Uhriudesta luopuminen

Ne, ketkä tuntevat minut ihan oikeasta elämästä, tietävät millainen vaikea tilanne minulla on ollut jo pari vuotta erään lähiympäristössä vaikuttavan ihmisen kanssa. Menemättä sen tarkemmin yksityiskohtiin totean, että sontaa on tullut niskaan monella tapaa ja olen ollut melkoisessa ristitulessa ja pyörityksessä tämän tiimoilta, ja siihen on sotkettu myös paljon muita ihmisiä minun läheltäni. Itse olen nähnyt tilanteen niin, että olen ollut tekemisissä narsistin kanssa ja juuri siksi olen ollut niin voimatonkin tämän asian kanssa. Asiat johtivat lopulta siihen, että keväällä tein rikosilmoituksen tästä ihmisestä, kunniaani oli loukattu tarpeeksi monta kertaa. Eilen soittelin poliisilaitokselle tämän asian perään, asia ei ole lähtenyt vielä menemään eteenpäin ja kyselin vähän, mikä tässä maksaa. Keskustelin pitkäänkin puhelimessa poliisin kanssa ja minulle kovasti ehdoteltiin, että lähtisin sovitteluun tämän asian kanssa. Mietittyäni asiaa totesin, että sovittelu ei sovi tilanteeseen, jossa asioidaan narsistin kanssa ja sitä sovittelua on yritetty keskenämme aiemminkin. Mietin, lähteäkö asiaa ajamaan sitten perinteisestikään ja siitä aukeni itselle jälleen uusia näkökulmia.

Tärkeää olisi pyrkiä eroon uhriasenteesta, kaikella tavalla. Olemme milloin olosuhteiden uhreja, työtilanteen uhreja, perhetilanteen uhreja, rahatilanteen uhreja.. Kun olemme uhreja, emme ole omassa todellisessa voimassamme. Itse mietin sitä, että olen pitänyt itseäni jo pitkään tämän ihmisen likaisen toiminnan uhrina, olen katsellut koko tilannetta siitä vinkkelistä käsin. Nyt haluan ulos siitä asenteesta. En ole hänen uhrinsa, en todellakaan. En anna hänelle sellaista valtaa elämääni, että olisin hänen uhrinsa! Hän voi olla hankala ihminen, mutta hänen ei tarvitse olla sitä minun elämässäni. Minä en enää tarvitse häntä, enkä tätä tilannetta enkä uhriutta mihinkään, se ei palvele minua millään tasolla. Olen voimakkaampi ihminen kuin hän, enkä aio ottaa vastaan enää negatiivista energiaa häneltä. Toivon, että hän eheytyisi ja löytäisi todellisen onnen sisältään, eikä muista ihmisistä varastamalla. Rukoilen Valoa hänen elämäänsä.
Kun en ole hänen uhrinsa, enkä halua kantaa koko tilannetta enää mukanani, tuntuisi oikealta luopua koko poliisijutusta. En tarvitse sitä mihinkään, päästän irti, annan mennä.

Toisaalta tulee mieleeni, että teenkö hänelle karhunpalveluksen. Olen lukenut sitä nyt monesta kirjasta, että jos liikaa pyrimme vaikuttamaan toisten ihmisten haasteisiin elämässä tasoittamalla tietä heille ja pelastamalla heidät kerta toisensa jälkeen, me saatamme samalla viedä heiltä pois jonkin tilanteen, joka heidän sielunsuunnitelmansa ja tämän elämän oppiläksyjen kannalta olisi tärkeä käydä läpi. Siis karhunpalvelus. Mietin, kumpaa linjaa minun on nyt katsottava: Sitä omaani vai ehkä hänen? Mitä jos on tarkoitettu, että hän joutuu nyt kerrankin kasvokkain omien tekemistensä kanssa tällä tavalla, joutuu vastuuseen tekemisistään ja ehkä oppii siitä jotain tärkeää?
Toisaalta en halua liikaa roikkua itse kiinni tässä jutussa ja sen sisältämissä matalissa energioissa. En halua tehdä sitä karhunpalvelusta itselleni.

Miten saisin tähän vastauksen? Kysynkö enkeleiltä johdatusta? Taidan kysyä.