Joitakin viikkoja sitten, kun kävin tätä kaikkea uutta sisälläni kovasti läpi ja yritin ehkä tuoda sitä jollain tavalla esille joissakin yhteyksissä, koin etten saanut oikein vastakaikua. En sano tätä syytöksenä, vaan ymmärrän oikein hyvin ihmisten hämmennyksen ja sen, ettei oikein osata sanoa mitään. Silloin kuitenkin pyysin enkeleitä johdattamaan tielleni ihmisiä, jotka voisivat jakaa kanssani tätä kokemusta ja jotka olisivat minulle tueksi ja iloksi tällä matkalla. Uskomatonta huomata jo nyt, että näin on todellakin käynyt! Käänteentekevä asia näyttää olleen tämän blogin julkaisu. Mun ei ensin pitänyt julkaista tätä ollenkaan, odottaa vain että jotkut tuntemattomat ehkä eksyvät tänne. Tajusin kuitenkin hyvin pian, että siinä tapauksessa mä saisin aika kauan puhua täällä yksinäni, ja päädyin sitten julkaisemaan tämän tietylle joukolle. Se vaati multa ehkä hiukan rohkeuttakin, pelkäsin että sen jälkeen kukaan ei enää ota mua vakavasti, mun seurani ja ajatukseni koetaan ehkä vaikeiksi. Olen oikeasti ihan yllättynyt siitä, miten kuitenkin on käynyt! Jos joku ei enää ota mua vakavasti, niin siitä en tiedä mitään. Mutta se vastakkaisten yhteydenottojen määrä, jonka olen blogin johdosta saanut, on ihmeellistä ja sellaista en todellakaan odottanut! Kaiken lisäksi mua ovat lähestyneet ihmiset, joilta sitä en osannut yhtään odottaa. Olen saanut ihania pitkiä viestejä ihmisiltä, he ovat kertoneet omista kokemuksistaan ja ajatusmaailmoistaan, olleet hirveän kiinnostuneita omastani. Mä olen ollut ihan suu ammollaan siitä kaikesta. Yhtäkkiä polulleni on heitetty parikin ihmistä, jotka vastaavat siihen pyyntöön, jonka esitin. Olen heistä kaikista hirveän iloinen ja kiitollinen! Sisälläni pulppuaa nykyään sellainen kiitollisuuden virta, että välillä meinaan pakahtua siihen. Mietin, miten paljon olen saanut elämässäni. Niin paljon enemmän kuin koskaan kuvittelin. Tunnen olevani kertakaikkiaan etuoikeutettu! Tunnen olevani erityisen etuoikeutettu siitäkin asiasta, että olen tullut kutsutuksi tälle polulle, kulkemaan vihdoinkin kohti elämäntehtävääni. Se on kerrassaan upea kokemus.
Olen aina ollut sellainen ihminen, että en jaksaa kauaa pintapuolista seurustelua. Tämä on ehkä syy siihen, etten juurikaan pidä suurista illanistujaisista, missä on paljon ihmisiä. Niissä ei ole mitään väärää, mutta itse olen ihmisenä sellainen intiimien tilanteiden tyyppi (ja osallistuessani suuriin illanistujaisiin löydän itseni usein uppoutuneena pitkään ja syvälliseen keskusteluun jonkun yhden ihmisen kanssa). Keskusteluissa, ihan kahvipöytäkeskusteluissakin ystävien kanssa mä haluan helposti uppoutua aika syvälle. Mun on vaikea saada mitään iloa ihmisistä, jotka pitävät luukkunsa liian kiinni eivätkä anna itsestään oikein mitään. Mä haluan kai aina uida syvemmissä vesissä ja siksi pidän mielelläni lähelläni ihmisiä, jotka tulevat helposti mukaan sinne syviin vesiin. Miehet joskus ihmettelee keskustelujen aiheita, joita meillä on omassa ystäväporukassa tai tiettyjen ystävien kanssa. Vanhimpien ystävieni kanssa meillä ei taida olla aihetta, josta ei voitaisi puhua, ja josta ei puhuttaisi. Myös ihan tuoreimmissa ystävissä on sellaisia, joiden kanssa puhutaan mistä vaan taivaan ja maan välillä, ja usein melko paljon niistä lähempänä taivasta olevista asioista. Se on suuri rikkaus elämässä, ja miehet eivät ole vielä sitä tajunneet :D
Tästä samasta syystä mun on itse vaikea pidätellä itsessäni mitään. Olen ajatuksissani aina hirveän vilpitön ja avoin, ehkä liiankin joskus. Pyrin aina olemaan itselleni rehellinen, katsomaan omaa raadollisuuttani ja rikkonaisuuttani rohkeasti silmiin ja olemaan siitäkin avoin toisille. Odotan myös samaa muilta, ja se on tietysti paljon odotettu. Vaistoan hirveän nopeasti, jos joku ei ole vilpitön, ja menetän mielenkiintoni sellaisiin ihmisiin nopeasti. Tässä on taas vaikea puhua kuulostamatta siltä, että tuomitsisin ihmiset, jotka eivät ole samanlaisesta muotista kuin minä. En halua tuomita ketään, ymmärrän ja arvostan sitä, että ihmiset kertakaikkiaan ovat erilaisia. Minä olen tällainen ja kaikki muut eivät ole. Mulle vain on luonteenomaista analysoida tällaiset asiat rikkipuhki ja pohtia niitä. Se selventää mulle itselleni, kuka minä olen ja millaiset odotukset mulla on ihmisiltä. En ole parempi kuin joku toinen, mutta kykenen syvään ystävyyteen ehkä vain tietyntyyppisten ihmisten kanssa. Ja aivan upeaa huomata, että edelleen tässäkin iässä tielleni tulee ihmisiä, joista voi tulla ystäviä, ihan todellisia helmiä elämäni kaulanauhaan.
Kaikki ystäväni, vanhat ja uudet. Tarvitsen teitä kaikkia, teillä kaikilla on joku paikka elämässäni. Toisilla on ollut pitkään, toisilla vasta vähemmän aikaa. Tunnen, että olen saamassa lisää syviä ystävyyksiä ja otan ne kaikki riemulla vastaan. Olen kertakaikkisen etuoikeutettu saadessani pitää teitä ystävinäni!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti