Elämän suuria ihmeitä!

Oooohh.... Mulle on tapahtunut vaikka ja mitä viime päivinä ja en tiedä mistä aloittaisin. On tapahtunut vähän kurjia asioita mutta niiden rinnalla kasapäin pieniä ihmeitä, aivan upeita asioita, pilkahduksia valon maailmoista. Noihin kurjiin juttuihin en voi mennä kovin tarkasti täällä, koska ne koskevat taas toista ihmistä. Mutta yritän löytää jonkinlaisen hyvä tarinan kerrottavaksi teille, toivon että joku ehkä saa tästä jotakin itselleen.


Kuulin tuossa viikonloppuna, että selkäni takana oli eräs läheinen ihminen hiukan puinut tätä minun elämänkatsomustani, ei oikein hyvällä ja sitä kunnioittavalla tavalla ja kaiken lisäksi kaikkia minun sanojani oli tulkittu hyvin pahasti metsään. Lähinnä oltiin hyvin huolissaan lapsistani, jotka ovat saaneet pahoja vaikutteita elämänkatsomuksestani (ovat ahdistuneita) ja jotka saattaisivat jopa olla vaarassa mun seurassani. Tämä taas johtui siitä, että tämä ihminen on tulkinnut minun suhtautuvan niin kepeästi kuolemaan ja ehkä antavan kaiken sitten niin taivaan käsiin, että on sitten epäilty etten vahtisi lapsiani riittävästi tai ehkä pahimmassa tapauksessa jopa saattaisin jouduttaa omien lasteni kuolemaa omin toimin. En jaksa uskoa, että tämä ihminen edes itse oikeasti uskoo tuohon juttuun, mutta se että joku heittää toistuvasti tuollaisia vihjauksia edes ilmaan, niin se menee minulla jo jonkun rajan yli. Tämän takia otin sitten yhteyttä tähän ihmiseen ja ystävällisesti sanoin, että hän on kyllä nyt ymmärtänyt mut aivan väärin ja huolehtii ihan turhasta. Sain häneltä tosi tympeän oloisen vastauksen, jossa hän lähinnä halusi tuoda esiin sen, että hänellä on kyllä oikeus mielipiteeseensä. Ajattelin sitten, että jospa voisimme keskustella kasvotusten, voisin selittää asiat hänelle ehkä paremmin. Niinpä menimme hänen luokseen ja yritin puhua hänelle. Hän oli heti hyvin kiihtynyt, ei oikein halunnut kuunnella minua, ainakaan kunnolla ja hänellä kaikesta huolimatta tuntui olevan vahva mielipide siitä, että olen todellsiuudentajuni lopullisesti menettänyt hihhuli. Hän oli sitä mieltä, että minä tuomitsen toiset, enkä suostu yhtään myöntämään että olen väärässä. Hän sanoi huomanneensa, että kun kirjoitan näistä asioista Facebookissa, ei kaverini juurikaan kommentoi, ja sen pitäisi kuulemma kertoa minulle kuka on väärässä ja kuka oikeassa. Hän myös sanoi minulle, että jos joku lapsistani kuolisi ja poliisit alkaisivat tutkia kirjoituksiani, niin enkö ymmärrä että minä olisin vaikeuksissa sen jälkeen. Ilmeisesti minua saatettaisiin siis epäillä lapseni surmaamisesta. Minulle alkoivat siinä pikkuhiljaa nämä surmaamis-vihjaukset riittämään, kun kaiken lisäksi hän antoi minun kuulla mielipiteensä siitä, miten en äitinä ole lapsilleni riittävän hyvä. En ole heidän kanssaan, haluan että muut hoitavat heitä kokoajan, en leiki, en vahdi. Tilanteesta kehittyi hirveä farssi tai olisiko oikeampi sana katastrofi. Kaikki huusivat toistensa päälle, vanhin lapseni itki hysteerisesti, pelkäsi kai. Tajusin sentään tämän ja pyysin monta kertaa muita rauhoittumaan lasten tähden. Pyysin rauhallisesti, että emme tappelisi tästä, että voisimme rauhoittua ja keskustella kuin aikuiset. Kukaan ei kuunnellut mitään vaan jatkoivat riehumistaan, ja toki itselläkin pari kertaa meni sappi sen verran yli maljan, että piti yhtyä kuoroon. Lopulta me vain päätimme lähteä, siinä tilanteessa ei ollut mitään mistä olisi kehittynyt mitään parempaa. Lähdimme kotiin, shokissa ja epäuskoisina.


Huolimatta kaikesta sanotusta ja siitä, että olin aika paljon kuullut kaikennäköisisiä loukkauksia ja saanut osakseni epäreilua kohtelua, päätin vielä kerran yrittää lähestyä tätä ihmistä. Kirjoitin hänelle pitkän viestin, kerroin että keskustelumme meni vähän mönkään ja jospa se menisi paremmin, kun minä saan rauhassa kirjoittaa sanottavani ja hän saa rauhassa lukea. Yritin valottaa hänelle tätä tilannetta vähän enemmän ja ottaa kantaa niihin asioihin, joita oli noussut esiin myrskyisässä keskustelussamme. Sain kyllä vastauksen, mutta siitä en enää tunnistanut ihmistä jonka ennen tunsin. Viesti oli otsikoitu sanalla "Haukkumakirje", en tiedä miksi. Viesti oli lyhyt ja ytimekäs, siinä sanottiin ettei tämä ihminen aio enää koskaan puhua kanssani mistään, mikä liittyy tähän minulle tärkeään asiaan (eikä sen puoleen lukea mitään viestejä siitä). Siinä toivotettiin minulle myös hyvää loppuelämää. Minusta tämä viesti teki sitten hyvin selväksi sen, mitä hän yritti sanoa. Olin tietysti hyvin pettynyt, hyvin surullinen ja hyvin hämilläni siitä, että miksi minusta oli leivottu tällainen pahis. Mielestäni olen hyvä ihminen, tässäkin asiassa ja tässäkin tilanteessa olen ollut hyvä ihminen. Olin valmis unohtamaan oman loukkaantumiseni hänen sanoistaan ja lähestyin häntä hänen sanoistaan huolimatta tässä jo kolme kertaa. Osoitin mielestäni tällä häntä kohtaa aikamoista armoa, mutta mitä sain vastakaikuna? Hirveää tuomitsemista, torjumista, kuullematta jättämistä, jopa ikäänkuin pilkkaa.


Yritin jo viikonloppuna tämän asian tiimellyksessä ottaa yhteyttä "luottoparantajaani" sähköpostilla, mutta myöhemmin kuulin, että hänellä oli ollut kone rikki eikä hän ollut nähnyt sähköpostejaan moneen päivään. Hän oli kuitenkin maanantaina (kun olin pahasti näiden asioiden syövereissä, maahan lyötynä ja erittäin raskaissa energioissa) saanut yläkerrasta pyynnön lähettää minulle hoitoa. Hän kertoi minulle tästä tänään, kun tapasimme. Hän oli kuulemma sitten hoitanut minua maanantaina ja lähettänyt luokseni enkeleitä ja ihmisiä, jotka auttaisivat minua sillä hetkellä (ihmisenkeleitä!) Se oli varsin hauskaa kuulla näin jälkeenpäin, koska maanantai oli minulle tosiaankin ihan huikea päivä. Se kaikkine tapahtumineen nosti minut ylös sieltä pohjalta, suorastaan euforiseen tilaan. Huomasin itse asiassa kyllä itsekin hyvin selvästi sen, että nyt minulle selkeästi lähetetään apua, en voinut olla huomaamatta sitä kun aivan ihania valoa mukanaan kantavia ihmisiä vain tupsahteli kauppaani. Itse kerroinkin tänään tästä ihmeellisestä päivästä luottoparantajalleni ja kerroin huomanneeni pienet ihmeet ja avun, jota minulle tuli. Hän sitten kertoi, että miten hän oli saanut tämän viestin yläkerrasta minuun liittyen. Yksi mikä liittyi tähän saamaani kritiikkiin tältä läheiseltä ihmiseltä oli se, että minä kirjoitan julkisesti näistä "uskon asioista" ja monet ihmiset sitten saattavat kummastella niitä. Hänen mielestään siis minun ei kannattaisi kirjoittaa, vaan minun pitäisi tajuta että millaisen kummajaisen leiman saan itselleni näillä teksteillä. Siksi olikin niin kivaa, että eräs luokseni selvästi lähetetty asiakkaani tuli kauppaan maanantaina ja melkein ensimmäisinä sanoinaan hän toi ilmi, miten upeaksi jutuksi hän oli kokenut tämän minun blogini (jännän "sattuman" kautta me nimittäin tulimme pari viikkoa sitten puhuneeksi näistä henkisistä asioista tämän asiakkaan kanssa ja silloin annoin hänelle blogin osoitteen, koska hän oli kiinnostunut näistä samoista asioista). Hän kertoi, kuinka kylmät väreet vain olivat menneet hänen lävitseen, kun hän oli lukenut blogia. Ja juuri tämä minun piti kuulla, juuri sinä päivänä, kaiken sen murskakritiikin jälkeen. Samaan aikaan kun tämä ihanaa lempeää valoa kantava ihminen oli vielä kaupassani, tuli sisään toinen ihminen. Asiakkaani hänkin. Hän halusi tulla henkilökohtaisesti kertomaan minulle, että hän aikoo osallistua kurssille, jota minä ja ystäväni olemme puuhanneet alkavaksi kotikaupungissamme syksyssä (intuitiivinen parantaja -koulutus). Tämä ihminen oli asiasta aivan täpinöissään ja niin olin minäkin, halasimme ja melkein hihkuimme. Hän sanoi, että on niin onnellinen että joskus "eksyi" minun kauppaani ja tapasi minut! Ja bling, hän toi minulle juuri ne sanat jotka tarvitsin kuulla siinä kaikessa pahassa olossani. Muutenkin kaikki meni niin upeasti tuona päivänä, kaupassa oli hyvä myynti, ihana valoystäväni lähetti minulle niin viisaat sanat, ihanan musiikkikappaleen ja upean rakkautta pursuavan kanavoinnin, että liitelin melkein taivaissa koko päivän. En todella voinut olla huomaamatta, että apua lähetettiin ja olin siitä niin hyvin hyvin kiitollinen.


Seuraavana päivänä eli eilen sitten lähetin sen pitkän kirjeeni tälle läheiselle ihmiselle ja sain se kamalan vastauksen. Olin jälleen siellä aallon pohjassa enkä osannut täysin nousta sieltä omin avuin. Soitin luottoparantajalleni ja hän otti minut tänään aamulla aikaisin vastaan. Olisin tietysti voinut ajatella, että en voi mennä taas, olinhan juuri hänen hoidossaan viime perjantaina, ei minulla ole rahaa. Sitten tajusin, että nyt ei ole aika ajatella mammonaa, vaan itseäni. Ja nyt hoidon jälkeen ymmärrän, että miten tärkeää minun oli mennä sinne, miten raha on tässä vain energiaa joka kiertää. Kun kuljen sitä omaa korkeinta parhainta mahdollista polkuani, raha menettää merkityksensä, silloin universumi tuo sen minulle aina jollain tavalla takaisin. Sain jo nyt niin paljon! Ennen kaikkea sain rauhan sydämeeni. Parasta oli kuulla, että tämä vaikea tilanne läheisen ihmisen kanssa on osa sielunsopimustani. Enkelit ei halua meille mitään pahaa, mutta silloin kun näitä sielunsopimuksia suoritetaan, joskus ne siis ovat oppiläksyn tuomista jollekin muulle kuten nyt, niin silloin ne aiheuttavat pahaa mieltä ja riitaakin. Mutta näin juuri kuului tapahtua ja sen sijaan, että tunnen syyllisyyttä tai mitään huonoa oloa itse, minun pitäisi kuulemma tuulettaa kunnolla ja onnitella itseäni siitä, että olen suorittanut juuri sielunsopimukseni arvosanalla 10+! Tämä oli minun tehtäväni tämän ihmisen elämässä, hänet on nyt sysätty omalla polullaan käymään läpi prosessia, joka on osa hänen kasvuaan. Saattaa mennä pitkäänkin, mutta lopulta hän tulee kiittämään minua. Minä omalla valollani olen ollut hänelle ja hänen peloilleen liikaa ja siksi tämä purkautuu nyt minun kauttani ja minun niskaani. Olen tehnyt työni ja nyt hänen on selvitettävä loput itse. Sanoin, että kunpa voisin auttaa häntä, mutta nyt ei kuulemma ole vielä sen aika. Hänelle itselleen on noussut erilaisia kokemuksia korkeimmista maailmoista, ja hän on niiden kanssa hämmentynyt ja peloissaankin. Hän käsittelee tätä asiaa ja siitä tämä kaikki johtuu. Sain ihan mielettömän vapautuksen itselleni kaiken tämän kautta! Ymmärsin, että ei olekaan kyse minusta eikä minun tarvi ajatella, että minut torjutaan, ja minua ei hyväksytä. Kaikella on tarkoituksensa ja tämä menee nyt ihan käsikirjoituksen mukaan. Olen siitä iloinen, ja helpottunut. En voi kuin toivottaa hänelle hyvää matkaa nyt ja ehkä jossain vaiheessa saattaa hänelle tiettäväksi, että joskus kun hän on siihen valmis, minä olen täällä käsivarret levällään, valmiina ottamaan hänet vastaan. En kanna kaunaa, en ole enää loukkaantunut. Asiat menee juuri niin kuin on meidän korkeimmaksi parhaaksi, ja nyt minun vuoroni on vain odottaa kärsivällisesti, että tämä ihminen kulkee sen polun pätkän, mikä hänen on kuljettava. Hyväksyn sen ihan sataprosenttisesti ja oma mieleni on äärimmäisen kevyt ja hyvä.


Olen saanut paljon siunauksia viime päivinä. En tiedä näettekö te muut sen, mutta minulle on tehty taas niitä pieniä ihmeitä, joita ei voi olla huomaamatta. Tällaista on elää enkelit matkassaan, tarkoitan siis sitä kun ne ovat tietoisesti matkassasi (ovathan he aina joka tapauksessa). Elämään alkaa ilmaantua ihmeitä jotka saavat sinut kuvainnollisesti haukkomaan henkeäsi.


Kerron vielä siitä, että käsitykseni kuolemasta on herättänyt keskustelua lähipiirissä muutenkin. Ihmiset eivät oikein ymmärrä sitä, että miten jonkun kuolema koskaan voisi olla "tarkoituksenmukaista", jotkut ovat siitä jopa närkästyneitä. Ihmiset eivät ehkä osaa erottaa sitä, että ihmistasolla se tuskin koskaan tuntuu kovin tarkoituksenmukaiselta että joku kuolee, mutta sielutasolla se on sitä. Ihmiset eivät ymmärrä sitä, että ihmisenä oleminen ei ole ainut tapa jolla me olemme olemassa, tämä elämä maan päällä tällä kertaa ei ole kaikki mitä on. Me olemme myös ikuinen sielu, joka kasvaa ja kehittyy matkallaan, se kerää maatason kokemuksia ja kaikella mitä sielulle maatasolla milloinkin tapahtuu, on tarkoitus sielun polulla. Poistumme maatasolta kun sieluna tunnemme että meillä ei ole sieluna enää lisää koettavaa tai annettavaa sen kertaisella matkallamme maan päällä. Tapahtuupa se poistuminen sitten missä iässä tahansa tai millä tahansa tavalla, niin sillä on aina oma korkeampi tarkoituksena sielun tasolla. Sitten ihmiset närkästyvät minulle, koska eivät ymmärrä tätä eroa. Ihmiset eivät ymmärrä että miten vaikka 2-vuotiaan lapsen tehtävä olisi jo täytetty, he todella vetävät herneen nenäänsä sellaisesta väitteestä, koska näkevät sen 2-vuotiaan vain ihmisenä, jonka matkan "pitäisi" kestää pidempään tullakseen täytetyksi tarkoituksessaan ihmisenä. Hänen tehtävänsä sieluna saattaa tulla täytetyksi jo 2-vuotiaana ja silloin sen ikäisen lapsen kuolemalla on oma korkeampi tarkoituksena, vaikkakin se maatasolla jättää paljon surua ja murhetta jälkeensä. Ymmärtääkö kukaan, mitä yritän sanoa??  Nyt minulle esitettiin sitten sellaisia kysymyksiä kuten että onko minusta siis ihan ok, että joku Anders Breivik ampui kasan nuoria Norjassa? Tässä mennään ehkä liian pitkälle näiden kysymysten kanssa. Minun on helpompi olla melko varma siitä, että esimerkiksi Thaimaan tsunamissa kuolleet ihmiset olivat juuri siellä, missä heidän pitikin sillä hetkellä olla. Vaikka ihmisten kuolema siellä jätti paljon surua ja tuskaa ja orpoja lapsia maan päälle, niin näin sen kuitenkin kuului mennä. Nämä suru ja murhe ovat ihmistason kokemuksia, ja sielun tason asiat ovat ihan erikseen. Ei kukaan perheen äiti esimerkiksi päätä sitä tietoisesti, että nyt minun on kyllä aika poistua maan päältä huolimatta siitä, että jätän kolme lasta jälkeeni. Sielun tason päätökset eivät ole sama asia, mitä me ihmistasolla ymmärrämme, se ei ole ikäänkuin sitä meidän ihmistietoisuuttamme. Ja silloin kun mennään Norjan tragediaan, niin huolimatta selkeästi uskostani näiden asioiden suhteen minunkin on nostettava kädet pystyyn ja sanottava, että minä en tiedä. Ja vaikka olisinkin sitä mieltä, että kaikki sielläkin paikalla olleet toteuttivat omaa tarkoitustaan, niin en silti ihmisenä  voi sanoa, että se on ok. Kirjoitin aiemmin siitä, että koska meille on annettu vapaa tahto, me joskus käytämme sitä toteuttamaan asioita jotka ovat pahoja ja kaukana tarkoituksenmukaisesta, ja jos sellaisten tekojen seurauksena kuolee kasapäin nuoria Norjassa, niin minä en osaa sanoa enää, että onko siinä kyse sielun valinnasta vai pelkästään pahuuden seurauksena tapahtuneesta kuolemasta sieluille, jotka eivät niin olleet suunnitelleet. Tämä menee sen verran korkean tason asioiksi, että minun pitäisi leikkiä Jumalaa antaakseni tähän jonkun vastauksen tai näkemyksen. Minusta on parempi myöntää, että vaikka minulla olisi syvempi näkemys kaikesta ja käsitys meidän korkeammasta parhaastamme, niin kaikkea minäkään en tiedä eikä minulla ole vastausta kaikkeen. Enkä halua nyt kuulla sitäkään, että jos kerran ihmiset vain toteuttavat maan päällä sielunsa suunnitelmaa, niin oliko esimerkiksi Anders Breivikin sielun suunnitelmaa ampua ne nuoret Norjassa? Minä en todella osaa sanoa. Kuten aiemmin kirjoitin, meille ihmistasolle tulleille annettiin myös sellainen asia kuin vapaa tahto (ilman sitä emme voisi kokea maan päällä niitä asioita joita meidän on tarkoitus kokea). Omantunnon ja intuition kuunteleminen on oman korkeamman itsensä, sen sielun tason kuuntelemista, mutta läheskään kaikki ihmiset eivät välitä tuon taivaallista sielunsa puheesta ja ohjauksesta, ja silloin tehdään paljon asioita joita ei voi nähdä kovinkaan hyvinä ja tarkoituksenmukaisina. Tämä on siis iso kudelma, jossa pienen ihmisen pää menee helposti pyörälle, enkä tiedä onko tarkoituskaan minun ymmärtää joka ikistä pientä Jumalan luomaa nyanssia. Kapeakatseiset ihmiset voivat lyödä minut lokeroon ja nähdä minut ihmisenä, joka sitten aina ajattelee näin ja näin, "kaikella on tarkoituksella". Itse sanoisin kuitenkin, että vaikka katson omaavani tavallista korkeamman käsityksen elämästä ja kuolemasta, on silti paljon asioita ja tapahtumia maan päällä, jotka minunkin on vain epätietoisuudessani jätettävä korkeampiin käsiin.
(Jos ja kun tällaisia Norjan tragedian ja Thaimaan tsunamin kaltaisia asioita tapahtuu, niin me voimme omalta osaltaan auttaa ihmisiä sillä tavalla, että lähetämme paljon valoa, rakkautta ja enkeleitä niiden ihmisten luo, joita murhe koskettaa.)


Tämä omassa elämässä juuri tapahtumut konflikti on hyvä pienen tason esimerkki siitä, miten asioilla on usein korkeampi tarkoitus, vaikka lopputulokseen pääseminen aiheuttaa ihmistasolla hurjasti pahaa mieltä, riitaa ja surua.


Tämän kaiken kirjoitti ja kertoi teille itsestään hyvin onnellinen ja jälleen oman voimansa ja tarkoituksensa löytänyt J, joka muuten aloittaa syksyllä oman matkansa "luottoparantajaksi" koulutuksessa, josta valmistun intuitiiviseksi parantajaksi. Jippii!!!