lauantai 4. elokuuta 2012

Sielunsiskot



On tää elämä kyllä niin hassua välillä! Välillä sitä jää oikein ihmettelemään millaisia ihmisiä mun elämään on virrannut ja edelleen virtaa! Se on kyllä totta, että tämä henkiselle tielle lähteminen on tuonut vipinää näihin kuvioihin, ja "samanhenkisiä" ihmisiä putkahtelee elämääni mitä oudoimmista ja yllättävimmistä yhteyksistä.

Mä olen kauppani kautta tutustunut yhteen naiseen, joka ikänsä puolesta voisi olla äitini. Hän siis kävi kerran kaupassani ja taisi tulla toisenkin kerran ja niinpä me vain jotenkin "sattumalta" eksyimme juttelemaan sellaisista aiheista, että minulle kävi ilmi hänen olevan jotnkin samanhenkinen kuin minä. Nyt tämä nainen on tulossa samaan intuitiivisen parantajan koulutukseen kuin minä ja kerroinkin aikaisemmin siitä, miten hän kävi siitä mulle oikein henkilökohtaisesti ilmoittamassa ja me hihkuimme ja halasimme kaupassa kuin pienet tytöt.
Tänään tämä nainen kävi taas, ihan muuten vaan pistäytyi tervehtimään ja taas me päädyimme hihkumaan ja halaamaan. En osaa selittää sitä, mutta meidän välillä on jotain jännää energiaa! Älkää nyt ymmärtäkö väärin, on jotenkin huonosti sanottu että meidän "välillä". Meidän välillä on jotain korkempaa, jotain hyvin tarkoitettua. Sanotaanko näin, että en olisi ollenkaan yllättynyt, jos saisin tietää että meillä on takanamme yhteisiä menneitä elämiä ja tähän elämään sovittuja keskinäisiä sielunsopimuksia. Sellainen tunnelma meidän tapaamisessa aina on. Energia väreilee ja tunnumme ymmärtävän toisiamme ilman sanoja, ja usein minä päädyn pyyhkimään kyyneliä silmänurkista. Siinä on vain läsnä jotain, jotain sykähdyttävää, jotain suurempaa... jotain suurempaa, jota en vielä osaa selittää. Meidän yhteinen lyhyt tarinamme on mennyt eteenpäin kuin palapeli, pala kerrallaan tulee jostain ja kumpikaan meistä ei varmasti koskaan etukäteen tiedä, että taas on jotain tulossa. Tänäänkin, hän tuli vain tervehtimään ja mihin se lyhyt tapaaminen päättyi (sen lisäksi että hihkuttiin, halattiin ja pyyhittiin kyyneleitä silmänurkista): Yhteistyösuunnitelmiin! Ja mä niin näen sen selvästi, että se ei ollut mikä tahansa sattuma tai lopputulos, vaan se oli niin annettu, niin ennalta suunniteltu.

Yhteistyö, jos lähtee käyntiin, on tarkoitus johtaa siihen että saamme meidän paikkakunnalle luomukaupan lisäksi vielä oikein kunnon hörhökaupankin! Mikäs se semmoinen hörhökauppa on? Tämän blogin lukijat varmaan tykkäisi sellaisesta kaupasta... Kerron, kun on aika!

Sen olen oppinut, että IKINÄ ei voi tietää kenestä ihmisestä tulee sulle itsellesi hyvin merkittävä! Jos ajattelen, miten olen itse tavannut kaikkia elämäni sielunsiskoja, niin enpä olisi arvannut! Jos ajattelen tällaisia "tuoreimpia" sielunsiskojani, joita en ole tuntenut kuin vuoden päivät korkeintaan, niin on jännittävä ajatella miten meidätkin on varmaan jotenkin tuotu yhteen suuremman merkityksen takia. Tunnen, että sillä yhteentuomisella on ollut tietenkin henkilökohtaisella tasolla paljonkin merkitystä, mutta uskon että sillä on myös laajempi merkitys. Uskon, että kyse on myös hyvin paljon siitä, mitä me saamme aikaan kun yhdistämme kaiken Valomme, millainen merkitys sillä on suurelle määrälle ihmisiä ympärillämme.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti