Lokaa peilissä

Viime päivinä ei oikein ole ollut hohdokasta. Tai, on ollut niitäkin hetkiä! Mutta pääteemana tuntuu nyt olevan, että heitetään kaikki oma tunneroska tehokkaasti naamalle ja kituutetaan siinä. Phuuh.

Mulla on elämässä sellainen tilanne, että mun pitäisi sanoa yhdelle ihmiselle, että "nyt tämä peli ei vetele". Näin yksinkertaista... tai sitten ei. Mitä pidemmälle tämä tilanne menee, sitä tukalammaksi mun oloni käy ja sitä selvemmin mulle kirkastuu, että tämä tilanne on erittäin tarkoitettu, erittäin tilattu, oikea oppiläksyjen megatunti. Kyse on jatkuvasta tilanteesta, mihin ei sen takia voi suhtauta tyyliin "oli ja meni, antaa olla".
Olen paininut tämän tilanteen kanssa nyt jo pitempään ja viikon ihan kunnolla. Se on mun mielessä päivittäin ja paine on valtava, ja mun täytyy myöntää olevani itsekin aika yllättynyt siitä, miten vaikeaa se mulle on. Mulla on kokoajan sellainen olo, että haluaisin mennä sieltä mistä aita on matalin ja jotenkin sillä tavalla kiertää tän tilanteen. Jotenkin päästä kohtaamasta sitä, että mun olisi sanottava toiselle ihmiselle kritiikkiä. Mun omatunto soimaa mua, olen hiukan pettynyt siihen että olen näin surkea! Mä taidan sisälläni todella tietää, että mun vain pitäisi nyt selvittää tämä tilanne, mun pitäisi vain kohdata se, tehdä se. Muuta tietä ei oikeasti ole. Voin toki valita nyt kiertotien, mutta ei aikaakaan kun sama homma on uudestaan mun edessäni jonkun toisen ihmisen muodossa.

Mikä siinä sitten niin pelottaa?? En tiedä!! Oikeasti, se on ihan ristiriitaistakin! On tilanteita elämässä, joissa en suostu olemaan kynnysmattona ollenkaan ja puolustan itseäni hyvin radikaalisti ja pelotta. Useimmiten olen se ihminen, joka ei hyväksy nähdä epäreilua käytöstä ja puutun siihen äänekkäästi. Ja sitten tässä samassa ihmisessä asuu yltiökiltti nössykkä, joka ei uskalla sanoa toisille ihmisille kritiikkiä edes silloin, kun se todella olisi paikallaan. Missä vika?? En tiedä!! Mua pelottaa ihan kauheasti. Mua ensinnäkin inhottaa tuntea se toisen "tuska" ja häpeä, mikä hänellä nousee kun hän oivaltaa, että minä en olekaan tyytyväinen. Mä olen AINA kantanut liikaa toisten ihmisten tunteita ja tuskaa, helppoa se ei ole ollut.. Mua myöskin kai pelottaa se, että sitten musta ei tykätä, kun joudun sanomaan poikkipuolisia asioita. En olekaan enää se kiva tyyppi. Ja lopulta kai on kyse siitä, kuka siellä vastapuolella seisoo. Millainen voima sillä ihmisellä on ja miten se minua kutistaa. On ihmisiä, joiden edessä mun on hyvin vaikea olla oma itseni koko mitassaan, jos ymmärrätte mitä tarkoitan. Ja sitten on ihmisiä, joiden kanssa mulla ei ole tuota ongelmaa ollenkaan.

Äh. Olen nostanut varmaan sata enkelikorttia iltojeni ratoksi tätä asiaa tuskaillessani. En ole edistynyt piirun vertaa koko jutun kanssa ja sekös mua riepoo. Tämä on sellainen asia, joka on itseäni vastassa päivittäin ja se vain pitäisi hoitaa. Olen kyllästynyt olemaan tällainen. Itseäkin oikein inhottaa, että miksi toimin näin ja olen näin surkea? Missä se oma voima nyt on?!
Ärsyttää katsoa peilistä suoraan omaa heikkouttaan silmiin. Se todella ärsyttää. Olen natkuttanut joillekin läheisille tämän ihmisen toiminnasta ja yrittänyt upottaa omat tunteeni siihen "draamaan" ja toisen arvosteluun. Mutta mitä hittoa, se ei toimikaan enää!? Ennen se toimi loistavasti, mutta ei enää. Liian voimakkaasti sieltä taustalta vaan joku heiluttelee sitä peiliä koko ajan ja huutaa mun korvaan, että "kuulepas, kun tässä on kyse vain sinusta itsestäsi ja se on se asia, mikä sua tässä ärsyttää eniten." Niinpä! Quilty as charged!

Päättääkseni tämän tekstin johonkin vähän positiivisempaan kuin tähän tuskailuuni, kerron miten hauska päivä meillä eilen oli täällä töissä. Eilen oli taas yksi sellainen hetki täällä meidän yrityksessä (joka on siis kolmen yrittäjän yhteinen liiketila, itse kutsumme tätä Hyvinvointikeskukseksi), että sen oikein tunsi kuinka olimme Universumin myötätuulessa. Tämä tunne on etenkin tämän yritykseni saralla tullut tutuksi jo monta kertaa! Ihan ex tempore ja ikäänkuin hauskan "sattuman" kautta meille halusi tulla sanomalehden toimittaja tekemään juttua meistä. Alunperin hänen ei ollut siis tarkoitus tehdä juttua meistä, mutta siinä vaan hassusti kävi niin (näitä järjestelyjä taas..) Ja niin se toimittaja tuli ja siitä tuli varsin kiva juttu (uskoakseni, lehti ei ole vielä ilmestynyt). Toimittaja oli innoissaan meidän jutusta ja hän paljastui ihan samanlaiseksi "hörhöksi" kuin mitä täälläkin ollaan. Halusimme tällä kertaa tuoda vähän esiin sitä, että tavoitteenamme on luotsata toimintaa yhä enemmän siihen henkisempään suuntaan ja toimittaja oli aivan innoissaan kaikesta ja vannotti meitä ilmoittamaan hänelle, jos ja kun meillä sellaisia tilasuuksia järjestetään. Ylipäätään tuli todella hyvä olo siitä, että meille näin pyytämättä tarjottiin tilaisuus kertoa suuremmalle yleisölle, että mitkä on meidän visiot ja millainen paikka me oikeasti ollaan ja halutaan olla. Henkinen koti, sellaistakin sanaa toimittaja käytti. Että häneltä puuttuu tästä kaupungista sellainen henkinen koti, ja minä ajattelin että juuri sellainen henkinen koti me tahdottaisiin olla! Minulla on tässä tämä luomukauppa, mutta haluan tuoda sen tarjontaan myös näitä henkisen tien kulkemisen asioita. Olen nämä asiat visioinut tarkoituksella ja vahvasti, lähettänyt ikäänkuin Universumille tilauksen siitä, että "tähän suuntaan, kiitos". Ja kerroinkin taannoin, miten olimme laittamassa erään samanhenkisen asiakkaani kanssa hynttyyt yhteen tämän asian tiimoilta. Ja nyt onkin tilanne sellainen, että tuo ensimmäinen askel tuohon suuntaan ollaan jo ottamassa: Tuolla jossain on matkalla tilaukseni hoitavista kivistä sekä toisaalla tilaus Sari McGlinnin kirjoittamasta Pienestä kivikirjasta. Näitä molempia tulee nyt minulle siis myyntiin ja olen siitä innoissani. Kivienergiaa!! Tilasin 19 eri kiveä litteänä taskukivenä ja niitä tulee yhteensä pari sataa. Ja tästä se valikoima sitten kasvaa ja sen vain taivas tietää, mihin tämä kaikki aikanaan sitten vielä johtaa (on nimittäin sellainen intuitio mulla, että todellakin johtaa vaikka ja mihin! Minä vain odotan ja asioita tapahtuu!) Lisäksi mulla on jälleenmyyntisoppari Taivaankaari Kustannuksen kanssa, heiltähän tulee kaikki Diana Cooperin kirjat, muunmuassa. Olen odottanut sopivaa hetkeä (taloudellisestikin) tilata näitä kirjoja myyntiin ja luulen tuon hetken olevan lähellä. Sillä välin visioimme erilaisia ryhmiä ja kokoontumisia tänne meidän tiloihin ja se on sitä, mitä haluan viedä eteenpäin. Tiettävästi ainakin yksi meedio on tulossa pitämään jotain ryhmäistuntoa, huomenna alkaa Intuitiivinen parantaja -kurssi, jonka tiimoilta kokoonnumme täällä montakin kertaa. Enkeli-iltoja olisi myös mukava saada, Kirsi Rannollekin lähetin jo pyynnön saapua mutta en saanut vastausta. Kai silläkin lienee tarkoituksensa? Ehkä joku muu sitten? Mutta kuitenkin, kaiken tämän luomukauppailun rinnalla tahdon tuoda tarjolle näitä asioita ja suureksi onnekseni minulla on tässä samanhenkinen ja yhtä innostunut yrittäjäkollega, joka on tässä aisaparina. Yhdessä olemme saaneet jo aikaiseksi kaiken tämän, ja mitä vielä?! Musta sekin on hauska tarina, miten se saatiin tuo Intuitiivinen parantaja -kurssi tänne. Niitä kursseja pidetään kyllä muualla pääkaupunkiseudulla, mutta ei täällä. Niinpä me saimme vision, että halutaan se nimenomaan tänne ja meidän tiloihin ja nimenomaan kouluttajaksi meidän molempien yhteinen luottoparantaja. Ja kun ensin olimme saanet asiat sovittua tämän kouluttajan kanssa, aikataulut täsmäämään ja niin edelleen, meillä oli enää edessä vaatimaton haaste saada kurssille muitakin osallistujia, jotta se ylipäätään alkaisi koko kurssi. Kyllä kieltämättä vähän pelotti, se oli taas se tuttu tunnu kuin katsoisi "tyhjyyteen", mistä löytäisimme meidän lisäksemme 6 ihmistä, jotka olisi valmiit lähtemään tuollaiselle kurssille, joka kaiken lisäksi maksaakin jonkin verran. Silti oli se luotto olemassa, tulijat kyllä järjestyy jos niin on tarkoitettu. Ja niinpä niitä sitten alkoi tupsahdella sieltä ja täältä. Ja voitteko kuvitella, nyt meidän kurssilla on jo 13 osallistujaa ja lisääkin oli tulijoita, mutta nyt täytyy jo rajoittaa, kun ei mahdu! Aika homma! Ja huomenna aloitetaan, jännittää! Itse tunnen jotenkin, että "kurssi" olisi ikäänkuin energiatasolla jo alkanut muutama viikko sitten. Näitä on vaikea selittää, mutta jotain vain alkaa tapahtua ja sen osaa yhdistää siihen. Sama juttu, jos varaat itsellesi ajan energiahoitoon, niin hoitohan alkaa jo aina ennen kuin fyysisesti menet sinne hoitoon. Varmaan sama juttu tän kurssin kanssa, sisäisiä juttuja on jo alkanut tapahtua.

Että jos on vähän tuskailua itseni kanssa, niin onpa paljon hyvääkin!
Jos täällä blogissa seikkailee näkökykyisiä ystäviä, niin saa antaa kuulua vähän korkeamman tason näkemystä siitä, että mikä tää hankala juttu itseni kanssa nyt oikein on? KKK!

PS: Löysin tällaisen peili-kuvan ja musta se oli aika hauska. Kunpa se sisäinen peili joskus toimisi tähänkin suuntaan!!