tiistai 25. syyskuuta 2012

Täydellinen rauha



Haluan tulla jakamaan kokemuksen lähihoidosta, jonka kurssikaverini minulle tänään teki.

Hoito oli todella voimallinen, ja alusta loppun minulle eri tavoin haluttiin viestittää rauhaa ja levollisuutta. Näin hoitaja asiat näki ja otti vastaan, ja näin minä myös itse tunsin.

Sain upean kokemuksen siitä, mitä on se täydellinen rauha ja luottamus Universumiin ja kaikkeen. Yritän nyt välttää ylisanoja, mutta toisaalta kokemuksen kertominen ilman niitä olisi vaikeaa.

Minullahan on ollut nyt paljon maallisia murheita, lähinnä runsauteen liittyviä. Vaikka olenkin mielestäni melko hyvin onnistunut vain luottamaan Universumin tukeen ja kohdalleni osuvaan runsauden virtaan, niin välillä se huolikin sieltä vain väkisinkin on tahtonut astua näyttämölle. Nyt tässä hoidossa koin täydellisen rauhan. Näin ympärilläni ikäänkuin tasaista valkoista harmoniaa ja siellä jossain kaukana ympärilläni näkyi pienet harmahtavat möykyt. Ne möykyt olivat niitä minun raha- ja muita huoliani. Tiesin, etät ne ovat siellä, mutta ne eivät haitanneet minua yhtään, ei sitten niin yhtään. Tunsin vain aivan täydellistä rauhaa, levollisuutta ja luottamusta kaikkeen. Tiesin, että minusta pidetään huolta aivan täydellisesti, joka tavalla, joka hetkellä, joka paikassa. Mikään asia ei olisi voinut minua murehdituttaa, koska mitään murehdittavaa ei ollut. Olin täydellisesti turvassa aivan kaikelta, ei ollut pienintäkään syytä kantaa huolta yhtään mistään. Täydellinen rauha.

Tunne oli aivan ihana. Samaan aikaan kun olin tässä tilassa, hoitaja kertoi minulle ensimmäistä kertaa hoidon aikana, että minulle halutaan hyvin selvästi nyt viestittää rauhaa ja levollisuutta. Tämä tuli esiin monta kertaa hoidon aikana ja minä itse halusin palata monta kertaa hoidon aikana tuohon tunteeseen ja tilaan, koska se oli niin ihana. Sen kun saisi valjastettua arkipäivään, pysyvästi!! Nyt ainakin tiedän, mitä tavoitellaan.
Parasta tässä hoidossa olikin se, että itse tunsin tuon täydellisen rauhan ja luottamuksen, ja se oli sama asia mitä minulle tahdottiin tuoda hyvin voimakkaasti. Minulla ei ole siis yhtään syytä olla muuta kuin täydellisessä rauhassa.

Minulle haluttiin näyttää myös simpukkaa, joka oli vähän raollaan. Simpukan sisältä näkyi sen helmiäisenä hohtava sisäkuori ja upea helmi. Sain viestiä, että tämä simpukka on minulle ja se avautuu minulle nyt hiljalleen. Tuo viesti osui ja upposi minuun ihan täydellisesti, koska juuri siltä minustakin tuntuu. Aavistan jo vähän, mitä on tulossa, ihmismieli vielä jaksaa epäilläkin välillä. Sydän kuitenkin tietää, tietää simpukan ja tietää hyvän. Ilon, Rakkauden, Menestyksen.

Kiitos kiitos kiitos Taivaiset Auttajat ja ihana hoitaja E.

1 kommentti: