Hengenvetojen välillä

Hei kaikki!

Jostain syystä on ollut hankalaa kirjoittaa viime aikoina. En osaa oikein selittääkään, miksi. Toki työhön liittyvässä joulukiireessäkin oli tekemistä, mutta monesti mietin blogia ja siellä vallitsevaa hiljaisuutta. Kävin ihanassa 21.12.12 meditaatiossakin, mutta siitäkään ei oikein irronnut mitään sanottavaa. On ollut jotenkin sisäänpäin kipuileva olo enemmän kuin sellainen ulospursuava "kuulkaa kaikki!"-fiilis. Tuossa voimakkaiden päivien 121212 ja 211212 välissä olin jotenkin aika "down low" ja pettynyt siihen, millaiset fiilikset mulla oli. Olin kai odottanut, että kaikki vain paranisi ja valaistuisi vuoden loppua kohden, olisi huippuenergioita ja mahtavaa aikaa. Sitten olinkin ärsyyntynyt ja todella tahmeissa 3D-asioissa rämpivä. Odotin, että lentäisin kovaa ja korkealla ja se olikin jotain ihan muuta. Kai se kaikki arkinen tahmeus ja ärsytys oli jotain kipuilua ja irtipäästämistä, ja utelias mieleni halusi tietysti tietää, että mistä tämä nyt johtuu, miksi minusta tuntuu tältä? Mun olisi helpompi olla, jos aina olisi selitys joka asiaan olemassa heti ja selkokielisenä.

No, paljon ja kauan odotettu 211212-päivä tuli ja meni. Sitä on mielenkiintoista miettiä, miten suurta pelkoa ja ahdistusta tunsin tuota päivää kohtaan vielä vuoden 2011 puolella. Tämä liittyy paljon siihen, millainen olin ennen heräämistäni (elämäni ennen ja jälkeen heräämisen, kaksi hyvin eri asiaa tavallaan). Entinen Johanna pelkäsi kuolemaa, pelkäsi maailmanloppua, pelkäsi tuntematonta. Kun heräsin kesän alussa 2011, kului ensimmäiset kuukaudet ahmien kanavointeja, jotka käsittelivät vuoden 2012 loppua ja aikaa sen jälkeen. Minulla oli suuri tarve kuulla ja tietää, että odotettavissa olikin jotain muuta kuin suuri ajan ja maailman päättyminen. Se todella ahdisti minua suuresti aikanaan. Viimeiseen vuoteen en kuitenkaan ole kantanut tätä pelkoa yhtään enää mukanani, voin sanoa vilpittömästi että en yhtään. En pelännyt tuota maagista päivää, en pelkää enää kuolemaa. En omaani, enkä muiden. Maallista ikävän tunnetta pelkään edelleen ja siinä on syy pelätä myös esim omien lasten tai miehen kuolemaa, mutta muuten se ei minua pelota.

Osallistuin luottoparantajani Eilan meditaatioon 211212 ja se oli hieno kokemus se. Itselleni jäi päällimmäisenä mieleen siitä kosmiset yhteydet, jotka itselleni edelleen tuntuvat jotenkin kotoisilta. (11.11.11 meditaatiossa oli ilmassa tätä samaa, voit lukea kokemukseni siitä täältä.) Tässä meditaatiossa näin, miten olentoja muilta planeetoilta tuli joukkoomme ja he asettuivat meidän piirin sisälle omaksi sisäpiirikseen. He olivat kasvot meihin päin ja sitten tervehdittiin. Jos meillä päin halataan, niin heidän kanssaan lämmin tervehdys tapahtui siten, että otettiin molemmat toisemme olkapäiltä kiinni ja painettiin otsat yhteen hetkeksi. Kerroin tästä meditaation jälkeen muillekin ja oli siellä parilla muullakin vähän samantyyppisiä meditaatio-kokemuksia, että kosmiset yhteydet olivat tosiaan hyvin auki ja se oli myös sitä, mitä oli luvassa tästä eteenpäin yhä enemmän. Yhteydenpito muiden planeettojen olentoihin on jatkossa yhä helpompaa, yhteydet vahvistuvat ja helpottuvat. Itselläni ei vieläkään ole valmista vastausta siihen, miksi minua erityisesti puhuttelevat nuo maan ulkopuoliset, vaikka toki olen monesti eri lähteistä kuullutkin, etät olen itse lähtöisin tuolta muilta planeetoilta, "tähdistä tullut". Se yhtälö, että olen kosmista alkuperää ja silti minulla on myös näitä maan päällisiä elämiä, ei ole vielä selvinnyt. Mitä missä milloin, näitä pyörittelen, ja saan varmasti vastauksen joskus.

Joulu tuli myös vietettyä ja nyt tässä hiukan arkeen palaillaan, ennen uuden vuoden juhlintaa. Tällä hetkellä itsellä on hyvin sellainen olo, kuin olisin jossain välitilassa, hiukan pysähtyneessä, kuin hengen vetojen välisessä tyhjässä tilassa. Tiedän, mistä olen tullut, mutta en oikein tiedä mihin olen menossa. Sellainen olo. Kipuilen taas omia, henkilökohtaisia asioitani ja se herättää lähipiirissä vähän hämmennystä ja turhautumista. Toivoisin, että voisin sanoa ja selittää, että missä mennään, mutta en osaa. Itsekin olen hämmentynyt. Nyt on kuitenkin niin, että kaipaan omaa tilaa, kuin ilmaa ympärilleni, kuplan jota ei saa rakkaimmatkaan rikkoa. Minun on saatava nyt olla vain yksin omissa nahoissani, minussa ei ole nyt annettavaa eikä jaettavaa. Jollain lailla haluan nyt eristäytyä, vaikka fyysisesti olenkin läsnä. Osallistun arkeen ja olen perheen kanssa kuten ennenkin, mutta en halua päästää ketään liian lähelle.Tätä on vaikea selittää läheiselleen ja sitä on siten tietysti vaikea myös ymmärtää. Kuulostankin tässä hyvin selkeältä, kuin tietäisin mitä tapahtuu ja missä mennään, mutta oikeasti en tiedä yhtään. Tiedän vain sen tunteen, että juuri nyt en halua pakottaa itseäni mihinkään muuhun kuin miltä minusta tuntuu ja että tämä kaikki tapahtuu nyt jonkun vuoksi, jonkun hyväksi. En tiedä, minkä. Kasvanko, päästänkö irti, jätänkö taakseni jotain vanhaa traumaa? En tiedä, mutta tarvitsen siihen nyt oman tilani ja aikani. Rakkaimmat ovat edelleen rakkaimpiani, siihen ei tule muutosta, mutta heiltä vaaditaan nyt hiukan kärsivällisyyttä. Toivotaan, että tämän nahan luomisen alta paljastuu entistä parempi ja ihanampi minä, ja kaikki tämä oli sen arvoista.

Olen miettinyt itsekseni mennyttä vuotta ja tulevaa. Tämä vuosi 2012 on ollut itselleni aika  hurja, paljon kaikkea. Vauhdissa vauhtia ei oikein itse edes huomaa, mutta jälkeenpäin kun asioita summailee ja katselee, tuntuukin että huh huh. Tänä vuonna myimme talon, jonka olimme vasta itse rakentaneet ja muutimme toiseen kotiin. Tähän vuoteen mahtuu kaksi raskautta. Uuden talon rakennus alkoi, minä perustin luomukaupan, kotiäitiys loppui ja lapset menivät hoitoon, esikoinen aloitti eskarin. Aloitin intuitiivisen parantajan koulutuksen, enkeli-illat alkoivat täällä meidän tiloissa ja tulin yhä enemmän "ulos enkelikaapistani", Jonna-ystävä tuli mun elämään. Mummoni siirtyi ajasta ikuisuuteen, samoin kuin mieheni mummo. Paljon kaikkea.
Ensi vuosi aika lailla viimeistelee niitä asioita, joita tänä vuonna aloitettiin. Talo valmistuu, lapsi syntyy, valmistun intuitiiviseksi parantajaksi, esikoinen menee kouluun. Paljon ihanaa odotettavaa on ensi vuodelle.

Ja ehkä huomaatte, että asiat alkavat muutenkin avautua, tulla valoon. Olen jo paljastanut tässä tekstissä jotain, mitä en ole ennen maininnut. Kerroin tuolla aiemmin oman nimeni ja luottoparantajaakin kutsuin nimellä. Jonna-ystäväkin sai nimen. On aika lopettaa kaapissa piilottelu, ainakin vähä vähältä. Minulla ei ole mitään salattavaa, yritän olla ihan kokonaisena omana itsenäni tässä elämässä. Kaikki tietää, että täydellinen en ole, kuten ei kukaan muukaan, mutta aivan varmasti muutun koko ajan paremmaksi. Tällainen siis minä olen, Johanna. Kiva, kun olet mukana!

PS: Tämän linkin takana on valtavan hyvä juttu siitä, mitä me odotimme päivältä 21.12.12, mitä se lopulta oli ja mitä se ei ollut. Kannattaa lukea!

Sensuuria ja pelkoenergiaa

Ääh.
Tiedättekö, mulle on viime aikoina käynyt tosi paljon sitä, että mun kirjoitukset hävitetään. Varsinkin Facebookissa ja varsinkin, jos olen kirjoittamassa jotain vähänkin paatoksella tai huonolla energialla. Saatan kirjoittaa hartaasti, tiedostaakin, että tämä teksti ei nyt ihan ole Valosta ja Rakkaudesta, mutta "hitto kun harmittaa, pitää päästä sanomaan ja valittamaan". Ja ihan hirveän, hirveän monta kertaa: Phum, ja teksti katoaa ennen kuin saan sen julkaistuksi. Niin on käynyt niin monta kertaa, että se alkaa olemaan jo huvittavaa (ja turhauttavaa). Yksi päivä yritin keskustella ystäväni kanssa Facebookin chatissa, ja kirjoitin oikein tunteella jotain. Sekin katosi, ja teksti oli kyllä juuri sellainen, että ikäänkuin minulle olisi haluttu sanoa, että "pidä se vain omana tietonasi".

Nyt mulla on ollut viikon verran kirjoituksen alla teksti tänne blogiin. Se oli melkein valmis, lopusta puuttui vähäsen. Äsken päätin sen vihdoin kirjoittaa loppuun ja mitä tapahtui: Phum, se katosi. Sitä ei enää ole, ei luonnoksena, ei minään. Joten se siitä. Jotain tässä mulle ilmeisesti koitetaan nyt sanoa tai näyttää. Tekisi mieli kiukutella ja purnata, mutta yritän vain naurahtaa huvittuneena ja ottaa vastaan sen, että tämä oli vissiin tarkoitettu.

Meillä on mennyt viikko tässä tiiviisti vatsataudin tunnelmissa. Minulla olisi paljon vielä traumahoidettavaa tuon aiheen kanssa, pelkään niin kovin vatsatautia, olen pelännyt lapsesta saakka. En kykene muistamaan aikaa, ettenkö olisi pelännyt. Nyt kun tässä on mutusteltu näitä tunnelmia viikko, alan saamaan tarpeekseni. Kun meillä ensimmäinen sairastuu, mun ahdistus kasvaa suuriin mittoihin. Viritän käsidesit, vaihdan vessoista pyyhkeet käsipapereihin, eristän sairasvessan, pyyhin Kloritella vessoja ja ovenkahvoja. Olen lähes hysteerinen, koska pelkään niin paljon taudin leviämistä (kai ennen kaikkea itseeni). Joka päivä menee siinä hermostuneessa odotuksessa: Kuka seuraavaksi, tuntuuko nyt omassa mahassa jotain erilaista, nytkö se iskee. Joka iltaa kohden tämä ahdistus nousee suuriin mittoihin. Ensin sairasti esikoinen, kolmen päivän perästä keskimmäinen. Sitten menikin viisi päivää ja minä ehdin jo suurinpiirtein vetää liput salkoon ja olla super-kiitollinen siitä, että me muut ei sairastuttu ollenkaan. Kunnes viime yönä, sekä mieheni että kuopuksemme aloittivat yhtä aikaa urakan. Mies jo illalla vihjaili, että nyt mahassa tuntuu siltä, ja mullahan meni yöunet. Poltin valoja puolen yötä, luin kirjaa ja kuuntelin miehen sekä kuopuksen jokaista mahan murahdusta aivan paniikissa. Ja siinä vaiheessa mua alkoi todella kypsyttää. Mä en jaksa enää, en tätä mielipuolista pelkäämistä. Mä olen pelännyt kokonaisen viikon, ollut kaiken aikaa ahdistunut ja peloissani. Se syö ihmistä, se kuluttaa, se ei ole mitään sellaista mitä varten me täällä olemme. Emme ole tulleet pelkäämään, mä en halua myöskään enää pelätä. Voisin mantrata: En suostu enää pelkäämään, mutta en pysty siihen. Tiedän, että minulla on jotain suurta käsiteltävänä, jokin asia taustalla jonka takia pelkään niin kovin. Kysyin asiasta jo luottoparantajalta ja hän sanoi, että todennäköisesti minulla on taustalla jokin trauma asiasta, mikä pitäisi hoitaa pois. Joka tapauksessa viime yö oli sellainen kulminaatiopiste, että mulla tuli mitta täyteen. Tajusin, että tämä ei tässä lapsiperheessä varmaan ihan viimeinen vatsatauti ole, aionko kaiken kokea tällä tavoin joka kerta, kun meillä joku oksentaa. Ei enää! Olen pelännyt koko viime viikon ja tulevan viikon pelkään taas, kun odotan taas uudestaan omaa vuoroani. Olen totaalisen väsynyt pelkäämään.

Nyt tietysti pelkään vähän, että miten käy ylihuomisen 121212-meditaation, johon olen osallistumassa luottoparantajan luona. En kai vaan ole silloin sairaana. Tiedän, että on "väärin" pelätä, lähettää pelkoenergiaa koko ajan tuleviin päiviin. Tämä ajatus vain väkisin tulee mieleen, vaikka yritän pyyhkiä sen mielestäni. Tahtoisin niin keskittyä tähän upeaan aikaan, tähän viikkoon 121212-energioissa, ensi viikolla 211212-energioissa, ja minun kaikki energiani menee vain pelkäämiseen ja arjen pyörittämiseen. Saako huokaista? (Ja toivoa, että huolimatta epävaloisasta aiheenvalinnasta, tämä teksti ei sano phum...)

Hiljaisuuden Valo -konsertti

Minulla oli eilen suuri etuoikeus päästä Samuli Edelmannin Hiljaisuuden Valo -konserttiin Helsinkiin, Temppeliaukion kirkkoon. Sen tarjosi minulle ihminen, jonka kanssa meidän piti aikoinaan tehdä aika näyttävät kasvumerkit toistemme runkoihin. Vihamiehistä ystäviksi. Sanoisin, että tähän tarinaan en olisi runsas vuosi sitten vielä itsekään uskonut, mutta ihmeitä tapahtuu kun niitä pyytää. Kauniita, uskomattomiakin ihmeitä.

Olen ollut kova kuluttamaan Samulin virsilevyjä, ne ovat todella aina koskettaneet minua. Ihanaa oli päästä kuulemaan häntä nyt ihan livenä, ja missä ympäristössä!

Se mikä oli ihan ihmeellistä taas huomata, että kun konsertti alkoi, koko kirkkosalin lämpötila laski ihan huimasti! Sitä ei voinut olla huomaamatta. Tuntui kuin olisin istunut kylmäpuhaltimen läheisyydessä, viileät ilmavirrat kulki koko konsertin ajan ympärillä. Enkeleitä oli paikalla iso liuta, todella iso liuta ja he toivat sitä viileää, korkeaa energiaansa sinne. Heidät oli helppo aistia.

Samulin ja bändin takana oli iso joukko enkeleitä, upeita isoja enkeleitä. Jossain vaiheessa konserttia havaitsin, että ne olivat täysillä mukana soitossa ja kaikessa. Ne soittivat, tanssivat ja  lauloivat, oli hieno tunnelma!

Kun Samuli bändeineen taputettiin takaisin lavalle, hän lauloi Ave Marian. Se oli upea hetki, tunsin miten Äiti Marian energia laskeutui tilaan, tunsin hänen olevan voimakkaasti läsnä. Upea, lempeä, rakkaudellinen energia.

Tällä kertaa tuntui erityisen vaikealta olla osa suomalaista jäyhää yleisöä. Minun teki mieli laulaa mukana, tanssia ja heilua, taputtaa ja eläytyä. Oli vaikea vain istua aloillaan, ihan paikoillaan, kun välillä virsiä reviteltiin oikein reippaaseen tahtiin. Melkein kaipasin amerikkalaisten gospel-kuorojen eläväistä Halleluja-meininkiä!

Kiitos tästä ihanasta kokemuksesta kaikille osallisille, taivaisiin ja maan päälle ;)

Johdatusta

"Teillä on monia yhteisiä menneitä elämiä takananne. Edellisessä elämässänne olitte rakastunut aviopari Etelä-Ranskassa, kuolitte onnettomuudessa molemmat. Tähän elämään olette tehneet sopimuksen tavata toisenne hyvinä ystävinä ja toteuttaa yhdessä unelmianne."

Näin on kerrottu minusta ja ystävästäni.
Mietin, kuinka vähän aikaa olemme toisemme vasta tunteneet ja kuinka luontevasti meiltä on lähtenyt käyntiin se, että olemme alkaneet pistää pystyyn yhtä jos toista projektia keskenämme. Ihan tuosta vaan, kuin yhteisestä ideasta ja intohimosta. Paljon on kysymys nimenomaan unelmista. Ammatillisista unelmista, siitä mitä minä tai hän haluaisimme saada aikaan, mitä haluamme tuoda ihmisten ulottuville, mitä haluaisimme tehdä. Intuitiivisen parantajan kurssi omalla paikkakunnallamme oli yksi unelma, mistä puhuttiin. Enkeli-illat täällä meidän tiloissa oli yksi unelma. Enkeliretriitti oli yksi unelma. Ja yksi toisensa jälkeen, ne ovat kaikki toteutuneet! Olemme tosiaan alkaneet tehdä unelmistamme totta, yhdessä. En usko, että olisin ikinä tässä, tekemässä näitä asioita, ilman häntä. Nyt näen, miksi minua puskettiin ja johdatettiin niin kovasti perustamaan tätä luomukauppaa, yhtäkkiä hups vaan sellainen tuotiin minulle ja kohta oltiin jo menossa täyttä vauhtia. Nyt näen. Ei ollut tarkoitus välttämättä, että minun elämäntehtävänäni olisi toimia luomukauppiaana, mutta jokin tärkeä oppi ja kokemus tämä on polkuni kannalta ollut. Tärkeintä tuntuu kuitenkin olevan se, että ilman tätä kauppaa en olisi ehkä koskaan tutustunut tähän ystävääni. Tämä kauppa näissä hänen tiloissaan oli tärkeä juuri meidän molempien takia, tekemämme sopimus keskenämme edellytti, että löydämme toisemme tavalla tai toisella. Kiitos Universumille, joka todella johdatti meidät yhteen!

Viime aikoina olen miettinyt paljon sitä, mikä on kauppani tulevaisuus nyt, kun minua odottaa äitiysloma ensi keväänä. Yrittäjäkollega tässä kerran heitti minulle, että "ei yrittäjät pidä äitiyslomaa, etkö sitä tiedä?" Minulle tämä ei kuitenkaan ole vaihtoehto. Haluan pitää äitisylomaa, enemmänkin kuin sen. Haluan olla lapsen/lasten kanssa kotona ihan kunnolla, puuhailla siinä sivussa ehkä vähän enkeli-iltoja ja intuitiivisia hoitoja, mutta en säännöllistä työtä. Mieskin on esittänyt toiveen useamman kerran siitä, että hän toivoisi mun olevan kotiäitinä, niinkuin aiemminkin.  
Kokopäiväisen työntekijän palkkaaminen kauppaani ei tällä hetkellä näytä olevan minkäänsortin vaihtoehto, käytännön syiden takia se ei vain näyttäisi onnistuvan. Minulla on oikeastaan vaihtoehtoina joko myydä tämä kauppa jollekin muulle innokkaalle tai sitten lopettaa kokonaan. Hirveästi en asiaa hermoile, minulle on edelleen tämä perusluottamus siihen, että asia järjestyy tavalla tai toisella jossain vaiheessa. Kyllä minua johdatetaan tässäkin asiassa niin, että lopputulos on paras mahdollinen minun kannaltani (sitä olen tietysti myös yläkerrasta pyytänyt). Itsellä tässä painaa ehkä muutkin asiat kuin äitiysloma. Nimittäin nyt tämän kauppiaana toimisen aikana olen mennyt polullani paljon eteenpäin ja alan jo tuntea sen syvästi, että minun aikani ja energiani tarvitaan ihan toisaalla. Tietysti siellä perheessäni lasten kanssa, mutta muuten siellä henkisellä puolella. Sain itse asiassa siitä viestiä yläkerrastakin, että kunhan vauva on syntynyt, niin minua oltaisiin ohjaamassa lempeästi enemmän sinne hoitojen pariin, siihen maailmaan. Ja tämän saman kutsun tunnen sydämessäni niin voimakkaana, että itselle se on jo hyvin selvää. Toivon voivani jättää luomukauppani kasvamaan hyviin käsiin, ja itse alan siirtyä pikkuhiljaa siihen suuntaan, mihin minua selkeästi ohjataan. Nyt on vain odotettava ensin, että asiat alkavat järjestyä pikkuhiljaa. On helpompi olla kärsivällinen, kun tietää ja luottaa, että näin käy. Sitä ennen nautitaan joulusesongista, tilauksia joululahjapaketeista alkaa jo hiljalleen tulla. Kohta täällä kääritään luomusuklaita ja jouluteepaketteja ihaniin kääreisiin!

Joulusesonki tuo myös kaivattua piristystä itselleni työpäiviin. Pakko myöntää, että menneet pari kuukautta on olleet minulle todella raskaat. Olen ollut jatkuvasti pahoinvoiva ja superväsynyt. Minulla on ollut ihan oikeasti vaikeuksia hoitaa tämä työni ja itse asiassa olen suoriutunutkin siitä vain joten kuten. Tästä samasta syystä en ole myöskään jaksanut tehdä harjoitushoitoja nyt juuri ollenkaan, vain muutamia ja nekin täysin omalla itselleni sopivalla aikataululla. Tämän oman vointini vuoksi olen joutunut harjoittelemaan rajojen vetoa oman itseni ja jaksamiseni suhteen (ihan terveellistä ja tervetullutta harjoittelua!)

Eilen kävin itse hoidossa, luottoparantajalla, kuinkas muuten.
Vauveliini se siellä taas kävi paikalla ja kertoi, että hän on yrittänyt olla yhteydessä myös minuun itseeni, lähinnä öiseen aikaan jolloin mieleni ei ole tiellä. No, jos unessa olemmekin olleet yhteydessä, niin tietoinen mieli ei siitä muista mitään. Sitten hän sanoi: "Odotas vain kun alan täällä liikuskelemaan, niin saat sinäkin huomata että olen todella olemassa!" Heti mietin, että hänkö se meillä tavaroita tiputteli lastenhuoneessa hoitoa edeltävänä päivänä, kun olin yksin kotona. Hän sanoi myös, että hän on todella vienyt nyt energiaani paljon, mutta hän tarvitsee kaiken tuon energian. Ja näinhän se on.

Nyt lähden töistä kotiin päin, perheen pariin!

Enkeliretriitti

Yhden unelman toteutuminen johtaa uuteen, hiukan suurempaan unelmaan!

Vihdoinkin kaikki on saatu kuntoon ja voin alkaa mainostaa tulevaa enkeliretriittiä!
Jakaisin virallisen mainoksen täällä, mutta koska siellä näkyy kaikki minun nimet ja yhteystiedot, niin en sitä kuitenkaan halua täällä blogissa tehdä.
Joten jos joku nyt tästä retriitistä kiinnostuu tai vaikka haluaa lisätietoja, niin lähestykää kommentti-nappulan alla taikka sähköpostilla tievaloon@hotmail.com.

Enkeliretriitti

pe-su 15.-17.3.13
Villa Mandalassa, Loviisassa

 

 

Vetäjänä ja enkelimaailmoihin opastajana toimii Eila Ekman (kouluttaja, konsultoija, kanavoija, Intuitiivinen parantaja)

Retriitti tarjoaa Sinulle koko viikonlopun kestävää hoitavaa ja eheyttävää enkelienergiaa, jonka äärellä sydän ja mieli todella rauhoittuu. Retriitti auttaa vahvistamaan yhteyttäsi taivaisiin auttajiin ja johdattaa lempeästi uuden ajan henkisyyteen. Opettelemme kuuntelemaan intuitiomme ääntä ja annamme itsemme vapautua taakoista, joita emme enää tarvitse. Viikonloppu tuo mukanaan paljon Iloa, Valoa ja Suuria Tunteita, sekä avaa sinulle polun jota haluat varmasti tutkia enemmänkin.

Aamut aloitamme rauhallisella ja miellyttävällä joogaharjoituksella, joka sopii myös aloittelijoille. Päivän mittaan teemme yhteisen meditaation/rentoutuksen ja kokoonnumme keskustellen ja harjoituksia tehden vahvistamaan yhteyttämme taivaisiin auttajiin.
Lauantai-illalla sauna.
Saapuminen Villa Mandalaan perjantaina klo 17-18, lähtö sunnuntaina klo 14.

Villa Mandala on hyvinvointi- ja retriittikeskus tunnin ajomatkan päässä Helsingistä. Villa Mandala on rakennettu paikaksi, jossa kaikkien aistien on mahdollista levätä.
Villa Mandalassa voimme majoittua 2-4 hengen upeasti sisustettuihin huoneisiin, joista jokaisesta aukeaa oma terassi tai parveke maalaismaisemaan. Saamme myös nauttia gourmetkokin valmistamista kasvisaterioista.

Käy tutustumassa ihanaan Villa Mandalaan: www.villamandala.fi

 

Hinta:

Ennakkovaraajan hinta  360€ vuoden 2012 loppuun saakka,

jonka jälkeen hinta on 380€.

Hinta sisältää:
* Majoitus 2-4 hengen huoneissa

* Täyshoito ruokailuineen (sis. kartanoaamupala, lounas, illallinen)
* Retriitin ohjelma

Varausmaksu 100€ suoritetaan varauksen yhteydessä (maksutiedot saat, kun ilmottaudut). Varausmaksu vähennetään retriitin kokonaishinnasta.
Loppusumma maksetaan 28.2.13 mennessä.
Varausmaksua ei palauteta.

 

Tarvittaessa autamme yhteiskyytien sopimisessa, ilmoitathan ilmottautumisen yhteydessä mikäli sinulla on tarvetta kyydille tai mahdollisuus ottaa joku kyytiisi.

Baby On The Board!

Tämän tekstin kirjoittamisen aloitan nyt syyskuun loppupäivinä, mutta tiedän julkaisevani tämän vasta myöhemmin.

Nyt on pakko ihmetellä nämä asiat tänne bloginkin muistiin, vaikka en heti voikaan tätä julkaista.
Tein tänään raskaustestin. Olen raskaana ja saamme neljännen lapsen ensi kesäkuussa.
Tämä nyt tietysti ei varsinaisesti yllätä ketään. Olihan meillä keväällä juuri keskenmeno ja ehkä sellaisen jälkeen ihmiset tietää, että on vain ajan kysymys kun olen uudestaan raskaana. Ja nyt olen, jihuuuuu!!!!!

Ihmeellistähän tässä on kaikki.
Ensimmäistä kertaa lasta odottaessani mulla on siihen tulevaan lapseen olemassa jokin kontakti. Sielukontakti häneen on ollut jo jonkin aikaa.
Kirjoitin siitä silloin keväällä, juuri pari päivää ennen keskenmenoa, kun olin käynyt hoidossa luottoparantajan luona. Tuossa hoidossahan puhuimme tästä tulevasta lapsesta ja siitä, että hän on hyvin vanha sielu ja ottanut itselleen hyvin suuren elämäntehtävän tulevaan elämäänsä. Lapsen sielu tuli myös paikalle tuohon hoitoon, muistan kuinka parantaja kuvasi sitä ihanaa, iloista lapsen energiaa, mikä tuli hänen kauttaan. Sain kuulla, että olen aivan ihana äiti ja hän on valinnut minut äidikseen aivan syystä.
Sitten tuli keskenmeno, ja mulle suuri hämmennys. Mitä tapahtui?
Olin heti yhteydessä luottoparantajaani ja hän kanavoi minulle, että tämän lapsen sielulle oli tullut pelkoja tulevaan elämäntehtävänsä haasteisiin liittyen ja siksi hän oli ottanut ns. aikalisän. (Tästä olen lukenut sen jälkeen monesta lähteestä, että tämä on yksi yleinen syy keskenmenoihin. Kaikesta valmistatutumisesta huolimatta maan päälle inkarnoitumassa oleva sielu "jänistääkin" ja raskaus keskeytyy.) Minulle kerrottiin, että tämän sielun pelkoja hoidetaan nyt yläkerrassa ja tämä sama sielu tulee lapseksemme myöhemmin. Ja olen siitä päivästä lähtien elänyt luottaen ja tietäen, että näin todella tapahtuu. En ole hermoillut yhtään, tässä asiassa olen luottanut täysin siihen, että kaikki tapahtuu täydellisessä ajoituksessa meidän kaikkien kannalta. Ja niinpä olen vain odottanut.

Kolme viikkoa sitten viime kurssitapaamisellamme eräs kurssilainen kanavoi minulle enkelikortin kuvasta tietoa. Hän kanavoi paljonkin, mutta hän sanoi myös että "täällä pilven reunalla istuu joku lapsi ja odottaa sinua. Onko hän sitten mennyt pois sun luotasi, vai vasta tulossa?" Ajattelin, että "no, molempia." Kirjoitinkin tästä silloin blogiin, että kuvassa oli pelkkää pilvihöttöä taivaalla eikä minun silmä nähnyt siellä mitään lapsen näköistäkään, mutta tämäpä toinen vain näki. Koska hänen oli tarkoitettu antaa tämä viesti mulle. Siinä kohtaa se oli mulle tärkeä muistutus siitä, että siellä se lapsi edelleen on, ja odottaa hänkin sitä täydellistä hetkeä tulla luoksemme. (Tämä tapahtui muuten juuri hedelmöittymisen aikoihin.)

Pari viikkoa sitten, kun oli juuri selvinnyt tämä sielunsisaruus ystäväni/yrittäjäkollegani kanssa, mielessäni alkoi pyöriä yhtäkkiä ajatus, että meidän on pyydettävä tätä ystävääni tulevan lapsemme kummiksi. Se oli hyvin intensiivinen ajatus, ja niinpä lopulta sanoin sen miehellekin. Sanoin vain, että sitten kun meille tulee se neljäs lapsi, niin haluaisin pyytää kummiksi tätä ystävääni. Luulin, että joudun asiaa perustelemaan enemmänkin, mutta mies vain totesi, että "jaahas, selvä". Asia oli siis sillä selvä. Ja hyvin pian tulin puhuneeksi siitä myös tämän ystäväni kanssa ja hän oli aivan haltioissaan. Sanoin, että mulle vaan tuli vahva tunne, että näin sen kuuluu mennä, ja hän peesasi mua aivan täysillä, ymmärsi täysin mitä tarkoitin. Että juuri hänen kuuluu olla minun lapseni kummi. Myöhemmin olen tajunnut senkin, että en minä tässä valinnut kummia lapselleni. Tämä lapsi valitsi kumminsa ihan itse ja ilmoitti siitä minulle. Tämän takia kuin tyhjästä mulle tuli tämä intensiivinen ajatus ja tarve pyytää juuri tätä ihmistä kummiksi. Ja hullulla ajoituksellakin oli merkityksensä. Harvemmin olen kummeja miettinyt siinä vaiheessa, kun en ole raskaanakaan, mutta nytpä piti miettiä. Sillä tämän kumminkin kannalta oli tärkeää, että hän on tietoinen asiasta jo tässä vaiheessa, hänellä on side lapseen jo nyt. Tällä kaikella on todellakin merkityksensä.

Ja sitten, eilen. Tämä sama ystäväni ja lapsen tuleva kummi teki minulle harjoitushoitona lähihoidon. Hoito oli aivan ihana kaiken kaikkiaan, siis t-o-d-e-l-l-a. Sain aivan upeaa kanavointia ja hymyilin leveästi läpi liikutuksen kyynelten. Yhtäkkiä ystäväni alkoi kertoa, että hän näkee vauvan. Sellaisen vauvan, joka istuu jo, ja sillä on päällään vaaleanpunainen ulkopuku ja vaaleanpunainen kypärämyssy. Posket ovat niin pulleat, että myssy melkein kiristää. Vauva istuu paikoillaan ja vilkuttaa vimmatusti molemmilla käsillään. Kuulin ystäväni äänestä, että häntä hymyilytti ja nauratti kovasti tuon vauvan katselu ja hän kertoi, kuinka paljon vauva vilkuttaa ja lähettää viestiä, että "Äiti, täällä ollaan!! Täällä ollaan!" Ja taas se sama ihana lapsen energia tuntui.
Itse ajattelin, että ihanaa. Mulla oli sellainen tunne, että hän tuli mulle sanomaan, että nyt, täällä ollaan. En uskaltanut sanoa tätä ystävälleni, koska jos olisinkin väärässä, tuntisin itseni tyhmäksi (enhän vielä tiennyt olevani raskaana). Toisaalta olin hirveästi ajatellut tulevaa lastamme viime päivinä, koska olin lukenut vanhaa blogiani, jossa kirjoitin muiden lasteni odotuksista, synnytyksistä ja vauva-ajasta. Lisäksi mulla oli ehkä kuukautisetkin myöhässä ja siksi tämä lapsi oli niin paljon ajatuksissani, kaipasin häntä jo. (Nyt yhtäkkiä tajusin, että tuokin oli niin ajoitettua ja järjestettyä, että nyt, juuri nyt, aloin pitkien aikojen jälkeen lukemaan vanhaa blogiani ja aloin tuntea kovasti sitä vauvan kaipuuta. Sopii oikein hyvin suureen kuvaan, minua valmisteltiin henkisesti tähän raskauteen sillä.) Joka tapauksessa, hoidossa ajattelin, että voihan olla, että hän vain tuli muistuttamaan minua siitä, että täällä ollaan edelleen, jaksa äiti odottaa.

