Mieheni oli kahden tyttömme kanssa uimahallissa menneenä viikonloppuna ja he menivät sinne meidän "kakkosautolla", joka on vähän reistaillut. Siinä on palanut pari varoitusvaloa jo jonkin aikaa ja sitä on jännitetty, että jaksaako auto palvella meitä siitä huolimatta. Tämä vikainen auto on stressannut etenkin miestäni. Uimahallireissulta palattuaan mies kertoi, että heidän lähtiessään hallille, autossa ei palanut yhtäkkiä yksikään valo! Hän oli ajatellut, että nyt enkelit on korjanneet meidän auton! Tässä kohtaa höristin vähän korviani, mitä kuulinkaan? Enkelit? Vähän piti hymyilläkin.
(No, heidän lähtiessään taas hallilta kotiin oli vastaavasti autossa palanut joka ikinen varoitusvalo... Ehkä tässä tuli hyvä muistutus miehelle ja minullekin siitä, että apua voi kuitenkin pyytää tähänkia asiaan.)
Sekin on mukavaa seurata, mitä prosesseja on lähtenyt liikkeelle ihmisillä, joille olen tehnyt harjoitushoitoja nyt tämän koulutukseni tiimoilta. Hoidossa on tullut ilmi jotain asiaa, mikä ei oikein ole herättänyt vastakaikua asiakkaassa sillä hetkellä, on ehkä ollut jopa hiukan vastustusta siihen viestiin. Nyt sitten jälkikäteen kuulee, että prosessi on kuitenkin lähtenyt käyntiin ja tässä kaupan tiskillä käydään keskusteluja niistä oivalluksista, joita nuo viestit tai asiat ovat tuoneet (täällä kaupalla nämä ihmiset pyörähtävät usein asioita ihmettelemässä kanssani). "Mä tajusin, että se tarkoittikin sitä!"
Tätähän meidän kouluttajakin on sanonut monta kertaa, että monesti nuo hoidossa tulleet viestit tai asiat lähtevät aukenemaan vasta ehkä viikkojenkin päästä. Ilo huomata, että niin käy. Kiitollisuutta herättää myös se, että mulla on mahdollisuus myös nähdä tätä prosessia tällä tavoin, antaahan se itsellenikin jotain. Tuntuu myös hienolta, että luonani hoidossa käyneet minulle tuntemattomat ihmiset ovat jokainen johdattaneet luokseni vähintään yhden uuden asiakkaan, siis kertomalla jollekin kaverilleen tai sukulaiselleen omasta hoitokokemuksestaan. Vaikka minä tässä olenkin vain hoidon välittäjänä, niin on silti ilo saada auttaa tällä tavoin ja vielä huomata, että siitä on ollut iloa myös toiselle osapuolelle. Kiitos kiitos kiitos!
Paljon tähän omaan alkutaipaleeseen hoitajana liittyy epävarmuutta ja pelkojakin. Jos esimerkiksi saan hoidossa jonkin intuitiivisen viestin, jonka kerron sitten asiakkaalle ja hän näyttääkin viestin kuultuaan ihan kysymysmerkiltä, niin herkästi sitä ottaa sen omiin nahkoihinsa ja ajattelee, että "no niin, epäonnistuin", epäilee sitä omaa kykyään saada todellisia ja oikeita viestejä. Mutta luottamus kasvaa tehdessä ja oppiessa. Oma luottamus on kasvanut jo siitä, kun olen saanut nähdä, että tuo prosessi on lähtenyt asiakkaassa liikkeelle ja jokin hoidossa esiin tullut asia on todella alkanut soittaa kelloja sitten "pienen hetken" päästä.
Sekin meinaa herkästi olla haastavaa, kun sitä pääsee helposti vertailemaan itseään hoitajana toisiin vastaaviin, näitä kurssikavereita tässä kun riittää jo ihan samalla työpaikallakin. Herkästi tulee sellainen olo, että toiselle kaikki olisi jotenkin helpompaa ja toiset olisi enemmän kuin luotuja tähän hommaan, itseä kun vaan pelottaa ja epäilyttää kaikki (omat kyvyt lähinnä). Tiedän kyllä miten väärältä pohjalta silloin asioita tarkastellaan, on monta syytä miksi ei pitäisi vertailla itseään ollenkaan muihin. Me olemme niin kertakaikkisen erilaisia, meillä on vain ne omat erilaiset tapamme aistia, ja olla yhteyksissä energioiden kanssa. Ehkä tämän asian äärellä ollaan pikemminkin tekemisissä sen asian kanssa, etät kuinka paljon uskot itseesi. Mä olen varhaisessa elämässäni kuullut sen verran vähän kannustusta, että mulla on edelleen vaikeuksia uskoa itseeni. Mutta se ei ole ongelma, se on vain haaste, jonka kanssa painitaan silloin tällöin.
Viime yö oli levoton yö. Taas kaikkea omituista tapahtumaa tulvillaan. Heräsin monta kertaa ja ties mitä ääniä kuulin ja olentoja näin. Aamulla ei oikein enää muistakaan, ne jäävät jotenkin hyvin sumeiksi muistikuviksi siitä, että jotain oli. Yhden asian kuitenkin muistan hyvin. Olin taas herännyt "johonkin" ja yhtäkkiä näin silmissäni ison keltaoranssina hehkuvan hahmon, joka ikäänkuin leijui ilmassa hiukan yläpuolellani ja edessäni. Sillä oli päällään oranssi vaate, kaapu tai jokin sellainen, ja se hehkui kellanoranssista valoa. Mietin, että kukas se tuo on, ja hyvin selkeästi mulle tuotiin kirjain H. Mietin oikein, että "oho, sehän tuli voimakkaasti ja selkeästi". Ja sitten tuli Hesekiel. Mietin hetken, että kukas se tämä Hesekiel on, onko hän enkeli vai mikä olento, ja yritin painaa asian mieleeni, jotta muistan se aamulla. Sitten vaivuinkin uneen uudestaan.
Muistin asian aamulla oikein hyvin ja tarkistinkin googlaamalla, kuka tällainen Hesekiel oikein on. Näyttäisi olevan ainakin profeetta, joka on kirjoittanut Raamattuun Hesekielin kirjan. Ja Googlen kuvahausta löytyi hänestä tehtyjä kuviakin paljon, ja jännä sattuma oli että kuvissa hänellä on aina yllään juuri sellainen oranssi vaate kuin minäkin näin.
(Sikstuksen kappelissa oleva Hesekieliä esittävä maalaus alla)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti