Hoivaa ja huolenpitoa

Koin tänään ihanan hetken pikkuisen kuopustyttöni kanssa. Hän täyttää tulevana syksynä 2 vuotta, joten hän on aika pieni vielä, ei puhukaan vielä. Hänellä on ollut tänään vähän kurja päivä. Hän on jo kolmatta päivää pienessä kuumeessa, ilmeisesti hampaita tekee. Olo on vähän väsähtynyt ja kärttyisä tämän takia, kovasti kaikki itkettää ja syliä tarvitaan tavallista enemmän. Meillä oli tänään vieraita, veljeni perhe. Mieheni hauskuutti lapsia tekemällä heidän kanssaan hissileikkiä. Lapset nostivat kädet ylös pään päälle ja mies nosti heidät käsistä ilmaan, hissillä ylös, ja sitten alas. Kuopus liittyi jonoon, odotti vuoroaan kädet pään päällä. Hissireissu oli siitä ikävä, että hänen kätensä venähti jotenkin siinä. Hän alkoi vähän itkeä ja selvästi aristeli kättään, ja kun tilannetta vähän seurailtiin niin selvältä se näytti. Toista kättä sai liikuttaa, mutta kipeän käden liikauttaminen nosti aina itkun ilmoille. Laitoin hänen käteensä pienen kolmiokantoliinan, joka helpotti selvästi hänen oloaan.

Alkuillasta hän makasi meidän vanhempien sängyllä hiukan surkeana, käsi kantoliinassa ja pienessä kuumeessa. Silittelin ja höpöttelin hänen kanssaan ja katselin samalla hänen käsiään ja jalkojaan, jotka oli ihan likaiset. Mietin, ettei taida suihkureissu onnistua nyt tänään. Päätinkin antaa hänelle sitten hiukan extrahoivaa ja hain pienen pesuvadin ja tein siihen lämmintä saippuavettä. Toin vadin sänkyyn ja pesin hänen pienet jalkansa ja terveen kätensä, rauhallisesti yksi kerrallaan. Kaadoin muovisesta Muumi-teepannusta lämmintä huuhteluvettä aina pesun jälkeen, sitten kuivasin huolellisesti. Kaikki tämä tehtiin hitaasti ja rauhassa, ja näin miten tyttö nautti kaikesta. Pesun jälkeen otin rasvaa ja rasvasin hellästi hänen jalkansa ja terveen kätensä, hieroin ja paijasin pitkään. Tämän jälkeen tyttö näytti, että toinen, kipeä käsi on pesemättä ja rasvaamatta ja kun kysyin, että haluaako hän että pesen senkin, hän sanoi tuttinsa takaa että "joo". Niinpä hain uudelleen pesuvadin, poistin kantoliinan ja hän urheasti nosti kätensä vatiin. Pesin käden, huuhtelin ja kuivasin. Tässä vaiheessa hän alkoi taas uudelleen aristella kättään, ja niin laitoin vaaleanpunaisen Muumi-kantoliinan takaisin käteen. Tyttö oli taas puhdas ja tyytyväinen.

Jäin miettimään, miten tällaiset kiireettömät, rauhalliset hoivan ja hellyyden hetket tahtoo puuttua nykyihmisten elämästä kokonaan, meidänkin. Aina on kiire, "ei nyt ehdi." Ja miten ihana hetki se oli, meille molemmille! Itsekin mietin sitä, miten paljon nautin siitä hoivaamisesta, ja miten voisin tehdä tätä jollekin muullekin. Miten joku vanhus hoitokodissa vaikka nauttisi, kun joku olisi hänen kanssaan kiireettömästi, kuin meillä olisi kaikki maailman aika, ja hiljalleen pesisi hänen jalkansa lämpimällä vedellä, hellästi. Sitten kuivataan ja rasvataan, ja aina vain ei ole kiirettä mihinkään. Miten paljon tällaisesta hetkestä ja hoivasta voi nauttia, ja ehkä juuri siksi että sillä ei ole mitään fokusta. Se ei ole tilattua jalkahoitoa, jossa keskitytään jalkojen ongelmiin. Se vain on. Aikaa, kosketusta, hellyyttä ja hoivaa. Minä välitän sinusta, minä haluan tehdä sinulle tämän.