Kyllä vaan kuitenkin jokainen palikka tässä tarinassa loksahti taas paikoilleen, kun tänään sitten kyllästyin odottamaan, että alkaako ne kuukautiset vai ei. Menin kotimatkalla apteekkiin ja ostin testin. Myöhemmin illalla palasin vielä töihin siivoamaan, ja kun pissahätä siellä iski, tein testin työpaikan vessassa. Tikkuun piirtyi välittömästi kaksi viivaa ja soitin heti miehelle ja kerroin ihanat uutiset. Sitten otin kännykän kameralla tikusta kuvan ja lähetin sen tekstarina ystävälleni, liitin mukaan tekstin: "Terveisiä kummitädille! Tehän olettekin jo tavanneet!" Kummitäti on nyt yhtä tohkeissaan kaikesta kuin minäkin. Raskaudesta ja tulevasta vauvastakin, mutta myös siitä mitä saimme eilen kokea hoidossa. Puhuimme siitä eilen illallakin jo, että kyllä se oli vain upea kokemus tavata meidän tuleva lapsi tuossa hoidossa. Ja nyt, kun hän todella on taas tulossa, ollaan me molemmat ihan ihmeissään tämän ihmeen äärellä. Mitä kaikkea on koettu, miten ennenkokematonta ja upeaa tämä kaikki on!  Miten tämä elämä on muuttunut tällaiseksi kokoaikaiseksi ihmeiden sarjaksi! (Tuleva kummitäti muuten sanoi, että lapsi on aivan selvästi tyttö.)

Mies täällä huolehtii nyt kovasti siitä, että kunpa saisimme talon valmiiksi ennen vauvan syntymää, että meillä olisi enemmän tilaa sitten. Ehkä hän pistää tuulemaan raksalla tämän voimalla! Heh, jos miettii ja vertaa edelliseen rakentamaamme taloon, niin tuo aikataulu näyttää aikalailla tiukalta (ja melkein mahdottomalta), mutta kun on näitä erinäisiä ihmeitä saanut tässä jo katsella, niin en sanokaan mitään. Kävi miten kävi, mietinpä sitten yritykseni kohtaloa tai talon rakennusta, niin kaikki järjestyy varmasti meidän kaikkien korkeimmaksi parhaaksi. Oli se sitten mitä tahansa, niin se on tarkoitettua. Siksi en jaksa hermoilla mistään. Vain luotan ja tiedän, että meistä pidetään huolta. Silloinkin, kun näyttää siltä, että tulee pelkkiä kapuloita rattaisiin, niin silloinkin kaikki on osa Suurta Suunnitelmaa.

Pari viikkoa myöhemmin:
Jatkan nyt tämän tekstin kirjoittamista.
Kävin eilen hoidossa luottoparantajallani. Kun saavuin paikalle, hän istui sohvalla hiukan ajatuksissaan ja kysyinkin, että mitäs täällä mietiskellään. Hän kertoi ensin hiukan meditoineensa, ja kertoi sitten kohta vielä lisää: "Se sinun lapsienkelisi kävi tässä liihottelemassa ja siksi istuin niin ajatuksissani sinun tullessasi." Voi minun lapsienkeli, kylläpä se nyt käy paikan päällä useasti! Ihana lapsi. Hän oli halunnut käydä kertomassa, että hänellä on kaikki hyvin. (Olen myös enkelikorttipakasta saanut samanlaista viestiä kortin muodossa. Ehkä hän ajattelee mun olevan huolissaan siitä, että tuleeko hän tällä kertaa perille asti, ja käy tällä tavoin muistuttamassa, että kaikki hyvin mama.)
Myöhemmin hoidossa kuulin vielä, että tämä lapsi on todella hyvin vanha sielu ja tulee monesti vielä hämmästyttämään meitä lausunnoillaan.

Marraskuun alussa:
Tämä teksti odottaa vieläkin julkaisemistaan. Vaikka nyt alankin olla hyvin varma siitä, että tällä kertaa kaikki menee hyvin, niin silti odotan nyt vielä tämän uutisen kanssa. Lähinnä ehkä siksikin, että emme ole kertoneet vielä edes meidän vanhemmille raskaudesta. Ensi viikolla meillä on ensimmäinen ultra, niskapoimu-ultra, ja silloin tulee myös 12 raskausviikkoa, sitten voin jo kertoa yleisesti että odotamme vauvaa.

Pari viikkoa sitten lapsen tuleva kummitäti kertoi, että vauva oli vieraillut hänen unessaan, kävi kertomassa että "kaikki hyvin". Sitä jäimme pohtimaan, että koskiko viesti sitä, että vauvalla on kaikki hyvin vai tuliko hän ehkä lohduttamaan kummitätiään hänen hankalassa elämäntilanteessaan näillä sanoilla. Tämä sai meidät pohtimaan enemmänkin tätä omituista suhdetta, joka tässä meidän kesken on. Kaikki mitä jokin aikaa sitten selvisi minun ja hänen menneisyydestä ja mitä nyt on tulossa vahvasti ilmi tämän ystäväni ja lapsen suhteesta. Tunnen ja tiedän sen hyvin vahvasti, että tässä kuviossa ei ole mitään sattumaa. Kaikki asiat on tuotu ikäänkuin ylhäältä ja tiedän, että aikanaan tulee selviämään enemmän siitä, mikä lapsen ja hänen kumminsa merkitys on toisilleen. Tämä ystäväni elää odotuksessa mukana, hän on kertonut että tuntuu ihan kuin hän itse odottaisi lasta, hän rakastaa tätä tulevaa lasta aivan valtavasti jo nyt. En tiedä, pystyykö kukaan ulkopuolinen tuntemaan ja eläytymään niin hyvin tähän kaikkeen, että kykenisi ymmärtämään, minkälaisten Universumien ihmeellisyksien keskellä me olemme tämän asian kanssa. Tämän kaiken kanssa.

Eilen meillä oli jälleen intuitiivisten parantajien kurssikerta. Teimme toisillemme hoitoja, satunnaisin parein. Minua hoiti eräs Tarja, jonka kanssa emme tunne toisiamme juurikaan. En usko, että hän esimerkiksi tietää mitään minun perheestäni tai tällaisista asioista, eikä hän varsinkaan tiedä minun olevan raskaana tai suunnittelevan lisälapsia. Hoidossa hän kertoi näkevänsä lapsen. Tyttölapsen. Hän kanavoi tästä lapsesta minulle asiaa pitkät pätkät, hän sanoi mm. tällaisia asioita:
"Hän on rakkauden ja armon lähettiläs, Pyhän Hengen lahja. Todellinen Valon lapsi."
"Tämä lapsi ei malttaisi millään odottaa, että pääsisi tänne sinun luoksesi."
Nyt yht'äkkiä en muista enempää, mitä hän kanavoi lapsesta, tekstiä tuli paljon. Kuuntelin sitä hymyssä suin ja samalla ihmetellen, miten ihmeellistä tämä kaikki on. Tuossa tuo minua tuntematon ihminen kertoo tästä lapsesta, josta hän ei voi tietää yhtään mitään. Hän kanavoi tätä tietoa minulle tuolta taivaskanavilta, ja kaikki mitä hän hoidon aikana minulle kertoi, oli täydellisesti minun elämästäni. Hän kertoi muunmuassa, että olen kotoisin tähdiltä, ja tämän asian olen kuullut monta kertaa ennenkin eri lähteistä. Hän kertoi, että olen kulkenut jo aikamoisen matkan henkisellä polullani, mutta vielä suurempaa on edessäpäin. Aivan upea hoito oli tuo, jälleen kerran.

Tästä hoidosta vaikuttuneena kerroin sitten koko intuitiiviselle porukalle koko tästä vauvamatkasta ja kaikesta sen aikana tapahtuneesta, vähän samaan tapaan kuin tässä tekstissäni. Kerroin siis heille nyt, että odotan vauvaa. Kouluttajamme sanoi, että nyt kun minä vihdoin uskalsin avata suuni, niin käydäänpäs kaikki yhdessä katsomassa, saammeko tulevan lapsen sielulta jotain viestiä. Ja niin menimme ja kaiken näköistä viestiä sieltä tuli. Yksi kurssikavereista kertoi, että tämä lapsi on kristallilapsi, joka tulee opettamaan sekä minua että miestäni melko paljon ja ne opetukset eivät aina ole edes kovin helppoa ottaa vastaan, koska se tieto mitä lapsi tuo on niin "uutta" ja sellaista mihin emme ole tottuneet (luulen, että tämä lapsi on sellainen uuden ajan lapsi, joka muistaa paljon omasta menneisyydestään ja asioita ns. verhon takaa.) Hän opettaa meille myös rakkaudesta, pyyteettömästä rakkaudesta. Kouluttaja kertoi, että lapsi opettaa meille paljon feminiinisestä energiasta, etenkin isälleen.
Tämän kaiken jälkeen en voinut sanoa muuta kuin että olen saanut uskomattoman lahjan. En ole koskaan kokenut mitään vastaavaa.
Ja samaan aikaan tulee myös jonkinlainen "huoli" tai vastaava, että miten voimme kuitenkin nyt suhtautua häneen ihan normaalisti, nostamatta häntä erityisesti jalustalle sen takia, että olen saanut tietää hänestä etukäteen jo näin paljon ja että suhteeni häneen on näin erityinen jo nyt. No, oikeastaan ei tämä minua huoleta, kyllä se sujuu ihan luonnostaan. Hän on yhtä rakas kuin muutkin lapseni, ja hän opettaa minulle jotain tiettyä kuten kaikki muutkin lapseni. He kaikki ovat hyvin erityisiä, kukin omalla tavallaan.

Mutta eikö vain kaikki olekin aivan ihmeellistä?
Kaikki tämä on varmasti tavallaan myös sitä uutta aikaa, kun raja eri ulottuvuuksien välillä on ohuempi. Voimme olla enemmän ja enemmän yhteydessä rajan taakse. Oli ne sitten rakkaita, jotka ovat olleet elämässämme aiemmin tai vasta tulossa elämäämme, me voimme olla yhteydessä heihin ja olla tietoisia heistä. Viime perjantaina enkeli-illassa vetäjä kertoi siitä, miten voimme olla yhteydessä rakkaisiimme jotka ovat jo siirtyneet ajasta iäisyyteen. Riittää, että vain ajattelemme heitä ja he ovat vieressämme, vaikkakaan he eivät voi viipyä kaukaa, hän kertoi. "No niin mummo, tule tänne vaan!" ajattelin mielessäni viime keväänä kuollutta mummoani, joka on vieraillut kuolemansa jälkeen luonani jonkun kerran. Ei mennyt kuin hetki, kun illan vetäjä (luottoparantajani) sanoi, että "tässä J:n vieressä nyt esimerkiksi on juuri hänen mummonsa." Kyllä mua hymyilytti.

Vieläkin myöhemmin, 13.11.12:
Tämä uskomaton tarina tämän lapsen kanssa saa aina vain jatkoa.
Eilen tein hoitoa eräälle asiakkaalleni, jota en muuten tunne. Hoidon jälkeen hän kertoi mulle oudon jutun. Hän kertoi, että hoitoon oli tullut paikalle minun tuleva lapseni, hän oli aistinut sen hyvin feminiinisenä energiana, lapsi oli selvästi tyttö. Samaan aikaan asiakas oli kokenut itse olevansa ikäänkuin minun kohdussani. Hän kertoi lapsesta, aivan samoin sanoin kuin aikaisemmatkin: "Se oli aivan ihana, siis jotenkin sellainen ihana energia!" Ja tämä lapsi oli tuonut viestin, ei hätää kaikki hyvin. Tämä viesti oli selkeästi minulle. Meillä on huomenna ensimmäinen seulontaultraääni, ja muistot keväältä tulee vahvasti mieleen pelkojen kera. Tuossa samassa ultarassa keväällä saimme iskun vasten kasvoja, kuulimme että sikiö olikin menehtynyt. Nyt nämä pelot tuntuu minulla tulevan hiukan pintaan ja tämä lapsi halusi tulla sanomaan minulle, että ei hätää.

Mutta voitte uskoa, että olin taas huuli pyöreänä. Nytkö tämä lapsi tulee jo minun asiakkaitteni hoitoihinkin! Aivan uskomatonta, miten minulle tapahtuu jotain tällaista! Lapsihan on hirveän läsnä koko ajan, piipahtelee tuomassa energiaansa ja viestiänsä milloin missäkin ja milloin kenellekin. Kyllä tämä on pienen ihmismielen välillä vaikea ymmärtää, meinaa mennä yli ymmärryksen. Ja kun kirjoitin tästä asiasta kurssimme kouluttajalle, sain seuraavan vastauksen:

"Tämä pieni sielu haluaa tukea sinua kaikissa hoidoissa ja häntä
kiinnostaa työsi, siksi hän tulee paikalle hoidoissa. Hän tuo itsensä
kyllä sinullekin esille, et vain huomaa kaikkea. Ole levollisin mielin,
kaikki aukeaa kyllä, kun on oikea hetki. Olet mennyt vauhdilla eteenpäin,
kaikkea ei voi saada kerralla, että mielikin pysyy terveenä." 

 

 

14.11.12

Tänään kävimme ensimmäisessä seulontaultraäänessä. Jännitti, mieskin sanoi että vähän pelottaa. Hyvin on näköjään mielessä keväiset kokemukset vastaavasta ultrasta, jossa ei tullut niin hyviä uutisia.
Kaikki oli kuitenkin oikein hyvin. Viisisenttinen pötkäle potki, jytäsi ja nukahti aloilleen aina epäedulliseen aikaan, ultraajalla meinasi olla vaikeuksia saada niskaturvotusta mitattua, kun toinen vain koisasi yhdessä asennossa.
Raskauden kestokin saatiin nyt virallisesti tarkistettua ja lapsen koko vastasi hyvin sitä, mitä on elettykin. Meillä siis 12 raskausviikkoa on täynnä ja laskettu aika toukokuun viimeisinä päivinä. Sukupuolta pääsee vähän näkemään vasta seuraavassa, tammikuussa olevassa ultrassa, mutta aika monta kertaa olen jo kuullut että tämä tulokas on selvästi tyttö ja oma oloni myötäilee täysin sitä. En näe oikeastaan mitään mahdollisuutta, että hän olisi poika. Raskaus on mennyt hyvin samoin oloin ja oirein kuin aikaisemmat, ja sisäinen ääni sanoo vahvasti, että meille tulee neljäs tyttö!

Tästä on hyvä jatkaa!

Tervetuloa uusi!

Kerroin viime postissani siitä, että minua ollaan selvästi johdattelemassa uusille urille pikkuhiljaa. Pitkästä aikaa otin itselleni enkelin viestin ja tadaa, tällaisen viestin sain:

 

Tulin juuri 11.11-meditaatiosta luottoparantajan luota. Ihana tilaisuus, meille tuotiin paljon uutta ja vanhaa puhdistettiin. Tunnen, että kun vuosi tässä lähenee loppuaan, niin itsellä alkaa vain vauhti kiihtyä. Uusia ovia avautuu ja vanhoja sulkeutuu. Kaiken otan kiitollisuudella ja ilolla vastaan!

Tulevalla viikolla lupaan kertoa teille jotain jännittävää, jotain mikä sopii hyvin tämän saman otsikon alle.

Retriitti

Täällä tapahtuu taas ihan hassuja.
Itse asiassa täällä tapahtuu vaikka ja mitä, juuri pari päivää sitten ajattelin että nyt on niin valtavasti asioita meneillään mun elämässä joka tasolla, että se on melkeinpä too much to deal with. Anteeksi salaperäisyyteni tässä kohtaa, mutta en yksinkertaisesti voi vielä paljastaa kaikkea. Pikkuhiljaa kyllä, mutta en ihan tänään.

Huomaan kuitenkin hyvin selvästi, että pikkuhiljaa minua ollaan viemässä kohti uusia tuulia. Lähinnä ammatillisesti, mutta samalla myös koko elämän tasolla. Kohti suurempaa, kohti sitä tarkoitustani. Näen, että asioita tapahtuu ja kaikki se vie pienien virtojen tavoin kohti isoja muutoksia.
Sen verran voi verhoja vilauttaa, että olen selvästi kulkemassa yhä enemmän kohti sitä, mitä tässä on jo harjoiteltukin. Olen kertonut, että olemme yhdessä ystäväni kanssa järjestäneet tänne kotipaikkakunnallemme, meidän omiin tiloihin intuitiivisen parantajan koulutuksen (ja aika monta osallistujaakin sinne), olemme järjestäneet täällä erilaisia loppuunmyytyjä enkeli-iltoja ja nyt meillä on menossa seuraava projekti: Enkeliretriitti.

Olemme haaveilleet tästä jo pitkään. Puhuneet keskenämme, kuinka kivaa olisi jos luottoparantajamme-kurssin kouluttajamme vetäisi viikonlopun mittaisen retriitin. Viime viikonloppuna sain yöaikaan yhtäkkiä niin lentävät visiot tästä kaikesta, että en saanut nukuttuakaan. Ja sunnuntaina kurssilla oli aika esitellä idea kurssimme kouluttajalle, kertoa mitä olimme hänen pään menokseen taas suunnitelleet. Hän lupasi lähteä projektiin mukaan, juhuu!

Maanantaipäivän vietin netissä etsien sopivaa paikkaa, missä retriitti voitaisiin järjestää. Ystäväni teki omalla tahollaan samaa. Kaiken näköistä oli, mutta mikään ei oikein täysin natsannut kuitenkaan. Silloin lähetin yläkertaan viestiä, että "jos tämän retriitin on tarkoitus onnistua, niin pyydän että vinkkaatte meille retriitillimme sopivat parhaat mahdolliset tilat." Ja sitten vain odottamaan.

Parin päivän päästä mietiskelin illalla sängyssä tiiviisti jotain omaa juttuani. Yhtäkkiä sieltä ajatusten keskeltä minulle tuotiin nimi, naisen etu- ja sukunimi. Vahvasti ja selkeästi se tuli. Ihmettelin sitä, koska nimi ei ollut minulle millään tasolla tuttu. Tunsin kuitenkin, että tämä tuotiin minulle nyt jotenkin tarkoituksella. Maltoin odottaa aamuun, ennen kuin menin nettiin googlaamaan tätä nimeä. Ja mitä selvisikään? Tämä nainen oli erään ihanan retriittipaikan vetäjä! Ohhoh. Menin tuon retriittipaikan sivuille tutustumaan, katselin kuvia, mutustelin tunnelmia. Enkä liioittele yhtään, kun sanon että mua alkoi ihan itkettää. Niin vaikuttunut olin siitä paikasta, niin upea ja kaunis se oli. Se oli meille aivan täydellinen paikka, kerta kaikkiaan. Kaiken lisäksi se sijaitsi hyvän matkan päässä.

Hassuinta oli, että kun kerroin tästä tapahtuneesta ystävälleni, hän sain aikamoisen ahaa-elämyksen. Hän kertoi, että paikan nimi oli tuotu hänelle viikkoja aikaisemmin erään hoidon yhteydessä, mutta silloin hän ei ollut tajunnut tarttua siihen enempää. Hän muisti kuitenkin selvästi nimen ja kuinka se oli tullut esiin hoidossa. Ohhoh, once again!

Niinpä otin yhteyttä tähän paikkaan ja kerroin koko hassun tarinan ja jo samana päivänä puhuin puhelimessa näiden ihmisten kanssa ja sain todeta, että siellä päässä oltiin yhtä innostuneita ja energia joka puhelimen kautta välittyi, oli ihanaa. Kyllä, tänne me halutaan!

Nyt meillä on retriittipaikka, vetäjä ja todennäköisesti ajankohtakin sovittuna. Enää tarvitsemme kasan innostuneita retriittiläisiä! Olo on ehkä hieman sama kuin silloin, kun aloimme järjestää intuitiivisen parantajan kurssia tänne. Mistä ihmeestä löydämme riittävästi ihmisiä, jotka ovat valmiita osallistumaan tällaiselle kurssille, joka maksaakin jonkin verran? Yläkerrasta pyydettiin apua silloinkin ja loppujen lopuksi kurssin saaminen täyteen ei ollut homma eikä mikään. Samaan luotan nyt retriitin kanssa.
(Retriitti on todnäk kevättalvella, mainostan sitä lisää täällä kun kaikki on selvää ja varmaa.)

Tämä retriitti liittyy hyvin läheisesti sitten taas toiseen suurempaan kuvioon, joka on syntymäisillään ja kulkee tässä rinnan kaiken aikaa. Siitä lisää, kun aika on suopea.

Ennen kaikkea tämä oli taas osoitus siitä, että miten yläkerrasta se apu aina tulee kun sitä pyytää. Tällä kertaa jopa hyvin selkeästi, minulle tuotuna nimenä.

Kiitos Kiitos KIITOS!!!

Puhdistus

(Otsikolla yritän marssia vaatimattomasti Sofi Oksasen jalanjäljissä :D )

Täällä meidän kaupan tiloissa on alkamassa parin tunnin päästä enkeli-ilta, jonka vetäjänä toimii "luottoparantajamme". Puhuin monikossa, "parantajamme", koska läheisesti näihin ponnistuksiin liittyy aina tuo yrittäjäkollega-ystäväni, jonka tiloissa yhtä lailla olemme ja jonka kanssa yhdessä näitä erilaisia iltoja olemme järjestäneet, ja luottoparantajani on myös hänen luottoparantajansa. Yksinkertaista?
Samaan syssyyn olemme tilanneeet luottoparantajalta tiloihimme puhdistuksen, jonka hän on jo kaukona aloittanut ja lupasi tehdä sen loppuun, kunhan saapuu paikalle. Jännä juttu, tunnen puhdistuksen. Ensinnäkin ympärilläni hohkaa koko ajan kylmä ilma ja jotenkin tämä päivä täällä kaupalla on ollut erilainen. Ihan kuin asiakkaatkin olisivat tunteneet puhdistuksen ja energiatsolla tunteneet erilaisen tarpeen tulla tänne. Suoraan sanottuna viimeiset viikot on tuntunut siltä, että kaikki asiakkaani ovat maan päältä kadonneet, nyt on ollut todella hiljaista! Ja tänään, whatam, heitä on käynyt enemmän kuin moneen aikaan! Lisäksi oma kroppani alkoi puhdistumaan ja mietinkin, että voiko tuo tilan puhdistus vaikuttaa tuolla tavalla? Tosin mulle käy aina näin myös ennen kaikkia tekemiäni hoitoja, jostain syystä keho päättää puhdistua aina ennen niitä. Mietin siis, että liittyykö tämä kehon puhdistus nyt tulevaan enkeli-iltaan vai tilan puhdistukseen. Jos minä tässä siivellä sain jonkun pienen puhdistuksen myös?

Jos ihan rehellisiä ollaan, niin olen saattanut itsekin omilla energioillani tuoda tähän tilaan nyt puhdistettavaa. Olen ollut niin väsynyt, lamaantunut ja kaikella tavalla negatiivisissa värähteissä viimeiset viikot, että pakosti siitä on tarttunut jotain tännekin. Onkin pitkästä aikaa puuttunut omasta elämästä sellainen flow, sellainen usko ja toivo mikä itselläni on viime aikoina kuitenkin vahvasti ollut läsnä. On ollut tosi epämukava olo kaikinpuolin, ehkä juuri siksi. Ehkä tämä on ollut tarkoituksella, olen oppinut tästä jotakin. Olen ollut jotenkin niin väsynyt ja alamaissa, etten ole edes jaksanut pyytää itselleni apuja yläkerrasta paljonkaan. Ja nyt tänään tämän tilan puhdistuksen myötä tuntuu, että oma energia on kohonnut ihan uusille lukemille ja on kaikin puolin helpompi hengittää. Käyn taas ihania keskusteluja ihanien ihmisien kanssa, jotka poikkeavat kaupassani, he kaikki antavat minulle jotakin hyvää. Ajateltavaa, hymyä, hyvää tuulta!

On se jännä.
Kohta lähden sytyttelemään ulos ulkotulia, jotka ottavat vastaan enkeli-iltaan tulijat tuolta marraskuun pimeyden keskeltä.
Ihanaa iltaa myös teille kaikille!

Lepohetki

Olen saanut kaksi kertaa viikon sisään saman kortin tältä sivustolta:

Uskotaan, uskotaan.
Ja on tuo niin tottakin.
Meillä on tosiaan kaikenlaista tsäpinää juuri nyt, ja mieli on rauhaton.

Kiitos muistutuksesta!

PS: Tuon sivuston kortit toimii ainakin mulle ihan täysin!

Rajavartija

Täällä harjoitellaan rajojen asettamista, niiden pitämistä ja omassa voimassa olemista. Tämän aiheen piirissä olen tehnyt töitä koko elämäni ja voin nähdä kehittyneeni siinä roimasti. Silti välillä edelleen on tilanteita, että annan ihmisten talloa ylitseni.

Kävin tätä painia itseni kanssa jonkin aikaa liittyen työhöni ja siellä jaksamiseen. Olen selkeästi alkanut väsymään siihen, että minulla on vain se yksi vapaapäivä viikossa, varsinkin kun normaalien työpäivien päälle teen vielä harjoitushoitoja. Rakkaat yrittäjä-kollegat olivat jo monta kertaa vihjailleet, että enkö voisi muuttaa kaupan aukioloaikoja niin, että mun ei tarvitsisi olla töissä niin paljon. Voisin ihan vaikka tekaista itselleni kokonaisen vapaapäivän. Ja tämän kanssa sitten painin. "Mutta enhän minä voi, mikä se sellainen kauppa on, joka on aina kiinni?! Asiakkaat ei tykkää." Sitten vain tuli se päivä, että ystäväni/yrittäjä-kollegani saarnasi mulle tässä ihan kunnolla, kirjoitti paperilapulle ehdotuksen mun uusista aukioloajoista ja kannusti mua tekemään hiukan muutoksia itseni ja jaksamiseni hyväksi. Ja niin minä tein. Se oli paras tekoni pitkään aikaan! Pelkästään päätöksen tekeminen ja sen julkistaminen vapautti mussa suuren määrän energiaa, tunsin heti jaksavani paremmin!
Nyt kauppani on kokonaan suljettu maanantaisin, se on mun vapaapäivä. Helpostihan siinä alkaa sitten tulla muunlaisia velvotteita mieleen: Voinko pitää oikeasti vapaapäivän yksin, vai pitäiskö mun ajatella lapsia ja antaa myös heille vapaapäivä päiväkodista? Mun pitäisi varmaan silloin hoitaa kotia, siivota ja järjestää, kun kerran olen kotona. Mutta pitääkö mun? Sitäkö varten itselleni vapaapäivän otin?
Kolmena päivänä viikossa kauppani aukeaa myös myöhemmin, aamu-kymmenen sijasta vasta kahdeltatoista. Tämäkin helpottaa mua suuresti, ja vapauttaa mua tekemään niitä harjoitushoitoja ilman, että ne aina tulee pitkien työpäivien päälle.

Nyt minulla kävi asiakas, joka jotenkin tuntui pyörittelevän silmiään sille, että olen näin vähentänyt aukiolotunteja kaupalta. Jotenkin tunsin siinä olevan sellaista ihmetystä ja ehkä tuomitsemistakin. Mulle tuli hirveä tarve alkaa selittää, miksi olen päätynyt tällaiseen ratkaisuun, miten pyöritän tätä aivan yksin ja mitä kaikkea muutakin tähän tilanteeseen nyt liittyy. Tämä on juuri hyvä esimerkki niistä omista rajoista ja omassa voimassa olemisesta: Miksi minun pitäisi selittää? Eikö riitä, että olen toiminut kuten oma sydän sanoo, omaa hyvinvointia ajatellen, en kai ole velkaa kenellekään sen enempää? Tee päätöksesi ja sitten seiso sen takana. Älä anna ihmisten kävellä ylitsesi.

Samoin mulla on aikamoisia rajanveto-ongelmia välillä hoitoasiakkaiden kanssa. Itse asiassa ongelmahan on siis itseni kanssa, asiakkaat ei sinänsä ole vastuussa siitä, jos itse en osaa vetää rajojani. Enkä todella puhu nyt kaikista asiakkaista, mutta junaan mahtuu monenlaista matkustajaa. Aina on olemassa ihmisiä, jotka ovat valmiita tallomaan kalenterisi yli ja varastamaan itselleen sieltä parhaiten sopivat ajankohdat, huolimatta mitä päätöksiä sinä olisit tehnyt etukäteen. Kysehän on taas siitä että joku on sen rajaportin avannut ja antanut sellaisen ihmisen kävellä sen kalenterisi yli. Minä itse. Nyt esimerkiksi olen joutunut oman jaksamiseni takia rajoittaman hoitojen tekemistä. Tämän viikon suhteen olin esimerkiksi päättänyt, että kun minulla ei ole varauksia loppuviikolle, en sellaisia myöskään ota. Haluan pitää aamu ja illat vapaina juuri nyt. Sitten luokseni tulee ihminen, joka kysyy aikaa loppuviikolle. Vaivoin saan sanotuksi, että haluaisin pitää loppuviikon itselleni vapaana kokonaan, mutta sanon kuitenkin (tuntien jo tuttua huonoa omaatuntoa siitä, että yritän pitää omista rajoistani kiinni). Kerroin, että maanantaisin minulla on koko päivä aikaa ja vapaa hoitohuone, sopisiko maanantai? Asiakas oli kauhuissaan, menisi niin monen viikon päähän! Ja niinpä lupasin yrittää järjestää hänelle ajan nyt loppuviikosta, jos vain hoitohuone olisi vapaa. Miksi annoin hänen kävellä tämän tekemäni päätöksen yli? Miksi en vain voinut sanoa, että se on maanantai, ota tai jätä. En voi ottaa vastuulleni sitä, sopiiko asiakkaan kalenteriin ne päivät, joita minulla on tarjolla. En voi alkaa koko maailman hyväntekijäksi, omalla kustannuksellani. Mun on pakko ajatella myös sitä, että niin antoisia kuin nämä hoidot ovat mulle itsellenikin, teen niitä kuitenkin tällä hetkellä täysin ilmaiseksi, täysin omalla vapaa-ajallani. Minulla on oltava jotkut rajat, siitä huolimatta että aina löytyy ihmisiä jotka saavat minut tuntemaan itseni hiukan ikäväksi ihmiseksi sen takia että pidän kiinni rajoistani.

Olen oikeasti tosi kiitollinen tästä tilanteesta. Tähän liittyy paljon myös muita tekijöitä, joita en voi nyt tässä kohtaa ainakaan sanoa. Mutta sen vaan sanon, että tilanteeni on oikein otollinen ja herkullinen tämän asia esille tuloon. Olen koko elämäni taistellut tämän asian kanssa, päätynyt useimmiten häviäjäksi ja nyt se saa luvan riittää. Uuteen minuun ei mahdu enää tällaista piirrettä, siksi siitä on nyt päästettävä irti. Se tapahtuu juuri näin, että eteeni tuodaan tilanteita ja ihmisiä, jotka herättävät tätä asiaa minussa. Tiedostan sen, huomaan mitä tapahtui ja miltä se tuntui. Ensi kerralla osaan jo vähän enemmän.

Olen paljon enemmän itselleni ja muille, kun seison omassa voimassani, enkä ole antanut omaa voimaani muille ihmisille. Kun se on vain minulla ja minun hallinnoitavissa, jaksan paremmin ja kykenen todellisuudessa antamaan enemmän myös muille. Aiemmin minulle on ollut tärkeää olla aina se kiva tyyppi, mutta kiva tyyppi kantaa mukanaan uhrin ja marttyyrin viittaa. Kuinka kivaa se sitten on? Kivaa ehkä muille, mutta ei itselleni. Ja itsestä kannattaa kuitenkin aina aloittaa, se on tervettä itsekkyyttä jota noudattamalla sinusta riittää enemmän myös muille.

Kristusenergiaa

Elämä on... Elämä on!

Tänään olen taas päässyt osalliseksi niin ihanista asioista ja energioista, että kellun vaaleanpunaisessa pilvessä koko päivän.
Tein aamusella hoitoa ihmiselle, ja tuossa hoidossa pääsin osalliseksi kristusenergiasta. Rakkautta, lempeyttä, rakkautta, kirkkautta.... voi, miten tuon nyt kuvailisi. Niin kerrassaan ihana energia ja tunne, että ei ihmissanoin taas ole helppo kuvailla. Tunsin, kuinka huoneeseen laskeutui jokin hyvin kirkas valo, ikäänkuin valopallo joka aukeni sitten isoksi valoksi. Se oli niin kirkas, että se valaisi koko huoneen ääriään myöten. Jeesus, tunsin. Se oli Jeesus. Kaikki se kirkkaus, kaikki se rakkaus..!

Tällaisen kokemuksen jälkeen tunnen taas, että mikään ei voisi minua uhata. Täydellinen luottamus, täydellinen rauha. Kaikki on täydellisen hyvin.

Antaa tämä myös hyvän esimerkin siitä, miten etuoikeutettua on saada olla mukana tällaisessa. Intuitiivisen parantajan työ ei todella ole kuluttavaa työtä, joka ei anna itselle mitään. Päinvastoin, jokaisesta hoidosta saa itsekin jotain.

