeinen kuulostaa nyt siltä, että olen taas liikkeellä itsekkäistä syistä. "Kerrankin minua rakastetaan, tätä olen kaivannut!" Kyse ei ole siitä, rakkaat lukijat. Kyse on siitä, että se rakkaus on minussa sisällä, rakkaus itseäni kohtaan, jumalallinen rakkaus joka säteilee sisälläni ja ulkopuolellani. Tahtoisin, että kaikki ihmiset elämässäni saisivat kokea saman jota minä koen, kaikki saisivat tietää samat asiat joita minä tiedän. Ja sen vähän, mitä olen tämän asian eteen yrittänyt tehdä, olen huomannut että seinä on vastassa melko pian. Kuten kerroin viime viestissä, mitä tapahtuu kun Facebookissa yrittää sanoa jotain vähänkin tähän suuntaan: Täysi hiljaisuus. Tuntuu, ettei ihmiset kuitenkaan ole valmiita tähän tietoon. Kaikki eivät ehkä pidä tästä muutoksesta minussa. He eivät halua tietää, koska se häiritsisi liikaa heidän 3D-elämäänsä. Minun on vain oltava kärsivällinen ja odotettava. Teen tiettäväksi, että itse käyn läpi jotain henkistä, ja toivon että jos joku muu lähtee samalle polulle hän tietää kenelle siitä voi ainakin tulla puhumaan. Itse kaipaisin niin kovasti sitä, että olisi lähellä ihminen, joka "puhuisi samaa kieltä". Minulla on kyllä pari hyvin henkistä ja hengellistä ystävää, ja olen kiitollinen heistä. Olen kiitollinen myös miehestäni, joka jaksaa yllättää. Kaikessa rationaalisuudessaan ja insinöörimäisyydessään hän on ollut hyvin avoin ja vastustelematon tälle minussa tapahtuvalle muutokselleni, on tukenut siinä omalla eleettömällä tavallaan ja on jakanut kanssani pitkät keskustelut aiheesta. Hänelle voin kertoa kyllä kaiken sen, mitä koen. Ja kerronkin, sen lisäksi luen hänelle ääneen otteita teksteistä ja ihmettelemme tätä kaikkea yhdessä. Jotenkin koen, että minun tehtävänäni on toimia tien näyttäjänä hänelle.

Olen miettinyt sitä, että jos tätä meidän elämää (tällaisena kun me sitä nyt elämme) on enää jäljellä vähän, niin miksipä ei pelata sitä näkyvin kortein? Minussa on tapahtunut niin suuri muutos, että on enää vaikea esittää sitä vanhaa omaa itseään, en edes enää halua olla se vanha minä (vaikka ei siinä vanhassa mitään pahaa tai vikaa ollut, todellakaan). Jotenkin on ollut kuitenkin sellainen piilottelevakin fiilis, ehkä juuri siksi että olen kokenut ettei ihmiset elämässäni ole valmiita tälle. Mutta kuten sanoin, se mitä tästä nykyisestä on jäljellä, koen että tärkeintä sille ajalle on tehdä kuitenkin näkyväksi tätä asiaa. Jollain tapaa tunnen sen omaksi tehtäväkseni. Tiedän, että itse olen noussut uusiin energioihin ja sen vuoksi joudun ehkä käymään elämässäni inventaariota. Ne asiat, tilanteet ja ihmiset, jotka eivät enää ole harmoniassa oman uuden energiani kanssa, niiden yhteydessä on enää hankala olla. En voi sille mitään. Ne asiat jäävät elämääni, joiden on tarkoitus jäädä. Muut jäävät, tai sitten seuraavat perässä ;o)

Haluan vielä kertoa, mitä koin kesäkuun puolella melkein heti sen jälkeen, kun olin lukenut Lorna Byrnen kirjat ja alkanut etsiä lisää tietoa netistä. Kuten sanoinkin, koin jonkinlaisen heräämisen. Se oli todella voimallinen kokemus, minua melkein sananmukaisesti ravisteltiin hereille. Olin noin viikon verran jonkinlaisissa "tiloissa". Minun oli hirvittävän vaikea laskeutua sieltä tiloista takaisin "maan pinnalle" elämään arkielämän velvollisuuksia, se oli todella haastavaa. Ehkä johdatusta sekin, että kaksi vanhempaa lastamme oli tuon viikon lomailemassa isovanhempien luona, joten minulla oli rauhaa täällä kotona tavallista enemmän. Tuon viikon aikana ahmin kaiken sen tiedon, minkä vain löysin ja tietoisuuteni avautui sitä tahtia, että se vähintäänkin ravisteli. Muistin silloin yhden ystäväni käyneen taannoin erään enkelinaisen luona ja päätin itse ottaa yhteyttä tuohon samaan naiseen ( http://www.ilonsade.com/ ). Tämä nainen on tehnyt työtä enkelien kanssa koko elämänsä ja on myös selvänäköinen. Sain hänelle puhelinajan sille samalle viikolle, kun kävin tätä kaikkea läpi. Hän aloitti puhelinsessiomme kertomalla, että hän näkee valtavan tornadon, joka on sellainen kirkkaan puhtaan valon tornado, ja hän näkee minut parhaillaan siellä aivan keskellä, vaikkakin vakaasti ja turvallisesti. Eipä hän olisi voinut osuvammin voinut kuvata niitä sillä hetkellä kokemiani fiiliksiä, olin todella henkisen pyörremyrskyn keskuksessä. Tornado oli kuitenkin puhtaan valon tornado, ja sehän on jumalallista valoa. Tämä nainen kertoi minulle myös, että olen enkelisielu, joka on juuri astumassa "maan kamaralle", enkelisielu on tulossa arkielämään. Hän kertoi paljon kaikkea, mikä kuulosti silloin kuukausi sitten jopa hassulta, mutta nyt tässä hetkessä ne tuntuvat jo järkeenkäyviltä. Hän kertoi, että kun tulen nousemaan korkeampien energioiden taajuuksille, tulen tuntemaan ne värähtelyt ihan fyysisesti omassa kehossani (näin onkin käynyt!). Hän myös kertoi, että hän näkee minulla läpinäkyvät kirkkaat siivet, jotka tulevat kasvamaan selkääni ja tulen sen myös tuntemaan itse (ne eivät tietenkään näy muille). Hän kertoi, että hän näkee minun jalostuvan vielä noin kuukauden päivät. Hän näki myös, että tulen jättämään kaiken vanhan taakseni, en kuitenkaan siis perhettäni ja sellaista, vaan kaiken muun, tulee jotain täysin uutta. Sen jo vähän tunnenkin. Hän näkee, että jätän ammattini taakseni ja tulee jotain muuta. Hän näki, että minun tehtäväni on palvella ihmiskuntaa, parantaa. Puhelu oli tosi ihana, tämä nainen itse oli aivan ihana ja jotenkin hän sanoi ääneen kaiken sen, minkä jo sisälläni tiesin ja tunsinkin.

Tällaiset ajatukset tältä päivältä, nyt hyvää ja kaunista yötä.