Välillä hoidetana itseäkin. Eilen kävin luottoparantajalla hoidossa. Sain taas paljon opastusta, liittyen aviolittooni, yritykseeni, tulevaisuuteeni. Myös vanhoja pelkoja poistettiin vatsan alueelta. Hoidon aikana vatsa tuli vähän kipeäksi ja myöhemmin päivällä vielä kipeämmäksi. Oli näköjään heviä tavaraa nuo, mitä poistettiin, sen verran kipeää teki. Nyt on olo parempi ja lasti keveämpi.

Olenko ennen todennut, että ihmeellistä on elämä?!

Menneitä elämiä

Menneet elämät on olleet viime viikon teemana minulla. Jännää, miten nämä asiat kulkee. Aina tuntuu jotain olevan enemmän pinnalla kuin muita asioita.

Viime viikonlopun kurssilla pääsin katsomaan taas yhtä mennyttä elämääni. Alussa oli kyse erään toisen kurssilaisen menneestä elämästä, enkä minä tiennyt ollenkaan, että minäkin olin siellä mukana. Menneitä elämiä ei koskaan katsotan vain huvin vuoksi, vaan siihen on aina jokin syy, kuten oli nytkin. Menimme koko porukka katsomaan sitä elämää ja totesimme, että siinä elämässä on tapahtunut ikävä onnettomuus. Pienessä veneessä oli pieniä lapsia, tämän näimme. Kouluttaja kyseli kultakin vuorollaan, että mitä näkyy. Kesken kierroksen tämä samalla kurssilla oleva hyvä ystäväni alkoi yskiä aivan hulluna. Se alkoi kuin tyhjästä ja tuli hirveällä voimalla (ja sitä kesti ainakin vartin yhteen menoon). Kouluttaja totesi siihen ykskantaan, että tämä ystäväni alkoi puhdistaa juuri tämän menneen elämän traumaa. Kävi ilmi, että vene on kaatunut, lapsia on joutunut veden varaan ja hukkunutkin. Yskä jatkui ja kouluttaja kehotti meitä ottamaan hukkuneet ylös vedestä, jotta tämä ystäväni yskä vähän ehkä helpottaisi. Ystäväni oli siis yksi hukkuneista. Jatkoimme kierrosta, kouluttaja kysyi meiltä, että mitä näemme. Minun kohdalla jouduin vain pudistamaan päätäni ja sanomaan, että jostain syystä en pääse näkemään tätä enempää. Kouluttaja kehotti muita menemään katsomaan, miksi minä en pysty näkemään tapahtumia. Joku sieltä jo sitten sanoikin, että "pelkoja". Kyllä, vahvisti kouluttaja, liikaa pelkoja tulee eteen. Miksi? Ja sieltä sitten alkoi muilta tulla vastauksia. He näkivät että minä olin yksi lapsista ja minä olin pelleillyt ja keikuttanut venettä niin, että se oli kaatunut ja aiheuttanut tämän onnettomuuden. Sitten alkoi minun puhdistuminen. Aloin nauraa aivan hillittömästi (siinä missä moni muu itkee, minä puhdistun usein hekottamalla aivan katketakseni...) Nauroin kaksin kerroin enkä voinut hillitä itseäni. Kohta itkin, ja sitten taas nauroin. Itkin. Suru ja syyllisyys, joita tunsin oli niin valtava, että ajattelin ettei ne tunteet voisi ikinä kadota pois. Ne tulivat jostain sisältäni, ne tunteet. Itkemistä ja nauramista kesti aikansa, kouluttaja tuli taakseni seisomaan ja käsillään hoiti minua niin, että sain apua siitä tähän puhdistumiseen. Ja kyllä se sitten alkoikin helpottaa, olo keveni ja tunsin jättäneeni jotain pois taakastani.

(Jollekin lukijalle ajatukset menneistä elämistä on varmasti vieraita ja tahdon hiukan selittää, miksi menneiden elämien tapahtumat ja tunteet kulkevat meidän mukana myöhemmissä elämissä. Meillähän on fyysisen kehon lisäksi muitakin kehoja. On eetterikeho, emotionaalinen keho, mentaalinen keho jne. Kun tämän kertainen elämä päättyy kuolemaan, kuolevat mukana sekä fyysinen keho että eetterikeho. Nämä kaksi kehoa syntyvät aina uudestaan jokaisen uuden elämän alussa. Mutta nämä muut mainitsemani kehot ovat ikuisia, ne eivät kuole vaan ne kulkevat mukanamme elämästä toiseen. Ja niinpä emotionaaliseen kehoon tallennetut kokemukset ja tunteet kulkevat mukanamme elämästä toiseen. Niistä voi myös puhdistua, juuri tällä edellä kuvaamallani tavalla.)

Olen tehnyt nyt viikon aikana aika paljon harjoitushoitoja ja hoidoissa olen saanut paljon nähdä myös asiakkaiden menneitä elämiä. Tuntuu, että melkein joka hoidossa näytetään mennyttä elämää, jos ei kahtakin. En oikein tiedä, miksi näin. Onko minulle nyt sattunut juuri ne asiakkaat, joille näiden elämien näyttäminen on ollut tärkeää? Ilmeisesti näin!

Hengästymistä

Täällä eletään aivan huikeaa viikkoa ja valmistaudutaan sen kruunaavaan viikonloppuun.
Tällä viikolla on tapahtunut vaikka mitä, siis todella vaikka mitä, ja jälleen kerran asiat ovat kasvaneet yhä suuremmiksi ja hatusta on saanut pidellä tosissaan kiinni. On ollut aivan upeita saatuja hoitoja ja tehtyjä hoitoja, huikeaa avautumista ja lisäksi olen nähnyt mihin uskomattomiin asioihin tämä minun ja seilunsisar-ystäväni yhteinen matka vielä yltääkään... Miten tätä kaikkea oikein kuvaisi!? Asiat ovat lähteneet liikkumaan todella suurella vauhdilla ja kuten minulle tämän viikon hoidossa kanavoitiin: Voi tuntua jopa siltä, että tapahtuu asioita liian nopeasti, mutta minulla ei ole mitään pelättävää.

Nyt alan järjestelemään kaupassani paikkoja sitä varten, että tuossa puolentoista tunnin kuluttua aloittelemme enkeli-iltaa Kirsi Rannon johdolla. Huomenna sama toistetaan täällä, tosin silloin eri vierailla.
Ja sunnuntaina meillä on intuitiivisen parantaja- kurssin kolmas tapaaminen, uskon että luvassa on todella tämän viikon kruunaava päivä!

Joskus lausahdus huh huh vain niin sopii kuvioon! Niin on nyt!

Ilolla ja Valolla,

J.

Täydellinen rauha

Haluan tulla jakamaan kokemuksen lähihoidosta, jonka kurssikaverini minulle tänään teki.

Hoito oli todella voimallinen, ja alusta loppun minulle eri tavoin haluttiin viestittää rauhaa ja levollisuutta. Näin hoitaja asiat näki ja otti vastaan, ja näin minä myös itse tunsin.

Sain upean kokemuksen siitä, mitä on se täydellinen rauha ja luottamus Universumiin ja kaikkeen. Yritän nyt välttää ylisanoja, mutta toisaalta kokemuksen kertominen ilman niitä olisi vaikeaa.

Minullahan on ollut nyt paljon maallisia murheita, lähinnä runsauteen liittyviä. Vaikka olenkin mielestäni melko hyvin onnistunut vain luottamaan Universumin tukeen ja kohdalleni osuvaan runsauden virtaan, niin välillä se huolikin sieltä vain väkisinkin on tahtonut astua näyttämölle. Nyt tässä hoidossa koin täydellisen rauhan. Näin ympärilläni ikäänkuin tasaista valkoista harmoniaa ja siellä jossain kaukana ympärilläni näkyi pienet harmahtavat möykyt. Ne möykyt olivat niitä minun raha- ja muita huoliani. Tiesin, etät ne ovat siellä, mutta ne eivät haitanneet minua yhtään, ei sitten niin yhtään. Tunsin vain aivan täydellistä rauhaa, levollisuutta ja luottamusta kaikkeen. Tiesin, että minusta pidetään huolta aivan täydellisesti, joka tavalla, joka hetkellä, joka paikassa. Mikään asia ei olisi voinut minua murehdituttaa, koska mitään murehdittavaa ei ollut. Olin täydellisesti turvassa aivan kaikelta, ei ollut pienintäkään syytä kantaa huolta yhtään mistään. Täydellinen rauha.

Tunne oli aivan ihana. Samaan aikaan kun olin tässä tilassa, hoitaja kertoi minulle ensimmäistä kertaa hoidon aikana, että minulle halutaan hyvin selvästi nyt viestittää rauhaa ja levollisuutta. Tämä tuli esiin monta kertaa hoidon aikana ja minä itse halusin palata monta kertaa hoidon aikana tuohon tunteeseen ja tilaan, koska se oli niin ihana. Sen kun saisi valjastettua arkipäivään, pysyvästi!! Nyt ainakin tiedän, mitä tavoitellaan.
Parasta tässä hoidossa olikin se, että itse tunsin tuon täydellisen rauhan ja luottamuksen, ja se oli sama asia mitä minulle tahdottiin tuoda hyvin voimakkaasti. Minulla ei ole siis yhtään syytä olla muuta kuin täydellisessä rauhassa.

Minulle haluttiin näyttää myös simpukkaa, joka oli vähän raollaan. Simpukan sisältä näkyi sen helmiäisenä hohtava sisäkuori ja upea helmi. Sain viestiä, että tämä simpukka on minulle ja se avautuu minulle nyt hiljalleen. Tuo viesti osui ja upposi minuun ihan täydellisesti, koska juuri siltä minustakin tuntuu. Aavistan jo vähän, mitä on tulossa, ihmismieli vielä jaksaa epäilläkin välillä. Sydän kuitenkin tietää, tietää simpukan ja tietää hyvän. Ilon, Rakkauden, Menestyksen.

Kiitos kiitos kiitos Taivaiset Auttajat ja ihana hoitaja E.

Sivustaseuraaja

Jos on tämä oma polkukin täynnä mielenkiintoisia tapahtumia ja kasvunpyrähdyksiä, niin yhtä ihanaa on seurata mitä tapahtuu ympärilläni!

Mieheni oli kahden tyttömme kanssa uimahallissa menneenä viikonloppuna ja he menivät sinne meidän "kakkosautolla", joka on vähän reistaillut. Siinä on palanut pari varoitusvaloa jo jonkin aikaa ja sitä on jännitetty, että jaksaako auto palvella meitä siitä huolimatta. Tämä vikainen auto on stressannut etenkin miestäni. Uimahallireissulta palattuaan mies kertoi, että heidän lähtiessään hallille, autossa ei palanut yhtäkkiä yksikään valo! Hän oli ajatellut, että nyt enkelit on korjanneet meidän auton! Tässä kohtaa höristin vähän korviani, mitä kuulinkaan? Enkelit? Vähän piti hymyilläkin.
(No, heidän lähtiessään taas hallilta kotiin oli vastaavasti autossa palanut joka ikinen varoitusvalo... Ehkä tässä tuli hyvä muistutus miehelle ja minullekin siitä, että apua voi kuitenkin pyytää tähänkia asiaan.)

Sekin on mukavaa seurata, mitä prosesseja on lähtenyt liikkeelle ihmisillä, joille olen tehnyt harjoitushoitoja nyt tämän koulutukseni tiimoilta. Hoidossa on tullut ilmi jotain asiaa, mikä ei oikein ole herättänyt vastakaikua asiakkaassa sillä hetkellä, on ehkä ollut jopa hiukan vastustusta siihen viestiin. Nyt sitten jälkikäteen kuulee, että prosessi on kuitenkin lähtenyt käyntiin ja tässä kaupan tiskillä käydään keskusteluja niistä oivalluksista, joita nuo viestit tai asiat ovat tuoneet (täällä kaupalla nämä ihmiset pyörähtävät usein asioita ihmettelemässä kanssani). "Mä tajusin, että se tarkoittikin sitä!"
Tätähän meidän kouluttajakin on sanonut monta kertaa, että monesti nuo hoidossa tulleet viestit tai asiat lähtevät aukenemaan vasta ehkä viikkojenkin päästä. Ilo huomata, että niin käy. Kiitollisuutta herättää myös se, että mulla on mahdollisuus myös nähdä tätä prosessia tällä tavoin, antaahan se itsellenikin jotain. Tuntuu myös hienolta, että luonani hoidossa käyneet minulle tuntemattomat ihmiset ovat jokainen johdattaneet luokseni vähintään yhden uuden asiakkaan, siis kertomalla jollekin kaverilleen tai sukulaiselleen omasta hoitokokemuksestaan. Vaikka minä tässä olenkin vain hoidon välittäjänä, niin on silti ilo saada auttaa tällä tavoin ja vielä huomata, että siitä on ollut iloa myös toiselle osapuolelle. Kiitos kiitos kiitos!

Paljon tähän omaan alkutaipaleeseen hoitajana liittyy epävarmuutta ja pelkojakin. Jos esimerkiksi saan hoidossa jonkin intuitiivisen viestin, jonka kerron sitten asiakkaalle ja hän näyttääkin viestin kuultuaan ihan kysymysmerkiltä, niin herkästi sitä ottaa sen omiin nahkoihinsa ja ajattelee, että "no niin, epäonnistuin", epäilee sitä omaa kykyään saada todellisia ja oikeita viestejä. Mutta luottamus kasvaa tehdessä ja oppiessa. Oma luottamus on kasvanut jo siitä, kun olen saanut nähdä, että tuo prosessi on lähtenyt asiakkaassa liikkeelle ja jokin hoidossa esiin tullut asia on todella alkanut soittaa kelloja sitten "pienen hetken" päästä.
Sekin meinaa herkästi olla haastavaa, kun sitä pääsee helposti vertailemaan itseään hoitajana toisiin vastaaviin, näitä kurssikavereita tässä kun riittää jo ihan samalla työpaikallakin. Herkästi tulee sellainen olo, että toiselle kaikki olisi jotenkin helpompaa ja toiset olisi enemmän kuin luotuja tähän hommaan, itseä kun vaan pelottaa ja epäilyttää kaikki (omat kyvyt lähinnä). Tiedän kyllä miten väärältä pohjalta silloin asioita tarkastellaan, on monta syytä miksi ei pitäisi vertailla itseään ollenkaan muihin. Me olemme niin kertakaikkisen erilaisia, meillä on vain ne omat erilaiset tapamme aistia, ja olla yhteyksissä energioiden kanssa. Ehkä tämän asian äärellä ollaan pikemminkin tekemisissä sen asian kanssa, etät kuinka paljon uskot itseesi. Mä olen varhaisessa elämässäni kuullut sen verran vähän kannustusta, että mulla on edelleen vaikeuksia uskoa itseeni. Mutta se ei ole ongelma, se on vain haaste, jonka kanssa painitaan silloin tällöin.

Viime yö oli levoton yö. Taas kaikkea omituista tapahtumaa tulvillaan. Heräsin monta kertaa ja ties mitä ääniä kuulin ja olentoja näin. Aamulla ei  oikein enää muistakaan, ne jäävät jotenkin hyvin sumeiksi muistikuviksi siitä, että jotain oli. Yhden asian kuitenkin muistan hyvin. Olin taas herännyt "johonkin" ja yhtäkkiä näin silmissäni ison keltaoranssina hehkuvan hahmon, joka ikäänkuin leijui ilmassa hiukan yläpuolellani ja edessäni. Sillä oli päällään oranssi vaate, kaapu tai jokin sellainen, ja se hehkui kellanoranssista valoa. Mietin, että kukas se tuo on, ja hyvin selkeästi mulle tuotiin kirjain H. Mietin oikein, että "oho, sehän tuli voimakkaasti ja selkeästi". Ja sitten tuli Hesekiel. Mietin hetken, että kukas se tämä Hesekiel on, onko hän enkeli vai mikä olento, ja yritin painaa asian mieleeni, jotta muistan se aamulla. Sitten vaivuinkin uneen uudestaan.
Muistin asian aamulla oikein hyvin ja tarkistinkin googlaamalla, kuka tällainen Hesekiel oikein on. Näyttäisi olevan ainakin profeetta, joka on kirjoittanut Raamattuun Hesekielin kirjan. Ja Googlen kuvahausta löytyi hänestä tehtyjä kuviakin paljon, ja jännä sattuma oli että kuvissa hänellä on aina yllään juuri sellainen oranssi vaate kuin minäkin näin.

(Sikstuksen kappelissa oleva Hesekieliä esittävä maalaus alla)

Voimatekoja

Tänään pääsin jossain mittakaavassa testaamaan sitä, että kuinka sitä pysytään siinä rakkauden, ilon ja myönteisyyden energiassa silloin, kun kohdalle osuvat tapahtumat saisivat sinut helposti huuhtoutumaan negatiivisuuden ja synkkyyden viemäreihin. Ei nyt ollut kyse oikeastaan mistään niin vakavasta, mutta töissä meni yksi juttu ihan poskelleen ja siihen lisäksi tuli vielä muita pahantuulisuutta eksponentiaalisesti lisääviä tekijöitä ja siinä oltiin. Ärrrrsytti, ja teki mieli kaataa se jonkun niskaan. Tietokone oli auki, Facebook päällä. Entinen minä olisi kirjoittanut Facebookiin koko ärtymyksensä ja pahan mielensä, sanonut maailmalle, että "minua on potkittu päähän epäonnella, lohduttakaa". Teki mieli, monta kertaa, mutta en vain saanut kirjoitettua. Jokin pidätteli, ja se oli muistutus siitä, että minä itse voin ratkaista mitä haluan tähän maailmaan tuoda. Kun minua ärsyttää, haluanko jakaa sen pahan viban muiden kanssa ja saada ärsyyntymisen kertautumaan? Ei, en halua! Ajattelin, että nyt on vain hengiteltävä ja odoteltava kärsivällisesti, että ärtymys menee ohi, ihan itse, kaatamatta sitä kenenkään niskaan.

Jännää muuten nyt tätä kirjoittaessa huomata, että tätä samaa teemaa (jälleen teemoja) on ollut ilmassa pari päivää. Olen itse kaatanut lähimpänä olevan ystävän niskaan omat arkipäivän ärtymykseni, helpottaakseni omaa painettani, ja se ei kuitenkaan ole tuntunut oikein hyvälle, sitä on jäänyt kysymään itseltään, että "miksi piti tehdä noin?". Draama, vanha tuttu draama se siellä ovilla kolkuttelee. Samoin silmään on iskenyt tosi kovasti esimerkiksi Facebookista jotkut muiden päivitykset tai julkaisut. Negatiivista, katkeraa, huonoa ironiaa. Huomasin, miten kovasti ne iski silmääni ja panin tämän merkille. Vanha minä olisi ottanut ne vastaan ihan kuin kaiken muunkin, todennäköisesti vanha minä olisi jakanut ne pahimmat sutkautukset vielä eteenpäinkin. Joku uusi minä on todella syntymässä ja siihen uuteen minään ei nämä asiat enää mahdu! Uusi minä haluaa tuottaa rakkautta, iloa ja myönteisyyttä, ja nähdä rakkautta, iloa ja myönteisyyttä. Muu ei oikein enää sovi siihen maisemaan, jota uusi minä haluaa katsella.

Siinä pahimmassa ärtymyksessä työpäiväkin sitten loppui ja kotiin lähtiessä muistin, että tänään minulla ei olekaan autoa eikä pyörää (lastenhoitaja ja lapset heittivät mut aamulla töihin, koska tarvitsivat tänään autoa). Niin vain olin ajatellut vauhdikkaasti hurauttaa kotiin, mutta kävelyksi meni. Ilma oli syksyisen raikas, ei satanutkaan mitään, oli mukava kävellä. Ajattelin heti alkumatkasta, että kyllä tämäkin tuli nyt ihan tilauksesta. Kävely oli erittäin tehokas keino karistaa se pahatuuli sinne matkan varrelle ja näin olla viemättä sitä kotiin (sama tuskin olisi onnistunut 5 minuutin automatkalla). Sitä paitsi, olen jo pitkään harmitellut, että iltaisin ei enää tunnu olevan aikaa mennä ulos reippailemaan, ja se on tuntunut vähän tukalalta. Nyt sain reippailla kauniissa säässä kotiin!

Kun kävelin viimeistä pitkää suoraa kotiin päin, katselin taivaalle kuin jotain etsien, niin kuin monta kertaa ennenkin. Taas mielessäni lähetin viestiä jonnekin taivaan kannelle: "Rakkaat maan ulkopuoliset, plejadilaiset ystäväni, voisitteko näyttäytyä minulle, ihan vähän vain? Tahtoisin niin kovasti nähdä, että olette siellä." Tuijottelin pilviä ja taivasta, ja tänään ei vielä tultu näytille. Mietin siinä kävellessä sitä, että jätin kirjoittamatta ärtymystäni Facebokiin ja aloin ajatella että "Jesss!! Hyvä minä!" Tein pari pientä tuuletusliikettäkin, ja sanoin uudestaan, "Jesss!! Siitä se lähtee, hyvä minä!" Sitten muistin taas voimalauseet, jotka lanseerasin itselleni eilen ja joita olen muistanut hokea itselleni eilen ja tänään. Sanoin itselleni ääneen ja hyvin vakuuttavasti, jopa riemastuneesti: "Minä olen hyvä ja haluttu energiahoitaja, ja kykenen kanavoimaan asiakkailleni tietoa ja opastusta." Ja uudestaan, ja uudestaan. Ja nämä voimalauseet toimii! Alan huomata sen nyt jo! Uskon itseeni jo paljon enemmän! Toinen voimlauseeni matkan varrella kuului: "Olen luova ja taitava kirjoittaja, ja pystyn teksteilläni välittämään ihmisille Valoa ja Rakkautta." (Voimalauseiksi otetaan asioita, jotka ovat ikäänkuin tavoitteitasi, ja ne lausutaan siinä muodossa kuin ne olisivat jo toteutuneet... ja nehän ovatkin!)

Ennen kuin aloin kirjoittaa tätä tekstiä, päätin nostaa kortin uudestan enkelikorttipakastani. Tiesin, mitä aion kirjoittaa ja pyysin itselleni viestiä tähän hetkeen. Ja taas saatte hämmästellä kanssani korttien voimaa:

Myönteisyys

 

Kun olet myönteinen, ohjaat jatkuvasti

korkeavärähteisen energian virtaa ajatuksillasi,

sanoillasi ja teoillasi.

Vaikutat muihin, jolloin he auttavat sinua

kohti päämäärääsi.

 

Enkelit ovat tietoisia myönteisyytesi voimasta ja

hekin tukevat aikomuksiasi.

Valitset itse ajatuksesi ja asenteesi, keskity siis

rakkauteen, runsauteen ja menestykseen

kaikilla elämäsi alueilla.

Myönteisyytesi saa sinut iloiseksi, terveeksi ja

tyytyväiseksi.